Vaatteita ihmisille
Ervin Latimer on muotisuunnittelija, jota The New York Times ja Forbes ovat ylistäneet. Mediahuomiolla ei kuitenkaan elä, hän on saanut huomata.
”Siis täällä on yleensä hyvin siistiä”, Ervin Latimer sanoo heti alkuun.
Latimer on edellisenä päivänä kysynyt sähköpostitse, sopisiko haastattelupaikaksi työhuoneen sijaan sittenkin lähiravintola Meiccu.
”Meillä oli viikonloppuna drag-bingo ja tein asua työhuoneella, joten se on nyt kaaoksessa”, hän kirjoitti.
Länsihelsinkiläisen kerrostalon kellarikerroksessa sijaitseva tila on alkujaan ollut pyöräkellari. Nyt lattialla lojuu sekaisin laatikoita, muovikasseja ja vaatteita. Ja tosiaan, myös vaalea, pitkähiuksinen peruukki.
Ervin Latimer on palkittu muotisuunnittelija. Drag-bingon emännöinti on tuoreempi juttu. Latimerin oma brändi, Latimmier, järjestää bingoiltoja yhteistyössä Harju 8 -ravintolan kanssa.
”Se on niin ihanaa. Mä istun siellä kaksi tuntia dragissa, kerron härskejä vitsejä ja pyöritän numerokonetta. Ihmisistä tulee yllättävän kilpailuhenkisiä!”
Drag ei ole Ervin Latimerille pelkästään hauska harrastus, vaan luonteva osa sitä, mitä hän muutenkin työssään tekee. Myös Latimmierin vaatteissa on kyse ennen kaikkea siitä, miten sukupuolta esitetään. Niitä ei ole suunnattu miehille tai naisille, vaan kenelle tahansa.
”Mä olen sukupuoleltani mies, mutta olen kokenut perinteisen ajatuksen maskuliinisuudesta aika vaikeaksi, kipuillut sen kanssa. Varmasti tämä näkyy mun kaikessa tekemisessä. Nykyään maskuliinisuus on mulle leikkikenttä, jossa kokeilen erilaisia asioita.”
Kuulostaa hauskalta, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?
Latimmierin uusimman malliston nimi on Positions of Power. Suuri osa siitä roikkuu pitkällä vaaterekillä työhuoneen matalan ikkunan edessä.
Monien mielikuvissa muotisuunnittelijat tekevät työtään niin, että piirtävät paperille suurpiirteisiä luonnoksia hulmuavista helmoista. Ehkä joku tekeekin niin, mutta ei Ervin Latimer.
Hänellä kaikki alkaa teemasta. Tässä mallistossa se liittyi rahaan ja valtaan, tarkemmin sanottuna amerikkalaiseen yritysmaailmaan ja siihen, miten siellä ilmaistaan vaatteiden avulla johtajuutta.
Malliston tekeminen alkoi käytännössä niin, että Latimmierin harjoittelija katsoi Wolf of Wallstreet -elokuvan ja otti jokaisesta Leonardo DiCaprion asusta ruutukaappauksen. Sitten Latimer tutki, mistä niissä oli kyse ja miten niiden elementtejä voisi käyttää.
Syntyi esimerkiksi musta neulepaita, jonka etumuksessa kulkee kirkkaanpunainen ylös alas sahaava viiva, kuin sydänkäyrä.
”Se on Lehman Brothersin osakekurssi”, Latimer selittää ja osoittelee yksityiskohtia. Viivan yläpuolella neulekangas on läpinäkyvää. Mitä alemmas kurssi laskee, sitä enemmän käyttäjän ihoa siis paljastuu.
”Tässä idea oli, että mitä vähemmän sulla on rahaa, sitä enemmän olet exposed (paljaana). Että miten vaikka sun valheet paljastuvat. Lehman Brothersin tapauksessa pankit ja sijoitusyhtiöt eivät olleet kovin rehellisiä ihmisille.”
Latimer on syntynyt ja kasvanut Suomessa, mutta hänen toinen äidinkielensä on englanti. Ja erityisesti työasioista hän on tottunut viestimään juuri sillä kielellä. Haastattelussa Latimerin nopea, usein hieman poukkoileva puhe on sekoitus englantia ja suomea.
Latimer nostaa rekiltä toisen suosikkinsa. Se on ruskeansävyinen silkkipuku, jonka pinnasta erottuu numeroita.
Puku on värjätty kahvinporoilla. Latimer ja hänen työntekijänsä kävivät keräämässä niitä läheisiltä huoltoasemilta. Kuvioinnin numerot taas ovat paperisilppurissa tuhottuja, Latimmier-brändille osoitettuja laskuja. Muun muassa perintäyhtiöiltä.
”Ideana oli pohtia, miten yrittäjyydestä näkyy ihmisille usein vaan se menestys. Mutta kääntöpuoli on velat, paniikki ja stressi. Ne ei välttämättä sovi samaan kuvaan.”
Latimer on hetken hiljaa ja jatkaa sitten.
”Kun mä laitan tämän päälle, mä voin ikään kuin wear my own sorrow.”
Voi pukeutua omaan suruunsa.
Vaikka Ervin Latimer on brändinsä lanseeraushetkestä asti saanut kehuja ja huomiota eri puolilla maailmaa, yrittäjyyden synkkä puolikin on tullut tutuksi.
FIBA, Kansainvälinen koripalloliitto, muutti 1970-luvun alussa sääntöjään niin, että kansallisiin sarjoihin sai osallistua myös ulkomaalaisia pelaajia. Sääntömuutoksen seurauksena erityisesti amerikkalaisia pelaajia alkoi pian näkyä kentillä ympäri maailmaa.
Suomeen jenkkipelaajat saapuivat vuonna 1972. Ensimmäisten joukossa olivat Leon Huff ja Ervin Latimer. He olivat suomalaisilla koripallokentillä ylivoimaisia pelaajia, aivan uudenlaisia urheilutähtiä.
Huff ja Latimer tottuivat kylmyyteen, näkkileipään ja outoon kieleen. He jäivät Suomeen pysyvästi. Molemmat saivat lapsia suomalaisten naisten kanssa.
Syyskuussa 2023 ilmestyneessä Arto Halosen koripalloaiheisessa dokumentissa Suomeen juurtuneet kerrotaan Leon Huffin, Ervin Latimerin ja heidän kahden poikansa tarina. Myös pojista on tullut tähtiä. Toinen heistä on koripalloilija ja vihreä poliitikko Shawn Huff, joka urheilu-uransa aikana valittiin muun muassa Suomen maajoukkueen eli Susijengin kapteeniksi.
Toinen oli nuorempi Ervin Latimer. Myös hän pelasi koripalloa lapsesta asti. Teini-iässä hänen piti kuitenkin valita, tähtäisikö tosissaan ammattilaisuralle.
Hän halusi elämältään jotain muuta.
”Lopetin koripallon ja pyrin taidekouluun”, hän sanoo dokumentissa. Ja hymyilee.
Taidekoulun lisäksi Ervin Latimer meni armeijaan. Myös Haminaan, reserviupseerikouluun.
”Jälkikäteen katsoen näen siinä uhmaa. Halusin todistaa, että ihmisten ennakkoluulot eivät ole totta. Että myös mun kaltainen tyyppi, ruskea homo, voi tässä asiassa tehdä osansa”, Latimer sanoo.
RUK:n kurssit osoittautuivat hyödyllisiksi, vaikka eivät ehkä ihan sillä perinteisimmällä tavalla.
”Siellä opiskeltiin johtamista ja sitä, miten olet uskottava. Eli miten käytetään ääntä, seisotaan ja annetaan käskyjä. Siis koulu, jossa käytännössä opetetaan, miten olet mies. Kyllä mä ammennan siitä kokemuksesta ja niistä stereotypioista edelleen mun työssä.”
Muutenkin armeija oli Latimerille merkityksellinen. Sen ansiosta hän nimittäin tutustui Koko Hubaraan. Tupatoveri sattui olemaan tämän silloinen puoliso.
Kun Hubara myöhemmin perusti Ruskeat tytöt -verkkomedian, hän pyysi Latimerin mukaan perustajajäseneksi. Myöhemmin Latimer toimi Ruskeiden tyttöjen toimituspäällikkönä. Hän on kirjoittanut sivustolle myös esseitä ja pakinoita, muun muassa siitä, minkälaista rasismi Helsingin homopiireissä on.
”Elokuun numero” -esseessään hän kertoi ensimmäisestä ballroom-kokemuksestaan.
Ballroom-kulttuuri alkoi kehittyä 1960-luvulla New Yorkin Harlemissa. Tapahtumissa keskeisiä elementtejä ovat näyttävät puvut, kampaukset ja poseeraukset. Ennen kaikkea ballroom-tapahtumat olivat kokoontumispaikkoja ihmisille, jotka eivät olleet valkoisia ja jotka kuuluivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Olivat siis vähemmistön vähemmistöä.
Sellaiseen Ervin Latimer kuuluu.
Vuonna 2017 hän kävi ensimmäisen kerran ballroom-tapahtumassa New Yorkissa.”Katselen ihmisiä idioottimainen virne kasvoillani. Tajuan, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilassa, jossa käytännössä kaikki henkilöt ovat rodullistettuja ja suurin osa jotakin seksuaalivähemmistöä. Sellaisia kuin minä. Siis ensimmäistä kertaa. Olen 29-vuotias”, hän kirjoitti.
Sen illan aikana jotain ”klikkasi” Latimerin sisällä, myös hänen suhteessaan vaatteisiin.
”Tajusin, että vaatteet voivat olla myös ase. Niiden avulla me voidaan määritellä itsemme uudestaan, nauraa tälle yhteiskunnalle ja olla ylpeitä itsestämme.”
Kun Ervin Latimer valmistui Aalto-yliopistosta, hänen lopputyömallistoonsa tuli vaikutteita ballroom-kulttuurista. Toimittaja Sami Sykkö kirjoitti Helsingin Sanomiin, että ”Ervin Latimerin seksikkäät nahkachapsit lassoavat yleisön huomion”.
Latimer headhuntattiin muotialan harjoittelijaksi ja töihin ensin Italiaan ja sitten Kööpenhaminaan.
Vuonna 2020 hän palasi Suomeen ja ajatteli pitää hetken taukoa muodista.
”Sitten kuitenkin tajusin, että se oli vika vuosi, kun saatoin osallistua Vuoden nuori suunnittelija -kilpailuun. Mä sitten voitin sen, ja sitten moni asia loksahti niin sanotusti kohdalleen…”.
”Moni asia” tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Vallila pyysi hänet tekemään yhteistyötä. Latimer tekee edelleen kuosisuunnittelua firmalle. Myös Latimerin suurin unelma eli oma yritys Latimmier alkoi vihdoin edistyä. Hän palkkasi työntekijöitä, neuvotteli pankkien ja sijoittajien kanssa ja sisusti studiota.
Samaan aikaan paiskittiin töitä esikoismalliston parissa. Se oli tarkoitus esitellä Pitti Uomossa, maailman suurimmilla miestenvaatemessuilla. Latimer halusi lanseeraukseen kunnon ballroom-meininkiä, olivathan vaatteetkin tuosta kulttuurista inspiroituneita. Niinpä hän päätti juontaa tapahtuman dragissa.
Lanseerauksesta tammikuussa 2022 tuli valtava menestys. The New York Times kirjoitti Latimerin show’sta ison artikkelin otsikolla ”Florence Is Burning”, Firenze on tulessa. Se viittasi paitsi Latimmierin menestykseen myös ballroom-kulttuurista kertovaan legendaariseen dokumenttiin Paris Is Burning.
Koskaan aiemmin The New York Timesissa ei ole kirjoitettu suomalaisesta muotisuunnittelijasta siten. Latimmieristä on ollut ylistäviä juttuja myös Voguessa, Forbesissa, The Guardianissa, Wallpaperissa ja Ellessä.
Näkyvyydellä ei elä. Vaikka Latimerista tuli yksi Suomi-muodin juhlituimmista tähdistä, hän ei saanut pankista lainaa. Pian Pitti Uomon jälkeen hänen piti irtisanoa työntekijänsä ja luopua toimitiloistaan.
Burnout ja ahdistus olivat sitä luokkaa, että Latimer sulkeutui kotiinsa ja lähti sieltä vain pakosta.
Kun hän sattumalta törmäsi johonkin tuttuunsa, nämä onnittelivat häntä satumaisesta menestyksestä.
Ei tarvitse kysyä tarkemmin, miten syntyi idea puvusta, johon on painettu perintätoimiston kirjeitä.
Vähitellen uupumus alkoi helpottaa. Latimer otti tavaksi tehdä pitkiä kävelyjä Keskuspuistossa, kotinsa vieressä. Silloin hän laittaa kännykän äänettömälle ja keskittyy olemaan luonnossa. Se virkistää.
Latimmier on saanut lanseerattua uusia mallistoja ja hankkinut nykyisen, aiempaa pienemmän toimitilan. Se on panostanut nettikaupan kehittämiseen, ja ensi vuoden alusta lähtien myyntiin saadaan enemmän tuotteita.
Ihan viime viikkojen aikana yrityksen taloudelliset asiat ovat liikahtaneet valoisampaan suuntaan, Latimer sanoo.
Hän hipelöi silkkipuvun hihaa.
”Tästä olisi voinut tulla hautajaispuku. Mutta ei tullutkaan.”