Lintujen suojamaali

Tuulivoimaloiden vaarallisuutta linnuille voidaan vähentää mustalla maalilla roottorin lavassa.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie

Tuulivoimaloiden lavat ovat linnuille yhteentörmäyksissä tappavia ja surmaavat esimerkiksi Yhdysvalloissa 140 000–500 000 lintua vuodessa. Se on vähemmän kuin mitä kuolee sähkölinjoihin, mutta lukuja sietäisi silti saada pienemmiksi uhanalaisten lintulajien suojelemiseksi.

Lintukuolemat on otettu poliittiseksi lyömäaseeksi piireissä, joissa eläinsuojelu ei perinteisesti ole tärkeää. Tuulivoimavastainen Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on nimitellyt tuulivoimaloita ”lintujen hautuumaaksi”.

Pulmaan on nyt mahdollisesti löytynyt yksinkertainen ratkaisu.

Norjan saaristossa tehdyssä tutkimuksessa kokeiltiin maalata yksi tuulivoimaloiden kolmesta lavasta mustalla maalilla kontrastin kasvattamiseksi. Tämän piti teoriassa tehdä niistä näkyvämpiä linnuille.