Korona voi vauhdittaa Veikkauksen monopolin hajoamista – Sanna Marinin hallitus jämähti puolustamaan mammuttia, joka tekee kuolemaa
Uutisanalyysi: Veikkausvaroista nauttivien järjestöjen rahoja pelastavilla poliitikoilla on edessään nippu huonoja vaihtoehtoja.
Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksella riittää pohtimista, kun sen pitäisi hyvittää joillakin keinolla koronan niistämät tiede,- kulttuuri- ja urheiluväen vuosittaiset miljoonat, joita maksetaan Veikkauksen tuloksesta.
Pelaajat häviävät vuosittain noin 1,7 miljardia Veikkauksen peleihin. Verojen ja kulujen jälkeen Veikkauksen voittosarakkeeseen on kirjattu vuosia noin miljardi euroa.
Koronan ja tuhansien pelikoneiden pakollisen vähentämisen myötä Veikkauksen miljardituloksesta supistuu noin 200 miljoonaa vuonna 2020. Summa voi olla reippaasti enemmänkin, sillä korona voi sulkea rahapelikoneet uudelleen sekä sekoittaa eri maiden palloiluliigoja tulevaisuudessakin.
Parin sadan miljoonan tukipotin katoaminen aiheuttaisi kolmannen sektorin organisaatioissa yt-aallon ja moni urheilija, kulttuuritapahtuma ja tiedehanke jäisi ilman rahoitusta.
Hallituksella onkin käytännössä vain muutama vaihtoehto, joilla se voi turvata edunsaajien rahat vuonna 2021: velkaraha, veronkiristykset tai muilta hallintoaloilta leikkaaminen.
Kaikki nämä vaihtoehdot vaikuttavat huonoilta, sillä Veikkaus-rahojen hupeneminen on pysyvä ilmiö.
Valtion rahapeliyhtiön toimintaa rajoitetaan koko ajan tiukemmin lainsäädännöllä, ja yhtiön voitot laskevat väistämättä.
Syy tähän on ollut poliitikkojen lepsu omistajaohjaus. Pelien määrää on kasvatettu systemaattisesti vuosikymmeniä ja Veikkauksesta on rakentunut valtion rahantekokone peliongelmien kasvaessa.
Euroopan unionin mukaan Veikkauksen monopolin ehto on estää pelihaittoja. Veikkaus ei ole tässä roolissa onnistunut toivotulla tavalla.
Pelikoneiden väheneminen ja korona näyttävät vauhdittavan Veikkauksen monopolin kaatumista.
Käytännössä voittojen täysimittainen kompensointi suoraan valtion budjetista on mahdotonta, ellei hallitus ole valmis esimerkiksi velkaantumaan 200 miljoonalla eurolla vuosittain, jotta kolmas sektori saisi pyörittää sinänsä tärkeää yhteiskunnallista toimintaansa.
Hallituksen sisälläkin vaikuttaa olevan ristivetoa Veikkaus-ongelmasta. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) puolustaa toistuvasti edunsaajien rahoja, vaikka Veikkauksen tarkoitus ei ole EU-lain näkökulmasta jakaa rahaa kolmannelle sektorille.
Arpajaislain uudistustyöstä vastaava sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) puolestaan on puhunut peliongelmien näkökulmasta, mikä sopii myös EU-kontekstiin. Lain uudistustyön eteneminen on ollut kuitenkin tuskallisen hidasta, eikä valmista näytä syntyvän.
Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) yrittää tasapainoilla tulikuuman aiheen ympärillä ojentaen Veikkausta aina, kun julkinen paine sitä vaatii. Tästä esimerkki oli Ylen MOT-ohjelman uutinen kymmenien miljoonien eurojen arvoisesta sopimuksesta, joka jätettiin kilpailuttamatta.
Tuppuraisen tilaaman ulkopuolisen selvityksen mukaan Veikkaus ei rikkonut lakia, mutta tulkinnanvaraakin oli ja Veikkaus sai toiminnastaan moitteet.
Veikkaus on poikkeuksellinen rahapeliyhtiö Euroopan unionin alueella. Suomi on lähes ainoa maa, jossa valtion rahapeliyhtiö nauttii monopolista. Muissa maissa rahapeliyhtiöt maksavat pelilisenssejä. Vastineeksi ne saavat myydä pelejä kuluttajille.
Monopolin vaihtoehto on siis lisenssijärjestelmä, josta on hyvät kokemukset esimerkiksi Ruotsissa. Länsinaapuri siirtyi lisenssijärjestelmään vuoden 2019 alussa, koska ulkomaalaiset peliyhtiöt vievät netin kautta koko ajan enemmän pelaajia, eikä monopoli pysty tätä estämään.
Lisenssijärjestelmään siirtyminen yllätti Ruotsin veroviranomaiset. Puolessa vuodessa Ruotsin valtio sai peliyhtiöiltä maksuina 170 miljoonan euron lisenssitulot. Summa vastaa suunnilleen Veikkauksen tänä vuonna menettämää pottia.
Nyt näyttääkin siltä, että Suomessa poliitikot ja hallitukset vuorotellen ovat jämähtäneet puolustamaan historiallista monopolimammuttia, joka tekee kuolemaa hitaasti mutta varmasti.
Onko poliitikoilta unohtunut täysin, että lisensseillä kerättäviä rahoja voidaan suunnata suoraan kolmannelle sektorille, jos eduskunta näin päättää?
Lisäksi lisenssijärjestelmään siirtyminen voisi olla valtion etu, sillä voihan valtionyhtiökin ostaa lisenssin. Se jopa olisi suotavaa.
Veikkaus on luonut reilussa 80 vuodessa itsestään kivikovan peliyhtiön, jolla on kymmenien vuosien etumatka kilpailijoihin nähden Suomen kamaralla. Veikkaus voisi asettaa rahapelimarkkinoiden riman korkealle esimerkillään.
Ehkä tällainen kilpailuasema parantaisi kuluttajien asemaa ja peliongelmat saataisiin parempaan hallintaan yritysten vastuullisuutta korostamalla.
Ongelmatonta lisenssiin siirtyminen ei tietenkään ole, mutta laadukkaalla lainsäädännöllä peliongelmia ja aggressiivista pelimarkkinointia pystytään rajoittamaan.
Valtiot eivät voi estää uhkapelaamista, sillä internet tarjoaa siihen tuhansia mahdollisuuksia. Liian tiukka lainsäädäntö johtaisi pelisysteemiin, joka voisi ruokkia rikollisuutta ja aiheuttaa muita lieveilmiöitä.
Täydellistä järjestelmää uhkapelimaailmaan tuskin on olemassa, sillä lisenssipeliyhtiötkin ovat kokeneet internetin ”pimeän puolen” esimerkiksi Ruotsissa.
Koronan aikana pelaaminen siirtyi voimakkaammin nettiin, jossa pelejä tarjoavat myös yhtiöt, jotka eivät maksa valtioille edes lisenssimaksuja. Yleensä kyseisiä pelisivustoja pyöritetään veroparatiiseista käsin. Uhkapelit ovat pelkästään EU-alueella satojen miljardien eurojen liiketoimintaa.
Monopoliyhtiöiden ja lisenssiyhtiöiden yhteisiä vihollinen ovat internetin häirikköyhtiöt, jotka pelaavat vain omaan pussiinsa.
EU-valtioiden poliitikkojen olisikin syytä keskittyä näihin yhtiöihin. Mitä niille pitää tehdä, kuinka, millä keinoin ja milloin?