Ranskalaisen elokuvan uusi tähti
Nadia Tereszkiewiczistä on tullut lyhyessä ajassa tunnettu nimi Ranskassa. Cannesissa suomalaistaustainen näyttelijä hämmentyi tavatessaan Aki Kaurismäen seurueen.
10
MIN
Omat kasvot olivat kaikkialla.
Elokuva Mon crime tuli Ranskassa valkokankaille maaliskuussa 2023, ja sitä markkinoitiin täysillä.
Myöhemmin Suomessa komedia sai nimen Rikos on minun. Sen suuria tähtinimiä olivat Isabelle Huppert, Fabrice Luchini ja supersuosittu koomikko Dany Boon.
Ohjaaja François Ozon on Ranskan nykyohjaajien kärkeä. Hänen useimmat elokuvansa on nähty Suomessakin kaupallisessa levityksessä.
Mutta Ozonillekin epätyypillistä oli se, että varsinaisessa pääosassa oli tuntematon nimi.
Nadia Tereszkiewicz on elokuvan kiistaton keskipiste. Hän esittää menestystä ja kuuluisuutta hinnalla millä hyvänsä tavoittelevaa platinablondia, jota syytetään murhasta. Huppert näyttelee kateellista elokuvatähteä, Luchini tuomaria.
Mon crimen juuret ovat bulevardikomediassa, lajissa jossa on farssia ja satiiria. Se ei ole helppo laji, vaikka voi näyttää siltä. Tereszkiewicziä kehuttiin arvosteluissa.
Ja kasvot olivat mainoksissa Pariisin bulevardeilla, lehdissä, televisiossa.
Tämä ei ole totta, Tereszkiewicz ajatteli, suomeksi. Eihän tämä voi olla totta!
Tereszkiewiczilla on suomalainen äiti ja ranskanpuolalainen isä. Hän vietti lapsuutensa kesiä Suomessa ja kävi rippikoulunsakin Keuruulla. Äidin kanssa kotona puhuttu suomi on hänen tunnekielensä, ranska käytännön kieli arjessa.
Nostetta oli ilmassa, sillä vain viikkoa ennen Mon crimen ensi-iltaa Tereszkiewicz palkittiin Césareissa eli Ranskan Jusseissa tulokkaana eli lupaavimpana naisnäyttelijänä elokuvasta Forever Young.
Tähti oli syntynyt.
”Mä kävin vähän aikaa sitten hammaslääkärillä ja hän sanoi kovaan ääneen: oletko sä Mon crimessä”, Tereszkiewicz sanoo ja nauraa.
”Siitä tuli ihan super iso, ja vielä siihen aikaan kun elokuvat eivät vielä oikein toimineet koronan jälkeen. Ja komedia voi helposti olla huono.”
Elokuva sai Ranskassa yli miljoona katsojaa, Italiassa ja Saksassa molemmissa yli sata tuhatta. Se oli Ozonin suurin hitti kahteentoista vuoteen.
Etähaastattelua Pariisin-kodistaan suomeksi antava näyttelijä innostuu, nousee tuoliltaan ja kaivaa esiin Japanista tullutta ihailijapostia. Mon crime -faneja on sielläkin.
Tereszkiewiczin vanhemmat tapasivat toisensa Ranskassa, molemmat opiskelivat kaupallista alaa. Naimisiin he menivät Helsingin Meilahdessa Villa Angelica -huvilassa.
Lapsuutensa Tereszkiewicz asui Rivieralla. Hän kävi Cannesissa amerikkalaistanssija Rosella Hightowerin nimeä kantavaa balettikoulua.
Se ei ollut vain harrastus. Jo ennen teini-ikää harjoitusmäärä oli kolmisenkymmentä tuntia viikossa. Muuta elämää ei oikein ollut.
”Kesällä kävin Mikkelissä ja Savonlinnassa tanssimassa, ja sain paljon kavereita, jotka ovat nyt Helsingin Oopperassa.”
Kun piti päättää, tulisiko tanssista ammatti, Tereszkiewicz valitsi toisin. 18-vuotiaana hän aloitti kyllä Kanadassa balettikoulun, mutta lopetti saman tien.
Hän muutti Pariisiin yksin ja pyrki opiskelemaan kirjallisuutta École normale supérieureen, jota pidetään maan parhaana yliopistona.
Tereszkiewicz ei päässyt sisään, mutta silti sadan parhaan joukkoon noin 15 000 hakijasta. Hän sai jatkaa kahden vuoden valmistautumislinjalla. Siihen kuului näyttämötaiteen opintoja.
Sivutyönä Tereszkiewicz tanssi. Hän sai pieniä taustatanssijan rooleja sieltä täältä.
”Tein varmaan parisataa kuvauspäivää taustatanssijana.”
Hänen ensimmäinen lopputeksteissä kreditoitu roolinsa oli Stéphanie Di Giuston historiallisessa draamassa The Dancer.
Teatterikoulu Cours Florentiin hän haki, ei päässyt, yritti uudelleen ja pääsi.
”En kertonut kenellekään kun hain, koska sinne hakee kolmetuhatta ja pääsee vain 18.”
Ensimmäisen pääosansa hän sai pienestä elokuvasta Wild, joka kuvattiin Portugalissa. Elokuvasta ei ole juuri kuultu, mutta Tereszkiewicz tiesi nyt, mitä hän halusi tehdä. Käänteentekevä oli Dominik Mollin rikoselokuva Only the Animals (2018).
Moll on Ranskassa tunnettu ohjaaja, ja gaalanäytökseen tuli myös François Ozon.
”Hän sanoi silloin jotain sellaista, että tehdään töitä joku päivä. Ajattelin, että joo joo.”
Jos tarkkaan katsoo, Tereszkiewiczin näkee pikkuroolissa Agentit-sarjan neloskaudella. Monia Chokrin ohjaamassa komediassa Babysitter (2022) hän lauloi suomeksi kehtolaulua sekä jotain, mikä kuulostaa Mamban biisiltä.
Vauhti kiihtyi.
Tereszkiewiczista tuli Diorin brändilähettiläs.
Forever Young kilpaili Cannesin pääsarjassa toissa vuonna, ja siellä sai maailmanensi-iltansa viime vuonna Rosalie, joka tulee nyt Suomessa valkokankaille. Ranskassa erittäin arvostettu Robin Campillo valitsi Tereszkiewiczin esittämään äitiään omaelämäkerralliseen kolonialismidraamaan Punainen saari, joka nähtiin Suomen elokuvateattereissa keväällä.
Elokuussa alkavat Italiassa westernin kuvaukset. Tereszkiewicz näyttelee Heads or Tailsin naispääosan italiaksi. Ohjaajakaksikko Alessio Rigo de Righi ja Matteo Zoppis kertovat siinä tuskin kovin tosipohjaista tarinaa Buffalo Billin vierailusta Italiassa. Tereszkiewicz näyttelee Calamity Janea.
”Ensimmäinen kerta, kun teen elokuvan, jossa on hirveän paljon rahaa. Käsikirjoitus on upea. Luulen että siitä tulee sairaan hyvä.”
Näyttelijäntyön vetovoima, joka avautui Wildin kuvauksissa, on yksinkertainen.
”Olen vapaa, kun näyttelen elokuvassa. Siinä hetkessä en mieti, mitä muut miettivät. Se on ihana tunne. En mieti, miltä näytän, enkä mitään muuta kuin sitä työtä.”
Tereszkiewiczin siskosta tuli juristi. Sisko auttoi kiireen keskellä esimerkiksi silloin, kun piti samana päivänä olla HBO:n sarjan neljä tuntia kestäneissä koekuvauksissa sekä illalla yksi César-gaalan palkintojenjakajista. Gaalaa katsoi suorana lähetyksenä noin kaksi miljoonaa ihmistä, ja muita jakajia olivat esimerkiksi Juliette Binoche ja Marion Cotillard.
”On vain hyvä, että sisko ei ole yhtään elokuva-alalla.”
Isä on viihdebisneksessä, syvällä.
Remi Tereszkiewicz on BetaSeries-nimisen yhtiön toimitusjohtaja. Sen tuote on sovellus, jonka käyttäjät listaavat, arvioivat ja vertailevat keskenään katsomiaan televisiosarjoja.
Aiemmin hän on ollut markkinoinnin johtotehtävissä Eurosportilla, Ranskan Warner Brosilla ja Studio Canalilla, joka on Euroopan suurimpia elokuva- ja televisiotuotantoyhtiöitä.
Äiti puolestaan on ollut töissä muun muassa Suomen suurlähetystössä sekä kääntäjänä.
”Nyt hän antaa pilatestunteja. Hän on siinä sairaan hyvä!”
BetaSeriesin varsinainen idea on kerätä tietoa katsomistottumuksista. Käytännössä Remi-isä on markkina-analyytikko, menestysennakoinnin huippuammattilainen maassa, jossa on maailman kolmanneksi suurin elokuvateollisuus.
Onko isän osaaminen auttanut ymmärtämään tätä bisnestä?
”Ei ollenkaan. En oikein edes tiedä, mitä se tekee. Sillä on se platform, joka kertoo, mitä ihmiset sarjoista oikeasti tykkäävät. Se rakastaa sarjoja, enkä mä katso sarjoja. Olen elokuvatyyppi. Uskon elokuviin.”
Monet hetket Tereszkiewiczin elämässä muistuttavat siitä, miten Suomessa piirit ovat hyvin pienet ja Ranskassa hyvin suuret.
Ensimmäisen kerran Tereszkiewicz oli Cannesin elokuvajuhlien punaisella matolla balettipuvussa 12-vuotiaana. Tanssikoulusta oli pyydetty tyttöjä punaiselle matolle vähän kuin koristeiksi Lars von Trierin elokuvan Antichrist gaalanäytöksen alle.
Elokuvan miespääosan Willem Dafoe tuli puhumaan juuri hänelle. Dafoe sanoi jotain englanniksi Tereszkiewiczille, jota oli käsketty olemaan liikkumatta ja puhumatta. Kokemus oli lähinnä kauhistuttava.
14 vuotta myöhemmin Tereszkiewicz oli Cannesissa elokuvansa Rosalie kanssa. Tämä ei ollut hänen ensimmäinen Cannesinsa näyttelijänä, mutta omalla tavallaan erityinen, koska Suomi-yhteys vahvistui muun muassa seuraavasta syystä:
Eräänä päivänä Cannesissa punaista mattoa käveli Aki Kaurismäen ohjaaman Kuolleet lehdet -elokuvan tiimi.
Kun Tereszkiewicz tapasi heidät, hän oli häkeltynyt. Hänen oli pakko katsoa Jussi Vatasta pitkään.
Oliko se…? Näytti tutulta.
Kotona oli suomalaisia elokuvia dvd-levyinä, mukaan lukien Napapiirin sankarit, jonka parissa Tereszkiewicz oli viihtynyt teini-iässä.
Vasta pari päivää myöhemmin selvisi, että totta se oli, sama lapsuudesta ja Lappi-komediasta tuttu näyttelijä. Napapiirin sankarien Janne eli Jussi Vatanen oli ollut ilmielävänä hänen edessään.
Tereszkiewicz nauraa kertoessaan juttua.
Eikä Vatanen ollut ensimmäinen suomalainen elokuvanäyttelijä, jonka kohtaamiseen liittyi merkillinen yllätys.
Vuotta aiemmin Babysitter esitettiin Sundancen elokuvajuhlilla, jonka draamakilpasarjaan oli valittu ensimmäistä kertaa myös suomalainen elokuva, Tytöt tytöt tytöt.
Festivaalin aikaan järjestettiin etätapaaminen, jossa tulokasnäyttelijöitä ympäri maailmaa kohtasi videoyhteydellä.
Tereszkiewicz näki jotain todella kummallista. Isosensa Keuruun rippileiriltä.
Hän oli Linnea Leino, josta on tullut yksi Suomen palkituimmista uuden polven näyttelijöistä. Eikä kumpikaan heistä ripariaikoina vielä ollut kertonut aikovansa näyttelijäksi.
Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen he tapasivat, kun Forever Young sai Suomen ensi-iltansa.
Paitsi uudelleen Leinoon, hän on tutustunut Kuustosen sisaruksiin Iinaan ja Minkaan.
”Mutta en ole nähnyt kenenkään heidän elokuviaan vielä. Nyt vain seuraan heitä Instagramissa”, Tereszkiewicz sanoo.
Rosalien on ohjannut Stephanie Di Giusto. Sama ohjaaja valitsi Tereszkiewiczin The Danceriin, taustatanssijaksi.
”Stephanie näki minut uudelleen neljä vuotta sitten. Oletpa muuttunut, hän sanoi. Hän katsoi elokuviani ja pyysi minut koekuvauksiin.”
Nyt ohjaaja halusi hänet pääosaan. Rosalie kertoo 1800-luvun lopulle sijoittuvan tarinan tavallisesta naisesta, jolle kasvoi parta.
Ranskan maaseudulle sijoittuva elokuva resonoi voimakkaasti nykyaikaan, sosiaalisen median maailmaan, jossa jokainen peittää itsestään paljon, mutta esittää aitoa.
”Luin käsikirjoituksen ensin rakkaustarinana. Ensin elokuva kertoo siitä, miten katsomme toisia, mutta etenee siihen, miten katsomme itseämme.”
Tereszkiewicz on roolissa hyvin naisellinen nainen, jolla on hyvin maskuliinisena pidetty piirre. Pitääkö sitä hävetä?
”Meidän aikamme ristiriita on, että samalla näytämme Instagramissa, miten erilaisia olemme, ja saa olla body positive, ja samaan aikaan kaikkien pitää olla samanlaisella tavalla täydellisiä ja kaikki valehtelevat siitä, miltä näyttävät”, näyttelijä kuvailee teemoja.
Keväällä ja kesällä Tereszkiewicz markkinoi Rosalieta Ranskassa ja Italiassa.
Heinäkuussa hän oli Arlesissa valokuvafestivaaleilla tuomaristossa, johon kuuluivat myös valokuvaaja Charlotte Abramow ja kenkäsuunnittelija Christian Louboutin. Silti hänellä oli myös pitkästä aikaa tauko töistään.
Siihen liittyi pettymys.
Jos kaikki olisi mennyt niin kuin piti, Tereszkiewicz olisi näytellyt pääosan Juho Kuosmasen ohjaamassa isossa ranskalaisessa televisiosarjassa.
Pohjana oli Leila Slimanin romaani Toisten maa, joka kertoo ranskalaisnaisen karusta elämästä muslimivaimona 1900-luvun puolivälin Marokossa.
Tereszkiewicz oli pyydetty sarjan pääosaan.
Syksyllä 2022 hän markkinoi Suomessa Forever Young -elokuvaansa ja kävi Kuosmasen kanssa Karkkilassa. Sillä reissulla hän luki Slimanin kirjaa ranskaksi.
Keskustelu kääntyi kirjaan ja sarjaan, jossa piti olla kaksi ohjaajaa: toinen tekisi alun ja toinen viimeiset jaksot.
Slimani halusi ohjaajia Ranskan ulkopuolelta. Aloittajaksi oli kiinnitetty brasilialainen Karim Ainouz, jonka viimeisimmässä elokuvassa näyttelivät Jude Law ja Alicia Vikander.
Keskustelujen jälkeen alkoi yhteydenpito tuotantofirmaan. Kuosmanen sai sarjan loppupuolen pestin.
Sitten Ainouz joutui aikataulusyistä jäämään pois, ja Kuosmaselle tarjottiin mahdollisuus ottaa sarjan ykkösohjaajan pesti.
”Joskus nämä jutut vain menee näin. En olisi uskonut, että Juho tulee Marokkoon tekemään sarjaa, mutta niin kaikki vain sujui.”
Budjetti oli sellaista luokkaa, jolla Suomessa ei ole yhtään kotimaista sarjaa vielä tehty.
Hanke oli pitkällä, kuvauksiin oli enää viikkoja. Sitten muutokset Paramountin suoratoistopalvelun johdossa aiheuttivat ketjureaktion, jonka tuloksena edellisten päättäjien tilaamia sarjoja peruttiin.
Valtapeliä tai säästötoimia, mutta tekemättä jäi. Tereszkiewicz ja Kuosmanen ovat jatkaneet yhteydenpitoa. Kumpikin toivoo yhteisen projektin löytyvän.
”Mulla on huono omatunto Juhon puolesta”, näyttelijä sanoo.
”Uskon, että se sarja tehdään vielä. Mä tiedän, mä olen varma että se tehdään vielä.”
Tereszkiewiczin mukaan sille etsitään nyt uutta tilaajaa. Slimanin kirjojen valtavan menestyksen vuoksi hanke ainakin on houkuttava.
Aivan pian ei ole aikaa, sillä italialaisen westernin jälkeen näyttelijällä on kalenterissaan kahden ranskalaisen elokuvan kuvaukset. Tereszkiewicz itse ei malta peittää innostustaan vaan kuvailee ohjaajia ”tosi isoiksi”. Mitä hankkeet ja keitä ohjaajat ovat, sitä hän ei saa kertoa. Usein näyttelijäkiinnitykset julkistetaan juuri kuvausten alkaessa, kun kaikki on varmaa.
Kuosmasellakin on tietoa siitä, ketkä ovat nyt saamassa Tereszkiewiczin elokuviinsa.
”Ranskassa hyvin tunnettuja ohjaajia”, Kuosmanen kertoo puhelimessa.
Huokaavaan sävyyn.
”Olisi kiva päästä tekemään Nadian kanssa elokuvaa, ja ehkä se vielä on mahdollista, ennen kuin iso maailma vie hänet kokonaan.”