Keskusta tekee saamelaiskäräjälailla ”pohjoista populismia” – huoli kannatuksesta ja maankäytöstä painaa taustalla
Saamelaisten oikeuksien vastustaminen on Lapissa taattu tapa saada ääniä, sanoo pohjoisen politiikan professori Laura Junka-Aikio.
Viime viikkoina julkisuutta hallinnutta saamelaiskäräjälain uudistusta ovat vastustaneet erityisesti keskustan Lapin vaalipiirin kansanedustajat. Lakiesityksen vastustaminen yhdistää kuitenkin lappilaisia kansanedustajia yli puoluerajojen.
Eduskunnassa on Lapin vaalipiiristä seitsemän kansanedustajaa. Keskustan Katri Kulmuni, Mikko Kärnä ja Markus Lohi ovat kertoneet aikovansa äänestää esitystä vastaan. Lakiesitystä vastustavat myös saamelainen, saamelaiskäräjävaaleissa äänioikeutettu kokoomuksen Heikki Autto ja perussuomalaisten Kaisa Juuso.
Myös vasemmistopuolueiden Lapin kansanedustajien kantojen on arvioitu olevan esityksen vastaisia tai ainakin hyvin kriittisiä sitä kohtaan. Sdp:n Johanna Ojala-Niemelä sekä vasemmistoliiton Markus Mustajärvi eivät ole kommentoineet kantaansa lakiesitykseen.
Keskustan suhde saamelaiskysymyksiin on ollut ennenkin vaikea.
”Erityisesti saamelaishallinnon vahvistamiseen, maaoikeuksiin ja alkuperäiskansa-aseman parantamiseen liittyvät kysymykset ovat olleet kuuma peruna, joihin esimerkiksi Lapin perinteinen valtapuolue – keskusta – on suhtautunut nihkeästi”, kirjoittaa Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassaan Saamelaiskiista (Into).
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) jätti saamelaiskäräjälakiesityksen eduskunnalle 17. marraskuuta. Tällöin keskustan ministerit äänestivät poikkeuksellisesti sitä vastaan.
Lakiesityksen ytimessä olevat saamelaiskäräjät on saamelaisten korkein poliittinen elin. Sen toimintaa säätelevää lakia on yritetty muuttaa yli vuosikymmenen ajan yhteensä kolmella eri hallituskaudella. Eniten esillä ollut muutosesitys koskee sitä, ketkä hyväksytään saamelaiskäräjien vaaliluetteloon eli ketkä saavat äänestää ja asettua ehdolle saamelaiskäräjävaaleissa.
Keskusta on perustellut lakiesityksen vastustamista sillä, että myös osa saamelaiskäräjien edustajista vastustaa esitystä. Lakiuudistus ei keskustan mukaan ota huomioon kaikkia saamelaisryhmiä.
Lakiesityksen puolustajat taas vetoavat kahteen YK:n Suomelle antamaan moitteeseen ja sanovat, että korkein hallinto-oikeus (KHO) on vuoden 1995 saamelaiskäräjälakia tulkitessaan päästänyt saamelaiskäräjille henkilöitä, joita saamelaiset eivät pidä saamelaisina. Tämän takia lakia tulisi heidän mukaansa muuttaa.
Lapin yliopiston pohjoisen politiikan ja hallinnon professori Laura Junka-Aikion mukaan keskustan kannan taustalla ovat pohjimmiltaan maankäyttöön ja kannatukseen liittyvät kysymykset. Saamelaiskysymyksiä pitkään tutkinut Junka-Aikio on suomalainen ja naimisissa saamelaisen kanssa, jonka suku on ollut pitkään mukana saamelaispolitiikassa.
”Keskusta on perinteisesti ollut maata omistavan maalaisväestön puolue. Sen ideaalina on ollut metsät pelloksi raivaava itsenäinen talonpoika tai uudisraivaaja. Pohjois-Suomessa tämän ideaalin vastapari on saamelainen”, hän sanoo.
Kun saamelaisten oikeuksia vahvistettiin 1990-luvulla ja saamelaiskäräjät perustettiin, nousi paikallisessa suomalaisväestössä jo tuolloin vastustusta, Junka-Aikio huomauttaa.
Julkisessa keskustelussa on hänen mukaansa leijunut vuosien ajan ajatus siitä, että saamelaisten oikeudet päättää maankäytöstä kotiseutualueellaan saattaisivat vahvistua.
”Se väestönosa, joka kokee saamelaisoikeuksien kehittämisen uhkaksi itselleen, on perinteisesti ollut hyvin keskeinen keskustan kannatukselle.”
Myös uudessa saamelaiskäräjälakiesityksessä säädetään tarkemmin siitä, että viranomaisten on otettava saamelaisten oikeudet huomioon toiminnassaan. Muutos tuo lainsäädännön lähemmäs pohjoismaista linjaa. Junka-Aikion mukaan uusi lakiesitys ei kuitenkaan vahvistaisi merkittävästi saamelaisten valtaa maankäyttökysymyksissä.
Saamelaisalueen perinteisten elinkeinojen, kuten esimerkiksi poronhoidon, tulevaisuutta uhkaa niiden kanssa kilpaileva maankäyttö: erilaiset infrastruktuurihankkeet, luonnonvarateollisuus ja massaturismi. Esimerkiksi keskustalle ja kaivosteollisuuden ja turismihankkeiden edustajille onkin väliä, keitä saamelaiskäräjillä istuu määrittämässä itsehallintoelimen linjaa maankäyttöön, Junka-Aikio sanoo.
Hänen mukaansa näiden tahojen intresseissä on myös se, että saamelaiskäräjien uskottavuus heikkenee ja saamelaisten yhteiskunnallisen aseman edistäminen hidastuu. Tähän vaikuttavat esimerkiksi väitteet saamelaismääritelmän epäselvyydestä sekä erityisesti keskustan esillä pitämä, itsehallintoelimen ulkopuolelle jäänyt ”vähemmistön vähemmistö”.
Saamelaiskäräjiin kohdistuva kritiikki vetoaa Pohjois-Suomen suomalaisiin äänestäjiin, Junka-Aikio sanoo.
”Saamelaisten oikeuksien vastustaminen on Pohjois-Suomessa taattu tapa saada ääniä.”
Junka-Aikio nimeää ilmiön ”pohjoiseksi populismiksi”. Siinä saamelaiskäräjät tai ”saamelaiseliitti” on vienyt tai viemässä jotain tärkeää muulta väestöltä, esimerkiksi maat, identiteetin tai kulttuurin.
”Tällainen keskustelu suuntaa ihmisten turvattomuuden ja juurettomuuden tunteet tehokkaasti saamelaisia ja saamelaisten oikeuksia vastaan. Tämä ei eroa paljonkaan muualla Suomessa pinnalla olevasta maahanmuuttovastaisesta populismista.”
Erona on se, että monet saamelaiskäräjiä kritisoivat henkilöt nimenomaan haluavat osaksi kyseistä ryhmää ja tulla merkityiksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon päästäkseen päättämään saamelaisten asioista.
Laura Junka-Aikio nostaa ”pohjoisesta populismista” esimerkiksi keskustan kansanedustajan Mikko Kärnän, jota hän on tarkastellut tutkimuksessaan.
”Kärnä ponnahti Enontekiöltä Arkadianmäelle saamelaisten oikeuksia ja saamelaiskäräjiä vastustavan populismin avulla”, hän sanoo.
Kärnä toimi Enontekiön kunnanjohtajana vuosina 2012–2015.
Omassa puheessaan keskusta on asettautunut julkisesti puolustamaan niitä, jotka ovat pääseet saamelaiskäräjien vaaliluetteloon KHO:n päätöksellä, vaikka saamelaiskäräjien vaalilautakunta ei ole katsonut heidän täyttävän laissa vaadittuja kriteerejä.
KHO:n päätöksellä vaaliluetteloon valituista on päässyt saamelaiskäräjille edustajaksi toistaiseksi yksi, viime vaaleissa eniten ääniä saanut Kari Kyrö. Uudesta lakiesityksestä voisi seurata, että KHO:n päätöksellä vaaliluetteloon päässeet eivät enää voisi jatkaa vaaliluettelossa.
Keskusta ei kritisoi saamelaisia ulossulkevuudesta ensimmäistä kertaa.
Savukosken kunnanjohtajan viransijainen Eeva-Maria Maijala istui keskustan kansanedustajana eduskunnassa kaksi kautta vuosina 2011–2019. Sen jälkeen hän on ollut varajäsenenä nykyistä saamelaiskäräjälain muutosesitystä valmistelevassa toimikunnassa.
Maijala identifioituu metsälappalaiseksi, jotka pitävät itseään virallisesti tunnustamattomana saamelaisryhmänä. Metsälappalaisista puhutaan eri yhteyksissä myös metsäsaamelaisina, keminlappalaisina ja keminsaamelaisina.
Kansanedustajana ollessaan Maijala toi julkisuuteen pyrkimystään päästä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon vuonna 2015. Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan kielteisen päätöksen jälkeen hän teki oikaisuvaatimuksen saamelaiskäräjien hallitukselle ja vei asian lopulta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa päätös pysyi samana.
Vuonna 2016 Maijala julkaisi omakustannekirjan Kemin-Lappi elää! – Alkuperäiskansa keminlappalaiset – yksi Suomen neljästä Saamen ryhmästä. Kirjassa Maijala väittää, että metsälappalaiset on haluttu vaientaa, ja kertoo tavoitteekseen, että metsälappalaiset tunnustetaan saamelaisiksi. Metsälappalaisten puhuma keminsaamen kieli sammui eli sen puhuminen äidinkielenä lakkasi viimeistään 1800-luvun aikana.
Metsälappalaiset eivät kytkeydy pelkästään keskustapuolueeseen. Esimerkiksi entinen Sdp:n kansanedustaja Satu Taavitsainen puhui vuonna 2017 metsäsaamelaisista juuristaan, kun sai kritiikkiä pukeuduttuaan jäljitelmänä pidettyyn saamenpukuun.
Saamelaiskäräjälain uudistuksessa Eeva-Maria Maijala vetoaa hallitusohjelman kirjaukseen. Sen mukaan ”hallitus kunnioittaa ja edistää kaikkien saamelaisten ja saamelaisryhmien kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumista ottaen huomioon kansainväliset sopimukset”.
Maijalan mukaan kirjaus tarkoittaa myös metsälappalaisia. Yleensä kaikilla saamelaisryhmillä viitataan ensisijaisesti kolmeen Suomessa puhuttuun saamen kieleen – pohjoissaameen, kolttasaameen ja inarinsaameen – sekä heidän puhujiinsa.
Kun keskusta asettui julkisesti vastustamaan saamelaiskäräjälakiesitystä, se ehdotti marraskuussa muulle hallitukselle kompromissina lain lykkäämistä ja parlamentaarisen työryhmän perustamista asian tarkastelemista varten.
Maijala sanoo, että keskustalla ei ole selvää konkreettista esitystä siitä, mitä se vaatii saamelaiskäräjälakiin. Saamelaiskäräjien ulkopuolella olevat, saamelaisina itseään pitävät henkilöt pitää kuitenkin hänen mukaansa ottaa mukaan neuvottelemaan.
”Koko homma pitää aloittaa täysin alusta. Tuolta nykyiseltä pohjalta ei pysty rakentamaan saamelaiskäräjälakia, joka ottaa huomioon kaikki saamelaisryhmät”, Maijala sanoo.
Keskusta järjesti 17. marraskuuta keskustelutilaisuuden, jossa kansanedustaja Mikko Kärnä toivoi Maijalan tavoin, että ”kaikki asianosaiset” otettaisiin mukaan lakiesityksen valmistelutyöhön. Samalla hän kertoi olevansa valmis laajentamaan saamelaisten kotiseutualuetta nykyistä etelämmäksi perinteisten lapinkylien asuinalueiden rajojen mukaisesti.
Kärnä esitti myös, että saamelaiskäräjien rinnalle voitaisiin perustaa erillinen itsehallintoelin heille, jotka eivät nyt ole päässeet saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.
”Olisin valmis siihen, että jos kaikki ryhmät eivät todella mahdu saman katon alle päättämään asioista, niin sitten meillä on esimerkiksi kaksi erillistä saamelaisparlamenttia”, Kärnä sanoi.
—
Oikaisu 8.12.2022 klo 14.01: Korjattu keminsaamen sammumista koskevaa lausetta. Keminsaamen kieli sammui eli sen puhuminen äidinkielenä lakkasi viimeistään 1800-luvun aikana. Jutussa kerrottiin aiemmin, että kieli sammui 1700-luvulla.