Irti itse­­­­ruoskinnasta

Tokion reissun yhteydessä jokunen vuosi sitten vierailin Yushukanin sotamuseossa.

Kiistelty museo kertoo vahvan nationalistisen version Japanin sotahistoriasta. Läntisiin museoihin verrattuna sen viesti oli kaukana viileästä ja tasapainoisesta historian käsittelystä.

Japanin armeijan toteuttama massamurha Kiinan Nanjingissa vuonna 1937 oli museon kuvauksen mukaan ”operaatio, jolla rangaistiin siviilien pariin piiloutuneita kiinalaissotilaita”. Teurastuksessa kuoli eri arvioiden mukaan 100 000–300 000 kiinalaista siviiliä.

Museon mukaan Japanin tehtävä toisessa maailmansodassa oli suojella Tyynen valtameren ja Itä-Aasian aluetta läntiseltä imperialismilta. Yllätyshyökkäys Pearl Harboriin oli valitettava mutta ymmärrettävä osa projektia.

Yushukan teki minusta entistäkin yl­peämmän läntisestä kulttuurista ja tiedeyhteisöstä. Vierailu muistutti läntisen kulttuurin rehellisyydestä historian suhteen sekä kyvystä raastavaankin itsekritiikkiin.

Elokuussa 2025 Donald Trump määräsi lakimiehensä puhdistamaan Washing­ton DC:n valtiollisen Smith­sonian-museo­kompleksin ”woke-ideolo­giasta”.

”Smithsonian on karannut käsistä. Siellä kaikki kertoo, kuinka huono maamme on ja kuinka kamalaa orjuus oli”, Trump kirjoitti sosiaalisessa mediassa.

Olen vieraillut Smithsonianin museoissa moneen otteeseen. Ne ovat kokonaisuudessaan ensiluokkaisia kertoessaan Yhdysvaltojen tarinan.

Mutta mitä jos Trumpin huonon esimerkin ja kärjistetyn kommentin takana piilee pohtimisen arvoinen kysymys?

Olisiko läntisen tiedeyhteisön, taiteilijoiden, aktivistien ja muiden mielipidevaikuttajien syytä juhlistaa enemmän läntisen kulttuurin kiistatonta ylivertaisuutta tasa-arvon ja vapauden takaajana?

Kritiikki on tärkeää, mutta liberaalin demokratian kohdatessa yhä voimakkaampia sisäisiä ja ulkoisia hyökkäyksiä länsi tarvitsee myös tukea ja sitouttamista.

Orjuus ja kolonialismi ovat lännen syntejä, mutta länsi on myös antanut maailmalle kansalaisoikeudet, modernin demokratian ja orjuuden vastaisen liikkeen.

Länsi on kirjannut korkeat eettiset tavoitteensa sen tärkeimpiin dokumentteihin, Magna Cartasta ja Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksesta Ranskan vallankumouksen ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistukseen asti.

Dokumentit osoittavat valtaapitävien halun pyrkiä parempaan ja rajoittaa heidän omaa valtaansa laajemman yhteiskunnan hyväksi. Länsi ei ole aina elänyt korkeiden ihanteidensa mukaisesti, mutta se ei ole ainoa syntinen.

Länsi on ollut etulinjassa tehdessään tiliä virheistään. Historioitsijat Yhdysvalloissa ja muissa entisissä orjavalloissa ovat tehneet mittavaa ja erinomaista työtä orjuuden historian perkaamisessa rehellisesti ja avoimesti huippuyliopistojen, val­tioiden sekä yksityisten säätiöiden mittavan tuen avulla.

Tämä ei ole globaali normi. Eräs amerikkalainen Venäjän historian professori kertoi, kuinka Venäjällä varttuneiden opiskelijoiden opettaminen on haastavaa, koska ensimmäiseksi heidät pitää saada ymmärtämään, että heidän koulussa oppimansa historia ei ole totuus maansa menneisyydestä.

Lännen toimia ja historiaa kriittisesti arvioivia tutkijoita, aktivisteja ja poliitikkoja leimaa usein läntinen itsekeskeisyys, jossa muut kulttuurit nähdään pelkkinä lännen toimiin reagoivina uhreina.

Kun al-Qaidan terroristit iskivät 11. syyskuuta 2001 neljään kohteeseen tappaen liki 3 000 ihmistä, monet kommentoijat syyttivät iskuista Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikkaa. Terroristeista tuli tässä itseruoskinnassa sivuroolia näytteleviä marionetteja.

Mitä jos terroristit olivatkin maailmankuvalleen omistautuneita ja johdonmukaisia toimijoita, jotka noudattivat omaksumansa ideologian sisäistä logiikkaa?

Al-Qaidan ja Isisin toimet Lähi-idässä osoittavat, että niiden murhanhimoiset tavoitteet ja operaatiot eivät rajoitu länteen.

Reilu vuosikymmen sitten eräs amerikkalainen kustantaja lähetti minulle oppikirjan arvioitavaksi mahdollista julkaisua varten­. ­Tekijät kertoivat yrittävänsä irtautua länsikeskeisestä historiantulkinnasta.

Käänsin sivuja innostuneen odotuksen vallassa, kunnes havaitsin tekijöiden aina palaavan analyyseissään lännen syyllistämiseen. Länsi esitettiin ikään kuin vedenalaisena maanjäristyksenä, jonka synnyttämät tuhoisat tsunamiaallot levisivät joka suuntaan.

Liberaali ja demokraattinen länsi ja sen keskeiset arvot ovat juuri nyt totalitaaristen valtioiden koordinoidun hyökkäyksen kohteena. Venäjä, Kiina, Pohjois-Korea ja Iran sekä niiden tavoitteet jakavat organisaatiot pyrkivät horjuttamaan demokratioita käyttäen aseinaan hybridivaikuttamista, sabotaasia, taloutta ja suoraa sotaa. Tyrannit tietävät, että demokratia heidän naapurustossaan on vaaraksi heidän vallalleen.

Varsinkin Venäjä käyttää taitavasti hyväkseen lännen kykyä itsekritiikkiin. Vilpittomät analyysit läntisen yhteisön heikkouksista ja virheistä ovat polttoainetta totalitaristien propagandakoneistoille.

Venäläiset trollit ruokkivat niin trumpistien kuin vasemmistoradikaalien raivoa pyrkien luomaan eripuraa ja hajottamaan yhteiskuntaa. Apunaan heillä on lyhytnäköisiä läntisiä politiikkoja ja aktivisteja, jotka ovat valmiita heittämään demokratian ideologisen pesuveden mukana.

Liberaalin demokratian sisäiset viholliset ovat myös nousseet barrikadeille. Radikaalit aktivistit ovat saaneet yllättävää seuraa politiikan toisesta syvästä päädystä.

Yhdysvalloissa tyytymättömyys liberaaliin demokratiaan on levinnyt radikaalista vasemmistosta poliittiseen oikeistoon. Virus on tartuttanut kasvavat kansanosat, jotka ovat joko kohauttaneet olkapäitään tai taputtaneet demokraattisten instituutioiden rapautumiselle.

Vasemmalle kallellaan olevan tiedeyhteisön paikoin hyperkriittinen suhtautuminen amerikkalaiseen demokratiaan ja histo­riaan on ruokkinut oikeistolaista vastareaktiota, joka kyseenalaistaa demokra­tian sekä riippumattoman tieteen.

Vuonna 2019 The New York Times käynnisti mittavin resurssein toteutetun projektin, joka laittoi orjuuden ja rodun Yhdysvaltojen historian keskiöön. Projektia kritisoineet historioitsijat katsoivat sen vetävän yliampuvia johtopäätöksiä.

1619-projektina tunnettu hanke ruokki yhteiskunnallista synnintuntoa enemmän kuin viileää ja tarpeellista analyysiä historiasta ja kulttuurista. Jos tutkijat ja toimittajat laittavat rodun kaiken amerikkalaisen historian ja politiikan keskiöön, heidän ei kannata ihmetellä, jos jotkut valkoiset uskovat heitä ja reagoivat tavalla, joka ei palvele tekijöiden edistyksellistä maailmankuvaa.

Kun aktivistit ja heidän näkemyksiään tukevat tutkijat painottavat rasististen valtarakenteiden pysyvyyttä osana amerikkalaista yhteiskuntaa ja kyseenalaistavat edistyksen asiassa, he ainoastaan ruokkivat voimattomuutta, sanoo amerikkalainen historioitsija James Oakes:

”Jos se on dna:ssa, olet voimaton muuttamaan mitään.”

Trumpilaisen oikeiston halu siistiä historiaa ja tehdä siitä propagandatorvi Yhdysvaltojen suuruudelle tekee huonosta tilanteesta vielä huonomman. Hyvät vasta-ar­gumentit tehoavat sensuuria paremmin.

Oikeusvaltion rapauttaminen, diktaattorien ihailu ja jopa suora flirttailu fasismin kanssa ovat ottaneet ensiaskeleita Yhdysvalloissa. Kaikki on vielä korjattavissa, mutta ei ilman uutta ja vahvempaa sitoutumista liberaaliin demokratiaan.

Amerikkalaisen demokratian puolusta­jien pitää myös muistuttaa oikeusvaltion historiallisista saavutuksista ja kyvystä tuoda yhä suurempi osa kansalaisista sen tarjoaman tasa-arvon ja vaurauden piiriin.

Länsi-Eurooppa on havahtunut tarpeeseen vahvistaa puolustustaan nopeasti ja dramaattisesti. Tehokas puolustus vaatii myös vahvan ja motivoituneen kotirintaman, joka on sitoutunut sen alueellisen suvereniteetin ja arvojen puolustamiseen.

Miltei jokainen Euroopan ulkopuolelta kultturiseen länteen muuttava ihminen todistaa osaltaan läntisen kulttuurin paremmuutta, vapautta ja taloudellista voimaa.

Heidän oma kokemuksensa on usein ristiriidassa lännen rasismia toitottavien aktivistien viestin kanssa. Pelkästään halukkaiden tulokkaiden määrä ja valmius riskeerata henkensä päästäkseen Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin osoittaa lännen vetovoiman.

Kritiikki on hyvä renki ja huono isäntä. Sekä synnit että saavutukset tarvitsevat avoimen ja rehellisen käsittelyn koulutuksessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Emme voi puolustaa liberaalia demokratiaa­ ilman, että jaamme tietoa ja ansaittua ylpeyttä sen saavutuksista. Tämä tietoisuus auttaa niin tulokkaiden kuin kantaväestön sitouttamisessa demokraattiseen yhteiskuntaan.

Tuskin millään muulla ryhmällä on yhtä paljon pelissä kuin aktivistisella vasemmistolla. Ympäristö, rodullinen ja seksuaalinen tasa-arvo, sananvapaus ja lupa protestoida ovat kaikki vaarassa.

Ideologinen ja eettinen johdonmukaisuus ei ole pelkästään hyve. Se on myös välttämätöntä vapaan yhteiskunnan puolustamiseksi. Ihmisryhmien, uskontojen ja kulttuurien eriarvoinen käsittely, oli se sitten vahingollisesti sallivaa tai rasistisesti poissulkevaa, vie uskottavuutta aidolta liberalismilta.

Jos läntinen maailma kaatuu, sitä ei syrjäytä jalostuneempi yhteiskunta, vaan vapautta vihaavat nihilistit tai fanaatikot, jotka pyrkivät rikkomaan sen liberaalin, suvaitsevaisen ja itsekritiikkiin kykenevän analyyttisen kulttuurin.

Demokratian symbolien sottaamisen ja patsaiden kaatamisen sijasta kriitikkojen kannattaisi katsoa läntisen sivistyksen tukipilareita ja tiedostaa, että ne tarjoavat kivijalan, jonka päälle me voimme jatkaa entistäkin ehomman, vapaamman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamista.

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.