Miksi juuri sinut valittiin Berliinin valtionoopperaan, Dani Juris?
Suomalainen Dani Juris työskentelee kuoromestarina yhdessä maailman arvostetuimmista oopperataloista Saksassa.
8
MIN
Tämän jutun piti alkaa Berliinistä, mutta se alkaakin Damaskoksesta, Syyrian pääkaupungista.
Aivan suunnitellun tapaamisemme alla Berliinin valtionoopperan kuoromestari Dani Juris ilmoittaa, että hänen Damaskoksessa asuva tätinsä on ryöstetty ja tapettu omassa kodissaan. Tekijä saatiin nopeasti kiinni.
Suvulle tapaus on järkyttävä. Juris ja hänen Suomessa asuvat vanhempansa sekä sisko Dea ovat poissa tolaltaan.
Muutamia päiviä myöhemmin he matkustavat suremaan Syyriaan muun suvun luo.
Juris on käynyt maassa edellisen kerran 16 vuotta sitten.
”Lapsena katselin Bashar al-Assadin kuvia joka ikisessä huoneessa ja tilassa. Nyt näin hänen kuvansa vain lentokentän matossa, jonka päältä kaikki matkustajat kulkivat kengät jalassa.”
Syyria, Irak, Jordania, Ecuador, Itävalta, Saksa, Englanti, Neuvostoliitto, Suomi.
Dani Jurisin taustassa leimallista ovat sukujuuret, jotka kiemurtelevat eri puolille maapalloa.
Moni on kysellyt Jurisin taustasta, ja sukutarinan on voinut aloittaa vaikkapa kertomalla sukunimen olevan böömiläistä juurta. Rakkaissa mummoloissa Ecuadorissa ja Syyriassa hän vieraili usein lapsuusvuosinaan.
Sukututkimusta Juris on innostunut tekemään aina 1700-luvulle.
”Kun suunnittelen konserttiohjelmia, niissä pitää olla kehämuoto eli lopuksi kaarrutaan alkuun. Koen myös perhetarinan kehäksi tai ympyräksi. Mietin, miten eri tapahtumat liittyvät toisiinsa tai minkä ikäisiä isoisovanhemmat ovat olleet vaikka vuonna 1910 ja missä he silloin asuivat.”
Isä Carlos Juris syntyi Ecuadorissa saksalais-itävaltalaiseen perheeseen.
Äiti Hamsa al-Wadi Juris varttui Syyriassa. Hänen isänsä oli irakilais-jordanialainen kapellimestari ja säveltäjä, äitinsä englantilainen pianisti.
Vanhemmat tutustuivat toisiinsa Neuvostoliitossa, kun molemmat opiskelivat legendaarisessa Moskovan konservatoriossa, jossa myös Tšaikovski muinoin opetti. He menivät naimisiin ja heille syntyi Moskovassa poika, Dani.
Vanhemmille oli selvää, että Neuvostoliittoon he eivät jäisi, vaan he tarttuivat Suomesta saatuun työtarjoukseen. Vuosi oli 1985. Vanhemmat työskentelivät pianonsoiton opettajina Keski-Suomen konservatoriossa. Helsinkiin muutettiin pari vuotta myöhemmin. Opetustehtävät jatkuivat Sibelius-Akatemiassa ja Espoon musiikkiopistossa.
Ajatuksena oli, että Suomi jäisi vain välietapiksi ja lopulta asetuttaisiin esimerkiksi Saksaan, mutta toisin kävi. Puhtaus, luonto ja turvallisuus saivat jäämään.
”Suomi on kotimaani, ja täällä olen kasvanut. Suomesta olen saanut luottamuksen itseeni ja yhteiskuntaan, sekä sellaisen sisäisen rauhan”, Juris sanoo.
Sukutausta vaikuttaa elämään ja olemiseen siten, että hän kokee jatkuvaa monen kulttuurin vetoa. ”Elän näitä kaikkia kulttuureja joka päivä.”
Juris kävi Helsingin Saksalaisen koulun ja lauloi Dresdenissä syntyneen professori Christian Hauschildin johtamassa Cantores Minores -poikakuorossa kymmenisen vuotta.
Hauschild työskenteli myös musiikinopettajana Saksalaisessa koulussa.
”Vietin hänen kanssaan aika paljon aikaa. Keskiössä oli aina musiikki, keskityimme siihen.”
Pienestä pitäen pianonsoittoa opiskellut Juris sai Cantores Minoresissa säestää kuoroharjoituksissa ja pitää stemmaharjoituksia. Koulun kuoron konserteissa Hauschild antoi Jurisin johtaa joitakin kappaleita.
Muutamilla Hauschildin antamilla lyöntitekniikkatunneilla käytiin läpi perusteita.
”Että näin kädet suurin piirtein liikkuvat. Näillä eväillä hain opiskelemaan Stadiaan. Minua oli neuvottu, että ei kannata hakea suoraan Sibelius-Akatemiaan, vaan hankkia ensin perusopit kuoronjohtamisesta.”
Tärkeitä opettajia vuosien varrella ovat olleet muun muassa Jani Sivén, Matti Hyökki sekä Grazissa Itävallassa Johannes Prinz.
Kymmenisen vuotta Juris teki töitä Suomessa varsin tyypillisen freelance-kuoronjohtajan tapaan. Hän myös perusti kamarikuoro Kaamoksen.
Sitten seurasi melkoinen modulaatio, sävellajin vaihdos. Sibelius-Akatemian kuoronjohdon professoria Nils Schweckendieckiä kysyttiin vuonna 2015 lyhyellä varoitusajalla harjoituttamaan Nationaltheater Mannheimin oopperakuoroa, koska yhteistyö talon oman kuoromestarin kanssa oli jumiutunut.
Schweckendieck kysyi saksaa osaavaa Jurisia mukaan assistentiksi, käytännössä jakamaan töitä. Projekti kesti pari kuukautta.
Mannheim, missä se on, oli Jurisin ensimmäinen reaktio. Frankfurtin ja Stuttgartin välissä sijaitsevassa Mannheimissa on maineikas 1700-luvulla perustettu teatteri. Sen toiminta jakautuu puheteatteriin ja oopperaan.
”Lähdin mukaan ja sain aika nopeasti sellaiset vibat, että tässä taidetaan nyt hakea uutta kuoromestaria, ” Juris sanoo.
Kun harjoitukset sitten sujuivat, kuoron johtokunta alkoi kysellä Jurisin tulevaisuudensuunnitelmista ja voisiko hän kuvitella aloittavansa heillä kuoromestarina.
”Tarjolla oli kuukausipalkkainen työ ja vieläpä oopperamaailmassa, joka on aina ollut minulle Graalin malja.”
Juris kuvailee itseään oopperahulluksi. Hän kuunteli jo lapsena valtavasti oopperoita ja katsoi niiden taltiointeja videolta. Savonlinnan oopperajuhlat vuonna 1992 hän muistaa edelleen.
Jurisilla on yhä käytössä samat Toscan ja Aidan pianopartituurit, joista hän soitti jo 8–9-vuotiaana.
”Sain Mannheimin työn puhtaasti siksi, että olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsin näyttämään, miten saan tuloksia aikaan.”
Mukaan Mannheimiin lähti puoliso, kuoronjohtaja Mikko Sidoroff, joka tunnetaan Suomessa esimerkiksi perustamastaan kamarikuoro Krysostomoksesta, joka esittää ja levyttää ortodoksista kirkkomusiikkia.
Staatsoper Unter den Linden eli Berliinin valtionooppera on yksi maailman arvostetuimmista oopperataloista. Juris arvioi sen kuuluvan viiden parhaan joukkoon, edelle kiilaa esimerkiksi New Yorkin Metropolitan-ooppera.
Valtionoopperan sijainti yhdellä Berliinin pääbulevardeista Kansalliskirjaston ja Humboldt-yliopiston päärakennuksen vieressä luo historiallista arvokkuutta. Muutaman korttelin päässä virtaa Spree-joki, jonka ylittämällä saapuu museosaarelle.
Kun Berliinin valtionoopperaan alettiin etsiä uutta kuoromestaria, Juris haki tehtävää, koska halusi nähdä, miten pitkälle etenisi avoimessa haussa.
Neljä hakijaa kutsuttiin koejohtamaan oopperan kuoroa.
Kuoro äänesti Jurisin ylivoimaisesti uudeksi kuoromestariksi. Myös oopperatalon musiikillinen johtaja, maineikas kapellimestari Daniel Barenboim oli valinnan kannalla.
Juris arvelee valintaan vaikuttaneen sen, että hän on aina halunnut nimenomaan kuoronjohtajaksi, hän ymmärtää laulajia ja laulamista, ja tämä kaikki välittyy kuorolle.
Kuoroa johtaessa pitää unohtaa roolien esittäminen ja pelien pelaaminen ja olla rehellisesti itsensä.
Juris tunnistaa vanhakantaisen ajattelutavan, jonka mukaan oopperatalojen kuoromestarit ovat epäonnistuneita kapellimestareita.
”Tunnistan edelleen vähän tätä ajattelua, että orkesterin johtaminen on se kruunu ja kuoron johtaminen lohdutuspalkinto. Minun intohimoni on kuoromusiikki, vaikka käyn myös paljon orkesterikonserteissa.”
Kapellimestarit on Jurisin arvion mukaan kohotettu asemaansa osin siksi, että orkesterit ovat usein tunnetumpia ja näkyvämpiä kuin kuorot. Ammattiorkesterit myös saavat monin verroin enemmän rahallista tukea kuin ammattikuorot.
Mutta juuri kuoro on se instrumentti, jonka Juris kokee omakseen.
”Tunnen olevani eniten kotonani kuoron edessä. Rakastan kuoron synnyttämää sointia ja joskus voin aivan kuin kylpeä siinä. Samaan aikaan nautin siitä tunteesta, että voin vaikuttaa kuoron suoritukseen sekä omilla eleilläni että sanoillani.”
Berliinin valtionoopperan kuoroa Juris kehuu valtavan taitavaksi. Kuoro on eräänlaisessa murroksessa, koska osa laulajista on juuri opintonsa päättäneitä, osa pian eläköityviä. Se luo ”ainutlaatuisen soundin”.
Kuoromestari tekee tiivistä yhteistyötä kapellimestareiden ja solistien kanssa.
”Näen myös paljon vaivaa hallinnollisten asioiden hoitamisessa. Laadin laulajalistat, päätän, ketkä ovat mukana missäkin produktioissa, ja yritän olla siinä tasapuolinen.”
Oma lukunsa on puvustamo. Pukusuunnittelija saattaa kysyä Jurisilta, kuka olisi sopivan atleettinen johonkin rooliin, kuka sopisi kodittomaksi, kuka juopoksi. Tällaisissa tilanteissa Juris peruuttaa mieluummin paikalta ja antaa ohjaajien tehdä valinnat.
Kulttuuri on taloudellisesti ahtaalla muuallakin kuin Suomessa. Juris arvioi, että edessä ovat rankat ajat.
”Berliinissä kulttuuribudjetista leikataan valtavasti. Joudun käymään neuvotteluja monien osa-aikaisten laulajien sopimuksista ja miettimään, voisiko osa-aikaprosenteista leipoa jatkosopparin.”
Jurisin työtahti on kova. Työpäivä alkaa aamuyhdeksän aikoihin kokouksilla, harjoitukset alkavat kymmeneltä. Iltapäivällä hoidetaan hallinnolliset tehtävät, ja niiden lomassa Juris pyrkii pitämään hieman taukoakin. Illalla vuorossa on joko toinen harjoitus tai esitykset, joista pääsee kotiin, kun kello jo käy yhtätoista.
Joulun pyhät ja pääsiäinen menevät töissä. Kahta peräkkäistä vapaapäivää ei ole juuri koskaan. Työtaakkaa jakamassa ovat sijaistava kuoromestari, kuoron oma pianisti ja kuoromanageri.
Käynnistyvällä syyskaudella oopperaesityksiä, joissa kuoro on mukana, on melkoinen liuta: Jumalten tuho, La Traviata, Così fan tutte, Hoffmannin kertomukset, Falstaff, Madama Butterfly, Taikahuilu, Wozzeck, Romeo ja Julia, La Bohème ja Hovanštšina. Tyylilajeja ja kieliä riittää. Samalla harjoitellaan kevätkauden tuotantoja.
Juris sanoo, että työ vaatii kovaa paineensietokykyä ja on toisinaan uuvuttavaa.
Musiikki on emotionaalista, ja draama valuu välillä lavan ulkopuolellekin.
”Kun laulajia on 87, ei ole yhtäkään päivää, etteikö minulla olisi jokin tilanne päällä vähintään yhden kanssa, koska olen antanut soolo-osuuden jollekin toiselle tai en ole hyväksynyt loma-anomusta.”
Työssä kannattelee arkinen aherrus, kuten harjoitusten vetäminen, josta Juris on pitänyt aina.
Esityksissä hän näyttää kuorolaisille lähtöjä lavan sivulta tai kulisseista. Tai jos kuoro laulaa lavan takaa, hän johtaa koko osuuden kuoron edestä. Itse hän ei päätä tempoja, vaan seuraa näytöltä kapellimestarin lyöntiä.
Kun Berliinin valtionoopperan raskaat viininpunaiset samettiverhot kullanvärisin somistuksin vyörytetään kiinni esityksen päätteeksi, käsillä on yksi työn parhaista hetkistä.
”Kun seison kuoron edessä loppukumarruksissa ja tuhat ihmistä hurraa, se on upeaa.”
”Musiikki on upeaa.”