Kadotettu peikkometsä

Nykyään kaikki tietävät Muumipeikon tarinan. Tove Janssonista on tullut yksi tunnetuim­mista suo­malaisista taiteilijoista kautta aikojen. Muumi-tuotteita ja -tuote­merkkiä hallinnoiva Moomin Characters on Suomen suhteel­lisesti tuottoisimpia yrityksiä.

Menestys ei kuitenkaan tullut helpolla eikä nopeasti. Ensimmäinen muumikirja Småtrollen och den stora översvämningen (Muumit ja suuri tuhotulva) julkaistiin ruotsiksi 1945, suomeksi 1991.

Muumimaailma voi nyt tuntua ikuiselta, mutta se perustettiin Naantaliin vasta 1993. Kansainvälisyydestä huolimatta liiketoiminta oli pitkään nykyistä selvästi pienimuotoisempaa.

Aluksi itsestään selvää ei ollut edes, että muumit voittaisivat peikkojen taistelun Suomessa.

Martti Kuuskoski perusti Atelier Faunin vuonna 1955. Turun kaupunginteat­terissa ja Tampereen Työväen Teatterissa näyttelijänä nimeä saanut Kuuskoski oli jättäytynyt pois muista töistään, jotta voisi keskittyä peikkokauppaan.

Hänen puolisonsa Helena ompeli intohimoisesti mitä hyvänsä. Siihen oli perhekin saanut tottua. Sähköjunaan tai polkupyörään ei ollut varaa jouluna, joten nuoret vanhemmat antoivat lapsilleen 1950-luvun alussa joululahjaksi sahanpurulla täytettyjä, nuken kokoisia klovneja.

Pyhäpäivien päälle Helena teki lisää klovneja. Hän kulki kaupasta kauppaan kyselemässä kiinnostusta ottaa niitä myyntiin. Kierros oli turha, mutta tuli ajatus, että kun hahmoja pienentäisi ja niihin lisäsi kuminauhan, syntyisi autonkoristeita.

Se kikka toimi. Muutakin pienimuotoista kauppaa virisi koko ajan enemmän.

Harrastuksesta alkoi tulla yhä selvemmin ammatti, kun Helena Kuuskoski suunnitteli muutamia muumeja myyntiin.

Kun ensimmäiset Faunin mallit esiteltiin Tove Janssonille, hän antoi luvan lisenssivalmistukseen. Muumit löysivät oivan sijaiskodin.

Faunin yksitoista muumihahmoa ovat persoonallisen ja jännittävän näköisiä. Ne ovat yhä keräilijöiden suosikkeja.

Yhtiö valmisti näitä otuksia kuudentoista vuoden ajan. Käsityönä tehdyt peikot olivat suosittuja varsinkin Suomessa ja Ruotsissa.

Lisenssin ansiosta Atelier Faunista kehkeytyi kasvava perheyritys. Se ei kuitenkaan riittänyt. Kuuskosket halusivat alusta alkaen luoda jotain omaa.

Jo 1950-luvulla syntyi sympaattisia faunipeikkoja, joista tuli suorastaan kilpailija muumeille. Vuonna 1957 Kuuskoskien pajasta myytiin noin satatuhatta peikonpoikaa.

Hahmoissa oli tyyliä. Ne valmistettiin aidosta nahasta ja karvasta, ja vaatteina oli Marimekkoa.

Nykyään Faunin tuotteisiin törmää joskus harvoin hienommilla kirpputoreilla, mutta 1960-luvulla hahmot näkyivät monella alalla. Värikkäät ja ilmeikkäät, vähän anarkistisen näköiset peikot herättivät huomiota.

Fauni kasvoi pian toistasataa henkeä työllistäneeksi yhtiöksi. Enemmistö satojen tuhansien peikkojen vuotuisesta tuotannosta vietiin ulkomaille, kolmeenkymmeneen maahan.

Suomen-läpimurto tapahtui televisio-ohjelman Sirkus Papukaija kautta vuonna 1965. Fauni alkoi tuotteistua nopeasti, samassa hengessä kuin muumit sittemmin.

Syntyi fauniteemaisia pöytä- ja lautasliinoja, seinäpaperia, puseroita ja yöpukuja, grogilaseja Nuutajärven lasista ja Säästöpankin säästölippaita.

Mallasjuoma valmisti ”Launeen vedestä” Peikkojuoma-limonadia. Sen mainoksessa irroteltiin: ”…nauttivaa hiljaisuutta, pillien sihinää ja tyytyväisiä katseita. On herkkuhetki leikkien lomassa.”

Meno senkun sihisi. Helsinkiin perustettiin teiniyhtye Sumpit, jonka jäsenet pukeutuivat esiintyessään Faunin Sumppi-peikoiksi.

Ilman tarinoita ei kuitenkaan voi jatkaa loputtomiin. Faunin peikoille oli kehitetty jo 1950-luvulla omaa maailmaa, ja 1960-luvun kasvuvaiheessa tuotettiin sarjakuvia, kirjoja ja lyhytelokuvia.

Sumppi-peikko sai Englannissa nimekseen Tivvy, ja TV Times -lehden siitä tekemiä kirjoja painettiin satojatuhansia. Lehden tunnushahmolla oli oma suosittu kerhokin.

Veikko ”Joonas” Savolaisen piirtämä Peikkomaailma-sarjakuva ilmestyi Uudessa Maailmassa. Aamulehti julkaisi Faunin mainospäällikön Auvo Taivalvuon päivittäissarjakuvaa, joka levisi Muumipeikko-sarjakuviakin myyneen Bulls-syndikaatin kautta Ruotsiin.

Peikkoja valmistettiin ensin Tuusulassa, sitten Järvenpäässä. Jälkimmäiseen syntyi myös Peikkometsä, joka oli ilmeisesti Suomen ensimmäinen elämyspuisto.

Alkuvuosinaan se oli Suomen suosituimpia menokohteita heti Linnanmäen jälkeen, parhaimmillaan yli satatuhatta kävijää. Peikkojen lisäksi paikan päällä esiintyi tähtiä kuten Tapio Rautavaara.

Kahden hehtaarin maa-alueella sijaitsi 1960-luvun alussa asuinrakennus, työpaja, teatteri, ravintoja ja myymälä. Pian sinne syntyi myös ”pikkuväen asuinsijoja – joitakin puihin, joitakin maan kamaralle. Useimmat niistä voi nähdä, mutta suuri osa, niin minulle vakuutettiin, on sellaisia, että vain peikot voivat nähdä ne.”

Näin suitsutteli Reader’s Digestin toimittaja George Kent, joka kävi haastattelemassa Kuuskoskia vuonna 1969. Juttu julkaistiin Valittujen Palojen eri versioissa ympäri maailmaa.

Kent saneli joulun ihmettä painomusteeksi: ”Tehtailijat maksoivat tietenkin näistä oikeuksista ja rahaa – mikä muuten on seikka, josta peikot eivät ymmärrä mitään – tuli tulvien (viime vuonna lähes kaksi miljoonaa markkaa). Ja Kuuskoskista, niin haaveilijoita kuin he ovatkin, tämä tuntui uskomattomalta.”

Heidän peikkonsa kun ”tuovat hyvää onnea, tekevät ihmiset kilteiksi, auttavat pulaan joutuneita, ratkaisevat pulmia – sanalla sanoen luovat elämään onnea”.

Kaiken piti tosiaan olla hyvin. Peikkometsän oli tarkoitus laajentua kolminkertaiseksi ja pienoisrautatien huristaa viheltäen puiden lomitse.

Martti Kuuskoski oli kuitenkin jo jutun tekovaiheessa muuttanut Espanjan Mallorcalle. Avioliitto oli ajanut karille ja uusi perhe alulla. Herra Kentin haastattelu oli niin tärkeä, että molemmat Kuuskosket olivat sitä varten paikalla ja toimittajalle kerrottu tarina yhteinen.

Tosiasioita ei silti voinut väistää. Taloutta oli johdettu huonosti. Nopeasti kasvaneella yrityksellä oli ongelmia verottajan kanssa.

Suuret verovelat johtivat kansainväliseksi nimensä muuttaneen Fauni Ltd:n konkurssiin vuonna 1971. Tuotteiden valmistus lopetettiin, Peikkometsä suljettiin ja alue myytiin.

Faunin henki on kuitenkin sitkeä. Toiminta jatkui käytännössä heti.

Helena Kuuskoski muutti ensin Kanadaan ja sitten Yhdysvaltoihin. Rapakon takana hän myi lastensa kanssa erilaisia peikkoja.

Martti Kuuskoski puolestaan valmisti peikkoja Suomusjärvellä. Ainakin 1990-luvulle asti toimineen ja heti Fauni Ltd:n perään syntyneen Atelier Fantasian perusti hänen puolisonsa Marja-Liisa Kaitala.

Vanhan Peikkometsän uusi yrittäjä pyöritti Järvenpäässä Satumetsää jossain muodossa 1980-luvun loppuun asti. Siellä toimi 1970-luvun lopussa myös nukketeatteri, jonka ohjelmistossa oli useana vuonna Kuuskosken kirjoittama Seikkailu Koskemattomassa. Näytelmässä peikot Torvinokka ja Murri päätyvät Koskemattomaan, ikiaikaiseen metsään, jonne kellään ei ole asiaa.

Vuonna 1980 Martti Kuuskoski Oy perusti vielä Peikkopuiston (Fauniland) Jämsään. Siellä nähtiin vanhassa hengessä muun ­muassa teatteriesityksiä. Ne keräsivät parhaina kesinä kymmenisen tuhatta katsojaa.

Kuuskoski julkaisi omalla kustannuksellaan taustakertomuksen, jonka hän oli hahmoille kirjoittanut jo 1960-luvulla. Pyhän puun tarina (1984, kuvat Auvo Taivalvuo) esittelee keskeiset peikot ja niveltää kaiken ekologiseen kertomukseen siemenpojasta. Hänestä kasvaa peikkojen avunannon ja erilaisten vaikeuksien kautta Pyhä Puu. Kuuskosken tarina on lastenkirjaksi jopa korkealentoinen, takakannen sanoin eepos metafyysisestä totuudesta ja kauneudesta. Se päättyy kuvaukseen Pyhän Puun synnystä. Kerronta on hengeltään suorastaan uskonnollista.

”Aina kun Peikkokansaa uhkasi vaara, tuhoisa myrsky, kaiken alleen peittävät lumituiskut, tahi sisäinen rikkonaisuus, eripuraisuus, mitättömät pikkuriidat, alakuloisuus, pelko, ahdistus, johdatti Torvinokka Kansansa Pyhän Jättiläisen luo. Kunnioittavasti, hiljaisena, jokainen peikko kiipesi omalle paikalleen. (- -) Korkeimmalle nousi Torvinokka, Pyhän Jättiläisen Latvaan, missä oli hänen paikkansa: Kaikkinaisuuden Tarkkailulava.”

Kaukana kavala maailma.

Ekologinen näkökulma näinkin kaupalliseen toimintaan kuulostaa ensin erikoiselta mutta sisältää myös yhden vastauksen siihen, miksi fauneista ei koskaan tullut muumien veroista menestystä ja Faunin muumienkin valmistus lopetettiin.

1960- ja 1970-lukujen taitteessa elettiin halvan kulutusmuovin globaalin läpimurron aikaa. Vanhat käsityöläishyveet tuntuivat yhtäkkiä vähän vanhanaikaisilta, kun jogurttipurkit, ämpärit ja polyesteriä sisältävät vaatteet kutisivat edistystä. Maailma kuului avaruusmatkailijoille, ei hippipeikoille.

Nykyisin hahmoissa on menetetyn paratiisin tuntua. Ennen oli peikot liimaa ja sahanpurua…

Artikkelia varten on haastateltu Martti­ Kuuskosken poikaa Martti-Tapio Kuus­koskea.

Näyttely Atelier Fauni – Muumien ja peikkojen tarina Naantalin museossa kaikkina aukioloaikoina 15.5.–31.8., 1.9.–6.4.2026 keskiviikkoisin klo 12–18.

Oikaisu 19.5.2025 kello 8.30. Korjattu tekstissä kohtaa, jossa siteerataan Martti Kuuskosken Pyhän puun tarinaa. Lause ”Kaukana kavala maailma” oli aiemmin virheellisesti merkitty osaksi lainausta.