Kapinallinen kurdi
Iranin sortoa Suomeen paenneesta villistä tytöstä kasvoi ihmisoikeuksien puolustaja, joka ei suostu olemaan hiljaa.
Ihmisoikeus- ja kurdiaktivisti Rojin Birzoin esikuva on oma isä.
”Isäni oli erilainen kuin moni muu Iranissa. Saatoin ylpeänä sanoa, että isäni on peshmerga, kurditaistelija, vaikka asiasta ei olisi saanut puhua ääneen. Tiesin jo silloin, että siitä voi tulla ongelmia”, Birzoi kertoo.
Birzoi, hänen vanhempansa ja sisaruksensa ovat asuneet Suomessa vuodesta 2005.
Rojin Birzoi oli yhdeksänvuotias, kun hänen perheensä joutui pakenemaan Iranista Turkkiin. Isä oli joutunut Iranin tiedusteluviranomaisten vangitsemaksi ja pahoinpitelemäksi, mutta Rojinin isoäiti lahjoi poliisin, jotta isä pääsisi hetkeksi pois telkien takaa. Tämän ansiosta isän onnistui karata Turkin puolelle. Muu perhe seurasi myöhemmin perässä, Birzoi kertoo.
Sukulaiset ajoivat autolla Rojinin, hänen kaksi sisarustaan ja heidän äitinsä pieneen kylään Iranin rajalla, jossa he odottivat pimeän tuloa. Siellä he nousivat salakuljettajien hevosten selkään ja ylittivät valtionrajan.
”Muistan, kuinka katsoin hevosen kyydissä tähtiä pikimustalla taivaalla, puhuin isästäni ihailevasti salakuljettajalle ja pelkäsin, että meidät ammutaan. Iranin viranomaiset ampuivat salakuljettajia, joilla oli yleensä lastinaan alkoholia ja ruokaa.”
Hieman aiemmin Rojin oli haudannut naapurinsa pihamaahan meikkinsä, jotka hän aikoi tulla hakemaan myöhemmin. Kaikki vanhoilliset sukulaiset eivät katsoneet hyvällä pikkutytön kiinnostusta meikkaamiseen.
Nyt hän istuu helsinkiläisessä kahvilassa, ja meikit odottavat yhä mullan alla Iranissa.
”Sille paikalle on kuulemma rakennettu talo.”
Rojin Birzoi tunnetaan suorasanaisena kurdien, vähemmistönaisten, tasa-arvon ja rauhan asiaa ajavana aktiivina. Rojin – kapinallinen kurdi -podcastissaan hän nauttii vieraidensa kanssa ensin kupillisen Lähi-idässä suosittua chai-teetä ja nostaa sitten esille epäkohtia, kuten maahanmuuttajalasten ongelmia, tyttöjen pakkoavioliittoja, naisten oikeuksia ja Suomen hoitajapulaa.
Birzoi kuvailee omaa mielenlaatuaan kärsimättömäksi ja huolehtivaksi. Jo lapsena hän oli villi, ei pysynyt paikoillaan ja puuttui keskusteluihin. Hänellä on vahva oikeudentaju ja välillä raskaaksi käyvä taipumus ottaa kaikki maailman huolet harteillensa.
”Joskus unohdan huolehtia itsestäni. Siinä minun pitäisi kehittyä.”
Birzoi on mukana Rauhanpuolustajien ja Turvapaikanhakijoiden tuki -yhdistyksen hallituksissa ja UN Women Suomen ja Plan International Suomen yhteisessä Generation Equality -nuortenryhmässä.
Birzoita huolestuttaa myös Gazan palestiinalaissiviilien tilanne. Ääri-islamistisen Hamasin iskut hän tuomitsee jyrkästi.
Kurdien maa Kurdistan sijaitsee Turkin, Syyrian, Iranin ja Irakin alueilla, eikä mikään näistä valtioista ole tunnustanut Kurdistania alueellisena kokonaisuutena.
”Kurdeilla ja palestiinalaisilla on paljon yhteistä. Meillä ei ole omaa valtiota, alueemme on vallattu ja oikeutemme riistetty. Olen pienestä pitäen ymmärtänyt, etten ole kurdina tasavertainen enkä saa toteuttaa identiteettiäni vapaasti Iranin yhteiskunnassa.”
Syrjintä ei loppunut edes Suomessa, jonne Birzoin perhe pääsi kiintiöpakolaisina parin Turkin-vuoden jälkeen. Rojinista tuli pienessä Pohjois-Suomen kunnassa koulukiusattu.
”Turkissa oli 30 astetta lämmintä. Meillä oli kesävaatteet päällä, kun lensimme Ouluun ja sieltä bussilla Iihin. Siellä ei ollut ihmisiä, mutta oli saakelin kylmä ja lunta maassa toukokuun lopussa. Se oli iso järkytys.”
Hänen mielikuvansa Suomesta oli ollut utopistinen. Hän oli muun muassa kuvitellut, että Suomessa olisi jääkarhuja ja että täällä heillä olisi hieno elämä, toisin kuin Turkissa, jossa joutui välillä näkemään nälkää ja näpistämään koulukavereiden eväitä.
”Olin ajatellut, että elämä jatkuu täällä siitä, mihin se oli Iranissa jäänyt. Että pakolaiselämä ja traumat pyyhkiytyisivät pois, mutta kaikki muuttuikin paljon raskaammaksi.”
Iissä Birzoin perhettä odotti pakolaisia varten vuokrattu rivitalo, jossa oli valmiina sängyt, ruokapöytä ja pyyhkeet sekä jääkaapissa viikon ruoat.
”Suomalaiset eivät hymyilleet, ja suomen kieli kuulosti ihan siltä kuin hiiret höpöttäisivät keskenään”, Birzoi kuvailee.
Ensin kolmen pakolaisperheen viisi lasta pantiin koulussa opiskelemaan keskenään suomea. Vuoden kuluttua heidät siirrettiin samaan luokkaan suomalaisten kanssa. Siellä alkoi paha koulukiusaaminen.
”Lukemiseni oli huonoa ja hidasta. Aina kun piti lukea suomeksi ääneen, tuntui, että sydän pysähtyy. Olisin halunnut vajota maan alle”, Birzoi kertoo sujuvalla suomen kielellä.
”Sen lisäksi, että olin ulkomaalainen, en osannut lukea ja mulla oli jokin kirpputorilta ostettu ’mummojen hajuvesi’.”
Teini-ikäinen Rojin alkoi lintsata koulusta. Hän kärsi itsetuhoisista ajatuksista, masennuksesta ja syömishäiriöstä. Rajojaan etsineellä nuorella tuli ongelmia myös perheensä kanssa. Ongelmallinen käytös vei hänet oululaiseen lastenkotiin vuosiksi täysi-ikäisyyteen asti.
”Minulla oli identiteettikriisi. Olin jo ehtinyt tottua Turkkiin, mutta paikat vaihtuivat koko ajan. En tiennyt, mihin kuulun. Nykyisin en enää suostu asumaan pikkupaikkakunnalla.”
Suomalaisten ystäviensä ansiosta hän alkoi teini-iässä ymmärtää, etteivät kaikki suomalaiset ole samanlaisia. Vasta aikuisena mieliala alkoi muuttua valoisammaksi. Birzoi kouluttautui ensin kokiksi ja myöhemmin sairaanhoitajaksi.
”Hoitoalalla on paljon rasismia, jatkuva kiire ja työntekijäpula.”
Joskus potilaat tai heidän omaisensa saattavat haukkua hoitajia n-sanalla tai käyttävät muita halventavia ilmaisuja maahanmuuttajista. Birzoi kertoo tilanteesta, jossa hänen työkaverinsa käytti hänelle puhuessaan toisesta henkilöstä n-sanaa.
”Sanoin hänelle, että tuo on todella loukkaavaa. Hänelle se oli ihan sama, mutta minä en koe itseäni sen jälkeen tasavertaiseksi. Reagoin joka kerta voimakkaasti tällaiseen, ja siksi minun on niin vaikea olla joka paikassa. En osaa olla hiljaa.”
Tämän jutun haastatteluiden välillä Birzoi irtisanoutuu sairaanhoitajan työstään työilmapiirin ja työpaikalla vallinneen rasismin vuoksi. Sairaanhoitajan työt jatkuvat kuitenkin toisessa työpaikassa.
Birzoi tuntee Suomen kurdina olevansa erilainen kuin Lähi-idässä asuvat kurdit.
”En elä yhtä vahvasti normien mukaan. Elän vapaasti, ja minulla on tietyt arvot ja oikeudet. Olen tällainen hybridikurdi – yritän ottaa sekä kurdilaisuudesta että suomalaisuudesta ne puolet, jotka miellyttävät itseäni.”
Erityisen lähellä Birzoin sydäntä ovat maahanmuuttajataustaisten naisten ja tyttöjen kokemat vääryydet.
”Toivoisin, että Suomessa heräisi keskustelua esimerkiksi lasten huivittamisesta ja siitä, että jotkut muslimitytöt eivät pysty käymään oppitunneilla, joissa käsitellään seksuaalisuutta. Uskonnon ja kulttuurin varjolla ei voi viedä ihmisten oikeuksia.”
Birzoin mielestä Suomessa ei uskalleta käydä tällaista keskustelua, koska pelätään rasistiksi leimautumista.
”Tai sanotaan, ettei asia kiinnosta, koska se kuuluu teidän kulttuuriinne. Tuo ajatushan on jo itsessään rasistinen. Eihän mihinkään kulttuurin pitäisi kuulua esimerkiksi väkivalta.”
Birzoilta ei heru ymmärrystä perussuomalaisten puheenjohtajalle Riikka Purralle, joka takavuosina nimitti musliminaisia nettikirjoituksissaan ”mustiksi säkeiksi”. Aivan kuin he eivät edes olisi ihmisiä.
”Hän sanoo olevansa feministi ja naisten oikeuksien puolella. Mutta miten hän on edistänyt muslimitaustaisten naisten asemaa Suomessa? Onko hän tuonut epäkohtia esiin? Ulkomaalaistaustaisena naisena en koe, että Purra olisi millään tavalla edistämässä kaltaisteni naisten asemaa.”
Birzoi sanoo olleensa lapsena Iranissa muslimi ja kasvaneensa islamin maailmaan. Hän on sittemmin kokeillut myös kristinuskoa, mutta on nykyisin uskontoa tunnustamaton agnostikko.
”Turkissa itkin ja rukoilin, että jos Jumala on olemassa, miksi hän antaa meidän kärsiä näin. Äitini mielestä oli syntiä puhua niin. Silloin päätin, ettei Jumalasta ole minulle hyötyä, joten se usko loppui siihen.”
Birzoin äiti on ”tapamuslimi” ja isä ateisti.
”Isä kiroilee koko ajan. Tällaisesta on tullut paljon riitaa, ja valitettavasti myös oma huono piirteeni on kiroilu”, Birzoi tunnustaa.
Ainakin hän pystyy pitämään piirteensä kurissa: haastattelussa hänestä ei saa irti ”saakelia” roisimpaa manausta.
”Jos vanhempani olisivat olleet konservatiivisia, islamista eroaminen ei olisi ollut helppoa. Pahimmassa tapauksessa se olisi johtanut väkivaltaan.”
Birzoin puheissa esiintyy kaksi pahista ylitse muiden: Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ja Iranin hallinto. Molemmat syrjivät, vainoavat ja tappavat kurdeja. Birzoi ei ilahtunut, kun Suomi pyrki olemaan ärsyttämättä Turkkia Nato-jäsenyysprosessin aikana.
”Täällä puututtiin mielenosoituksiin eikä kurdeihin liittyvistä asioista voinut puhua rehellisesti. Mitä muuta se oli kuin Turkin mielistelyä? Minulle oli suuri pettymys, että Suomi alkoi tanssia Erdoğanin pillin mukaan.”
Birzoi arvelee, että sama linja jatkuu, sillä Nato-jäsenillä on yhteisiä intressejä eikä kumppanimaata herkästi kritisoida. Hänestä Suomi ja länsimaat voisivat myös osoittaa poliittista tahtoa tuomitsemalla Iranin naisten sorron.
Lapsuutensa Iranista Birzoi muistaa kaikkialla olleet tuimailmeisen ”pääjehun” kuvat. Hän tarkoittaa islamistipappi ajatollah Khomeinia, joka johti maata kuolemaansa 1989 saakka.
Kun Birzoin isä oli vankilassa, poliisit tekivät heidän kotiinsa öisiä ratsioita ja tuhosivat paikkoja. Joku neuvoi Birzoin äidille, mikä voisi rauhoittaa raivoavia viranomaisia.
”Äiti hankki seinälle jäätävän ison Khomeinin kuvan. Minä menin ja leikkasin siltä salaa silmät pois. Onneksi äiti huomasi tämän ajoissa.”
Tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin iranilaiselle Narges Mohammadille. Hän istuu parhaillaan vankilassa kymmenen vuoden rangaistusta valtion vastaisesta propagandasta.
Mohammadi taistelee demokratian ja vapauden puolesta. Rojin Birzoi arvioi, että tavoitteiden toteutuminen vaatisi Iranissa hallituksen kaatumisen lisäksi päättäjiä, jotka aidosti kunnioittavat ihmisoikeuksia.
Ennen vuoden 1979 islamilaista vallankumousta Iran oli monarkia, jossa naiset pystyivät liikkumaan vapaammin, käymään baareissa ja juomaan alkoholia, mutta myös monarkia sorti vähemmistöjä. Kurdeja murhattiin silloinkin, koska he eivät hyväksyneet hallitusta.
Olisiko Birzoikin nyt vankilassa, jos asuisi yhä Iranissa?
”Olisin ihan varmasti”, hän vastaa empimättä.