Asunto ensin
Sällikoti perustettiin kuusitoista vuotta sitten. Silloin ajateltiin, että aluksi hankitaan koti ja vasta sitten ratkotaan muita ongelmia. Nyt hallitus leikkaa ja asiantuntijat pelkäävät, että pian asunnottomia on entistä enemmän.
13
MIN
Jussi Lehtonen kävelee viidennen kerroksen käytävällä, kun vastaan tuleva mies käy häneen käsiksi.
”Haluutko selkään?”
Toinen nyrkki on ylhäällä, toinen puristaa tiukasti Lehtosen puseroa.
”Lyönkö?”
Mies ei lyö, mutta vihainen hän on. Hänen tavaroitaan on kadonnut muutossa, ja se on ilmeisesti Lehtosen syytä.
”Irrota.”
Lehtonen yrittää selittää miehelle, että kaikki tavarat ja laatikot on kyllä tuotu ”vanhasta Sällistä”, mutta nyrkki pysyy ylhäällä. Tilanne laukeaa toisen asukkaan huutoon.
”Nyt se nyrkki alas tai täältä tulee!”
Mies päästää irti, ja Lehtonen jatkaa tilojen esittelyä. Hän kertoo tunteneensa miehen parikymmentä vuotta.
Sällikoti ja sen noin 30 asukasta muuttivat Helsingin Kalliosta Espooseen tammikuun alussa. Lähtö tuli, koska kiinteistön omistava Diakonissalaitos tarvitsi tilat omaan käyttöönsä ja irtisanoi vuokrasopimuksen. Sällikoti on asumisyhteisö, jota ylläpitää Vailla vakinaista asuntoa ry.
Helsinginkadulla Aurora-talossa sällit ehtivät asua kuusitoista vuotta.
Uudet, väliaikaiset tilat löytyivät Leppävaarasta, A-klinikkasäätiön omistamasta talosta. Monen ikkunasta näkyvät kauppakeskus Sello ja kirjasto, katutasossa on Kela.
Paikka muistuttaa opiskelija-asuntolaa. Asuntoja ja yhteistiloja on kahdessa kerroksessa, alemmassa on myös henkilökunnan toimisto.
Jokaisella asukkaalla on oma huone, mutta kylpyhuoneet ja keittiöt ovat yhteisiä. Monen kunto on sellainen, että oma keittiö olisi lähinnä paloturvallisuusriski, Lehtonen sanoo.
Sohvat ja nojatuolit on suojattu muoveilla. Muuten ne olisivat ”laakista vainaat”.
Sällikodin asukkaat alkavat olla iäkkäitä. Useimmat ovat olleet asunnottomia pitkään ja käyttäneet paljon päihteitä, yleensä alkoholia. Monet liikkuvat rollaattorilla. Tajunnan taso on vaihteleva.
Lehtosta uhannut mies porhaltaa myöhemmin varsin hyväntuulisena toimistoon ja esittelee ”led-valoa”, joka paljastuu tulostimen osaksi.
Kaikki eivät välttämättä muista, missä nykyään asuvat. Miehiä on tammikuussa käyty keräilemässä pitkin ”maita ja mantuja”. Jotkut ovat sekaannusten välttämiseksi kiinnittäneet uuden huoneensa oveen vanhan kotinsa numeron.
Yksi asukas haluaa esitellä huonettaan, muttei muista, kummassa kerroksessa asuu. Hissin edessä viinapullo karkaa rollaattorin kyydistä ja juoma leviää lattialle. Oikeaa asuntoa lähdetään etsimään työntekijän avustuksella, ja matkalla syntyy pieni riita toisen asukkaan kanssa. Kun oma huone lopulta löytyy, miestä jo naurattaa.
”Krapuloissa käy jokainen hermoille. Sitten kun ottaa vähän huikkaa, kaikki on ystäviä.”
Asukkaat eivät halunneet lähteä vanhasta Sällistä, ja osa viivytteli tavaroiden pakkaamista viimeiseen asti. Nyt hermoja kiristää muuton hitaus. Aulassa muutama mies murisee Lehtoselle, etteivät televisiot vieläkään toimi. Kyllä ne hoidetaan, hän lupaa.
Televisio on monelle ainoa yhteys ulkomaailmaan. Etenkin talvisin, kun rollaattorilla liikkuminen kinosten, loskan ja ”perkeleen aurausautojen” keskellä on hankalaa.
Sällikoti oli Suomen ensimmäisiä asunto ensin -periaatteella toimivia asumisyksiköitä. Se perustettiin vuonna 2008.
Ideana oli, että asunnottomalle hankitaan ensin asunto ja vasta sen jälkeen aletaan ratkoa muita ongelmia, kuten velkoja, päihderiippuvuutta tai somaattisia sairauksia. Se oli kumouksellinen ajatus. Aiemmin asunto oli pikemminkin ollut palkinto hyvästä käytöksestä kuin perusoikeus.
Politiikan muutos käänsi Suomen asunnottomuusluvut laskuun. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten asunnottomia oli noin 8 000, enää noin 3 400. Sitä pidetään suomalaisena ”menestystarinana”, jota tullaan ulkomailtakin ihailemaan.
Monissa muissa maissa pääpaino on edelleen ensisuojien kaltaisissa tilapäisratkaisuissa. Hätämajoitusta tarjotaan Suomessakin, mutta ensisijaisesti on pyritty pysyvään asumiseen. Toimivimpana pidetään Sällikodin kaltaisia pieniä yksiköitä, jotka tarjoavat tuettua asumista.
Pitkäjänteisyys, ennaltaehkäisy ja laaja sosiaaliturva ovat olleet tärkeimmät syyt asunnottomuuden vähenemiseen, sanoo Y-Säätiön toimitusjohtaja Teija Ojankoski. Merkitystä on ollut silläkin, että valtion tuella on rakennettu asuntoja, joissa voi asua markkinahintaa matalammalla vuokralla.
Kansainvälisesti poikkeuksellista on ollut myös se, että vuodesta 2008 alkaen asunnottomuuden vähentäminen tai ehkäiseminen on ollut mukana jokaisessa hallitusohjelmassa, Ojankoski sanoo. Nytkin on linjattu ”pysyvistä ratkaisuista” pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi.
Mutta niin on linjattu paljon muustakin.
Hallituksella on suuret säästötavoitteet, ja leikkaukset osuvat lähes kaikkiin asunnottomille tärkeisiin tukiin ja palveluihin: niin sosiaaliturvaan, ennaltaehkäisyyn, järjestöihin kuin valtion tukemaan asuinrakentamiseen.
Yleinen asumistuki pienenee ja toimeentulotuen ehdot tiukentuvat. Työttömyysturvaa heikennetään. Lastensuojelun jälkihuoltoa lyhennetään. Kelan vuokranormit kiristyvät.
Asumisoikeusasuntojen tuotanto lopetetaan ja ara-asuntojen tuotantoa vähennetään. Asumisneuvonnan määrärahoja vähennetään.
”Kun sosiaaliturvaa heikennetään, kyllä se aiheuttaa sitä, että ihmisten toimeentulo heikkenee, ja ajaudutaan asunnottomuuteen”, sanoo Sininauhasäätiön toimitusjohtaja Kimmo Karvonen.
Rästiin jääneet vuokrat voivat johtaa häätöön ja asunnottomuuteen. Häätöjen määrä on jo kasvanut Suomessa, eniten Tampereella: 44 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
”Ne, jotka ovat olleet oikeutettuja näihin tukiin, ovat olleet jo muutenkin vaikeassa asemassa. He ovat tarvinneet sieltä jokaisen euron”, Y-Säätiön Ojankoski sanoo.
Sininauhasäätiön Karvonen arvioi myös, että leikkauksilla voidaan luoda uusia kannustinloukkuja. Kun ansiotulovähennyksestä luovutaan, osa-aikatyön vastaanottaminen on entistä vaikeampaa. Jos tienaa ”liikaa”, menettää tuet.
Ojankosken mukaan merkittäviä ongelmia voi syntyä myös siitä, että tukileikkausten takia ihmiset joutuvat siirtymään toimeentulotuelle. Siirtymävaiheessa syntyy todennäköisesti katveriskejä, koska toimeentulotuki on Suomen sosiaaliturvista paitsi viimesijaisin myös monimutkaisin.
Ojankoski kertoo yrittäneensä hiljattain auttaa tuttaviaan toimeentulotukihakemusten täyttämisessä ja miettineensä, miten kukaan, jolla on alentunut toimintakyky, voi selvitä lukuisista lisäselvityksistä ja lomakkeista.
Toimeentulotukihakemusta varten täytyy esimerkiksi toimittaa jatkuvasti tiliotteita. Jos tilille on siirretty rahaa, täytyy selvittää, mistä on kyse. Kaikki lisäselvitykset pidentävät hakemuksen käsittelyaikaa.
”Siinä tilanteessa lapsiperheellä tai pariskunnalla rahat ovat oikeasti loppu.”
Toinen neljännen kerroksen toimivista televisioista on Kapalla. Hän ehti asua Helsinginkadulla vain vuoden, vaikka tarkoitus oli viettää siellä loppuelämä.
”Paskanmarjat.”
Uusi Sälli on hänestä muuten hyvä paikka, mutta sääntöjä ja lukkoja on liikaa. Ulko-ovien sähkölukot eivät vielä toimi, ja sisään tai ulos pääsee vain soittamalla ovikelloa ja odottamalla, että joku avaa. Tupakointiparvekkeelle saattaa jäädä jumiin, koska ovea ei saa auki ulkopuolelta. Remontti on vasta tulossa.
Lukituista ovista tulee liikaa mieleen vankila, hän sanoo.
Tuomio Keravan vankilassa päättyi noin kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen Kapa on yrittänyt pysyä erossa rikoksista, jäädä eläkkeelle.
”Mä haluan sopeutua yhteiskuntaan. Onks tää sopeutumista, että laitetaan kaikkiin paikkoihin lukko ja sääntöä säännön päälle?”
Ossi ja Matti ovat asuneet Sällikodissa lähes sen perustamisesta asti, Ossi viikon kauemmin kuin Matti.
”Parempi täällä on asua kuin kadulla”, Matti toteaa.
Hänestä Kalliossa oli viihtyisämpää kuin Espoossa. Oli lyhyt matka joka paikkaan eikä näin paljon kynnyksiä.
Jos uusia tiloja ei olisi löytynyt, asukkaat olisi pitänyt sijoittaa Helsingin isoihin asumisyksiköihin, Jussi Lehtonen sanoo. Niissä asukkaita voi olla pitkälti yli sata ja meno levotonta. Monet ovat huumeriippuvaisia. Se voi olla sälleille tukala ympäristö.
”Niissä he ovat suomeksi sanottuna saaliita.”
Sällikoti ei tarjoa samanlaista palveluasumista kuin vaikkapa vanhainkodit, mutta työntekijät auttavat asukkaita. He varaavat aikoja lääkäri- ja sosiaalipalveluihin, koordinoivat kotihoitoa ja kauppapalveluita. He myös vahtivat, että sopu säilyy eikä yhteisissä tiloissa juoda alkoholia.
Talossa on ohjelmaakin: tiistaisin ja perjantaisin sauna, sunnuntaisin bingo. Sen pääpalkintona on toppa tupakkaa. Välillä työntekijät laittavat lahjoitusruoista ruokaa. Aamukahvit juodaan joka päivä.
Muutto Espooseen oli Lehtosen mukaan hätäratkaisu myös Sällikodin yhteisön säilyttämiseksi. Uusia, pysyviä tiloja etsitään parhaillaan.
Niitä tarvitaan myös siksi, että väliaikaisilla tiloilla ei voi osallistua Helsingin kaupungin kilpailutukseen siitä, miten asunnottomien palvelut järjestetään. Kakkua jakavat kolmannen sektorin toimijat: VVA ry, Sininauhasäätiö ja Diakonissalaitos.
Seuraava kilpailutus on kahden vuoden päästä. Siihen mennessä kolmannen sektorin asema on voinut käydä tukalaksi.
Hallitus ilmoitti helmikuussa merkittävistä leikkauksista.
Se aikoo pienentää sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen eli STEAn rahoitusta: noin 131 miljoonaa euroa vuoteen 2027 mennessä. Ensi vuonna lähtee jo 80 miljoonaa euroa. Vuonna 2024 STEA-avustuksia maksettiin noin 383 miljoonaa euroa.
”Kyllähän se vääjäämättä vaikuttaa siihen, miten kolmannen sektorin toimijat pystyvät olemaan osana tätä palvelujärjestelmää ja tuottamaan palveluita, juuri kaikista heikoimmassa asemassa oleville ihmisille”, Karvonen sanoo.
STEA on rahoittanut esimerkiksi Sininauhasäätiön hanketta, jolla ehkäistään nuorten yliannostuskuolemia. Enää jatkorahoitusta ei irronnut, vaikka huumeisiin kuolee Suomessa enemmän nuoria kuin missään muussa EU-maassa.
Merkittävää on ollut myös STEAn myöntämä investointituki, jonka avulla esimerkiksi Sininauhasäätiö on voinut ostaa asuntoja. Vuosina 2022–2024 tukea myönnettiin 7,5 miljoonaa euroa. Kun se yhdistettiin säätiön omaan rahoitukseen, saatiin hankittua noin 150 asuntoa.
Tilannetta vaikeuttaa entisestään hyvinvointialueiden huono taloustilanne.
Esimerkiksi Varsinais-Suomen hyvinvointialue on päättänyt sulkea 16 terveysasemaa vuoden 2026 loppuun mennessä. Se on Sininauhasäätiön Karvosesta hälyttävä signaali. Jos jopa terveysasemia joudutaan sulkemaan, kuinka paljon ollaan valmiita panostamaan asunnottomien ja päihdeongelmaisten palveluihin?
”Valitettavasti meidän kohderyhmämme ei ole ykköskorissa, kun päätöksiä tehdään.”
Hyvinvointialueilla on myös asunnottomuuteen liittyviä lakisääteisiä tehtäviä.
Ojankosken mukaan rooleissa on vielä vähän hakemista. Se näkyy esimerkiksi niin, että Sininauhasäätiön ylläpitämässä päiväkeskus Illusiassa ei enää saa käydä suihkussa.
Syy on se, ettei STEA voi nykylain mukaan rahoittaa palveluita, joiden järjestäminen kuuluu lakisääteisesti hyvinvointialueille. Tällaisiksi katsotaan esimerkiksi suihku- ja pyykinpesumahdollisuudet.
Kukaan ei kiistä sitä, etteikö yhteiskunnassa olisi säästöpaineita, Ojankoski sanoo.
Mutta vauhti, jolla uudistuksia tehdään, hirvittää häntä. Leikkaukset olisi pitänyt porrastaa ja arvioida niiden yhteisvaikutuksia, ennen kuin ”aiheutetaan isompaa vahinkoa”.
Ojankosken mukaan näkyvissä on jo viitteitä siitä, että lastensuojeluun kohdistuvien leikkausten takia nuorisoasunnottomuus on kasvussa. Myös maahanmuuttajataustaisten osuus asunnottomista lisääntyy.
Kimmo Karvonen jakaa huolen. Kun ihmisellä on koti ja häntä kuntoutetaan, se tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin se, että asunnoton kiertää eri palveluiden pyöröovissa.
”Nyt pitäisi olla hermoa siihen.”
Mitä huonommassa kunnossa asunnoton on, sitä enemmän hän kuormittaa ensihoitajia, erikoissairaanhoitoa, poliisia, vankiloita ja turvallisuuspalveluita.
”Kaikki tietävät, että jossain vaiheessa se lasku tulee, ja silloin se on huomattavasti suurempi”, Karvonen sanoo.
Arviot siitä, kuinka kallista pyöröovissa pyöriminen yhteiskunnalle on, vaihtelevat.
Ojankosken mukaan Belgiassa on 2020-luvulla arvioitu, että yksi asunnoton maksaa Brysselin kaupungille noin 40 000 euroa vuodessa. Vuorokaudessa asunnottomuudesta tulee 100 000 euron kulut.
Y-Säätiö tekee parhaillaan aiheesta omaa tutkimusta. Tarkoitus on selvittää, kuinka paljon asunnottoman aiheuttamat kustannukset laskevat sen jälkeen, kun tämä on siirtynyt palveluasumisen piiriin.
Ojankoski sanoo, että Suomessa luotetaan nyt liikaa siihen, että markkinat hoitavat asunnottomuuden.
”Meillä ei ole evidenssiä mistään päin maailmaa, että markkinat olisivat koskaan pystyneet hoitamaan asunnottomuutta tai kohtuuhintaisen asumisen ongelmaa.”
Toukokuussa muutosta on kulunut melkein puoli vuotta. Kevät on jo pitkällä. Tupakalla voi käydä ilman hanskoja, aurinko lämmittää. Sällikodissa on lähes seesteistä.
”Televisiot toimivat, rauha maassa!” sanoo ohjaaja Roger Palmroos.
Palmroos tuli Sällikotiin ensimmäisen kerran töihin jo silloin, kun se perustettiin. Alkuajat olivat ”villejä kaikille”, hän kuvailee. Asukkaat tulivat suoraan kadulta tai ensisuojista ja yrittivät tuoda ryyppykaverinsa mukanaan. Viinojen loputtua näitä oli välillä vaikea saada poistumaan.
”Ihmiset olivat myös hirveän kiitollisia, vaikka ei se olekaan mikään edellytys, että pitäisi olla kiitollinen.”
Jonkinlaista villiintymistä saattaa toki edelleen tapahtua, etenkin ”rahapäivinä”, kun tuet tulevat. Raha tuo ongelmia, ruoka ja bingo rauhoittavat.
Ja ovat miehet toki muutenkin rauhallisempia kuin 10–15 vuotta sitten, koska ovat vanhempia ja sairaampia. Riidat yltyvät enää harvoin fyysisiksi.
Sällikodin perustamisen jälkeen myös suomalainen asunnottomuus on muuttunut paljon.
Pitkään sen karikatyyri oli sillan alla asuva muovikassimies. Sällikodin asukkaat ovat viimeinen sukupolvi sitä lajia. Nykyään asunnottomat, jotka olisivat riippuvaisia vain alkoholista, ovat harvinaisia. Yleisempää on sekakäyttö.
Useimmat sällit ovat tehneet töitä, mutta nuoret asunnottomat eivät välttämättä koskaan ole eläneet ”normaalielämää”, nuorten kanssa työskennellyt ohjaaja Minna Maltio kuvailee.
Sen sijaan monella on takanaan jo lapsuudessa alkanut laitoskierre, joka saattaa jatkua toista sukupolvea.
”Täällä pojat, vaikka ovat vanhoja ja huonokuntoisia, eivät passuuta henkilökuntaa. He haluavat viimeiseen asti tehdä itse.”
Eivätkä he myöskään hauku Maltiota päivittäin saatanan huoraksi, vaan sanovat kiitos ja huomenta.
Huolenaiheitakin on. Esimerkiksi se, että jotkut asukkaat ovat alkaneet juoda käsidesiä. Halvasta ja ympäri vuorokauden saatavilla olevasta aineesta tulee ”oudot kännit”, tavallista aggressiivisemmat.
70–80-volttinen käsidesi on denaturoitua alkoholia, eli siitä on päihdekäytön estämiseksi tehty todella pahanmakuista.
”Jos sekoittaa veteen ja lisää sokeria, kuulemma maistuu paremmalta”, Maltio sanoo.
Henkilökunta yrittää puuttua ongelmaan, mutta keinot ovat rajalliset. Lähinnä voidaan yrittää keskustella aiheesta.
”Meillä ei ole oikeutta mennä ottamaan heidän käsidesipullojaan pois, vaikka kuinka tiedettäisiin, että ei siellä tarvita viittä pulloa desinfioimiseen”, Maltio sanoo.
”Se on heidän asuntonsa, se on heidän kotinsa.”
Erkki Ekholm nojaa terassin kaiteeseen ja sytyttää tupakan.
”Tätä vuodenaikaa odottaa aina kuin aurinkoa nousevaksi. Huomaa yks kaunis päivä, että kato perkele, puissa on lehdet!”
Ekholm sanoo, että uudessa paikassa menee paremmin kuin vanhassa. On rauhallisempaa.
Aluksi tosin oli outoa, vähän kulttuurisokkikin, hän sanoo.
”Mä en ole luonteeltani mikään espoolainen. Olen syntyperäinen stadilainen.”
Töissä Espoon puolella hän on kyllä käynyt. Ekholm kertoo työskennelleensä liikuntapaikkojen kenttämestarina. Vaihtelevat asumisjärjestelyt ja asunnottomuus alkoivat sen jälkeen, kun avovaimo kuoli ja töistä tuli potkut. Siitä on pari-kolmekymmentä vuotta, Ekholm ei ole aivan varma.
Puhe katkeaa muutaman minuutin välein, kun naapurit käyvät ovella kurkistelemassa. Yksi haluaisi tulla kylään, toinen etsii kadonnutta laukkuaan ja kolmas mutisee jotain, mistä ei saa selvää.
”Osa herroista on tämmösiä, että vaeltelee ympäriinsä ja pitää kovaa meteliä ja tunkee aina nokkansa avoimista ovista.”
Ekholm sanoo, ettei ole yhtä saunakaljaa lukuun ottamatta ottanut ”pisaraakaan” yhdeksään kuukauteen. Hän halusi kokeilla, pystyykö siihen.
”Ja sanotaan nyt näin, että mullakin on tota ikää, lähentelee kuuttakymppiä, kyllä siinä täytyy alkaa miettiä sitä, miten paljon rääkkää vanhaa kroppaa.”
Päivät Sällikodissa lipuvat samalla kaavalla. Aamukahvin ja -tupakan aikana hän käy tv-lehteä läpi ja suunnittelee päivän kulkua. Erityisesti hän pitää Wheelers Deelers -auto-ohjelmasta ja Murdochin murhamysteereistä.
Hän lukee Helsingin Sanomia ja yrittää ”epätoivoisesti” täyttää lehden sunnuntairistikkoa. Kerran hän on päässyt yhden sanan päähän.
Joitakin kertoja hän on käynyt ”uteliaisuuttaan” Sellossa katselemassa, mitä siellä on. Tarjonta on hyvä, jos vain ”likviditeettipuoli pelaa”.
Hyviä ystäviä on muutama. Heidän kanssaan jutellaan tupakalla ainakin matkustelusta ja koirista.
Artikkeli on osa journalistista hanketta, johon kirjoittaja on saanut Alfred Kordelinin säätiön apurahan.