Onko täällä tapahtunut rikos?
Jotkut haluaisivat kriminalisoida maalittamisen. Vielä pitäisi tietää, mitä maalittaminen oikeastaan tarkoittaa.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mielestä kyse ei ollut maalittamisesta.
Iltalehden toimittaja Ida Erämaa oli kirjoittanut kolumnissaan, että perussuomalaiset ovat ”patistamassa toimittajia takaisin Kekkosen ruotuun”, siis puuttumassa lehdistönvapauteen. Erämaa kertoi puolueen poliitikkojen kytköksistä äärioikeistoon.
Kirjoitus oli kärkäs, kuten mielipidekirjoitukset joskus ovat. Hallituspuolueiden kansanedustajat eivät siitä pitäneet. Perussuomalaisten Wille Rydman kirjoitti Twitterissä:
”Kilpailu härskeimmän vihervasemmistolaisen agendajournalistin asemasta on Suomessa todella kova, mutta jo ensimmäinen kuukausi Iltalehden toimittajana on nostanut tämän Ida Erämaan ehdottomasti kärkisijoista kisaavien joukkoon.”
Sebastian Tynkkynen (ps) komppasi:
”Ihmettelin, kun Iltalehdestä alkoi puskea ulos maanista ja täysin puolueellista juttua perussuomalaisista ja oikeistohallituksesta. Politiikan journalismin takana oli sama uusi nimi: Ida Erämaa.”
Journalistiliitto otti kantaa: osa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista maalittaa Erämaata.
Kokoomus halusi selvittää asian: kuka meistä maalittaa?
Liitosta annettiin nimi: Tere Sammallahti. Hänkin oli kirjoittanut Twitteriin.
”Tämä Idahan ei ole journalisti, vaan aktivisti. Siksi hänen kirjoitustaan ei voi tituleerata journalismiksi eikä toki arvioidakaan journalistisin standardein. Vasemmistoaktivismin muotonahan tuo on selvästi ylempää keskitasoa.”
Kun keskustelu oli jatkunut viisi päivää, Zyskowicz puolusti puoluetoveriaan Verkkouutisten videolla.
”Onko tässä maassa joku porukka, toimittajat, jotka ovat arvostelun yläpuolella?”
Sana on peräisin sotilaskielestä. Jos kartoittaa sotatoimien kohteita, maalittaa.
Nykyään sotaa tai ”sotaa” käydään myös verkossa. Kotimaisten kielten keskus poimi sanan maalittaa tietokantaansa vuonna 2019. Jonkun voi asettaa maalitauluksi vahingoittamistarkoituksessa vaikkapa sosiaalisessa mediassa, keskus määrittelee.
”Kritiikki vaiennettiin toisinajattelijoita maalittamalla”, se antaa esimerkin käyttötavasta.
Kuulostaa vakavalta. Sitä mieltä ovat myös monet viranomaiset ja järjestöt.
Vuonna 2021 poliiseille tehdyssä kyselyssä yli kolmannes vastaajista kertoi joutuneensa maalittamisen kohteeksi viimeisen kolmen vuoden aikana. Poliisihallitus vaatii maalittamisen kriminalisointia.
Ensin pitäisi vain tietää, mitä tarkalleen ottaen kriminalisoitaisiin. Maalittamiselle ei ole vakiintunutta määritelmää.
Sisäministeriön verkkosivuilla annetaan yksi. Maalittamisessa ”yksi tai useampi toimija kehottaa ja yllyttää suurta joukkoa hyökkäämään yhden ihmisen kimppuun”.
Hyökkäys voi tapahtua esimerkiksi lähettämällä vihaviestejä sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa.
Viranomaisia ja julkisessa ammatissa työskenteleviä saa kritisoida, se kuuluu sananvapauteen. Mutta mikä erottaa asiallisen kritiikin maalittamisesta?
Kesällä toimittaja Johanna Vehkoo yritti selventää eroa Suomen Kuvalehden kolumnissa.
”Maalittajan tunnistaa usein siitä, että hän ei osoita asiavirheitä vaan väittää toimittajien valehtelevan, levittävän huhuja tai tekevän juttujaan oletettujen poliittisten mielipiteidensä ohjaamina.”
Maalittamisessa hyökätään henkilöä vastaan, ei kritisoida työtä.
Henkilön kimppuun käydään esimerkiksi uhkailemalla tai levittämällä yksityisluontoisia tai perättömiä tietoja, Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari on kirjoittanut.
”Maalittajien tavoitteena on vaientaa kohteensa, ja pitkässä juoksussa jo maalittamisen pelko voi vaikuttaa siihen, mitä puheenaiheita julkisuudessa käsitellään ja miten.”
Usein korostetaan, että maalittamisen kohteena voi olla yksittäisen työntekijän kautta koko organisaatio. Kun vaikkapa yksi poliisi maalitetaan, se voi herättää pelkoa kollegoissa. Ehkä tietynlaisia tapauksia ei tutkita jatkossa enää yhtä tarkasti.
Tutkija Tuija Saresma on kertonut joutuneensa usein maalitetuksi.
Hän on Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuksen yliopistonlehtori ja dosentti. Vuoden tieteentekijä -palkinnon voittaja vuonna 2022. Tutkinut verkon vihapuhetta, joka voi olla yksi maalittamisen ilmenemismuoto.
Saresma sanoo, ettei edes yritä määritellä maalittamista tyhjentävästi. Hänen mukaansa vaatimus määritellä asioita tarkasti on äärioikeiston käyttämä toimintatapa. Maalittaminen on liian ”moniulotteinen ilmiö” määriteltäväksi tarkasti, mutta sen tuntomerkkejä voi kyllä luetella. On katsottava konkreettisia esimerkkejä ja analysoitava, mikä niitä yhdistää.
Iltalehden toimittajaan kohdistui laajamittaista ja henkilöön menevää arvostelua. Maalittamisessa on kyse juuri joukkovoiman valjastamisesta: yksittäiset vihaiset viestit eivät välttämättä hetkauta, mutta jos niitä tulee satoja, paine kasvaa.
Tere Sammallahti vetosi sisäministeriön määritelmään. Hän ei ole maalittanut, koska ei ole yllyttänyt ketään hyökkäämään toimittajaa vastaan.
Sammallahdella on Twitterissä (nykyisessä X:ssä) 30 000 seuraajaa. Ei hän voi seuraajiensa käytökseen vaikuttaa, hän perusteli. Hän ei siis ole yllyttänyt tai kehottanut ketään mihinkään.
Sisäministeriöllä on Sammallahden mainitseman määritelmän lisäksi toinenkin määritelmä:
”Maalittaminen on toimintaa, jossa yksittäinen henkilö omin toimin tai muita mobilisoimalla käynnistää tai kannustaa yhteen kohteeseen kohdistuvan järjestäytyneen häirinnän.”
Saresman mielestä omin toimin käynnistämiseksi riittää, että seuraajille ”vinkataan” kohde.
Vinkkaamisella hän tarkoittaa sitä, että nimeää kohteen ja mustamaalaa.
Poliitikkojen pitää Saresman mukaan ottaa vastuuta siitä, millaisia reaktioita heidän viestinsä aiheuttavat. Sammallahti olisi esimerkiksi voinut sanoa, ettei hyväksy toimittajalle lähetettyjä vihaviestejä. Tai keskittyä omissa viesteissään asia-argumentointiin.
Jos poliitikkojen toiminta olisi ollut asiallista kritiikkiä, kolumnista olisi osoitettu asiavirheitä tai virhepäätelmiä. Sen sijaan keskityttiin esittämään toimittaja henkilönä huonossa valossa.
Sebastian Tynkkynen kirjoitti, että Erämaa on ”pahimman luokan intersektionaalinen vihervassari, joka tekee myös lifestyleä meikki-influensserina”.
Sammallahti puolestaan kirjoitti, ettei Erämaa ole journalisti.
”Se on selvä vale. Se on selvää väheksymistä. Se on pahantahtoista maalaamista.”
Saresman mukaan maalittaja usein väittää, että henkilön oletettu poliittinen kanta vaikuttaa tämän työskentelyyn.
Sammallahti kutsui Erämaata vasemmistoaktivistiksi.
Aktivistiksi Erämaa on itsekin kutsunut itseään. Vuonna 2021 hän oli haastateltavana Iltalehden jutussa ”feministiaktivististina”.
”Toi on yksi maalittamisen keino: koska ei ole asia-argumentteja, niin kaivetaan ihmisestä jotakin muuta esille”, Saresma sanoo.
Kesällä mediassa on perattu perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran ja Wille Rydmanin vanhoja kirjoituksia. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on perustellut julkaisupäätöstä sillä, että tiedot voivat vaikuttaa valta-asemassa olevien toiminnan arviointiin.
Eikö sama periaate päde toimittajiin, jotka julkisessa työssä käyttävät valtaa?
Saresman mielestä aktivistitaustalla ei ole merkitystä, kun arvioidaan, kuinka hyvin Erämaa hoitaa työnsä. On eri asia olla aktivisti kuin kirjoitella rasistisesti. Aktivismi ei automaattisesti mitätöi kykyä työskennellä toimittajana.
”Hän voi olla aktivisti, mutta silti se ei tee siitä jutusta huonompaa, jos siinä on ne asiat oikein.”
Sammallahtea ei häirinnyt vain Erämaan journalismi. Kolumnia enemmän häntä häiritsi tämän tekemä Tiktok-video.
Siinä Erämaa kertoi, että usealla ministerillä on natsitausta. Poliitikot jakoivat kuvakaappausta videosta.
Onko sen vakavampaa syytöstä olemassakaan, Sammallahti kysyi? Hänen mukaansa ehkä pedofiili voi olla kansan oikeustajun mukaan vielä pahempi syytös.
Eikö tässä juuri kritisoitu argumentaatiota? Sitähän maalittamissyytöksissä penätään. ”Ehkä, ehkä. Mutta oliko natsiviittaus valhe?” Saresma kysyy.
Vähintäänkin äärioikeistokytköksiä on hänen mukaansa osoitettu. Esimerkiksi Vilhelm Junnilan (ps) lukuisat natsivitsit, jotka osaltaan johtivat hänen eroonsa elinkeinoministerin tehtävästä. Väitteessä oli Saresman mielestä ”vähintäänkin totuuden siemen”.
Kontekstilla on väliä. Erämaa ei tehnyt journalismia Tiktok-videollaan, ja siinä on humoristinen sävy: ääniraitana on tubettajana tunnetun niilo22:n eli Mikael Kosolan hokema ”kyllä hyvin menee”.
Toisaalta video oli julkinen. Jos julkisesti käyttää kovaa kieltä, eikö silloin pidä olla valmis ottamaan samalla mitalla takaisin?
Ainakaan asetelma ei ole Saresman mielestä tasaväkinen: Toinen on nuori toimittaja, joka ei videolla nimennyt ketään yksittäistä henkilöä. Toinen kansanedustaja, joka on kiistänyt toimittajan kyvyn työskennellä ammatissaan ja ollut osallisena käynnistämässä lokakampanjaa.
”Joku toinen toimittaja olisi säikähtänyt eikä olisi enää koskaan kirjoittanut kriittisesti perussuomalaisista.”
Pitäisikö maalittaminen erikseen kriminalisoida, siihen Saresma ei ota kantaa, kun ei ole juristi.
”Maalittamisesta pitäisi pystyä jakamaan rangaistuksia, mutta en tiedä, onko se paras keino.”
Helmikuussa 2022 korkein oikeus tuomitsi dosentti Johan Bäckmanin toimittaja Jessikka Aron vainoamisesta.
Aro oli tehnyt juttuja Venäjän informaatiovaikuttamisesta. Bäckman otti Aron maalitauluksi sosiaalisessa mediassa ja yksityisviesteissä. Lähetti lähes puolentoista vuoden ajan lukuisia viestejä, joissa kommentoi toimittajan ulkonäköä ja kyseenalaisti hänen ammattitaitonsa.
Se oli ensimmäinen selkeä korkeimman oikeuden ennakkopäätös maalittamisesta, analysoi Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Susanna Reinboth. Bäckmanin pääkohde oli sananvapaus.
”Samalla hän lähetti viestin koko yhteiskunnalle: jos käytte julkista kriittistä keskustelua Venäjän toiminnasta, saatte saman kohtelun kuin Aro”, Reinboth kirjoitti.
Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen sanoi, että tuomio antoi hyvät eväät puuttua maalittamiseen.
”Kyllä tämä ratkaisu osoittaa, että se on rangaistavaa jo nykyiselläänkin”, Tolvanen kommentoi Ylelle.
Samanlaiseen johtopäätökseen päätyi käräjätuomari Mika Illman valtioneuvostolle tekemässään selvityksessä vuonna 2020. Jo nykyisellä lainsäädännöllä maalittamista voidaan torjua kohtuullisen hyvin.
Kyllä rikoslaista pykäliä löytyy. Ainakin seuraavat rikokset voivat tulla sovellettaviksi maalittamistilanteissa:
Vaalirikos, poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, virkamiehen vastustaminen, haitanteko virkamiehelle, julkinen kehottaminen rikokseen, ilkivalta, pahoinpitely, vammantuottamus, viestintärauhan rikkominen, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, laiton uhkaus, vainoaminen ja pakottaminen.
Tilanteen parantamiseksi esimerkiksi laiton uhkaus voitaisiin säätää laajemmin virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi, Illmanin selvityksessä ehdotettiin. Virallisen syytteen alaiset rikokset eivät edellytä sitä, että asianomistaja itse vaatii rangaistusta.
Työtehtäviin liittyvä laiton uhkaus muutettiin virallisen syytteen alaiseksi vuonna 2021.
Illmanin selvitys ei ole ainoa paperi, joka maalittamisen kriminalisoinnista on tehty. Tuoreempi on lainsäädäntöneuvos Janne Kanervan arviomuistio. Oikeusministeriö julkaisi sen viime vuonna. Siinä päädyttiin eri lopputulokseen kuin Illmanin selvityksessä – toteamaan, että maalittamisen kriminalisoinnille on perusteita.
Kriminalisoinnin kannalla oli myös suuri osa vastaajista, kun asiasta pyydettiin lausuntoja syksyllä 2022.
”Kun on selvää, että toimintaa pyritään tällä hetkellä vaikeuttamaan ei-demokraattisella toiminnalla, jossa toimintatapa ei ole asian kritisoiminen, vaan henkilön mustamaalaus, on säätämiselle olemassa hyväksyttävä syy, ellei jopa velvollisuus”, Syyttäjäyhdistys lausui.
Tällä hetkellä laki ei välttämättä täysin tunnista esimerkiksi tilanteita, joissa levitetään vääristeltyä tietoa ja joissa henkilö tai hänen viiteryhmänsä pyritään esittämään huonossa valossa.
Useat edellä luetellut pykälät suojaavat kohdehenkilöä, mutta ne eivät ota huomioon, että kohteena voi olla esimerkiksi ammattikunta, kuten syyttäjät.
Illmanin selvityksen mukaan nykyinen lainsäädäntö riittää kohtuullisen hyvin silloin, kun rikosoikeudellinen vastuu rajataan koskemaan maalittamisen päätekijöitä. Maalittamiselle on ominaista usean henkilön osallisuus. Kanervan selvityksen mukaan nykyisissä säännöksissä ei ole huomioitu tätä joukkotoiminnan ulottuvuutta.
Rikoslaissa on toki pykäliä, joilla voidaan tuomita osallisuus rikokseen: rikoskumppanuus, yllytys, avunanto ja välillinen tekeminen.
Kanervan selvityksen mukaan ne eivät kuitenkaan välttämättä ole maalittamiseen soveltuvia.
Niiden käyttäminen maalittamistilanteissa on hankalaa. Olisi osoitettava, että kahden viestin välillä on selkeä syy-yhteys. Sen näyttäminen toteen on vaikeaa, jos viestejä on kymmeniä tai satoja ja niiden lähettäjät eivät edes tunne toisiaan.
”On ihan turha mennä sen taakse, että en minä kehottanut. Kyllä se motiivi pystytään päättelemään muustakin.”
Kanervan selvitykseen sisältyi lakiluonnos maalittamisen kriminalisoimiseksi. Jos ottaisi sen mittatikuksi. Arvioisi poliitikkojen kesäisiä kommentteja lakiluonnoksen avulla. Maalittivatko he Iltalehden toimittajaa?
Puolentoista tunnin haastattelun aikana professori Matti Tolvanen sanoo kolme kertaa, ettei halua ottaa asiaan kantaa. Sen hän voi sanoa, että poliitikkojen tässä jutussa siteeratut kommentit eivät täytä minkään nykyisellään kriminalisoidun teon tunnusmerkkejä.
Mutta luonnosteltuun maalittamispykälään vertailu olisi liian spekulatiivista. Luonnosta voi käsitellä vain yleisellä tasolla.
”Kuten sanoin, pitää olla hyvin varovainen, ettei kiinnitä tätä keskustelua jonkun poliitikon lähettämään viestiin, koska silloin joutuu varmasti vihakampanjan kohteeksi. Sen haluan välttää.”
Pelotevaikute selvästi toimii.
Tolvanen kuitenkin suostuu peilaamaan lakiluonnosta Jessikka Aron tapaukseen.
Puretaan lakiluonnos osiin. Maalittaminen tapahtuu ”yleisesti käytettävää sähköistä tietoverkkoa käyttäen”.
Johan Bäckman lähetti Arolle viestejä Twitterissä ja Facebookissa.
Maalittajan tarkoituksena on ”saada aikaan henkilöön tämän työtehtävien tai yhteiskunnallisten tehtävien vuoksi kohdistuva” ”järjestelmällinen häirintä”.
Tolvasen mukaan motiivin osoittaminen voi olla vaikeaa. Ryöpytys voi käynnistyä, vaikkei maalittaja suoraan kehottaisikaan hyökkäämään kohteen kimppuun.
Tällöin tarkoitus pitää päätellä viestien sisällöstä. Sellaista arviointia oikeuslaitos tekee koko ajan.
”On ihan turha mennä sen taakse, että en minä kehottanut. Kyllä se motiivi pystytään päättelemään muustakin.”
Myös Aron tapauksessa oikeus päätteli viesteistä, että Bäckmanin tarkoitus oli vähätteleminen, loukkaaminen ja vaientaminen.
Arvioinnissa katsottaisiin Tolvasen mukaan esimerkiksi sitä, kenelle viestit on kohdistettu.
Jos ne on suunnattu omalle kannattajakunnalle, se voi olla merkki vihan lietsomisesta.
Järjestelmällisyys taas ilmenee viestien lukumäärästä ja sisällöstä sekä viestinnän ajallisesta kestosta. Tolvasen mielestä voisi olla parempi puhua toistuvuudesta.
Vainoamiseen ei riitä yksi tai kaksi viestiä, eikä Tolvasen mukaan luultavasti riittäisi maalittamisessakaan.
Maalittaja ”uhkaa tai painostaa kohdehenkilöä taikka esittää hänestä väärän, vääristellyn, halventavan tai yksityiselämää koskevan tiedon”.
Oikeus katsoi, että Bäckman oli kyseenalaistanut Aron ammattitaidon toimittajana.
Viesteissä käytettiin halventavia ilmauksia, kuten ”pissaliisa”, ”Nato-pissis” ja ”trolli”.
”Kyllähän sen tyyppiset ilmaisut halventavia ovat, jos kokonaan mitätöidään tai kiistetään henkilön ammattitaito puhtaasti henkilöön menevästä syystä.”
Maalittamiseen syyllistyy myös, jos siihen osallistuu ”tietoisena toiminnan luonteesta”.
Tietoisuuttakin voi olla vaikea osoittaa. Tilanne on selkeämpi, jos osallistujat ovat viestitelleet keskenään tai tapauksesta on noussut laaja julkinen keskustelu.
”Ja jos siitä huolimatta jatkaa sitä, pistää vaan lisää puita kiukaaseen, niin silloin se tarkoitus selviää.”
Yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittäminen voi olla sallittua, jos se on tarpeellista yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.
Bäckmanin viestit saivat alkunsa yleiseltä kannalta merkittävästä asiasta.
Oikeus kuitenkin katsoi, että viestit eivät suurelta osin liittyneet Venäjän informaatiovaikuttamiseen tai Aron artikkeliin.
Sananvapautta voi käyttää loukkaavien, liioittelevien ja häiritsevien mielipiteiden esittämiseen. Ilmaisuja on myös tarkasteltava kontekstissaan: esimerkiksi verkkokeskustelussa käytetään usein liioittelevaa ja kovaa kieltä.
”Bäckmanin pyrkimys vaientaa toimittaja ei ollut asianmukaista sananvapauden käyttämistä.”
Tolvasen mielestä oikeusministeriön lakiluonnos on taitavasti muotoiltu. Se on hyvä pohja, jos laki halutaan säätää.
Mutta ei pitäisi tuudittautua siihen, että kriminalisointi kokonaan poistaisi maalittamisen.
Yksi ongelma on poliisin resurssit. Kun osallistujia voi olla satoja tai tuhansia, kaikkia tuskin saadaan vastuuseen. Jos kiinnijäämisen riski on pieni, lailla ei välttämättä ole toivottua pelotevaikutusta.
Sananvapautta koskevassa lainsäädännössä pitää olla erityisen varovainen, Tolvanen sanoo.
Kriminalisoinnin tarkoituksena olisi, että kaikki uskaltaisivat osallistua julkiseen keskusteluun ilman pelkoa, että viestilaatikko täyttyy vihasta.
Maalittamisen määritteleminen on kuitenkin vaikeaa, ja jos tunnusmerkistöä ei kirjoiteta riittävän tarkasti, voi kriminalisointi pahimmassa tapauksessa rajoittaa sananvapautta.
Esimerkiksi Journalistiliitto ei kannata kriminalisointia.
”Tulee myös arvioida, johtaisiko maalittamisen kriminalisointi niin ikään vaientamisvaikutukseen esimerkiksi itsesensuurin kautta. Mikäli tunnusmerkistö ei ole riittävän selkeä, suppea ja tarkkarajainen, voi tällainen kriminalisointi haitata epäkohtien nostamista esiin”, liitto lausui viime syksynä.
Yhtenä tavoitteena olisi väärän ja vääristellyn tiedon levittämisen kitkeminen.
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen lausui, että ero tiedon, väitteen, epäilyn ja mielipiteen välillä on häilyvä.
”Tieto siitä, että joku on rikollinen, narkomaani, narsisti tai natsi, saattaa olla hyvinkin kiistanalainen.”
Oikeusministeri Leena Meri (ps) sanoi elokuussa, ettei hallitus ole esittämässä maalittamista kriminalisoitavaksi.
Tolvasen mielestä niin on hyvä.
”Tässä voi olla vaalikauden mittainen pohdiskeluaika vielä tarpeen.”
Ennen kriminalisointia pitäisi selvittää, hyödynnetäänkö nykyistä lainsäädäntöä täysin.
Tolvasen mukaan myös työyhteisöissä voidaan tehdä enemmän. Työnantajan pitää suojata työntekijää, niin velvoittaa työturvallisuuslaki.
Vaikka maalittamista ei työpaikan toimilla voida estää, työyhteisön tuki voi auttaa kestämään siitä syntyvän paineen.
Viime vuonna tuli voimaan myös EU:n digipalvelusäädös. Se velvoittaa suuret sosiaalisen median yhtiöt puuttumaan laittoman sisällön leviämiseen alustoillaan.
Tolvanen sanoo, että hän on valmis muttamaan kantaansa. ”Jos ilmenee, että nykyinen lainsäädäntö ei riitä.”
Ehkä kriminalisoinnin suurin hyöty olisi se, että tiedettäisiin hieman täsmällisemmin, mitä maalittaminen tarkoittaa.
Tolvanen vertaa tilannetta rattijuopumukseen. Ei ole yksiselitteistä, milloin henkilö on liian päihtynyt ajamaan autoa.
Kun lakiin on kirjattu 0,5 promillea, se on kaikille selvä.