Kuinka käy elokuvaperinnön?

Kevään aikana työntekijät huomasivat, että viraston monia toimintoja ajetaan kiihtyvällä vauhdilla alas.

Yllätyksenä se ei tullut. Viime vuonna juuri ennen joulua opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) oli tiedottanut, että Kansallinen audiovisuaalinen instituutti eli Kavi yhdistetään Taiteen edistämiskeskukseen.

Kavin ja Taiken yhdistämistä oli kaavailtu jo pitkään. Tehostamiseksi kuvailtu muutos on osa OKM:n Sivistyshallinto 2030 -hanketta, jossa yksitoista hallinnonalan virastoa yhdistetään viideksi virastoksi.

Nyt kun asia oli virallista, alkoi tapahtua.

Jo ennen vuodenvaihdetta Kavi muutti pienempiin tiloihin. Työntekijät, myös tutkijat, menettivät omat huoneet.

Muuttoaikataulu oli mahdoton. Kirjoja pakattiin vapaa-ajalla viikonloppuna. Eläkkeelle jäänyt työntekijä tuli auttamaan.

Johtoryhmän kokouksessa ihmeteltiin, miksi uutta kirjastonhoitajaa haettiin vain määräaikaisena, kun edellinen jäi eläkkeelle. Uusien kirjojen tilaaminenkin kiellettiin. Näistä pääteltiin, että kirjastolla ei taida olla tulevaisuutta.

Kavin rahoitus on ollut alamäessä jo pitkään. 2010-luvulla se laski roimasti, peräti 21 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2018. ­Rahoitusta on nostettu pahimmasta kuopasta, mutta indeksikorjattuna se on selvästi kymmenen vuoden takaisen tason alapuolella.

Avoimia virkoja on useita, säästöpaineissa niitä ei enää ole täytetty. Jotkut ovat olleet avoinna vuosia. Nyt leikkauspaine kohdistuu myös toimintoihin, joiden kiinteistä kuluista ei voi tinkiä: arkistointiin ja arkistojen säilyttämiseen.

Kavin keskeiset tehtävät ovat suomalaisen audiovisuaalisen kulttuuriperinnön säilöminen ja mediakasvatus. Audiovisuaa­lisella kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan elokuvaa, televisiota ja radiota.

Yleisradiolla on lakisääteisiä arkistointitehtäviä, mutta ylivoimaisesti suurin tehtävä on Kavin harteilla. Kaupallisilla toimijoilla ja tekijänoikeuksien haltijoilla ei ole minkäänlaisia velvoitteita töidensä säilyttämiseen jälkipolville.

Jos vanhempi suomalainen elokuva halutaan laadukkaaseen esityskuntoon, restau­roinnista vastaa Kavi. Viraston Elonet+-palvelussa on katsottavissa ilmaiseksi satoja elokuvia, kuten teräväpiirtoentisöidyt Talvi­sota ja Valkoinen peura.

Kavia voi kutsua hieman juhlallisesti kansakunnan muistiksi. Tallessa on viimeiset reilut sata vuotta niitä medioita, joiden parissa on vietetty eniten aikaa.

Talon sisällä kriisin koetaan alkaneen siitä, kun tohtori Riitta Vanhatalo nimitettiin johtajaksi 2022.

Vanhatalo oli Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja, jolla oli taustaa Ylen toimittajana ja radiotoimittajien esihenkilönä. Valinta näytti ohittavan hakuilmoituksen kriteerit.

Kavia läheltä tai sisältä katsovien piirissä syntyi ikäviä johtopäätöksiä. Virastojen pitkään puhuttu, vielä lukkoon lyömätön yhdistäminen häämötti edessä. Oliko Vanhatalo valittu suorittamaan leik­kauksia ja alasajoa? Oliko hän OKM:n päät­täjien silmin sopivin, koska hänellä nimenomaan ei ollut minkäänlaisia yhteyksiä Kavin väkeen tai sidosryhmiin?

Työntekijöille selvisi, että Vanhatalo on mukava ihminen, jolla ei vain ole Kavin toimialan tuntemusta.

Asetelma oli erikoinen: Vanhatalon alaisina jatkaneet kaksi apulaisjohtajaa Mikko Kuutti ja Leo Pekkala olivat myös hakeneet johtajan paikkaa. Viimeisessä hakuvaiheessa oli mukana myös Kavin ulkopuolinen hakija, tutkija Outi Hupaniittu.

Kuutti, Pekkala ja Hupaniittu kukin tekivät Vanhatalon nimityksestä valituksen. Valituksissa Vanhatalo leimattiin epäpäteväksi.

Valitusten käsittelyaika on hallinto-oikeudessa pitkä. Siinä välissä talo sai uuden hallintojohtajan, Leena Kostianderin. Suomen Kuvalehden haastattelemat Kavin työntekijät luonnehtivat Kostianderin ­toimintatapaa käskeväksi ja yksisuuntaiseksi.

Työntekijät kertovat Kostianderin toteuttavan säästöjä omapäisesti kysymättä tulosalueen johtajilta tai henkilökunnalta, mitä niistä seuraa. He pahoittelevat Kostianderin puuttumista esitystoimintaan ja luettelointiin – asioihin, jotka eivät kuulu hallintojohtajalle.

Tilanne on tulehtunut.

Henkilökunta kokee, ettei asioita kerrota suoraan. Eräs työn­tekijä pyysi hallintojohtajalta oman toi­menkuvansa tulevaisuutta käsittelevän museoviraston selvityksen. Kostiander kieltäytyi välittämästä sitä. Työntekijä lähetti museovirastolle tietopyynnön ja sai selvityksen, jonka ensimmäisellä sivulla lukee: julkinen.

Johtoryhmälle lähettämässään sähköpostissa Kostiander kutsui etätyön määrästä eri mieltä olleita henkilöitä ”empatiarajoitteisiksi” ja syytti heitä epäasiallisesta käytöksestä. SK on nähnyt sähköpostin.

Leena Kostiander vastasi SK:n ensimmäiseen haastattelupyyntöön lyhyesti, että johtajavalintaan liittyvät kysymykset kuuluvat ministeriölle. Haastattelupyyntö ei käsitellyt johtajavalintaa.

Kostiander jätti vastaamatta useisiin myö­hempiin haastattelupyyntöihin, myös nii­hin, joissa kuvailtiin häneen kohdistuvaa kritiikkiä ja tarjottiin hänelle mahdollisuus vastata siihen.

Kostiander on ollut työnsä puolesta ristiriitaisessa julkisuudessa ennenkin. Hänen eroamistaan Espoon seurakuntien hallintojohtajan virasta kesällä 2013 käsiteltiin muun muassa Länsiväylässä ja Kirkko ja kau­punki -lehdessä.

Kirkkoneuvoston puheenjohtaja Antti Kujanpää kertoi luottamuspulasta. ”Vuorovaikutuksen sijasta saatiin kokea pyrkimystä asioiden yksipuoliseen päättämiseen yhtymän virastossa”, Kujanpää kuvaili kesällä 2013 Kostianderin eron taustaa Kirkko ja Kaupungille.

Taideammatit ovat usein kutsumusammatteja, ja virastoksi Kavi on hyvin erikoislaatuinen niin tehtäviltään kuin historialtaan.

Monet toimenkuvat ovat Suomessa ainutlaatuisia. Vanhojen filmien restaurointi ja arkistointi ovat mestari-kisälliammatteja, joihin ei valmistu muualta.

Eikä maallikko helposti hahmota digitaalisenkaan arkistoinnin monimutkaisuutta ja resurssien tarvetta. Kotimaisen filmiperinnön säilyttämisessä puhutaan petatavuista.

Petatavu on tuhat miljoonaa megatavua. Tiedostoista tulee olla useita kopioita eri sijainneissa. Alkuperäisiä filmejä ei voi hävittää digitoinnin jälkeen, vaikka sellaistakin on ehdotettu.

Kavin historiaan liittyy tulisieluja ja rakkautta taiteeseen. Se on entinen Suomen elokuva-arkisto, johon on vuonna 2013 yhdistetty Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus Meku eli entinen Suomen elokuvatarkastamo.

Suomen elokuva-arkiston perustivat huhtikuussa 1957 Jörn Donner, Aito Mäkinen, Ywe Jalander ja seitsemän muuta elokuva-alan vaikuttajaa. Joukossa oli alan liiketoiminnan edustajia, kuten Mauno Mäkelä.

Yhdistys syntyi tarpeesta. Valtio ei tallentanut suomalaisen elokuvan historiaa tai edistänyt minkäänlaista elokuvavalistusta. Elettiin aikaa, jolloin elokuva vielä nähtiin yksinomaan liiketoimintana, ei osana kulttuuria. 1960- ja 1970-lukujen pyörteissä uuden sukupolven arvostukset muuttuivat. Elokuva-arkistosta tuli valtion virasto vuonna 1979.

Kasvavan filmikopioarkiston säilömisestä tuli tiedettä. Fotokemiallinen filmi säilyy optimiolosuhteissa hyvin, mutta muuten hyvin huonosti. Otaniemeen rakennettiin maanalaiset viileät tilat, joihin on talletettu suomalaisen elävän kuvan historia. Kokoel­maan kuuluu myös ulkomaista elokuvaa.

Filmikopioiden tallettaminen arkistoon oli kaupallistenkin toimijoiden kunnia-asia. Tarkoitus on ollut tallentaa paitsi kotimainen elokuvakulttuuri myös se, mikä Suomeen ulkomailta tuodaan nähdyksi.

Arkistoinnista osa on lakisääteistä ja osa ei. Harva kai väittäisi, etteivät vaikkapa Edvin Laineen omat, värilliset kaitafilmit Tuntemattoman sotilaan kuvauksien kulisseista kuuluisi kansalliseen perintöön.

Vuonna 1984 SEA sai oman elokuvateatterin vuokraamalla Helsingin Eerikinkadulta Orionin. Se oli Suomen ainoa paikka, jossa sai nähdä elokuvan historiaa säännöllisesti valkokankaalla. Maakuntien esityssarjoilla tavoitettiin oma yleisönsä.

Elokuva-arkiston klassikkopainotteiset esityssarjat laajentuivat 2000-luvun alkupuolella monimuotoisemmiksi ja yleisömäärät kasvoivat.

Kesäkuun 10. päivä henkilökunnan edustajat valmistautuivat iltapäivän tapaamiseen Vanhatalon kanssa. Oli määrä selvitellä ongelmia ja kysyä ääneen lausumattomista asioista.

Sattumoisin samana aamuna tuli julki hallinto-oikeuden päätös: se kumosi Vanhatalon nimityksen Kavin johtajaksi lainvastaisena. Hallinto-oikeuden mukaan hänellä ei ollut perehtyneisyyttä Kavin toimialaan.

Jos henkilökunta oli kokenut, että Vanhatalo on epäpätevä, nyt siitä oli virallinen päätös. Kaikilla kolmella muulla viimeisen vaiheen hakijalla oli parempi pätevyys virkaan. Vanhatalon pätevyyttä ei puoltanut juuri mikään. Hallinto-oikeuden mukaan ansioita ei ollut vertailtu tasapuolisesti ja objektiivisesti, eikä virkaan nimitetty täyttänyt kelpoisuusehtoja.

Tilanne näytti pahalta OKM:n kannalta. Virkanimityksen peruminen tarkoittaisi, että se on ollut lainvastainen. Olisi tehty virkavirhe.

Vanhatalo vastasi ensin myötämielisesti SK:n haastattelupyyntöön, mutta asiaa uudelleen punnittuaan kirjoitti kieltäytyvänsä siitä ”prosessin tässä vaiheessa”.

Heinäkuun alussa nimityskiista sai taas yllätyskäänteen. Aiemmin opetus- ja kulttuuriministeriö oli kertonut noudattavansa Hallinto-oikeuden päätöstä kumota Vanhatalon nimitys.

Nyt OKM ilmoittikin tekevänsä valituksen kumoamisesta. Valituksen käsittelyaika voi olla vuoden, ylikin.

Kyse ei ole vain Vanhatalon nimittäjien, edellisen hallituksen keskustalaisen tiede- ja kulttuuriministerin Petri Honkosen sekä ministeriön ylijohtajan Riitta Kaivosojan arvovallasta.

Ministeriön valituksen myötä hallinto-oikeuden päätös ei tule lainvoimaiseksi. Vanhatalo jatkaa virassaan ainakin Korkeimman hallinto-oikeuden valituslupapäätökseen asti.

Vaikka arkistointi ja mediakasvatus ovat keskeisiä Kavin tehtäviä, suurelle yleisölle näkyvintä ja vaikuttavinta on ollut esitystoiminta.

Viraston lähihistoriaan liittyy päätös, josta on talon sisällä edelleen erimielisyyksiä. Kino Regina on Kavin edellisen johtajan Matti Lukkarilan lempilapseksi mielletty hanke, jolla oli suuria tavoitteita.

SEA:n oma elokuvateatteri Orion kasvatti elokuvanystävien ja -ammattilaisten sukupolvia. Nyt piti saada modernimpi ja hienompi sali, ja sitä puuhattiin suunniteltuun keskustakirjasto Oodiin.

Kino Reginan myötä Kavi liittäisi elokuvan osaksi suomalaista kulttuurimaisemaa pääkaupungin ytimessä. Töölönlahden rannalla olisivat rivissä Kansallisteatteri, Kino Regina maan upeimmassa kirjastossa Oodissa, Musiikkitalo ja oopperatalo.

Kun Kavin silloisen johdon aikeet siirtää esitystoiminta Oodiin tulivat julkiseen keskusteluun, suhtautuminen oli kriittistä. Debatti jatkui, mutta päätökset oli tehty.

Oodi valmistui 2019. Sinne rakennettiin auditorio, jonne Kavi hankki korkealaatuisen elokuvien esityskaluston. Kavi maksaa salista tuntivuokraa Helsingin kaupungille. Järjestelystä on oltu tietoisia OKM:n Kaville myöntämässä budjetissa. Esitystoimintaan rakennettiin näin hiljainen riippuvaisuus OKM:n myötämielisyydestä.

Katsojaluvut eivät nousseet, vaikka sijaintia lähempänä päärautatieasemaa oli pidetty Kavin johdon piirissä varmana vetonaulana. Kino Reginan kallis vuokra on taakka koko virastolle. Monet työntekijät pitävät Orionin jättämistä suurena virheenä.

Unelma elokuvan paikasta kansalli­sessa kulttuurimaisemassa on nyt jyrätty, kun Helsingin kaupunki ei tule Kavia vastaan vuokran hinnassa ja OKM kiristää nyörejä.

Elokuvien esitystoimintaa on päätetty supistaa ensimmäisen kerran sen yli 50-vuotisen historian aikana. Myös Radio- ja televisioarkiston katselupisteistä Oodissa luovutaan. Säästöt kohdistuvat siis yleisön ja tutkijoiden palvelemiseen.

Kino Reginaan on odotettavissa vähemmän esityspäiviä viikossa ja aiempaa vähemmän näytöksiä, mutta millaisesta leikkauksesta on konkreettisesti kyse?

”Meillä oli tänään kokous jossa piti suunnitella tulevaa…”, vastaa eräs esitystoimin­nan puolen kavilainen heinäkuussa puhelinhaastattelussa kysymykseen Kino Reginan tule­vaisuudesta.

Sitten sanat loppuvat, kun hän itse ymmärtää lauseen absurdiuden, eikä keksi enempää sanottavaa.

Ei, mitään ei tiedetä.

Taiken ja Kavin yhdistyminen häämöttää parin vuoden päässä, ja silloin johtaja-­asiat myllerretään. Uudelle virastolle ei ole vielä hallintomallia. Virastoilla ei ole päällekkäistä tai yhteistä toimintaa.

Mutta tuoko yhdistyminen itsessään säästöjä tai tuottavuutta?

”Uudistuksessa katsotaan kokonaisuuksia ja yritetään isommalla virastokoolla saada mahdollisuutta virastojen tehtävien suorittamiseen ja miettimiseen laajemmin, kuin että jos on kapea-alaisempia virastoja”, OKM:n ylijohtaja Riitta Kaivosoja sanoo.

”Tässä vaiheessa on todella vaikea sanoa [yhdistymisen tuottamaa] säästöpotentiaalia. Kyllä ne tuottavuussäästöt tulevat näinä vuosina esiin.”

Kaivosoja myöntää, että virastojen yhdistämiset tuovat työntekijöille epävarmuutta. Tällä hetkellä henkilökunta odottaa jännityksellä elokuuta, jolloin budjettiarvion myötä pitäisi tulla uutta tietoa säästötavoitteista.

Kavin budjetti on seitsemän miljoonan euron luokkaa. Siitä noin kolme miljoonaa menee filmien ja 1,5 miljoonaa radio- ja televisiosisällön arkistointeihin. Sen pitäisi riittää sekä yli sadan vuoden perinnön että lain piiriin kuuluvan tuoreen suomalaisen audio­visuaalisen sisällön säilömiseen.

Kavi maksaa datan varastoinnista CSC:lle eli Tieteen tietotekniikan keskukselle, yritykselle, jonka suurin omistaja on valtio.

Filmien skannaaminen jatkuu Kavilla, koska se on tehtävä. Peruuttamattomat virheet pelottavat.

”Ei ne leikkaukset sinänsä, vaan se, ettei leikattaisi ajattelematta. Ettei tulisi peruuttamatonta tuhoa. Ettei meidän vahtivuorolla kävisi huonosti”, eräs Kavin työntekijä sanoo.

1950-luvun lopussa suurin huoli liittyi 1900-luvun alun elokuviin, joiden ainoat tallenteet, nitraattifilmit, olivat erittäin tulenarkoja. Arkistotoiminnan suuri ensimmäinen saavutus oli onnistua suomalaisen elokuvahistorian varhaisvuosien säilömisessä.

Aarteet voidaan tuhota vain kerran. Siitä saatiin esimakua vuoden 2023 lopulla.

Muuttotohinan yhteydessä suuri määrä valokuvia odotti vielä siirtoa uusiin tiloihin. Epähuomiossa kaatopaikalle lähti väärä lasti, noin kymmenentuhatta Mainos-TV:n varhaisvuosien valokuvia ohjelmista, joita ei enää ole olemassa tallenteina. Materiaalia, jota ei ole digitoitu. Työntekijöiden mukaan virhe liittyi hallintojohtajan hätiköintiin.

Kun uudet tilat oli otettu käyttöön, saatiin huokaista helpotuksesta. Suurimmasta osasta kaatopaikalle päätyneitä valokuvia löytyi negatiivit.

Se, että juuri kyseisistä kuvista oli negatiivit olemassa, ei voinut olla kaatopaikalle lähettämisen hetkellä tiedossa.

”Arkiston toiminta perustuu luottamukseen. Kun meille talletetaan jotain, me pidämme siitä huolta. Se on toiminnan idea”, eräs työntekijä sanoo.

”Jos käy niin, että tuhoamme sen, mikä meille on luotettu, mehän ollaan merkityksettömiä.” 

Artikkelia varten on haastateltu yhteensä yhdeksää nykyistä ja entistä kavilaista.

Oikaisu 11.7.2024 kello 11.20. Tekstissä kerrottiin aiemmin Kavin olevan entinen Suomen elokuva-arkisto, ”johon on vuonna 2013 yhdistetty Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus sekä myöhemmin Suomen elokuvatarkastamo.” Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus Meku on entinen Suomen elokuvatarkastamo.