Itäkairan ässä
Itä-Lapin Savukoskella noin joka kahdeksas liikennekäytössä oleva auto on Toyota Hiace -pakettiauto. Syitä tähän on monia. Hiacea kun voi käyttää vaikka eksyneiden porojen kuljetukseen.
6
MIN
Suomen harvimmin asutun kunnan ainoan kaupan parkkiruudut ovat tyhjiä. Autoja siellä on silti. Hopeanharmaan, vuosimallin 2006 eli niin sanotun viidennen sukupolven Toyota Hiacen kuljettaja on pysäköinyt autonsa pääosin risteysalueelle.
Eläköitynyt myymäläauton kuljettaja Leo Ahola on apteekkireissulla. Hän on ajanut Savukosken kirkonkylälle noin 25 kilometrin matkan Nousun kylästä. Siksi hänen allaan on nimenomaan Toyota Hiace. Auto, joka kuljettaa luotettavasti paikasta a paikkaan b.
Savukoski on koko Suomen pakettiautoisin kunta. Yli 30 prosenttia kunnan autokannasta on pakettiautoja. Erityisen syvää malliuskollisuutta savukoskelaiset osoittavat Hiacelle. Trafin tilastoista selviää, että peräti 8,25 prosenttia kaikista Savukoskelle rekisteröidyistä autoista on Toyota Hiace -pakettiautoja.
Seuraavaksi eniten rekisteröityjä Hiaceja suhteessa autokannan kokoon löytyy Savukosken naapurikunnista Sodankylästä, Pelkosenniemeltä ja Kemijärveltä sekä hieman etelämpää Posiolta.
Myös Ylä-Lapissa Utsjoella Hiaceja on yli kolme prosenttia kuntaan rekisteröidyistä autoista.
Mikä selittää yli 50 vuotta Suomen teillä kulkeneen japanilaisen automallin suosion Euroopan syrjäisimmissä kolkissa?
Harvaan asutulla seudulla etäisyydet ovat pitkiä ja teiden kunto vaihtelee. Merkittävä osa tieverkostosta on metsäautotietä. Poromäärältään Suomen suurin paliskunta, Kemin-Sompion paliskunta, sijaitsee Savukoskella.
Savukoskella Hiace tunnetaan paremmin uskollisena työkaluna kuin autona. Pakettiauto käynnistyy jopa 40 asteen paukkupakkasilla, ja työmaakoppia muistuttavaan takaosaan mahtuu poroja tai mönkijä.
Naapuripaliskunnan puolelle eksyneet porot haetaan usein Hiacen kyydissä takaisin kotipaliskuntaan. Porot ajetaan yleensä autoon sivuovesta. Aikuisia poroja mahtuu pidemmän korimallin Hiaceen 6–8. Eläin menee sisälle helpommin, jos valot ovat päällä.
Kasvukeskuksien liikennettä on tutkittu valtavasti, harvaan asuttujen alueiden liikennettä ei juurikaan. Jotain sentään selviää valtakunnallisesta henkilöliikennetutkimuksesta.
Eniten kilometrejä päivässä ajetaan ydinmaaseudulla, jossa asuva henkilö matkustaa keskimäärin 46 kilometriä vuorokaudessa eli suunnilleen Leo Aholan kauppareissun verran. Sisemmillä kaupunkiseuduilla vastaava kilometrimäärä oli 26.
Lapin yliopiston professorin, ympäristösosiologi Jarno Valkosen mukaan autoihin yhdistyy paljon stereotypioita. Suurimmalla osalla suomalaisista on selkeä käsitys, miltä esimerkiksi bemari- tai audikuski voisi näyttää, mutta Hiacessa kulminoituvat ennen kaikkea pohjoinen elämäntapa ja asuminen.
”Sen valinnassa korostuu funktionaalisuus, ei edustavuus”, Valkonen pohtii.
Aalto-yliopiston teollisen muotoilun lehtori Simo Puintila puolestaan arvioi, että Hiacen suunnittelijat ovat pyrkineet luomaan utilitäärisen ajoneuvon, joka taipuu universaalisti monenlaisiin kuljetustehtäviin. Lopputulos ei ole moderni, vaan enemmänkin tylsä ja karu.
”Se on oikeastaan niin mitäänsanomattoman tylsä, että sen muotoiluun ei edes kiinnitä huomiota”, hän sanoo.
Räntä mäiskähtelee asfalttiin Savukosken ainoalla bensa-asemalla. Useampi Hiace-kuski on käynyt puolen tunnin aikana tankkaamassa autonsa, mutta iso osa paikkakunnan Hiace-kannasta on noin 120 kilometrin ja parin tunnin ajomatkan päässä pohjoisessa sijaitsevalla Mukkajoenrovan poroerotusaidalla.
Suurin osa haastatelluista savukoskelaisista Hiace-kuskeista ilmoitti ajavansa 20 000–30 000 kilometriä vuodessa. Eräskin kertoi omistaneensa vuodesta 1981 alkaen yhteensä viisi Hiacea, joista jokaisella hän on ajanut 300 000 kilometriä. Se tekee yhteensä noin 1,5 miljoonaa kilometriä.
Suomen pääteillä ajetaan keskimäärin 90 kilometrin tuntinopeutta. Savukoskelta poroerotuspaikoille ja metsätöihin kulkevilla teillä vauhti on hitaampi. Puolentoista miljoonan kilometrin ajamiseen kuluisi 70 kilometrin tuntinopeudella hieman alle 2,5 vuotta.
Autojen keski-ikä on korkein Itä- ja Pohjois-Suomessa. Vanhemmissa autoissa on uudempia suuremmat päästöt. Esimerkiksi vuosimallin 2006 nelivetoisen, diesel-Hiacen ilmoitetut hiilidioksidipäästöt ovat 246 grammaa kilometrillä.
Suomessa on asetettu tavoitteeksi puolittaa liikenteen hiilidioksidipäästöt vuoteen 2030 mennessä ja päästä kokonaan päästöttömään liikenteeseen vuonna 2045. Jotta tähän päästäisiin, Suomessa pitäisi olla seitsemän vuoden päästä 600 000 sähköautoa. Nykytahdilla tavoitteesta ollaan kaukana.
Toisaalta, pitääkö sitä aina ostaa uutta? Esimerkiksi vaatteiden kohdalla pitkä käyttöikä on hyve ja ongelmana on nopeasti jätteeksi muuttuva pikamuoti.
VTT:n erikoistutkijan Rasmus Pettisen mukaan autoja ei voi suoraan rinnastaa muotiin.
”Tässä asiassa ei ole absoluuttista totuutta.”
Jos yksilö vaihtaa autoa usein uudempaan, hänen omat päästönsä yleensä pienenevät.
”Mutta jos auto vain vaihtaa omistajaa romuttamisen sijaan, siirtyvät päästöt muualle. Ajoneuvon päästöt loppuvat vasta metallinpuristimessa”, Pettinen toteaa.
Moni Suomessa käytöstä poistunut Hiace päätyy Afrikkaan.
Pettinen nostaa hattua Hiacen suunnittelijoille. Nykyautoihin verrattuna niiden moottorit vaikuttavat kestävän paljon ajoa. Lapissa tunnetaan useampikin miljoonan kilometrin mittarilukeman saavuttanut Hiace. Nykyautojen moottorit suunnitellaan Pettisen mukaan tyypillisesti kestämään 200 000–300 000 kilometriä ajoa.
Uusimmat Suomessa myydyt Hiacet ovat vuosimallia 2012. Myynti loppui, kun päästövaatimukset kiristyivät, eikä uudempia Hiaceja ole enää saanut tuoda Euroopan markkinoille. Tosin lokakuun lopussa Toyota esitteli Japanin autonäyttelyssä sähkömoottori-Hiacen, joka on edeltäjiensä tavoin tarkoitettu myytäväksi kaikkialla joskus tulevaisuudessa.
Savukoskelainen korjaamoyrittäjä ja poromies Tuomas Värriö odottelee Mukkajoenrovan porokämpän tuvassa illallisen valmistumista. Hänen Hiacensa on yksi pihapiirin uusimmista.
Värriö ei ole huolissaan tallitovereiden tulevaisuudesta.
”Me jatketaan näiden vanhojen huoltamista.”
Otto Ponto (s. 1987) on Lapissa työskentelevä freelance-kuvajournalisti. Hän kuvaa reportaaseja, henkilökuvia ja pidempiä dokumenttiprojekteja. Pohjoinen elämä näyttäytyy Pontolle sekoituksena askeettista käytännönläheisyyttä ja pidäkkeetöntä hedonismia. Ponto avustaa säännöllisesti Suomen Kuvalehteä.