Vain kunnari puuttuu
Sitä pelataan pääkaupungissa ja Varsinais-Suomen pienessä Laitilassa. Viimeksi sen nousu katkesi sopupeliskandaaliin. Nyt pesäpallosta halutaan tehdä jälleen suuri.
14
MIN
’Nyt ei kerkee”, kuuluu arvio viereiseltä penkiltä. Käynnissä on Superpesiksen pesäpallo-ottelu Laitilassa, ja vierasjoukkueella on ajolähtötilanne.
Helsingin Roihuttarilla on pelaaja joka pesässä, mutta sillä on myös alla kaksi paloa. Edessä on juoksu tai vuoron päättyminen.
Katsojan arvio osuu oikeaan. Pallo ehtii kotipesään selvästi ennen Roihuttarien Oona Tuonosta, joka vaihtaa juoksun hölkäksi. On Laitilan Jyskeen vuoro yrittää.
Vettä vihmoo ja lämpöä on 13 astetta, vaikka on jo kesäkuun loppu. Koiranilmassa liikkeelle on lähtenyt alle 400 katsojaa. Jyskeen edellinen peli aurinkoisena markkinapäivänä houkutteli sadoittain enemmän yleisöä.
Urheilija ei voi säätä valita. Pääkaupungista on lähdetty pelimatkalle Varsinais-Suomeen. Stadi vs. lande, tiivistää mainoskyltti kentän laidalla.
Joukkueet ovat naisten korkeimman sarjan häntäpäätä, mutta juuri se tekee ottelusta molemmille tärkeän. Tämän pelin pisteillä on keskinäiselle järjestykselle paljon merkitystä.
Pian kotiyleisö saa hurrattavaa. Roihun palautusheitto lentää ohi kotipesän. Kun lukkari Erica Rosendahl säntää hakemaan mansikkakojun suuntaan vierinyttä palloa, Laitilan Aada Heikkilä ja Jessika Sihvonen kipittävät kotipesään. Jyske siirtyy johtoon.
Laitila on noussut tällä kaudella Superpesikseen, ensimmäistä kertaa. Uusi katsomo on rakennettu pikatahtia tätä kautta varten. Samanlainen nousi Itä-Helsinkiin neljä vuotta aiemmin, kun Roihuttaret nousi pääsarjaan.
Lähes 700 000 asukkaan Helsingillä ja noin 8 500 asukkaan Laitilalla on hyvin vähän tekemistä keskenään. Niitä yhdistää kuitenkin se, että molemmissa eletään pesäpallon uutta nousukautta.
Pesäpallon suosio on alkanut taas kasvaa. Tarkkaan ottaen kasvussa on juuri naisten Superpesiksen suosio. Sen otteluita kävi viime vuonna katsomassa lähes 134 000 ihmistä.
Luku oli selvästi alle puolet miesten sarjan katsojamäärästä, mutta se oli naisten sarjan historian toiseksi korkein. Määrä jäi vain 331 pääsylipun päähän 1990-luvun ennätyksestä.
Kasvu on ollut tavoitteenakin. Pesäpalloliitto perusti vuonna 2023 Superpesis Oy:n uudelleen hallinnoimaan lajin korkeinta sarjatasoa. Yhtiö ilmoitti aikovansa kasvattaa otteluiden katsojamääriä puolella vuoteen 2026 mennessä.
Miesten sarjassa tavoite on yhä kaukana, ja määrä on pysytellyt 2010-luvun keskiarvon tuntumassa. Naisten pesäpallossa tavoite on kuitenkin jo lähes toteutunut: 2010-luvun keskiarvosta on tullut kasvua yli 40 prosenttia. Otteluilla on keskimäärin 674 katsojaa.
Ja lisää on luvassa, Superpesis on ilmoittanut. Se aikoo houkutella vuoteen 2028 mennessä runkosarjan otteluihin tuhatpäiset yleisöt. Se tarkoittaisi lähes 200 000 katsojaa kaudessa.
Naiset nostettiin alun alkaenkin Superpesiksen strategian kärkeen, kertoo toimitusjohtaja Olli Aro.
Aron aiempi työura on jääkiekon puolelta. Hän siirtyi pesäpallon pariin Mestiksen operatiivisen johtajan paikalta. Aiemmin hän on toiminut jääkiekkovahti Noora Rädyn managerina.
Aro huomauttaa, että Superpesis on pitänyt naisten sarjaa esillä 1990-luvulta alkaen. Yhtiö esimerkiksi edellyttää, että mediaoikeuksien ostajan täytyy tehdä miesten ja naisten peleistä yhtä paljon tv-tuotantoja.
Kyse ei ole vain tasa-arvosta. Naisten pelit ovat myös hyvää bisnestä. Miesten sarjat ovat niin vakiintuneita, että niissä on vaikea luoda yhtä suurta kasvutahtia.
”Näemme maailmalta, millä vauhdilla naisten palloilusarjat esimerkiksi jalkapallossa kehittyvät. Kasvuluvuthan ovat aivan infernaalisia”, Aro sanoo.
Naisten Superpesis on arvioiden mukaan jo nyt katsotuin naisten palloilusarja Suomessa. Superpesis Oy:n tavoitteena on nostaa se viiden katsotuimman palloilusarjan joukkoon, siis esimerkiksi jääkiekon Liigan, jalkapallon Veikkausliigan ja miesten Superpesiksen jatkoksi.
Yhtiö hakee kasvua entistä ammattimaisemmasta toiminnasta. Superpesis Oy haluaa kasvattaa seurojen taloutta puolella ja pelaajien palkkioita ”merkittävästi”.
Varsinkin naisten pesäpallossa palkkiot ovat nykyisin pienet: 60 prosenttia naisten Superpesiksen pelaajista saa koko kaudelta enintään 5 000 euroa.
Koska urheilu ei elätä, työura ja perheen perustaminen ajavat usein sen edelle. Naispelaajien keski-ikä on runsaat 22 vuotta, selvästi alhaisempi kuin miesten.
Suurempien palkkioiden avulla pelaajat voisivat jatkaa uraansa pidempään ja kehittää taitojaan – ja tehdä lajista entistä kiinnostavampaa.
”Olen niin hullu, että uskon, että naisten Superpesis voi oikeasti olla suomalaisen naisurheilun suunnannäyttäjä”, Aro sanoo.
Laitila sijaitsee kasitien ja kantatie 43:n risteyksessä Varsinais-Suomen pohjoislaidalla. Valtaosa sen keskustaajamasta on ryhmittynyt risteyksen yhdelle kulmalle. Sieltä löytyvät niin kirkko, koulut, kaupungintalo, ruokakaupat, virvoitusjuomatehdas kuin pesäpallokenttäkin.
Vastakkaisella kulmalla sijaitsee teollisuusalue. Siellä toimii muun muassa metallialan Laserkeskus, yksi Jyskeen pääyhteistyökumppaneista.
Yhtiön mukaan on nimetty joukkueen kotikenttä, Laserkeskus-areena. Ja sen toimitusjohtaja Sami Mäki toimii Jyskeen pelinjohtajana.
Mäki on 48-vuotias. Hän laskee liikkuneensa pesäpallon perässä 42 vuotta elämästään, ensin juniorina Laitilassa, sitten muualla pelaajana Ykköspesiksessä eli toiseksi korkeimmassa sarjassa ja jälleen Laitilassa valmentajana.
”Siitä on pikkuhiljaa tullut totisempaa ja totisempaa”, hän kuvaa viime vuosia.
Joukkue pelasi Ykköspesiksessä edelliset kolme vuotta. Viime kaudella pelaajat päättivät tavoitella nousua ylimpään sarjaan. Mäki kertoo olleensa tavoitteen suhteen ”terveen skeptinen”. Sen toteutuminen oli uskomaton saavutus, hän sanoo.
Alemmassa sarjassa joukkue tottui voittoputkeen. Uuden sarjan se on aloittanut hänniltä.
Raha puhuu Superpesiksessäkin. Joukkueiden järjestys sarjataulukossa noudattelee suurin piirtein pelaajabudjettien kokoa. Jyskeen budjetti on selkeästi sarjan pienin. Roihuttaret on liikkeellä kaksi kertaa suuremmalla kukkarolla, mutta sekin on vain puolet Porin ja Tampereen kaltaisten sarjakärkien tasosta.
Mäen mukaan joukkue osasi varautua kovaan kilpailuun. Ensimmäisen kauden tavoite on sarjapaikan pitäminen, myöhempinä vuosina pudotuspelit.
”Ei me nyt mitaleista puhuta vielä.”
Kalliiden hankintojen sijaan Jyske luottaa omaan pelaajatuotantoon. Seura houkuttelee harrastajia myös naapurikuntien puolelta.
”Meidän pitää saada omia junioreita tuotettua Superpesis-joukkueeseen. Se on ollut lähtökohtamme ja tulee jatkossakin olemaan.”
Kauden yleisömäärä naisten ja miesten Superpesiksessä
Superpesiksen joukkueet 2025
Monet palloilulajit ovat kansainvälistyneet aikoja sitten, mutta pesäpallo on yhä leimallisesti suomalainen laji.
Uskottavia ulkomaalaisia vahvistuksia ei ole tarjolla: kymmenen kertaa järjestetty pesäpallon maailmancup on aina päättynyt Suomen voittoon. Suomessakin niin yleisö kuin pelaajat ovat käytännössä kokonaan kantasuomalaisia.
Pesäpalloa pelataan yliopistokaupungeista maalaiskuntiin. Tampereelle ja Jyväskylään on rakennettu 2020-luvulla uudet, monituhatpaikkaiset katsomot.
Erityisen näkyvä laji on kuitenkin pienissä kunnissa. Ylimmän sarjatason pelit tuovat positiivista pitovoimaa paikkoihin, joissa taistellaan väestökatoa vastaan.
Superpesistä pelataan yhteensä 21 kunnassa. Vain kolme niistä on yhteisiä miesten ja naisten sarjassa.
Miesten joukkueet tulevat pitkälti Itä-Suomesta ja Pohjanmaalta. Naisten sarjan painotus Länsi-Suomessa on niin vahva, että Itä-Länsi-ottelussa tamperelaiset pelaavat idän joukkueessa.
”Mitäs herra kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ottaa?”
Pekka Kuusisto jonottaa erätauolla limua ja makkaraa. Myyntipöydän toisella puolella Jyskeen paidassa hänelle naljailee valtuuston edellinen puheenjohtaja.
Edeltäjään törmääminen muistuttaa, että kunta ja seura pitävät yhteyttä. Se on välttämätöntä jo siksi, että pesäpalloa pelataan ympäri Suomen kuntien ylläpitämillä kentillä, ei yksityisomisteisissa halleissa.
Laitilan kentän ja katsomon remonttia oli suunniteltu muutenkin, mutta sitä aikaistettiin sarjanousun myötä, Kuusisto kertoo. Menoerä oli kunnalle maltillinen, hän sanoo.
”Puhutaan kuitenkin sadoista tuhansista euroista, ei miljoonista.”
Puitteita ei kunnostettu vain näön vuoksi. Pesäpalloliitolla on määräykset pääsarjan otteluihin. Esimerkiksi naisten Superpesiksessä pitää olla tuhat yleisöpaikkaa, joista 750 tulee olla katettuja. Miesten pääsarjassa luvut ovat vielä suurempia.
Tosin silmämääräisesti huomaa nopeasti, että ainakaan Laitilassa määräyksiin ei ole täysin taivuttu. Katettu katsomo näyttää olevan täynnä, vaikka sadepäivänä liikkeelle on lähtenyt alle 400 katsojaa.
Kuusisto ei ole mukana pesäpallojoukkueen toiminnassa, mutta yleisurheiluaktiivina hän on oppinut jämäkkyyttä urheiluliittojen suuntaan.
”Kyllähän liitot vaativat vaikka kuun taivaalta, jos kunnat ovat valmiit tuomaan sen niille.”
Pesäpallo ei välttämättä tuo kunnalle välttämättä suoria tuloja, mutta se ruokkii yhteisöllisyyttä. Otteluiltana kymmeniä kuntalaisia saapuu myymään lippuja, paistamaan makkaraa, valvomaan järjestystä ja noutamaan laittomiksi lyötyjä palloja.
Mitä pienemmästä kunnasta on kyse, sitä suurempaa osaa väestöstä seura koskettaa suoraan. Lisäksi urheilumenestys tuo onnistumisen tunnetta maalaiskaupunkiin.
”Ei tämän kokoisessa kylässä ole paljoa, mikä kerää porukan yhteen”, Kuusisto sanoo.
Laitilassa Superpesis on vielä tuore ilmiö, mutta tunnin ajomatkan päästä löytyy yksi lajin pitkäaikaisista huipuista.
Porin Pesäkarhujen otteluiden yleisöt olivat viime vuonna koko naisten sarjan suurimmat. Joukkue on sarjakärkeä: se on 2000-luvulla yltänyt mitalisijoille 19 kertaa.
Suosion näkee Suomiareena-viikolla. Kun helsinkiläiset minglaavat keskustelulavojen kupeessa, yli 2 000 porilaista suuntaa pesäpallostadionille.
Alkamassa on hyväntekeväisyysottelu, johon on ilmainen sisäänpääsy. Illan ottelussa ratkaistaan maakunnan herruus, sillä Porin Pesäkarhuja vastaan saapuu Rauman Fera. Paikalla on karnevaalitunnelma. Katsomo on täynnä, ja sen edessä karhumaskotti Kunu jakaa ylävitosia yleisön nuorimmille.
Katsomoon istuu myös pitkäpartainen mies, joka ilmoittautuu maskotin isäksi. Marko Repo on Pesäkarhujen innokas fani, joka ennen otteluita juontaa keskustabaarissa fanitilaisuuksia. Vierasotteluita keräännytään katsomaan samaan baariin.
Kolme vuotta sitten jääkiekkoseura Ässille perustettiin uusi kannattajayhdistys Karhunkämmen, jonka tarkoitus oli fanittaa myös kaupungin muita urheiluseuroja.
Pesäpallo ei ollut Revolle entuudestaan erityisen läheinen, mutta puuhakkaana miehenä hänen oli helppo lähteä mukaan toimintaan. Syntyi maskotti, oheistapahtumia ja kannatushuutoja, joita Repo johtaa katsomossa.
”Meillä oli niinkin vinha idea, että tuomme lätkäkannatuskulttuuriin pesäpallon pariin”, Repo kertoo.
Tosin ensin jääkiekkofanien piti käydä läpi sopivan toiminnan rajat. Jääkiekossa on sopivaa hiillostaa enemmän vastustajaa, kun taas pesäpallossa keskitytään ennen kaikkea omien kannustamiseen.
”Pesäpallossa on erilainen tunnelma. Siellä ei huudella tuomareille. Kielenkäytön ja kaiken muun pitää olla hillitympää.”
Rakkaus lajiin on vahvistunut tekemällä. Myös pelaajat ovat ottaneet uuden kannatusryhmän myönteisesti vastaan, Repo kertoo. Joukkue lähetti hänelle kannustusviestin, kun hän joutui kauden aikana sairaalaan sydäninfarktin vuoksi.
Nuoriso- ja vammaispalveluiden parissa työskennellyt Repo kertoo saavansa hyvää oloa, kun voi kannustaa muita liikkumaan. Urheilu on hänen mukaansa liima, joka kokoaa kaupunkia yhteen.
”Se tuo yhteen ihmisiä, jotka eivät välttämättä muualla tapaa. Mutta kun olemme Isomäessä tai pesäpallokentällä, olemme yhtä perhettä.”
Täyteen katsomoon tunnelmaa ei tarvitse erikseen luoda. Yleisö hurraa pelaajille, jotka tuulettavat iloisesti niin omia juoksuja kuin vastustajan paloja. Katsojat taputtavat kaiuttimista soivan Bara bada bastun tahtiin ilman komentamistakin.
Kannustuksen rytmiin on helppo päästä mukaan. Laji on nopeatempoinen, mutta jokainen tilanne alkaa samasta paikasta, lukkarin syötöstä kotipesässä.
Lajin taktisuus viehättää Repoa. Taitavat lukkarit voivat esimerkiksi tahallisen väärällä syötöllä houkutella vastustajan liikkeelle pesästään – ja sitten napata pallon ja polttaa etenijän.
Vain pelin kohokohta eli kunnari jää puuttumaan. Jos lyöjä pääsee etenemään kolmospesälle asti, usean joukkueen on tapana lähteä juhlistamaan häntä sinne. Onnittelureissu on erikseen sallittu säännöissä.
Pesäpallon edellisestä nousukaudesta on sukupolven verran aikaa.
Laji kasvoi voimakkaasti 1990-luvulla, jolloin Superpesis alun perin lanseerattiin korkeimmaksi sarjatasoksi. Lajia oli alettu modernisoida edeltävällä vuosikymmenellä, mikä teki siitä ammattimaisempaa ja kaupallisempaa.
Hiekkakenttien tilalle rakennettiin hiekkatekonurmia. Runkosarjan perään lisätyt pudotuspelit pidensivät kautta ja kohottivat mielenkiintoa loppua kohden. Vuoroparit, kotiutuskilpailut ja jokerilyöjät lisäsivät otteluihin väriä.
Työ tuotti tulosta. Laji houkutteli mainostajia – ja yleisöä. Parhaimmillaan miesten Superpesis myi lähes puoli miljoonaa lippua kaudella 1997.
Seuraavana vuonna kupla puhkesi.
Sopupeliskandaali tärveli lajin maineen. Useiden seurojen jäsenet saivat tuomioita, kun pelaajat olivat järjestäneet otteluiden tuloksia vedonlyöntiä varten.
Kansallispeli putosi huipulta paarialuokkaan. Kohu karkotti sponsorit, Veikkaus pudotti lajin listoiltaan ja MTV3 lopetti sen televisioinnin.
Nyt ollaan uuden nousukauden kynnyksellä. Vai sittenkin kuplan?
Olli Aro naurahtaa. Tätä on kuulemma kysytty ennenkin.
”Minusta on jopa ehkä hauskaa, että nykytilanteessa nähdään samanlaista nousua kuin 1990-luvulla.”
Aro kuitenkin vakavoituu pian. Hän pitää mahdollisena vaarana sitä, että pelaajamarkkina ylikuumenee. Niin käy, jos seurat alkavat rahalla kisata pelaajista, joita on rajallinen määrä. Hän alleviivaa, että ennen palkkioiden nostamista seurojen pitää pystyä kasvattamaan liikevaihtoa.
”Muutoin on riski, että tunne rupeaa viemään.”
Ylikuumenemisesta on jo merkkejä, Aro myöntää.
Pesäkarhujen puheenjohtaja Vesa Saine sanoi kesäkuussa Ylelle, että seurojen liikevaihdot eivät ole pysyneet palkkioiden mukana. Hänen mukaansa kasvuluvut eivät ole kestävällä pohjalla.
Heinäkuussa Hyvinkään Tahko ilmoitti, että sen naisten joukkue luopuu taloudellisista syistä Superpesis-sarjapaikastaan kuluvan kauden jälkeen.
Viime vuonna miesten Superpesiksessä pelaava Pattijoen Urheilijat otti lainaa yhteistyökumppaneiltaan kesken kauden. Vaihtoehto olisi ollut seuratoiminnan välitön alasajo.
Seinäjoen Jymyjussit suljettiin pois sarjasta kesken viime kauden, koska se ei enää täyttänyt liiton asettamia taloudellisia ehtoja. Joukkue itse sai tiedon ollessaan bussimatkalla pudotuspelikarsintaan. Myöhemmin syksyllä seura haettiin konkurssiin.
Seurat ovat syyttäneet talousvaikeuksistaan koronavuosia, jotka rokottivat katsojamääriä. Ukrainan sota ja taantuma ovat puolestaan koetelleet yritysten sponsorointihaluja. Nyt sarjan kasvuaikeet vaatisivat entistä suurempaa toimintaa.
Liikevaihtoa voisi kasvattaa monella keinolla. Harva niistä on helppo.
Lipunhintojen nostaminen voisi säikäyttää katsojia. Pelipaidoissa taas riittää jo nykyisinkin ainakin paikallisia mainostajia.
Naisten sarjan ottelumääriä ollaan nostamassa ensi vuonna, mutta kauden pidentäminen ei ole vaivatonta. Ulkolaji on riippuvainen sääoloista. Toukokuun alkupeleihin lähtevät vain sinnikkäimmät fanit, hekin toppatakeissa.
Valtakunnallisella tasolla huomion kohteena ovat mediaoikeudet. Kaikki ottelut ovat katsottavissa Ruudussa. Viime vuonna ne keräsivät yli viisi miljoonaa käynnistystä, Aro kertoo. Naisten pelejä niistä oli kolmannes.
Superpesiksen tavoitteena on, että se maksaisi vuodesta 2027 alkaen mediaoikeuksista taloudellista tukea seuroille. Aro väläyttää sitä keinona, jolla seurat voisivat palkata työntekijöitä.
Toiminnan ammattimaistuminen puolestaan tarjoaisi mahdollisuuden kasvattaa näkyvyyttä. Se houkuttelisi lajin pariin uusia toimijoita, niin ihmisiä kuin yrityksiä.
Aro korostaa, että pesäpallokin taistelee ihmisten vapaa-ajasta.
”Lajista pitää saada entistä enemmän kulutettava tuote.”
Laitilassa katsojille tarjotaan jännitystä koko rahan edestä. Jyske on voittanut ensimmäisen jakson ja Roihu toisen, joten ratkaisu on edennyt kotiutuslyöntikisaan.
Kumpikin joukkue saa viisi yritystä lyödä pelaajan kolmospesältä kotiin. Ensimmäinen kierros päättyy tasan, joten joukkueet saavat kolme uutta yritystä. Sekin päättyy tasan: tarvitaan uusi kolmen sarja.
Roihun yritykset päättyvät tuloksettomina. Jos Jyske saa edes yhden juoksun, ottelu päättyy. Mailaan tarttuu Emma Virtanen, kolmospesälle asettuu Jessika Sihvonen. Yleisö hakkaa käsiään yhteen rytmikkäästi.
Sihvonen lähtee liikkeelle toisella lyönnillä. Roihun pelaaja saa kopin polttolinjalla, mutta pallo lipeää räpylästä. Sihvonen syöksyy kotipesään. Jyskeen joukkue tuulettaa ja kerääntyy onnittelemaan märällä kentällä makaavaa pelaajaa.
Voitto on Laitilalle vasta kauden kolmas. Pelinjohtaja Sami Mäki kertoo olevansa tyytyväinen joukkueeseen.
”Joukkue on nuori ja kokematon Superissa, joten virheitä tulee vielä väkisinkin. Menemme koko ajan eteenpäin.”
Puolet Jyskeen pelaajista oli kauden alkaessa alle 20-vuotiaita. Heihin lukeutuu pelinjohtajan tytär Iida Mäki, 18. Joukkueen juniori on Anna Suominen, 15. Molempien tie pesäpalloon oli samankaltainen: innostus levisi perheen kautta. Myös isosiskot pelaavat.
”Emme puhu kotona pelkästään pesäpallosta. Mutta joskus pitää jopa sopia, että loppuiltaan pesiksestä ei enää puhuta”, nuorempi Mäki sanoo ja naurahtaa.
Yksittäiselle pelaajalle pääsy pääsarjatasolle oli itsessään upeaa, hän kuvaa. Erityisen hienoa oli, että se tapahtui oman kotikaupungin kasvattajaseurassa.
Suominen aloittaa syksyllä opinnot lukiossa, joka häämöttää pelikentän laidalla. Mäellä on luvassa abivuosi. Tässä vaiheessa kumpikaan ei osaa vielä kommentoida suunnitelmiaan sen paremmin jatko-opintojen kuin pesäpallon suhteen.
”En ole oikeastaan ajatellut yhtään. Niin kauan kuin jaksaa ja haluaa. Vielä ei ole mitään aikomusta lopettaa”, Mäki sanoo.