Tuulee lännestä
Suomeen rakennetaan jopa 20 miljardilla eurolla tuulivoimaa kymmenessä vuodessa. Maailman rahastojätit kilpailevat voimaloiden omistuksesta.
Lavat kurottivat taivaalle 230 metrin korkeudessa. Keskiviikko 28. syyskuuta 2022 oli suuri päivä pienelle pohjoispohjanmaalaiselle Pyhännälle. Maan suurin tuulipuisto, Piiparinmäki, avattiin virallisesti. Kunta saa 32 myllystä vuosittain lähes miljoona euroa kiinteistöveroa.
Piiparinmäki on ehtinyt nähdä monta omistajaa lyhyessä ajassa.
Vuosi 2018: suomalainen Ilmatar Energy ja sen ranskalainen pääomistaja Omnes Capital ostavat hankkeen Metsähallitukselta.
Vuosi 2019: tuulipuisto myydään englantilaiselle rahastoyhtiö Glennmont Partnersille.
Vuosi 2020: japanilainen energiayhtiö Kansai Electric Power tulee vähemmistöosakkaaksi.
Vuosi 2021: Glennmont Partners kaupataan yhdysvaltalaiselle varainhoitojätti Nuveelle, jonka pääkonttori on Chicagossa.
Piiparinmäki on esimerkki kansainvälisen pääoman rantautumisesta Suomen tuulivoimamarkkinoille.
Kun tuulipuisto on myynnissä, kilpailuun osallistuu usein 20–30 rahastoa.
”Vain yksi yhtiö tyydyttää nälkänsä, loput jäävät nälkäisiksi”, kuvaa Seppo Savolainen, tuulivoimayhtiö Megatuulen hallituksen entinen puheenjohtaja.
Uusiutuvaan energiaan sijoittavia rahastoja on eniten Saksassa, Ranskassa, Englannissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Pelikenttä laajenee, ja pääomat kasvavat.
”Pohjoismaisilla markkinoilla on reilut 200 rahastoa, jotka sijoittavat yli 100 miljoonan euron lappuja.”
Suomessa tuulivoimaloiden rakentamisvauhti on hengästyttävä.
Tuulimyllyjä pyörii reilut 1 100. Lähivuosina kantaverkkoon liitetään tuhat voimalaa lisää. Kantaverkkoyhtiö Fingrid arvioi, että vuonna 2030 kapasiteetti ylittää 20 000 megawatin rajan. Silloin tuulivoimalat tekisivät 70 terawattituntia sähköä, yhtä paljon kuin koko kotimaan nykyinen vuosituotanto.
Rakenteilla ja kehitteillä on 20 miljardin euron tuulivoimainvestoinnit.
”Niin valtavia summia ei löydy Suomesta”, Savolainen sanoo.
Suomessa tuulivoimaan sijoittavat Taalerin ja Ålandsbankenin rahastot. Keski-Euroopassa on liuta rahastoyhtiöitä, joille on kertynyt tuulipuistoista kokemusta, osaamista ja riskinottokykyä.
Savolainen sanoo, että kansainväliset sijoittajat ostavat voimaloita pienimmällä mahdollisella tuottotavoitteella.
”Tuulivoima ei ole riskibisnes. Siksi tuotto sijoitetulle pääomalle voi olla matala, seitsemän prosenttia tai jopa sen alle.”
Yksi tulokkaista on yhdysvaltalainen BlackRock. Maailman suurin varainhoitoyhtiö on hankkinut portfolioonsa 218 megawattia tuulivoimaa Suomesta.
Kansainvälinen rahasto ostaa tuulipuiston avaimet käteen -periaatteella. Valmiita voimaloita on kartoittanut myös Kymppivoima, kymmenen kotimaisen energiayhtiön yhteenliittymä. Hintalaput hirvittävät.
”Ulkomaiset rahastot myyvät tuulipuistoja toisilleen”, sanoo Kymppivoiman toimitusjohtaja Anders Renvall. ”Hinta asettuu todella korkeaksi.”
Suomessa tuulivoimaa on pystytetty perinteisesti Mankala-mallilla: omistajat eli energiayhtiöt saavat sähkön halvalla, omakustannushinnalla. Samalla periaatteella Kymppivoima rakennuttaa Oulun ja Kuopion energian kanssa pienelle Lestijärvelle 69 voimalan suurpuistoa.
Kustannusarvio on 650 miljoonaa euroa. Valtaosa rahoituksesta on pankkilainaa. Hanke todistaa, että kotimaastakin löytyy yhä enemmän pääomia investointeihin.
”Ei tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan”, Renvall sanoo.
”Kaikki lainarahoitus on suomalaisista ja Suomessa toimivista pankeista. Osa rahoittajista jäi rannalle ruikuttamaan.”
Saksan riippuvuus venäläisestä kaasusta ärsyttää myös täällä pohjoisessa. Saksa kuitenkin vauhdittaa Suomen vihreää siirtymää kohti päästötöntä energiajärjestelmää.
Merkittäviä ulkomaisia tuulivoiman rakentajia tai niiden ulkomaisia pääomistajia on tusinan verran, käy ilmi Suomen Kuvalehden selvityksestä. Seitsemän yhtiön kotimaa on Saksa.
ABO Windin hankesalkku on yksi suurimmista ja sisältää 5–6 miljardin investoinnit.
Yhtiö etsii paikat, tekee selvitykset, hakee luvat, rakentaa ja operoi tuulipuistoa.
Yleensä voimalat myydään sijoittajalle juuri ennen rakentamista. Usein pakettiin kuuluu, että vieras pääoma neuvotellaan valmiiksi tuulipuiston ostajalle. Lainarahoituksen osuus on keskimäärin 70 prosenttia.
ABO Wind käyttää tavallisesti saksalaisia pankkeja, kertoo Suomen tytäryhtiön toimitusjohtaja Aapo Koivuniemi.
”Lainan ehdot, sen suuruus ja korko, ovat olleet parhaat.”
Myös ostajat eli rahastoyhtiöt ovat saksankielisistä maista. Talvella 2020 saksalainen varainhoitoyhtiö Luxcara osti ABO Windiltä tuulivoimapuistot Haapavedeltä, Sievistä ja Pihtiputaalta.
”Tuulipuistot hajauttavat rahoittajien riskiä. Ne ovat hyvää vastapainoa pörssi- ja korkosijoituksille.”
Suomessa on monta houkutinta: turvallinen investointiympäristö, vahva sähköverkko, kasvava kysyntä, modernit myllyt, suotuisat tuulet. Ja täällä on tilaa rakentaa.
”Saksa on täysi, sinne ei mahdu enää 20–40 voimalan tuulipuistoja.”
Tehokkaat turbiinit ja suuret tuulipuistot takaavat edullisen tuotannon. Uutistoimisto Bloombergin mukaan Euroopassa on kaksi maata, joissa tuulisähkön pitkät myyntisopimukset ovat muita halvemmat.
Kärkeä pitää Ruotsi, ja heti perässä seuraa Suomi.
Tuulivoimaloita on noussut noin sataan kuntaan ja kaupunkiin. Kansainvälisiä, kasvottomia omistajia haukutaan toisinaan lehtien palstoilla: vievät voitot maailmalle, jättävät melu- ja maisemahaitat paikkakunnalle.
Suomen suurimman tuulipuiston Piiparinmäen omistajat hakevat hyväksyntää rahalla. Glennmont Partners ja Kansai Electric Power antavat vuosittain 100 000 euroa ”yhteisöä tukeviin hankkeisiin.”
Harva tuulipuisto etenee ilman valituksia.
Tuulivoimaa rakentavissa yhtiöissä lupaprosessin hitaus koetaan pahimmaksi jarruksi. Yksin käsittely hallinto-oikeudessa ja KHO:ssa voi kestää kaikkiaan 4–5 vuotta.
Uudella lailla pyritään sujuvoittamaan lupamenettelyä. Tavoite on, että tuulivoiman luvitus kestää enintään kaksi vuotta. Vastaavasti rakennuslain muutos takaa aiempaa laajemman valitusoikeuden, muuan muassa paikallisille ympäristöyhdistyksille.
”Valitusoikeuden laajennus hirvittää meitä”, ABO Windin Koivuniemi sanoo.
”Ja valituksen paikkoja on niin paljon pitkin lupaprosessia. Se on selkeä epäkohta.”
Ilmatar Energy on suomalainen, tuuli- ja aurinkosähköä tuottava energiayhtiö, josta enemmistön omistaa Omnes Capital. Ranskalaisen rahastoyhtiön pääkonttori sijaitsee Pariisissa.
Piiparinmäen tuulipuiston jälkeen Ilmatar ja Omnes Capital ovat vaihtaneet strategiaa. Myynnin sijaan voimalat aiotaan omistaa, pitää omassa taseessa. Ilmatar on kerännyt kolmessa vuodessa yhteensä 750 miljoonaa euroa omaa ja vierasta pääomaa.
”Kyllä tahti tulee vähintään säilymään”, toimitusjohtaja Juha Sarsama kertoo.
Suurin rahoituskierros on tuottanut 250 miljoonaa. Enemmistöosakas Omnes Capital on hyödyntänyt verkostojaan Ranskasta Englantiin ja Tanskasta Sveitsiin. Joukossa on perhefirmoja ja jättirahastoja, eläkerahaa ja uusiutuvan energian sijoituksia. Uskottavuutta lisäävät Euroopan investointipankin miljoonat.
Yksittäisissä hankkeissa pääomaa haetaan ottamalla mukaan vähemmistöosakas. Alajärvellä Ilmattarella on suurprojekti, josta japanilainen Kansai Electric Power omistaa 49 prosenttia.
Halukkaita ostajia oli Kiinasta Kanadaan. Tarjouksen jätti kolmekymmentä tahoa.
Ilmatar Energyssä uskotaan, että tuulipuistojen omistajana se kiinnostaa kuntia ja maanomistajia enemmän. Kilpailu on kiristynyt parhaista rakennuspaikoista. Maanvuokrat ovat nousseet rajusti.
Maaseudun Tulevaisuuden mukaan yhden voimalan alue voi tuottaa maanomistajien ryhmälle jopa 30 000 euroa vuodessa. Tuulivoimapuistossa myllyjä voi olla kymmeniä.
”Suuruusluokka on oikea”, toimitusjohtaja Sarsama sanoo.
Ilmatar on kokenut kymmenessä vuodessa tuulivoimarahoituksen murroksen.
Alkuaikoina valtion tuki, syöttötariffi, takasi varman kassavirran. Veronmaksajien raha oli samalla vakuus, jota vastaan pankista sai lainaa.
Syöttötariffin lakattua syntyi uudenlainen vakuus: PPA eli pitkäaikainen sähkön myyntisopimus.
Google, yhdysvaltalainen teknologiayritys, on sitoutunut ostamaan 60 prosenttia Piiparinmäen sähköstä kymmeneksi vuodeksi. Luotettava, vakavarainen sähkönostaja takaa, että luottolaitos rahoittaa tuulipuistoa.
PPA-sopimuksen takia tuulisähkö ei ole kuitenkaan rahasampo voimaloiden omistajalle. Pitkässä myyntisopimuksessa sähkön hinta on edullisempi kuin pörssissä.
Yleensä PPA-sopimukseen kuuluu, että sähköä on toimitettava sovitut megawattitunnit vuorokaudessa, tuulee tai ei. Jos tuotantoa ei ole tarpeeksi, puuttuva sähkö on ostettava pörssistä. Kun energian hinta on noussut pilviin, pitkät, kiinteähintaiset sopimukset ovat kalliita tuulisähkön myyjille.
Keski-Euroopassa yleistyy uusi malli: lainarahoitus varmistetaankin myymällä sähkö markkinoille.
Ilmatar rakentaa neljä tuulipuistoa, joiden velkarahasta valtaosa, 135 miljoonaa euroa, on tanskalaiselta sijoitusyhtiöltä AIP:lta. Ehto oli, että sähköstä ei tehdä pitkää PPA-sopimusta.
”Rahoittajan viesti oli, että otetaan yhdessä hyöty markkinoiden korkeasta sähkön hinnasta”, toimitusjohtaja Sarsama sanoo.
Ilmatar myy sähköä Nasdaq Commodities -pörssissä. Siellä kauppaa käydään futuureilla, johdannaisilla, joilla yhtiöt suojautuvat rajuilta hinnan vaihteluilta.
Tuulipuiston omistaja voi olla myös sähkön suurkäyttäjä.
Vuonna 2018 ruotsalainen tuulivoiman rakentaja OX2 sopi hankkeesta ruotsalaisen Ikean kanssa: neljä tuulipuistoa, yhteensä 25 voimalaa, Marttilan, Maalahden ja Kurikan kuntiin.
Maailman suurimmalla huonekaluketjulla on syvät taskut, paljon omaa pääomaa. Sijoitusyhtiö Ingka Investments hallinnoi 20 miljardin euron omaisuutta.
Tavoite on, että vuonna 2030 Ikea on hiilipositiivinen eli yhtiö vähentää päästöjä enemmän kuin tuottaa.
Ikea omistaa 547 tuulivoimalaa ja kaksi aurinkosähköpuistoa ympäri maailmaa. OX2:n maajohtaja Teemu Loikkanen uskoo, että mallia kopioidaan Suomessa. S-ryhmällä on jo tuulivoimayhtiö, Gigawatti.
Yritysten kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ei ole ainoa syy hankkia voimaloita. Loikkanen muistuttaa, että omat tuulipuistot suojaavat sähkön korkealta pörssihinnalta.
Tuulimyllyt jauhavat omistajalleen markkinoiden edullisinta sähköä.