Onko nyt afrikkalaisen paavin vuoro?

Paavi Franciscus kuoli 21. huhtikuuta 2025. Tämä juttu on julkaistu maaliskuussa 2025.

Punaisiin kaapuihin pukeutuneiden miesten kulkue hymisi katolisen kirkon vanhimpiin rukouksiin kuuluvaa Pyhien litaniaa. Oli tiistainen iltapäivä maaliskuussa 12 vuotta sitten, ja 115 kardinaalia oli saapumassa Vatikaanin palatsin Sikstiiniläiskappeliin valitsemaan uutta paavia.

Sisällä jokainen vannoi vuorollaan valan, jossa he lupasivat pitää salassa kaiken, mitä pienen kappelin seinien sisällä lähivuorokausina tapahtuisi. Samalla he vakuuttivat, ettei heillä ollut mukanaan puhelimia, tietokoneita tai mitään muitakaan yhteydenpitovälineitä ulkomaailmaan.

”Extra omnes, kaikki ulos!” Vatikaanin kirkollisten toimitusten johtaja kuulutti latinaksi muille. Sitten hän marssi kappelin ovelle ja lukitsi sen sisäpuolelta. Seuraavan kerran se avattaisiin vasta, kun valinta olisi tehty.

Muutamia tunteja myöhemmin Pietarinkirkon aukiolle kokoontuneet kansanjoukot kohahtivat pettyneinä. Sikstiiniläiskappelin katolle asennetusta tilapäisestä piipusta leijaili iltataivaalle musta savuhuntu, fumata nera. Kardinaalit eivät olleet onnistuneet ensimmäisessä äänestyksessään valitsemaan uutta paavia vajaa kaksi viikkoa aiemmin eronneen Benedictus XVI:n tilalle.

Kuvaelman käsikirjoitus oli suoraan keskiajalta. Katolisen kirkon päämiehen valintatilaisuus eli konklaavi on maailman vanhin yhä käytössä oleva valtionpäämiehen vaalitoimitus. Se on ollut käytössä 1200-luvulta lähtien.

Maaliskuussa 2013 Sikstiiniläiskappeliin marssi kardinaalien joukossa myös Buenos Airesin arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio. Hiukan yli vuorokauden ja viiden äänestyskierroksen jälkeen hän astui sieltä ulos paavi Franciscuksena.

Kun kardinaalit kokoontuvat seuraavan kerran konklaaviin, he valitsevat hänelle seuraajan, järjestyksessä 267:nnen paavin eli Rooman piispan.

Franciscuksen edeltäjä Benedictus XVI oli ensimmäinen paavi lähes kuuteen vuosisataan, joka erosi virastaan. Hän oli 86-vuotias.

Viime vuonna ilmestyneissä muistelmissaan Franciscus kirjoittaa, ettei ole koskaan harkinnut seuraavansa edeltäjänsä esimerkkiä. Hän kertoo silti ilmoittaneensa luopuvansa paavillisista velvollisuuksistaan, jos hänen terveydentilansa heikkenee niin, ettei hän enää kykene suoriutumaan niistä.

Franciscus on 88-vuotias. Hän on jo nyt vanhin Pyhän istuimen haltija yli vuosisataan.

Rooman Pietarinkirkon aukion lähiympäristöön rajoittuva vajaan 800 kansalaisen Vatikaani on maailman pienin valtio. Uuden paavin valinta on silti yksi maailman seuratuimpia vaalitoimituksia. Paavi on maail­man noin 1,3 miljardin katolilaisen kristityn korkein hengellinen johtaja. Hänen sekä Vatikaanin kannanotoilla ja teoilla on paljon poliittista painoarvoa ja vaikutusvaltaa.

Julkiset vaalikampanjat paavin virkaan ovat katolisen kirkon protokollassa hy­vien tapojen vastaisia. Silti jo uuden paavin astues­sa virkaansa Vatikaanin valtarakenteiden sisällä alkaa hiljainen kannunvalanta hänen seuraajastaan.

Vahvimmat nykyiset paavikandidaatit ovat jo vuosia pedanneet asemia. Heidän näkökantansa ja pyrkimyksensä ovat hyvin kardinaalien tiedossa, kun valinnan aika koittaa.

Varteenotettavia paaviehdokkaita kutsutaan papabileiksi, paaviksi kelpaaviksi.

Ennakkoveikkauksissa papabilien kärjessä on ollut jo hyvän aikaa italialainen kardinaali Pietro Parolin, 70. Hän on kotoisin katolisen kirkon vuosisataisiin valtakeskuksiin kuuluvalta Veneton alueelta.

Parolin on Vatikaanin hallintoa johtava kardinaalivaltiosihteeri. Tehtävään kuuluu pääministerin tehtäviä ja ulkopoliittisia velvollisuuksia, mutta Vatikaanilla on myös oma ulkoministeri. Franciscus nimitti Parolinin virkaansa pian valtaan noustuaan ja hän kuuluu paavin läheisimpiin luottomiehiin.

Parolin on taitava neuvottelija, jonka uskotaan jatkavan nykyisen paavin linjalla, mutta ottavan huomioon myös tätä vanhoillisempien katolilaisten mielipiteet.

Vatikaanin sisäpiiri on vuosien mittaan luonnehtinut Franciscuksen johtamistapaa oikukkaaksi, epäjohdonmukaiseksi ja itsevaltaiseksi. Parolinia kuvataan sovittelevaksi keskitien kulkijaksi, joka kulkee paavin perässä sammuttamassa sinkoilevia kipinöitä ja asettelemassa alta vedettyjä mattoja takaisin paikalleen.

”Häntä pidetään maltillisena vaihtoehtona, joka pystyy korjaamaan pomonsa vihanpurkausten ja kostoiskujen aiheuttamat vahingot”, arvioi Vatikaania pitkään seurannut Damian Thompson, brittilehti The Spectatorin toimituspäällikkö.

Ennakkosuosikki Parolinin vahvuusalueita on ulkopolitiikka, mikä on jokaisen paavin tärkeimpiä työkenttiä. Hän on toiminut noin 30 vuotta Vatikaanin diplomaattitehtävissä.

Juuri Parolin neuvotteli Vatikaanin ja Kiinan vuonna 2018 tekemän käänteentekevän sopimuksen. Se palautti paaville osan asemasta, jonka katolinen kirkko menetti, kun kommunistit voittivat Kiinan sisällissodan ja perustivat kansantasavallan vuonna 1949.

Kiina katkaisi suhteet Vatikaaniin ja alisti katolisen kirkon kommunistisen puo­lueen hallitsemaksi ”isänmaalliseksi” valtionkirkoksi, joka ei enää tunnustanut paavia päämiehekseen vaan nimitti piispansa itse. Vain epäviralliset ”maanalaiset” kirkot pitivät yhä paavia päämiehenään.

Sopimuksessa Vatikaani tunnusti Kiinan oikeuden nimittää itse katolisen kirkkonsa piispat mutta sai vastineeksi arvovaltansa kannalta tärkeän veto-oikeuden nimityksiin. Käytännössä Kiina esittää mieleisensä ehdokkaat paaville, joka virallisesti nimittää jonkun heistä tehtäväänsä. Näin Vatikaani sai ainakin muodollisesti takaisin hiukan sananvallasta, jonka se menetti yli 70 vuotta sitten.

Katolisen kirkon sisällä sopimus on herättänyt rajuakin vastustusta. Entinen Hongkongin arkkipiispa Joseph Zen on syyttänyt sitä uskonnonvapauden murentamiseksi ja petokseksi kiinalaisia katolisia kohtaan. Sopimusta jatkettiin silti viime lokakuussa neljällä vuodella.

Parolin sai myös Israelin hallituksen vihat päälleen kommentoidessaan Gazan sotaa alkuvuonna 2024. Hän totesi, että Israelilla on toki oikeus puolustaa itseään, mutta sen toimien pitää olla suhteessa tapahtuneeseen, eivätkä ne kuolonuhrien määrän perusteella missään tapauksessa sitä ole.

Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan merkitys katoliselle kirkolle on noussut viime vuosikymmeninä huomattavasti. Afrikassa ja Aasiassa kirkko kasvaa tällä hetkellä nopeimmin, mikä näkyy Vatikaanin ulko- ja kirkollispolitiikassa.

Franciscus on vieraillut paavina peräti viisi kertaa Afrikassa. Vielä viime syyskuussa hän teki uuvuttavan lähes kahden viikon kiertomatkan Aasiaan ja vuonna 2021 kävi turvallisuusriskejä uhmaten ensimmäisenä paavina Irakissa. Hän on nimittänyt myös runsaasti kehitysmaiden piispoja kardinaaleiksi ja korkeisiin Vatikaanin virkoihin.

Sekä Afrikalla että Aasialla on edustajansa papabilien kärkikaartissa.

Kongon demokraattisesta tasavallasta kotoisin oleva Kinshasan arkkipiispa Fridolin Ambongo Besungu, 65, ja Vatikaanin tiedeakatemian johtaja, ghanalainen Peter Turkson, 76, ovat vahvimmat afrikkalaisehdokkaat.

Paavinvaalissa tärkeintä taistelua ei välttämättä käydä henkilöiden vaan heidän edustamansa kirkollisen ja uskonnollisen maailmankuvan kesken. Karkea jakolinja uskonnollisella akselilla on vanhoillisten ja uudistusmielisten välillä.

Kirkollispolitiikassa vastatusten ovat he, jotka haluavat Vatikaanin sitoutuvan voimakkaammin maailman köyhiin kehittyviin maihin ja he, jotka haluavat säilyttää kirkon mahdin perinteisillä valta-alueilla Euroopassa.

Besungu ja Turkson ovat samoilla linjoilla Vatikaanin vallan jakamisesta tasaisemmin, mutta uskonopillisesti eri leireissä.

Besungu edustaa tiukimpia konservatiiveja. Hän vastustaa jyrkästi Franciscuksen vuonna 2023 vahvistamia uudistuksia, jotka myöntävät katolisille papeille oikeuden antaa siunauksensa pareille, jotka ovat samaa sukupuolta, avioituneet uudelleen tai elävät avioliiton ulkopuolella. Franciscus myös salli heille ehtoollisen.

Turkson sen sijaan on viime vuosina alkanut tukea Franciscuksen uudistuksia kosiskellakseen uudistusmielisiä ja erottuakseen edukseen Besungusta.

Filippiiniläinen kardinaali Luis Antonio Tagle, 67, tulee yhdestä Aasian vahvimmista katolisista yhteisöistä. Hän on toiminut useissa Vatikaanin hallinnon avaintehtävissä ja on pitkälti Franciscuksen linjoilla. Tagle saattaa nousta vahvaksi kompromissivaihtoehdoksi, jos äänestykset ajautuvat umpikujaan.

Mahdollisina vaihtoehtoina on nostettu esiin myös jyrkän vanhoillinen yhdysvaltalainen kardinaali Raymond Burke, 76, niin ikään konservatiiveihin kuuluva unkarilainen kardinaali Peter Érdő, 72, sekä Parolinin tavoin Franciscuksen suosikkeihin kuuluva italialainen kardinaali Matteo Zuppi, 69, joka on toiminut paavin Ukrainan rauhanhankkeen erikoislähettiläänä.

Kolme viimeisintä paavia on valittu Puolasta, Saksasta ja Argentiinasta. Heitä ennen kaikki paavit vuodesta 1523 lähtien ovat olleet italialaisia.

Moni Vatikaanin-tuntija uskoo, että neljännen Italian ulkopuolelta tulevan paavin valinta peräkkäin on epätodennäköistä. Toisaalta ei-eurooppalaisia paaveja ei ole ollut liiaksi: edellinen ennen Franciscusta oli 700-luvulla hallinnut syyrialainen Gregorius III.

Tulevan paavin ennustaminen on osoittautunut usein yhtä hankalaksi hakuammunnaksi kuin Nobel-palkinnon saajien veikkaaminen. Valinnat rakentuvat usein sopuratkaisuina useiden eri näkemysten ja henkilökohtaisten suhteiden kesken.

”Joka astuu konklaaviin paavina, poistuu sieltä kardinaalina”, tiivistää Vatikaanin sisäpiirien suosima sanonta.

Franciscus ja Benedictus XVI olivat molemmat ensin papabileja. Puolalaisesta Karol Józef Wojtyłasta sen sijaan tuli paavi Johannes Paavali II kompromissivaihtoehtona. Hän oli ennakkoveikkailuissa ulkokehällä, mutta kaksi ennakkosuosikkia eivät kyenneet saamaan yliotetta toisistaan. Niin voi käydä seuraavallakin kerralla.

Paavi Franciscus on tehnyt paljon työtä varmistaakseen paaviuden siirtymisen aikanaan kardinaalille, joka jatkaa hänen näkemystensä edistämistä.

Kun paavi kuolee tai ilmoittaa vetäytyvänsä tehtävistään, valta Vatikaanissa siirtyy tilapäisesti kardinaalikollegiolle. Kardinaalit ovat piispoja ja Vatikaanin korkea-arvoisia virkamiehiä eri puolilta maail­maa, jotka paavi on henkilökohtaisesti nimittänyt tehtäviinsä.

Kardinaaleja on kaikkiaan 253, mutta paavinvaalissa äänioikeutettuja ovat vain alle 80-vuotiaat. Tällä hetkellä heitä on 139, joista neljätoista täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Uudelle paaville sen sijaan ei ole asetettu virallista yläikärajaa.

Äänioikeutetuista kardinaaleista Franciscus on nimittänyt 112, Benedictus XVI 23 ja Johannes Paavali II neljä. Franciscus on suosinut valinnoissa kirkon suurten ja perinteisten valtakeskusten ulkopuolisia hiippakuntia. Kun hän viime joulukuussa nimitti 21 kardinaalia, he olivat kotoisin muun muassa Serbiasta, Australiasta, Japanista, Intiasta, Ecuadorista, Brasiliasta ja Algerias­ta. Lukuun ottamatta 99-vuotiasta Angelo Acerbia he olivat myös alle 80-vuotiaita.

Franciscuksen nimityspolitiikka on harkittu kädenojennus uusille kasvaville kirkoille Euroopan ulkopuolella, joissa on mahdollisia käännynnäisiä enemmän kuin maallistuvassa lännessä. Franciscuksen aikana eurooppalaisten kardinaalien osuus on laskenut 52 prosentista noin 35 prosenttiin äänioikeutetuista.

Tulevan konklaavin rakenne on siten selvästi erilainen kuin edeltäjiensä, ehkä äänestyskäyttäytyminenkin.

Vatikaani pyrkii pitämään sede vacanten, tyhjän istuimen ajan mahdollisimman lyhyenä.

Johannes Paavali II sääti vuonna 1996 katolisen kirkon perustuslakiuudistuksessaan, että konklaavi on aloitettava 15–20 päivän sisällä siitä, kun paavinistuin jää tyhjäksi. Benedictus XVI antoi vuonna 2013 kardinaalikollegiolle valtuudet aloittaa konklaavi heti, kun kaikki äänioikeutetut kardinaalit ovat paikalla. Franciscuksen valintaan johtanut konklaavi alkoikin jo 12 päivän kuluttua hänen edeltäjänsä erosta.

Ehdokkaista äänestetään, kunnes joku heistä saa vähintään kaksi kolmasosaa äänistä.

Vaali suoritetaan suljettuna lippuäänestyksenä. Kardinaalit astuvat vuorollaan Sikstiiniläiskappelin alttariseinää peittävän Michelangelon 1540-luvun Viimeisen tuomion eteen, lausuvat rukouksen ja pudottavat äänestyslippunsa maljaan.

Kolme ääntenlaskijoiksi valittua kardinaalia lukee ääneen lippujen sisällön. Ensimmäinen äänestys pidetään jo samana iltana, kun kardinaalit vetäytyvät suljettujen ovien taakse. Se on yleensä eri leirien välistä tunnustelua, joka harvoin johtaa ratkaisuun.

Seuraavana päivänä edessä on neljä äänestystä: kaksi aamupäivällä, kaksi iltapäivällä. Jos tulosta ei synny, näin jatketaan kunnes täynnä on 34 äänestystä. Sen jälkeen konklaavi äänestää vain kahdesta edelliskierroksella eniten saaneesta ehdokkaasta.

Äänestysliput poltetaan kunkin äänestyksen jälkeen uunissa. Jos äänestys ei ole johtanut paavin valintaan, mukaan lisätään kemikaaleja, jotka tekevät savusta mustaa.

Kardinaalit eivät saa olla millään tavoin yhteydessä ulkomaailmaan Sikstiiniläiskappelissa olonsa aikana. Ennen konklaavia kappeli tutkitaan salakuuntelulaitteiden varalta, wifi-verkot katkaistaan ja teleliikenne estetään häirintälähettimillä.

Kardinaalien eristämisestä sääti paavi Gregorius X vuonna 1274. Hänen oma valintansa kesti lähes kolme vuotta (1268–1271) rankan poliittisen vehkeilyn ja vaalivaikuttamisyritysten takia.

Gregorius X määräsi, että valitsijat lukitaan eristettyyn tilaan cum clave, avaimen kanssa, mistä juontaa konklaavin nimi. Avainta sai käyttää ja tiloista poistua vasta, kun paavi oli valittu. Estääkseen vitkuttelun Gregorius X sääti myös, että kardinaalien päivittäisiä ruoka-annoksia alettiin vähentää neljäntenä päivänä ja uudelleen yhdeksäntenä.

Nykyään kardinaalien ei tarvitse nukahtaa nälkäisinä kappelin penkeille. He asuvat Sikstiiniläiskappelin vieressä sijaitsevassa Pyhän Martan talossa, joka on nimetty Uuden testamentin Marian ja Lasaruksen sisaren mukaan. Keittiö- ja palveluhenkilökunta huolehtivat huonesiivouksesta ja aterioinnista.

Sikstiiniläiskappelissa päivystävät myös pappi, lääkäri, kardinaalikollegion sihteeri ja kaksi turvamiestä.

Kun kahden kolmasosan äänienemmistö saavutetaan, kardinaalikollegion esimies kysyy valitulta, hyväksyykö hän äänestyksen tuloksen.

Jos hän myöntyy, hän valitsee seuraavaksi nimen, jota käyttää paavina. Vedonlyöntitoimistojen veikkaus on, että seuraava paavi valitsee 50 prosentin todennäköisyydellä virkanimekseen Franciscus II.

Vaikka paavi on Rooman piispana apostoli Pietarin seuraaja, yksikään paavi ei ole valinnut Pietaria nimekseen: kukaan ei halua itseään verrattavan kristillisen kirkon perustajaan. Päätökseen on epäilemättä vaikuttanut myös ikivanha profetia, että Pietariksi kutsutun paavin astuminen virkaansa enteilee maailmanloppua.

Uusi paavi menee vaihtamaan vaatteitaan viereiseen pieneen Kyynelten huoneeseen. Se on saanut nimensä voimakkaista tunteista, joita valinta herättää. Siellä odottaa kolme pukuvaihtoehtoa: pieni, keski- ja isokokoinen.

Ratkaisevat äänestyslipukkeet poltetaan. Nyt kemikaalit tekevät savusta valkean.

Fumata biancan aiheuttamien suosionosoitusten vielä jatkuessa ulkona vanhin kardinaalidiakoni astuu Pietarinkirkon parvekkeelle ja kuuluttaa:

”Annuntio vobis gaudium magnum; habemus Papam.”

Ilmoitan suurella riemulla: meillä on paavi.

Sen jälkeen on uuden paavin aika esittäytyä. Ja käydä töihin.

Korjaus 19.3.2025 klo 15.12: Täsmennetty kohtaa, jossa kerrotaan kardinaalivaltiosihteerin velvollisuuksista ja lisätty, että Vatikaanilla on myös oma ulkoministeri.