Muu maa mustikka

Maan tapa. Siitä thaimaalaisten metsämarjanpoimijoiden kohtelussa pohjimmiltaan oli kyse, sanoo ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner. Hän johtaa osastoa, joka on vastannut viisumien myöntämisestä thaimaalaisille.

Pahimmillaan ”tapa” on johtanut ylipitkiin työpäiviin, joiden välissä on ollut vain muutaman tunnin lepo. Kotimaahan on palattu jopa työnantajalle velkaantuneena. Suomen neljästä suurimmasta marjanpoiminta-alan yrityksestä kolme on parhaillaan syytteessä tai epäiltynä ihmiskaupasta.

Lisäksi ulkomaisia poimijoita koskeneesta sääntelystä vastannut työ- ja elinkeinoministeriön virkamies Olli Sorainen on syytettynä törkeästä lahjuksen pyytämisestä marjayritykseltä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta eli käytännössä yrityksen suosimisesta.

”On hyvä ymmärtää, että tässä ei ole kysymys yhdestä tai kahdesta yrityksestä, vaan käytännöt alalla ovat systeemisiä”, Tanner sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoministeriö ja hallitus ovat tänä vuonna kiristäneet linjaansa marjanpoimintayrityksiin. Maaliskuussa ulkoministeriö lopetti Schengen-viisumien myöntämisen Thaimaasta Suomeen tuleville poimijoille. Lähes 20 vuoden ajan käytäntönä oli, että thaimaalaiset saapuivat töihin turistiviisumeilla. He myivät keräämänsä sadon yrityksille kilohinnalla, nimellisesti ilman työsuhdetta.

Ulkoministeriön päätöksen jälkeen yritysten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi palkata thaimaalaiset työsuhteeseen. Näin heille yritetään taata minimiansio Suomessa riippumatta poimittujen marjojen määrästä.

Myös Thaimaan hallitus ja viranomaiset ovat vaatineet, että poimijoiden tulisi saada reilu korvaus kohtuullisesta työajasta. Vaikka ehtoja on parannettu, maan viranomaiset eivät ole myöntäneet marjanpoimijoille lupaa poistua maasta. Työministeri Arto Satonen (kok) on ratkonut asiaa Thaimaan-kollegansa kanssa.

Keskustelu thaipoimijoista kiteytyy siihen, mitä heille maksetaan. Tästä vuodesta eteenpäin sitä määrittää maaseutuelinkeinojen työehtosopimus, jonka mukaan minimipalkka on 9,61 euroa tunnissa. Työviikon pituudeksi on säädetty 40 tuntia.

Maahanmuuttovirastossa thaipoimijoista vastaavan prosessinomistajan Tuuli Huhtilaisen mukaan mikään työlupia tänä vuonna saaneista marjanpoimintayrityksistä ei maksa poimijoille peruspalkkaa yli työehtosopimuksen mukaisen minimin.

Marja-alalla yleisesti käytetty urakkapalkka voi nostaa taulukkopalkan ansioita viidenneksen, jos pystyy keräämään sovitun määrän marjoja. Työntekijän ja työnantajan yhteisellä sopimuksella työaikaakin voi lisätä 66 tuntiin viikossa. Se tarkoittaa 11 tuntia päivässä, kuutena päivänä viikossa.

Muutos ei kuitenkaan ratkaise koko ongelmaa. Oikeastaan se puuttuu vain puoleen siitä, tuloihin. Jäljelle jäävät menot.

Thaipoimijoiden taloudellinen ahdinko on johtunut erityisesti heiltä laskutettavista kustannuksista. Poimijat maksavat majoituksesta, ruokailusta, työluvista ja lennoista, aikaisemmin myös auton käytöstä ja polttoaineista. Huhtilaisen mukaan yksikään marjanpoimintayrityksistä ei maksa poimijoille esimerkiksi lentoja, jotka muodostavat monesti suurimman menoerän.

Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin johtaja Natalia Ollus arvioi Ylen haastattelussa viime vuonna, että osa marjayrityksistä voi tavoitella voittoja veloittamalla poimijoilta toteutunutta suurempia kuluja.

Pahimmillaan poimijat ovat velkaantuneet yrittäjille, kun marjoista saatavat ansiot eivät ole riittäneet kattamaan matkakuluja ja heiltä veloitettavia kuluja. Taloudellinen paine on ajanut poimimaan ahkerasti, mikä on täyttänyt marjayritysten pakastimet tehokkaasti.

Maaseudun työnantajaliiton toimitusjohtaja Kristel Nybondas on tehnyt laskelmia: 40-tuntinen työviikko minimi- eli takuupalkalla tarkoittaa, että runsaan kahden kuukauden työstä jää käteen runsas tuhat euroa. Tätä ennen kustannuksiin on palanut noin kolme neljäsosaa palkasta. Jos Thaimaassa tekisi yhtä paljon töitä, ansaitsisi sikäläisellä minimipalkalla bruttona noin 400 euroa.

Myös Thaimaan Helsingin-suurlähetystön tilaama selvitys kritisoi voimakkaasti poimijoiden ansioita. Sen mukaan poimijat ansaitsevat huomattavan vähän, kun kulujen suuruus otetaan huomioon. Selvityksen mukaan poimijoille maksetaan ainoastaan 10 prosenttia siitä, mitä yritykset lopulta tienaavat marjoilla.

Tänä vuonna marjanpoimijoiden työehtojen valvonta on parantunut, kun Maahanmuuttovirasto on tarkastanut poimijoilta veloitettavat kustannukset työlupahakemuksen yhteydessä.

Se on parantanut viraston mahdollisuuksia torjua myös ihmiskauppaa, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Katri Niskanen. 

Lähes kolmanneksella riittävät työehdot eivät täyttyneet: työlupia haettiin yhteensä 1300 poimijalle, joista 400 jäi ilman.

Työlupien hakeminen on tämän vuoden ilmiö, menettelynä raskas ja kallis. Jatkossa yhä enemmän poimijat on tarkoitus saada byrokratialtaan kevyemmän kausityöluvan piirin.

Samalla valvonta voi siirtyä toisaalle. Alle 90 päivän kausityöluvissa päätöksiä ei tee maahanmuuttovirasto, vaan edustustot. Kustannustenkin valvonta jäisi niiden harteille.

Vaikka kustannuksista poimijoille tuleva ongelma on tiedetty pitkään, siihen puuttumiseen on ollut vähän keinoja. Vuonna 2021 voimaan tulleessa niin sanotussa marjalaissa linjataan, ettei yritys saa periä kerääjältä kohtuutonta maksua majoituksesta, ajoneuvosta tai keruuvälineistä ja -varusteista. Kohtuullisen rajaa ei kuitenkaan ole määritetty lainsäädännössä.

Puutteen nosti esille myös maahanmuuttovirasto lausunnossaan kausityölain muuttamiseksi. Lakia ollaan uudistamassa, ja lausuntokierros päättyi elokuun lopulla.

”Lupaviranomaisen työtä helpottaisi, jos majoituskulujen kohtuullisuudesta voitaisiin säätää vielä nykyistäkin tarkemmin”, virasto totesi.

Marja-alan näkökulmasta satokausi on menetetty aikaa sitten. Maaseudun työnantajaliiton Kristel Nybondas ei usko, että poimijoita tulee maahan enää tänä vuonna. Hän korostaa, että poimijat ovat itse valinneet tulla töihin Suomeen. 

Nybondaksen mukaan pitkien työpäivien tekeminen selittyy kulttuurisyillä, ja tarvittavan levon saaminen jää työnantajan huolehdittavaksi.

”On ylimielistä määritellä ihmisiä ulkoa uhreiksi”, hän sanoo.

Marja-alan yrityksiä on julkisuudessa edustanut erityisesti Arktiset Aromit ry. Sen toiminnanjohtaja Birgitta Partanen sanoo, että väärinkäytökset alalla ovat marginaalisia. Valtaosa poimijoista on hänen mukaansa tyytyväisiä ansioihinsa ja työehtoihin.

Partasen mukaan nykyinen tilanne kaatuu myös asiansa hyvin hoitavien yritysten niskaan. Hän ei kuitenkaan kiistä ongelmia, joita oikeustapauksissa on noussut esille.

”Kyllähän tässä näyttää siltä, että siellä on todellakin tapahtunut sellaista, mitä ei pitäisi tapahtua.”

Marja-ala on vastustanut työsuhteisiin siirtymistä tiukasti, sillä se nostaa muun muassa marjojen hankinnan kuluja.

”Työsuhde ei lisää mitään muuta kuin paperinpyöritystä ja kustannuksia. Se ei ole sitä tuottavaa työtä, mitä Suomessa kaivataan”, Partanen sanoo.

Marjanpoimintayritys Kiantama kertoi asiakkailleen elokuun loppupuolella lähettämässään kirjeessä, että mustikan ostohinta on noussut tällä kaudella 80 prosenttia ja puolukan 50 prosenttia. Yritys arvioi, että hinnat tulevat jäämään korkeammiksi myös tulevaisuudessa. 

Yritys perustelee muutosta poimijoiden vähäisellä määrällä, lyhyemmäksi jäävällä poiminta-ajalla sekä sillä, että marjat poimitaan jatkossa työsuhteessa.

Kiantaman toimitusjohtajaa Vernu Vasuntaa ja hänen thaimaalaista liikekumppaniaan Kalyakorn ”Durian” Phongpitia syytetään Lapin käräjäoikeudessa ihmiskaupasta. Kumpikin on kiistänyt syytteet. Phongpit on syytettynä myös toisen suomalaisen marjayrityksen oikeudenkäynnissä.

Nähtäväksi jää, miten paljon marjojen hinta nousee elintarviketeollisuudelle, kaupalle ja lopulta kuluttajalle.

Marja-ala on yrittänyt hidastaa siirtymää työsuhteisiin. Arktiset Aromit -yhdistys teki keväällä oikeuskanslerille kantelun, jonka mukaan muutokset tulisi saattaa voimaan vasta vuoden 2025 satokaudelle. 

Oikeuskansleri oli ratkaisussaan eri mieltä, vaikka pitikin alan huolta työvoiman saatavuudesta ”erittäin ymmärrettävänä”. Ylin laillisuusvalvoja myös huomautti, että yrityksiä olisi voinut tiedottaa ja neuvoa muutoksista aikaisemmin.

”Julkisella vallalla on kuitenkin velvollisuus turvata ihmisoikeuksien toteutuminen”, oikeuskansleri totesi.

Partanen korostaa, kuinka marja-ala teki korjausliikkeitä viime vuonna, eikä ”mitään isompia” marjalain rikkomuksia enää ilmennyt. Oikeuskansleri totesi kuitenkin vastauksessaan, että poliisilta saatujen tietojen mukaan luonnonmarjanpoimijoita koskevia hyväksikäyttöepäilyjä oli myös vuonna 2023.

Työsuojeluviranomainen puolestaan totesi huhtikuussa julkaistussa raportissaan, ettei yksikään valvottu marja-alan toimija pystynyt viime vuonna täysin täyttämään marjalain vaatimuksia. Yrityksille annettujen velvoitteiden määrää luonnehdittiin huomattavaksi. 

Rikkeet vaikuttavat kuitenkin vähemmän vakavilta kuin aiempina vuosina. Puolessa tarkistetuista marjanpoimijoiden tukikohdista todettiin puutteita poimijoiden perehdytyksessä, ja vielä useammassa puutteita viranomaisten yhteystietojen pitämisessä näkyvillä.

Nyt, kun marjanpoimijat työskentelevät työsuhteessa, heitä edustaa Teollisuusliitto. Sen ulkomaalaistaustaisen työvoiman yksikön päällikkö Riikka Vasama pitää aiempaa järjestelyä hyväksikäyttönä ja poimijan oikeusturvan kannalta kestämättömänä.

Työ- ja elinkeinonministeriön hallitusneuvos Katri Niskanen pohtii, voisivatko marjoja teollisuudelle poimia jatkossa yhä enemmän ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi Suomessa. Heillä ei Niskasen mukaan olisi samanlaista riippuvuutta marjayrityksistä kuin kaukaa tulevilla.

Samalla hyväksikäyttöriskit ovat pienempiä, ja tuloista jää käteen suurempi osuus, kun niillä ei tarvitse kattaa liikkumisen kustannuksia.

Thaimaasta saapuneet poimijat ovat lähes kaksi vuosikymmentä keränneet leijonanosan kaupalliseen käyttöön Suomessa menevistä marjoista. 

Poimijoiden asemasta on keskusteltu kunnolla kerran aikaisemmin, noin 15 vuotta sitten. 

Silloin vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää huomautti, että poimijat altistuvat ihmiskauppaan liittyville ilmiöille, koska joutuvat ottamaan velkaa ja poimimaan paljon marjoja kulujen kattamiseksi. Hän vaati tuolloin, että viisumeja pitäisi myöntää vain silloin, jos yritykset maksavat poimijoiden kulut.

Keskustelu oli ja meni, ja valtuutetun huomio jäi tuolloin pyörimään asiakirjoihin, huomauttaa marjanpoimijoihin perehtynyt Tampereen yliopiston tutkijatohtori Minna Seikkula. 

”Ei se ole suomalaisille viranomaisillekaan uutinen, millaisissa olosuhteissa poimintatyötä tehdään.”

Hän on pohtinut, miksi suomalaiset ovat valmiita hyväksymään sen, että joku tekee fyysisesti rankkaa työtä jopa viisitoista tuntia päivässä ja hyvin pienellä korvauksella.

Hänestä se liittyy rodullistettuihin käsityksiin maailmanjärjestyksestä ja siitä, kenelle kuuluu millainen osa maailmassa. Suomalaisilla on oletus, että Thaimaasta saapuvan marjanpoimijan keholle sopii fyysisesti hyvin raskas työ.

”Se vastaa meidän kulttuurisia käsityksiämme siitä, minnepäin maailmaa köyhyys kuuluu.”