Miksi taloustieteeseen tarvitaan feminismiä, Anni Marttinen?
Ekonomisti ravistelee pinttyneitä käsityksiä taloudesta ja talousosaajista.
8
MIN
Kun Anni Marttinen työskenteli Euroopan keskuspankissa, tapana oli, että viikkopalavereissa naiset istuivat huoneen reunoilla ja miehet pöydän ääressä.
Eräänä päivänä Marttinen meni ensimmäisenä palaverihuoneeseen ja istui pöydän ääreen.
”Muiden ilmeistä, kuiskuttelusta ja kohinasta ymmärsin, että se oli heille hirveä järkytys.”
Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana monet muutkin ekonomistinaiset rohkaistuivat asettumaan pöydän ääreen.
Juuri niin Marttinen toivoo naisten ja syrjittyjen vähemmistöjen kaikkialla tekevän. Ottavan oman tilansa keskustelussa taloudesta ja siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaamme kehitetään.
Marttista on luonnehdittu Suomen ensimmäiseksi feministiseksi ekonomistiksi. Nuoresta iästään huolimatta hän on tehnyt jo vaikuttavan uran.
Euroopan keskuspankin lisäksi Marttinen on työskennellyt muun muassa sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestön Sosten pääekonomistina, valtionvarainministeriössä, Suomen Pankissa ja SAK:n ekonomistina. Hänet tunnetaan myös podcasteistaan ja somevideoistaan, joilla hän selittää talouskysymyksiä esimerkiksi twerkaten.
Lokakuun lopussa ilmestyy Marttisen ensimmäinen tietokirja Hattaratalous (Kustantamo S&S). Sen kansi on pastellivärinen ja fontti lennokas. Marttinen haluaa kirjallaan houkutella talouskeskusteluun niitäkin, joiden ääntä siinä harvoin kuullaan.
”Talouspuhe pidetään usein tahallaan vaikeana. Se on vallanpitokeino – ryhmä, joka pitää valtaa talousmaailmassa, hyötyy siitä, että se sulkee muita ulkopuolelle.”
Demokratia toimii Marttisen mukaan kuitenkin hyvin vain, jos äänestäjät ymmärtävät taloutta niin, että pystyvät vaalipäivänä tekemään kattavaan tietoon perustuvan päätöksen. Jos näin ei ole ja talouspoliittinen valta on hyvin keskittynyttä, taloudelliset päätökset ovat yksiulotteisempia ja luultavasti palvelevat vain yhtä ryhmää.
”Eli todennäköisesti valkoisia, rikkaita miehiä.”
Mitä hattaratalous sitten on? Se on yhdistelmä hyvinvointitaloutta, feminististä taloutta ja kohtuutaloutta, Marttinen sanoo.
Hyvinvointitalous tähtää sekä kestävään talouteen että hyvinvoinnin lisäämiseen. Feministisellä talouspolitiikalla on pitkältä sama tavoite, mutta se keskittyy spesifimmin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden lisäämiseen ja sortavien rakenteiden purkamiseen.
Kohtuutalous taas korostaa erityisesti sitä, että maapallon kantokyky luo reunaehdot, joihin talouden on sopeuduttava.
Hattaratalous-termi tuo mieleen ekonomisti Kate Raworthin donitsitalousmallin, joka yhdistää ekologisen kantokyvyn rajat YK:n sosiaalisen kestävyyden tavoitteisiin.
Marttinen on ammentanut paljon Raworthin ajattelusta, mutta hattaratalous-termin hän valitsi itseironisesti. Se on mielikuviltaan pehmeä ja vaaleanpunainen, vaikka kuvaa talouden kovaa ydintä.
Feminististä ja ekologista taloustiedettä kritisoidaan usein sanomalla, että taloustiede ei voi olla poliittista tai ideologista.
Marttisen mukaan taloustiede ja politiikka ovat aina kietoutuneet toisiinsa. Vallitseva uusklassinenkin taloustieteen koulukunta on Marttisen mielestä mitä syvimmin ideologinen. Sitä ei vain huomata, koska se on ollut pitkään niin hallitsevassa asemassa.
Uusklassisesta koulukunnasta tuli taloustieteen pääsuuntaus 1980-luvulla. Sen lähtökohdat sopivat yhteen Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin ajaman uusliberalistisen politiikan kanssa.
Sekä uusliberalismiin että uusklassiseen talousmalliin sisältyy ajatus, että markkinat hoitavat itse itsensä, talouden sääntely on pahasta, bruttokansantuotteen on jatkuvasti kasvettava ja verotus on pidettävä alhaisena.
Kaikki nämä esitetään rationaalisina ja arvovapaina taloustoimenpiteinä, vaikka ne ovat poliittisia ja ideologisia valintoja, joilla on ollut haitallisia seurauksia, Marttinen muistuttaa.
Markkinoiden sääntelyn purkaminen johti tuloerojen kasvamiseen ja finanssikriisiin. Jatkuvan talouskasvun ihanne ja tapa suhtautua luontoon vain resurssina ja kaatoalustana ovat johtaneet ilmastokriisiin.
”Tässä monikriisisessä maailmassa myös taloustieteen on oltava monimuotoista, jotta sen avulla pystytään havainnoimaan maailmaa ja saamaan vastauksia”, Marttinen sanoo.
Uudessa kirjassaan Marttinen kumoaa monia talouskeskustelun vakiintuneita mutta katteettomia taustaoletuksia. Yksi sellainen on ajatus, että velka on aina paha asia. Enemmän pitäisi puhua siitä, miksi velkaa otetaan. Esimerkiksi vihreät investoinnit maksavat, mutta ilman vihreään energiaan siirtymistä talous tulee taantumaan.
Myös hoivapalvelut pitäisi Marttisen mukaan nähdä investointina eikä kulueränä. Jos ne eivät ole riittäviä, syntyy hoiva- ja mielenterveysvelkaa, jonka hoitaminen käy tulevaisuudessa kalliiksi.
Marttinen pitää katteettomana myös ajatusta, että verotus olisi talouskasvun este.
”Toisen maailmansodan jälkeen oli globaalisti korkeimmat marginaaliveroasteet, mutta talouskasvu oli suurinta koko historian aikana. Hyvinvointiin ja uudelleenrakentamiseen investoitiin.”
Marttinen huomauttaa, että kokonaisveroasteen korottamisella on tietysti rajansa, mutta Suomessa siihen olisi vielä varaa. Hän itse tasapainottaisi taloutta esimerkiksi niin sanotulla miljonääriverolla, joka osuisi kaikkein rikkaimpiin, ja nostamalla listaamattomien yritysten osinkoverotuksen samalle tasolle kuin listatuilla yrityksillä.
”Ja ympäristölle haitalliset maataloustuet pitäisi lakkauttaa.”
Marttinen pitää pötypuheena myös ajatusta, että jatkuva talouskasvu on pakollista, toivottavaa tai ylipäätään mahdollista.
”Planeettamme on rajallinen, joten talouskasvu ei voi jatkua loputtomiin. Tällä hetkellä materiaaleja ja luonnonresursseja käytetään aivan liikaa, Suomessakin ylikulutuspäivä oli jo huhtikuussa. Tuotantoa pitäisi tehostaa ja vähentää ja sääntelyä materiaalien käytölle kiristää.”
Talouskasvu on Marttisesta toivottavaa vain siinä määrin kuin se ei edellytä planeetan kestokyvyn rajojen ylittämistä eikä perustu kenenkään riistämiseen.
Marttinen kasvoi Espoossa keskiluokkaisessa perheessä. Hän oli utelias, oikeudentajuinen ja herkkä lapsi, joka koki usein ulkopuolisuuden tunnetta.
Jo nuorena häntä kiinnosti, miten yhteiskunta toimii. Vuoden 2008 finanssikriisi herätti paljon kysymyksiä taloudesta.
Saadakseen vastauksia kysymyksiinsä Marttinen haki lukion jälkeen kauppatieteiden linjalle Tampereen yliopistoon. Siellä opetettujen talousmallien esimerkki-ihminen oli Homo economicus, joka tekee taloudelliset päätöksensä aina tunteetta maksimoidakseen oman hyötynsä.
”Ilmapiiri oli toksinen, kauppislaiset tuntuivat pitävän itseään parempina kuin muut ja halveksivat muun muassa humanisteja ja sukupuolentutkijoita.”
Marttinen huomasi omienkin asenteidensa muuttuvan opiskeluaikana kovemmiksi. Hänkin alkoi ajatella, että rakenteellista epätasa-arvoa ei ole olemassakaan ja kaikki, jotka eivät menesty elämässään, ovat laiskoja valittajia.
”Olin kuitenkin ahdistunut. Tunsin, etten kuulu joukkoon, mutta ajattelin, että minun pitää soljahtaa tähän viiteryhmään ja esittää jotain muuta kuin olen koko loppuelämäni.”
Vuonna 2017 Marttinen pääsi töihin Euroopan järjestelmäriskikomiteaan, joka toimii Euroopan keskuspankin yhteydessä Frankfurtissa. Siellä hän tapasi taloustieteen opiskelijoita, joita kiinnosti myös yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Moni heistä kuului omassa yliopistossaan Rethinking Economics -järjestöön, joka haastaa vallitsevan talousajattelun ja ottaa huomioon myös luonnon, ihmisten erilaiset taustat ja valtarakenteet.
Se inspiroi Marttista suuresti. Niin teki myös samana vuonna alkanut Metoo-liike.
”Se mursi pelkoani nostaa epäkohtia esiin ja teki helpommaksi perustella muillekin, miksi tasa-arvokysymyksistä pitää puhua.”
Metoon ansiosta hän sai uskallusta näyttää, että ekonomistinakin voi olla oma, herkkä, feminiini, pirskahteleva itsensä.
Röyhelöistä, pastelliväreistä, stilettikynsistä ja paljeteista tuli Marttisen tavaramerkkejä julkisuudessa. Hän myös latasi sosiaaliseen mediaan twerkkausvideoita, vaikka kollega toppuutteli, että se vie ekonomistilta uskottavuuden.
”Vedin EKP:n kollegoilleni twerkkaustunnin ja rohkaistuin huomauttamaan aina, kun päälleni puhuttiin: I’m not finished”.
”Tasa-arvoa talouspolitiikkaan.” Sen niminen oli sosiologian yliopistonlehtorin Hanna Ylöstalon ja yhteiskuntatutkimuksen akatemiatutkijan Anna Elomäen tutkimus, jonka Marttinen luki vuonna 2018.
Hän kutsui nämä feministisen taloustutkimuksen tienraivaajat esitelmöimään silloiseen työpaikkaansa valtionvarainministeriöön.
”Omaan ajatteluuni tilaisuudella oli suuri vaikutus. Päätin alkaa tuoda tasa-arvoa ja ekologisia kysymyksiä talousajatteluun entistä määrätietoisemmin.”
Se onnistuikin hyvin Sanna Marinin hallituksen kaudella. Marttinen työskenteli silloin hyvinvointitalousjaostossa, joka laati hyvinvointitaloudellista toimintaohjetta.
Kun Marttinen nimitettiin Sosten pääekonomistiksi 2022, hän teki kollegansa Heli Turtisen kanssa Suomelle ensimmäisen hyvinvointitalouden ohjausmallin.
”Silloin olin optimistisempi. Petteri Orpon hallituksen aikana ekologisiin, tasa-arvoon ja hyvinvointiin liittyvät näkökulmat on jätetty huomioimatta.”
Talouspolitiikan tasa-arvovaikutuksia ei ole mitattu, ja rikkaiden verotusta on kevennetty samalla kun julkisiin menoihin tehdään leikkauksia, jotka osuvat kipeimmin heikoimmassa asemassa oleviin.
Ilonpilkahduksia Marttinen löytää lähinnä EU-politiikasta. Sellainen on esimerkiksi maaliskuussa 2024 hyväksytty EU:n yritysvastuulaki, joka velvoittaa yrityksiä muokkaamaan toimintaansa ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta kestävämmäksi.
Vuoden alussa Marttinen sai esikoislapsensa. Hän ja hänen puolisonsa jakoivat vanhempainvapaat tasan, ja puoli vuotta vauvan kanssa oltuaan Marttinen palasi töihin.
”Ekotietoisuuteni ja halu ehkäistä ilmastokatastrofi on lapsen myötä vahvistunut entisestään. Lapsen silmiin katsoessa tulevaisuus on konkreettisemmin läsnä.”
Marttinen tekee väitöskirjaa hyvinvointitalouden ohjausmallista, jota hän esittelee myös tuoreessa kirjassaan. Hänestä hyvinvointi-termi kattaa sekä ihmisten että luonnon hyvinvoinnin pitkälle tulevaisuuteen.
”Tutkin väitöskirjassani, millaisia ratkaisuja maailmalla on tehty hyvinvointitalouden eteen ja mistä Suomi voisi ottaa mallia.”
Hyvinvointitalous tähtää ekologisesti kestävään yhteiskuntaan, jossa erilaisin mittaristoin seurataan, että kaikkien perustarpeet tyydyttyvät, kaikilla on hyvä elämänlaatu, kaikkien osallisuutta tuetaan ja kaikilla on tarvittavaa tietoa päätösten tueksi.
Nyt tarvittaisiin Marttisen mukaan kykyä idealistiseen ja visionääriseen ajatteluun, joka haastaa ihmis- ja yksilökeskeisen ajattelun ja nostaa esiin ihmisten riippuvuutta luonnosta ja toisistaan. Hoiva, lepo ja yhteys toisiin pitäisi nostaa niille kuuluvaan arvoon.
”Jos meillä ei ole hyvinvoivia ihmisiä, luontoa ja planeettaa, meillä ei ole talouttakaan. Tarvitsemme ison talouspoliittisen muutoksen, jotta voimme pelastaa tämän kaiken.”