Engelsmanni Helsingissä
Neil Hardwick on ollut Suomen kansalainen yli 40 vuotta. Hän sanoo, että suomalaiset ovat rasistisia.
On ohjaaja-käsikirjoittaja Neil Hardwickin viimeinen päivä 74-vuotiaana. Hän kutsuu peremmälle ja istuu työpöytänsä ääreen.
”Tämä on paljon pienempi kuin mun entinen asunto. Jouduin heittämään muuttaessani paljon pois. Tai antamaan lapsilleni”, Hardwick sanoo.
Hardwick on asunut pari vuotta helsinkiläisessä palvelutalossa. Kaulanikamien välissä sijaitsevan hermovaurion takia liikkuminen on vaikeaa. Kotoa pois lähtiessään hän käyttää rollaattoria.
Hardwickilla ei ole televisiota, mutta dvd-hyllyssä on joitain kymmeniä ”todellisia suosikkeja”. On Ken Loachin Kes-elokuva ja televisiosarjoja, kuten Näkemiin vaan, muru, Fitz ratkaisee ja Laulava salapoliisi.
Brittiläisiä poliisisarjoja Hardwick seuraa yhä. Happy Valley on hänen mielestään loistava.
Suomalaisia tv-tuotantoja Hardwick ei juurikaan katso, etenkään viihdettä.
Draaman puolella hän on tykännyt esimerkiksi Jani Volasen sarjoista.
”En ole pitkään aikaan nähnyt mitään parempaa kuin M/S Romantic. Myös Munkkivuori oli erinomainen”, Hardwick sanoo.
”Muuten sanoisin, että Volanen on suomalaisen television ensimmäinen nero, mutta nero saa vaikean näyttämään vaivattomalta. Luulen, että hän joutuu tekemään liian paljon tuskallista työtä ollakseen nero.”
Hardwick kirjoittaa pari tuntia joka päivä, jonkinlaista kubistista muistelmateosta, jota ei ole tarkoitettu julkaistavaksi. Hän vilkaisee kulmiensa alta ja sanoo tuhoavansa tekstin, kun tajuaa kuolevansa kohta.
”Saakeli, että mä nautin sen kirjoittamisesta.”
”Mutta eihän sitä voi julkaista. Tai ehkä sen voi. Äh. Katsotaan, kun olen kirjoittanut sen loppuun.”
”Paas antaen muru pullo vissyä!”
TV2:n viihdepäällikkö Jarmo Porola oli huomannut, että tilannekomedia on suosituin tv-ohjelmamuoto kautta maailman. Myös TV2:n piti saada omansa.
Käsikirjoittajiksi valittiin Neil Hardwick ja Jussi Tuominen. He saivat suurpiirteiset ohjeet: sarjan tuli tapahtua Suomessa, siinä tuli olla suomalaisia ihmisiä ja sen tuli käsitellä suomalaisia asioita.
Sopiva miljöö löytyi, kun Tuominen näki auton ikkunasta hylätyn bensa-aseman. Kun tapahtumapaikka oli sovittu, Hardwick ja Tuominen keksivät Tankki täyteen -sarjan (1978–1980) päähenkilöt: asemaa pitänyt Vilénin perhe, baariapulainen Ulla Korpela ja konstaapeli Artturi Reinikainen.
”Kirjoitin suomeksi ja lähetin tekstin Jussille. Hän käänsi sen tampereeksi. Hän myös poisti mun huonoimmat vitsit ja pisti vielä huonompia tilalle”, Hardwick kertoo.
Freelancerina työskennellyt Hardwick sai potkut ensimmäisen käsikirjoituksen jälkeen, koska siinä ei ollut vitsejä. Projekti kuitenkin jatkui.
Toiset potkut tulivat, kun ensimmäisen jakso valmistui. Sen juju ei auennut Kakkosen pomoille eikä ammattikatsojille.
”Silloin (matriarkka Emilia Viléniä näytellyt) Sylvi Salonen räjähti ja ilmoitti: ’Jos Nipa lähtee, niin minäkin lähden.’ Hänen ansiostaan sain jäädä.”
Suosittua Tankki täyteen -sarjaa tehtiin kaksi kautta. Kolmas jäi tekemättä, kun Hardwickin ideat ehtyivät.
Pari vuotta myöhemmin tuli spin off -sarja Reinikainen (1982–1983). Sitä tehtiin yksi pitkä kausi.
”Olen aina lopettanut kaiken, kun ideat loppuvat. Viimeiset Reinikaiset olivat väkisin tehtyjä. Piti keksiä Reinikaisen äiti, joka sitten kuoli, ja tämmöistä.”
Neil Hardwick varttui keskienglantilaisessa kaivoskylässä. Hänen isänsä oli suvun ensimmäinen mies, joka ei työskennellyt hiilikaivoksessa. Isä oli opettaja.
Älykkyystestissä korkean pistemäärän saanut Hardwick lähetettiin 11-vuotiaana sisäoppilaitokseen. Hän kertoo, että viisi vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin tutkivaksi fyysikoksi ydinenergiakomissioon.
”Sain tietää asioita, joiden paljastamisesta olisin joutunut vankilaan vuosikymmeniksi. Kuuluisa vakoilija George Blake sai 42 vuoden tuomion.”
Matka jatkui Cambridgen yliopiston King’s Collegeen. Siellä Hardwick opiskeli ensin fysiikkaa ja sitten filosofiaa.
Suomeen Hardwick muutti ihmissuhteen ansiosta. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli vuonna 1969 Berlitz-kielikoulussa.
Opetustyö oli kauheaa. Hardwickin mukaan suomalaiset eivät puhuneet tuolloin edes suomea toisilleen. Saati sitten englantia.
Hardwickin ystävä David Mitchell, television Hello hello hello -kieliohjelman (1974–1975) toinen poliisi Stan, oli samoissa hommissa. Erään oppitunnin alussa Mitchell käski opiskelijat tuolille seisomaan. Istua sai, kun oli sanonut jotain englanniksi.
”Kesti varmaan puoli tuntia, että kaikki pääsivät takaisin istumaan. Seuraavalla viikolla kukaan ei tullut.”
Hardwickin mukaan 50 vuotta sitten Suomen ilmapiiri oli hyvin itäeurooppalainen. Ihmisiä holhottiin ja rajoitettiin. Soratie alkoi heti kaupungin ulkopuolelta.
”Mutta monia ystävällisiä ihmisiä kohtasin silloin. Viihdyin täällä ihmisten takia.”
Hän on ollut Suomen kansalainen yli 40 vuotta.
Vuosina 1985–1992 Neil Hardwick kirjoitti pakinoita Suomen Kuvalehteen. Yksi aiheista oli rasismi.
”Ette voisi tulla tänne, koska ette voisi integroitua, koska me suomalaiset olemme niin huonoja hyväksymään ulkomaalaisia, joten te ette pitäisi tästä maasta, ja jos Suomi ei kelpaa on parasta olla hiljaa ja lähteä pois”, hän lasketteli ”Toisin sanoen” -nimisessä tekstissä.
”Välillä olen ajatellut, että suomalaiset eivät ole kauhean rasistisia muihin verrattuna. Mutta kyllä he valitettavasti ovat. Se on sekä mun mielipide että tutkittu asia”, Hardwick sanoo.
”Osittain se johtuu väärinkäsityksestä ajatusten samanarvoisuuden suhteen. Missään nimessä tyhmät, tietämättömyyteen perustuvat ideat eivät ole yhtä arvokkaita kuin älykkäät ajatukset, jotka perustuvat tutkimuksiin.”
Kun Hardwick puhuu ”tyhmyyttään juhlivista” perussuomalaisista, hän sanoo ymmärtävänsä omaa etuaan vastaan äänestäviä ihmisiä. Niin hänen isänsäkin teki. Pienipalkkaisen opettajan ei olisi kannattanut äänestää konservatiiveja. Mutta isä oli taistellut toisen maailmansodan aikaan Burmassa ja mieleen oli iskostunut, että parhaat johtajat tulevat yläluokasta.
Perussuomalaisten toiminta on Hardwickin mielestä selitettävissä. Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää.
”Tunnen aika monta kokoomuslaista. Luulin, että en tunne yhtään sellaista, joka menisi sänkyyn perussuomalaisten kanssa.”
Neil Hardwickin käsikirjoittaman ja ohjaaman Sisko ja sen veli -komediasarjan (1986) jakso Tietokonetreffit aiheutti skandaalin Montreux’n Kultainen ruusu -festivaaleilla. Yksi sen päähenkilöistä oli cp-vammainen Hannu.
Kun kyseinen jakso näytettiin Montreux’ssa, syntyi syvä hiljaisuus. Sitten kaikki lähtivät ihmeissään ulos.
BBC:n delegaation mukaan jakso ei ollut viihdettä. Se teki virallisen protestin: Sisko ja sen veli ei kuulu tähän kilpailuun. Lopulta jakso palkittiin lehdistöpalkinnolla ja kunniamaininnalla.
Parin vuoden päästä Hardwick kutsuttiin Hollywoodiin. Kutsu tuli Montreux’n menestyksen ansiosta.
”Niillä oli jo käsikirjoitus, mutta se ei ollut kauhean hauska. Mun homma oli tehdä se hauskemmaksi.”
Elokuvaan oli tarkoitus kiinnittää Robin Williams. Hardwick yritti parhaansa. Ensimmäinen hänen kirjoittamansa loppu oli ”liian älykäs”.
Hardwick kirjoitti toisen lopun. Siinä gangsteriporukkaan kuulunut musta mies ja teollisuuspomon valkoihoinen tytär saivat toisensa.
”Kaikki olivat kauhuissaan, että eihän näin voi tehdä. Että tämä on perhe-elokuva”, Hardwick kertoo.
”Tajusin olevani aivan väärässä paikassa. Kysyin, että saanko lähteä kotiin. Sain ja he maksoivat kaiken.”
Toinen kansainvälinen yritys tapahtui vuonna 1991. Tuolloin Hardwick pyydettiin kirjoittamaan komediasarjaa Pohjois-Irlannin BBC:lle. Hän vietti kuukauden Belfastissa ja kirjoitti pilottijakson sekä viisi synopsista journalisti Tom Magillin kanssa.
Sarjan nimi oli Riley’s Place. Se tapahtui pubissa, jonka toinen sisäänkäynti oli Pohjois-Irlannin ja toinen Irlannin tasavallan puolella.
”Sarja hyväksyttiin. Päätettiin, että minä ohjaan sen ja Van Morrison tekee musiikin”, Hardwick kertoo.
”Sitten BBC:n ohjelmapäällikkö vaihtui. Uusi ihminen tyhjensi työpöydän. Kaikki vanhat jutut pois. Meille maksettiin täydet palkkiot ja goodbye.”
Pakanamaan kartta -ekotrilleri (1991) oli käännekohta. Sen syntyyn vaikuttivat erityisesti Hardwickin tapaaminen Pentti Linkolan kanssa ja Laulava salapoliisi -sarjan ei-lineaarinen rakenne.
”Sitten alkoi tv:n alasajo. Mulle sanottiin, että tämmöistä ei enää koskaan tehdä”, Hardwick sanoo.
”Sen jälkeen piti tehdä nopeaa ja halpaa. Teollisuutta eikä taidetta. Tajusin, että mulla ei ole täällä enää mitään tekemistä.”
Hardwick jatkoi muutaman vuoden. Verisiskot-murhakomedian (1997) ohjattuaan hän ei päässyt ylös sängystä. Hän käsitteli vakavaa masennustaan Hullun lailla -kirjassa (1999).
”Tv-maailman menettäminen oli suuri asia. Lisäksi olin hirveän väsynyt ja yksityiselämässä meni huonosti. Se yhdistelmä oli liikaa.”
Onneksi terapeutti opetti, että tiettyjä asioita pitää välttää, jotta uudelleen sairastumisen riski vähenee.
Neil Hardwick oli syömässä Kynsilaukka-ravintolassa, kun Helsingin kaupunginteatterin johtaja Asko Sarkola koputti ikkunaan ja pyysi töihin. Se oli rohkea teko. Sarkola ei tiennyt, missä kunnossa Hardwick oli.
Hardwick teki yli 20 ohjausta Kaupunginteatteriin, muutaman muuallekin. Sitten alkoi tökkiä. Viimeiseksi jäi Ministeriä viedään -komedia syksyllä 2015.
”Mulle annettiin kauheasti samanlaisia juttuja, farsseja, joissa oli samat näyttelijät. Rupesin ajattelemaan, että ei enää saatana näitä”, Hardwick sanoo.
”Sitten Asko jäi eläkkeelle johtajan hommista. Uuden johtajan kanssa ei löytynyt yhteisiä ajatuksia.”
Tapahtui ”kaikenlaista omituista”. Ensin Hardwick kulutti kaksi vuotta elokuvakäsikirjoituksen parissa, jota ei koskaan kuvattu. Sitten Tampereen Komediateatteri tilasi näyttämöversion Sisko ja sen veli -sarjasta.
Hardwick sijoitti näytelmän nykyaikaan. Siinä oli samat henkilöt ja näyttelijät kuin tv-sarjassa. Näyttelijät olisivat olleet 30 vuotta ”liian vanhoja” rooleihinsa.
”Se kaatui tosi ikävästi”, Hardwick sanoo. Hänen mielestään yhden ”vanhan kaunan takia”.
Pian näytelmän kaatumisen jälkeen Hardwickin kaulassa todettiin hermovaurio. Hän jäi eläkkeelle.
”Päätin, että nyt luen kaikki kirjat, jotka ovat jääneet lukematta. Kirjoittelen omaksi ilokseni ja seurustelen lastenlasten kanssa.