Tunnetko menestyksestäsi syyllisyyttä, Elias Salonen?

Jonkinlaista todistamisen tarvetta siinä kai oli, kun Elias Salonen viime vuonna lähti Tukholmaan. Hän suostui Dramateniin eli Ruotsin kansallisnäyttämölle kokonaan ruotsinkielisen roolin, vaikka ei omien sanojensa mukaan osaa ruotsia ollenkaan.

”Ruotsin ekan kurssin kävin lukiossa kolmesti”, Salonen kertoo.

Salosen agentti Laura Munsterhjelm oli ottanut Saloseen yhteyttä alkuvuodesta 2024 ja kysynyt, kiinnostaisiko kevät Tukholmassa.

Muun muassa Beck-sarjassa pitkään näytelleen Rebecka Hemsen ohjaama Svindel-näytelmä oli pulassa, kun yksi näytelmän keskeisistä näyttelijöistä oli häipynyt Hollywoodiin pari viikkoa ennen ensi-iltaa.

”Puhuttiin Zoomissa. Ohjaaja sanoi, että hahmosta voisi tehdä suomalaisen, kun sulla on niin kiva aksentti”, Salonen kertoo.

Mikään ei kuitenkaan ollut vielä varmaa. Salonen lähti Berliiniin lomalle. Saman tien Dramatenista soitettiin, että pääsethän ylihuomenna. Ensi-iltaa siirrettiin – yhdellä viikolla. Kahdessa viikossa Salosen piti opetella teksti. Se oli vaikeaa, kun sanat eivät merkinneet hänelle mitään.

”Pitää kuitenkin ymmärtää paitsi omat, myös muiden repliikit.”

Niiden parin viikon aikana unet jäivät vähiin. Mutta näytelmä meni hyvin. Niin hyvin, että se palaa loppuvuodesta 2025 näyttämölle, ja Salosta tarvitaan taas.

Elias Salosen ensimmäiset näyttelemisestä saamat mielihyväkokemukset liittyvät hyväksynnän tunteeseen.

”Ekalla luokalla huomasin, miten siistiä on saada luokkakaverit nauramaan”, Salonen muistelee. Hän kävi Hietakummun ala-astetta Helsingin Malmilla.

Salonen kiittää ammatistaan silloista opettajaansa Kristiinaa, joka panosti koulunäytelmiin ja toi tunneille näyttelemisharjoituksia.

”Kun en ollut urheilussa niin lahjakas, esiintyminen oli keino saada jengi diggaamaan musta.” Niin Salonen ainakin muistaa varhaiset kokemukset.

Siihen aikaan, vuosituhannen vaihteessa, lehdissä oli ilmoituksia televisio- ja elokuvaroolien koekuvauksista. Sadat toiveikkaat kävivät tilaisuuksissa, joihin Eliasta vei Kristiina-opettaja.

”Pelikaanimies: tulin toiseksi. Joulutarinassakin taisin tulla toiseksi.”

Nyt Salonen on sukupolvensa palkituimpia näyttelijöitä. Isoja töitä on valmistumassa tai edessä. Seuraava järeän sarjan kansallinen suomalaiselokuva on Kalevala: Kullervo. Salonen on Kullervo, orpo, orja ja kostaja.

Antti Jokinen viritteli aiheesta suurisuuntaisia elokuva-aihioita jo silloin, kun Salonen oli vielä ala-asteella. Näin pitkään kesti saada teos tuotantoon.

Toukokuussa Salonen oli Tokiossa kuvaamassa suomalais-japanilaista rikossarjaa Nousevan auringon varjot, pääosassa Jasper Pääkkönen. Loppuvuodenkin kalenteri on täynnä.

Kesällä hän tekee suomalaista elokuvaa, joka kuvataan Prahassa. Aihe on historiallinen ja kansallinen. Nimeä ei saa vielä kertoa. On myös kansainvälinen hanke, joka toteutettaisiin syksyllä. Joulun alla on parin kuukauden teatterirupeama Tukholmassa. Mutta Salosta ei väsytä, toisin kuin Kullervon fyysisesti rankoissa kuvauksissa.

”Ehkä mietin enemmän, että kaduttaisi, jos en tekisi näitä nyt.”

Runsaan tekemisen myötä yksi muutos julkikuvassa on selvä. Aikuiset-etuliite on vihdoin kadonnut Salosen nimestä lehtijutuissa.

”Vielä kun vuosi sitten, kun pääsin Dramatenin näytelmään, Hesarin otsikossa luki ’Aikuiset-tähti Elias Salonen’.”

Asia naurattaa. Aikuiset-sarja oli menestys ja harvinainen sukupolvikokemus suomalaiseksi televisiosarjaksi. Vaikka sen jälkeen on saanut Piiritys-sarjan palkkamurhaaja Ilpo Larhan roolista parhaan pääosan Kultaisen Venlan, minkä sille voi, että toinen rooli elää ihmisten mielissä voimakkaammin.

”Ei siinä mikään ärsytä”, Salonen sanoo. ”Se oli hyvä sarja ja hyvä ponnahduslauta. Ja se löysi yleisön.”

Vuosina 2019-2022 esitetty Aikuiset kertoi komediallisesti pari-kolmikymppisistä harhailijoista Helsingin Kalliossa. Jatketun nuoruuden elämisestä. Hipstereistä, kuten vähän ivallisesti sanotaan. Aitous puri: kun sarja oli alkanut, jotkut puolitutut kutsuivat Salosta vahingossa Artuksi hänen roolihahmonsa mukaan.

Kieltämättä hahmossa oli piirteitä hänestä itsestään. Mutta korostettuna, liioiteltuna ja fiktiiivistä ihmistä täydentämässä, eikä toisinpäin.

Sarjan konkreettisesta tai fyysisestä miljööstä ei noin vain pääse irti.

Haastattelupaikkana on kahvila Ipi Porthaninkadulla vastapäätä Kallion kirjastoa. Salonen asuu sattumoisin näköetäisyydellä.

Kahvilasta näkee Karhupuistoon, jonka laidalla on useita liikkeitä, joissa Aikuisia kuvattiin tai siinä mainittiin. Esimerkiksi kalliista ja laadukkaasta hapanjuurileivästään tunnettu leipomo. Ja tuossa on R-kioski, jossa Salonen oli parikymppisenä töissä.

Kallion lukion ja kioskin välissä on vain kirjastorakennus. Teatterikorkeakoulu puolestaan sijaitsee kioskilta alkavassa rinteessä.

Tässä kohtaa Kallion maantieteeseen liittyy hankaliakin muistoja. Ne suodattuvat myöhemmän julkisuuden läpi.

Salonen harmittelee, että meni Elämäni biisi -ohjelmassa sanomaan, kuinka Teakiin pääsy kesti viisi vuotta.

”Jokainen media haluaa nyt kysyä siitä. Ymmärrän sen, vaikea jakso kiinnostaa. Mutta ei se ole epätavallinen asia, ja kaikilla, jotka hakevat pääsemättä, on samat kivut.”

Mutta Salonen oli todella odottanut pääsevänsä Teakiin. Hänellä oli takanaan pitkä rupeama Kotikadussa. Hän oli jo näyttelijä.

”Vai olinko kuvitellut kaiken? Olinko kuvitellut, että olin hyvä tai lahjakas? Sitä piti käydä läpi ja tunnustaa, että vaan tykkään tehdä tätä, juuri näin paljon.”

Kioskityössä harmitti salaa, kun asiakkaana kävi Kallion lukion koulukavereita, jotka olivat päässeet Teakiin. ”Siinä mietti, mitä ne ovat tänään siellä tehneet.”

Toisaalta työ oli hyvällä tavalla rutiininomaista. Aamulla paistettiin pullat, keitettiin kahvit ja järjesteltiin lehtihylly. Kummempaa vastuuta ei päivään kuulunut. Lopuksi laskettiin kassa ja mentiin kotiin.

Salonen haki Tampereen Nätylle ja putosi viimeisessä vaiheessa. Hän haki New Yorkiin näyttelijäkoulutukseen, jonne tarvitsi stipendin. Sen tavoittelussa hän pääsi kuuden parhaan joukkoon. Ei riittänyt. Helpotusta toi Ylioppilasteatteri ja rooli Sorjosessa. Aikuisiin meni vielä pari vuotta.

Julkisuus on tullut ripotellen. Ei onneksi yhdessä yössä muutu kaikille tunnistettavaksi hahmoksi, Salonen toteaa. Eivätkä suomalaiset selvin päin tule juttelemaan. Kuvia saattaa joku napsia, kuten Kullervon kuvausten aikaan, kun näyttelijöitä salakuvattiin heidän käydessään röökillä. (Salonen itse ei polta.)

Nurmeksen ABC:llä henkilökunta halusi kimppakuvia. Heitä tosin kiinnosti toisen pääosan Eero Aho. Kalliossa kukaan ei kehtaa tulla kuvaamaan, vaikka Aikuisten Arttu on kuin kaupunginosan maskotti.

”Frendit huomaavat, että ihmiset katsovat. Sen taas huomaa itse, että saa tosi hyvää palvelua. Mutta mitä muuta julkisuus tässä maassa on”, Salonen pohtii.

”No oli tosi kiva käydä tänään aamupäivällä Hietakummun ala-asteella puhumassa näyttelemisestä. Tuntui hirveän hyvältä. Tällaista pientä kivaa.”

Itsensä kehittäminen on Saloselle tär­keää. Kullervo-rooliin valmistautuessa hän tutustui oma-aloitteisesti historiaan, ja tuotantoon kuuluneen treenin lisäksi eräretkeili Sibeliusta kuunnellen.

Aiempi Ilpo Larhan rooli taas edellytti mielenterveyshäiriöihin perehtymistä sekä käyntejä ampumaradalla.

Salonen on käynyt myös Los Angelesissa opiskelemassa Lee Strasbergin oppien mukaista metodinäyttelemistä. Se oli kallis reissu, mutta ei itse näyttelemisen kannalta sittenkään kovin antoisa. Kurssille pääsi rahalla ja se näkyi. Monet muut eivät olleet näytelleet aiemmin juuri lainkaan, siltä ainakin vaikutti.

”Ehkä suurin syy oli päästä tutustumaan Los Angelesiin, kun se on meidän alalla niin erikoinen ja puhuttu paikka”, Salonen sanoo.

Kotiinviemisiksi tuli oppia, jota Suomesta ei saa. ”Siellä tähdennettiin käsikirjoituksen analysoimista. Sen purkamista, motivaa­tioiden ja merkitysten avaamista. Samanlaista lähestymistapaa ei Teakin kursseilla koskaan ollut esitelty.”

Salonen myöntää, että Kullervon vastaanotto jännittää. Kuvaukset on jo tehty, mutta kun elokuva tulee ulos tammikuussa 2026, juuri hän kantaa sitä ja tekemiseen vaadittuja miljoonia pääroolillaan.

Salosella on riittänyt töitä alalla, jolla on poikkeuksellisen paljon työttömyyttä. Tosin hänenkin kalenterinsa on tyhjä sen jälkeen, kun Kullervo on tullut elokuvateattereihin. Elokuva- ja televisioala on lamassa, ja alan arvaamattomuus koskettaa Salosta myös hänen lähipiirinsä kautta.

”Epätietoisuus ja suru ovat tosi paljon läsnä. Mulla on tuuri, että tällaisina aikoina on niin paljon töitä.”

Salonen vaikuttaa kokevan jopa pientä syyllisyyttä menestyksestään. Tai ainakin syvää huolta alan suuresta työttömyydestä.

”Hallituksen leikkaukset ovat melkein kuolinisku alalle. Nuorille ei ole missään ponnahduslautoja”, Salonen sanoo.

”Oli niin hyvä meininki, hienoja sarjoja ja elokuvia joka vuosi. Tuleeko sille kaikelle pysyvämpi stoppi?”

Kipeisiin puheenaiheisiin kuuluu myös tekoäly. Pelätään, että se vie töitä luovilta aloilta, myös näyttelijöiltä. Salonen aprikoi, voiko hän edes kertoa käyttäneensä kerran itsekin käsikirjoituksen tekoälysovelluksen läpi. Ihan kokeeksi vain.

Sovellus teki pyynnöstä ja selkeästi työtä, jota hän oli Yhdysvalloissa oppinut: sisällön analyysiä ja jäsentelyä.

Oliko se hyödyllistä? Kyllä. Onko oikein pyytää tekoälyltä tällaista apua? Todennäköisesti aika moni tekee samaa, jos ei vielä, niin pian, Salonen pohtii. Onko tällaista mielekästä mainita lehtijutussa, hän ei ole varma.

Kun Kullervoa kuvattiin Liettuassa, äiti kävi kastelemassa kukkia Salosen kotona. Hän pani merkille kirjekuoren, jossa luki Tasavallan presidentiltä.

Linnan juhlien kutsu tuli Saloselle salamana kirkkaalta taivaalta. Jos kutsua oikein odottaa, saa todennäköisesti pettyä. Mutta Salonen ei ollut sitä odottanut.

”Mitä sellaista olen tehnyt? Ehkä Stubb piti Piirityksestä kovasti, tai jotain.”

Salonen korostaa olevansa todella iloinen kutsusta. Itsenäisyyspäivä oli jo pari viikkoa Kullervon kuvausten päättymisen jälkeen, eikä hän ollut vielä täysin toipunut.

Juhlat menivät nopeasti. Kolme tuntia, joiden aikana ei edes ehtinyt syömään, kun piti olla pääasiassa mediahuoneessa antamassa haastatteluja.

”Jatkoilla vähän rentoutui.”

Salonen kävi virallisilla jatkoilla Kämpissä, sitten pormestarin jatkoilla ja lähti sitten kiiltävässä ja ylisuuressa juhlapuvussaan – joka herätti keskustelua puolesta ja vastaan – Kallion suuntaan. Yötä seurue juhli Post Barissa ja Stidilässä, Aikuisten henkisessä valtakunnassa.

Sitten juhlat olivat ohi ja Salonen heräsi aamulla aikaisin, kuten aina.

”Sekin kaikki tuli sellaisessa putkessa. Viime vuonna tapahtui hirveästi asioita, mistä olin unelmoinut.”