Tähtäimessä saarto

Kiina pullistelee kasvavilla asevoimillaan, joiden päämaali on Taiwan. Xi Jinping voisi yrittää nujertaa saaren merisaarrolla.

sodankäynti
Teksti
Hannu Pesonen
8 MIN

Vielä kolme vuotta sitten Quinglonghun esikaupunkialueella näkyi asuinrakennuksia ja puisto. Vuotta myöhemmin maasto oli raivattu useiden kilometrien pituiseksi paljaaksi hiekka- ja soraerämaaksi.

Tänään yli sata nostokurkea sojottaa tiheänä piikkimattona valtavalla rakennustyömaalla, joka muistuttaa kaupunkia kaupungin sisällä. Matkaa Pekingiin on 30 kilometriä.

Maxar-yhtiön satelliittikuvissa näkyy Kiinan kansan vapautusarmeijan tuleva sodanajan komentokeskus, arvioivat läntiset tiedusteluasiantuntijat Business Insider -lehdessä.

Keskuksen on määrä tarjota parempaa suojaa Kiinan johtajille kuin Pekingin Länsikukkuloilla sijaitseva nykyinen keskus, joka on rakennettu 1950-luvulla.

Analyytikot arvioivat kuvien perusteella, että keskuksen komentobunkkeri on kaivettu yli sadan metrin syvyyteen. Niin syvälle eivät ulotu vahvimmatkaan tiedossa olevat Yhdysvaltain bunkkeripommit. Yli 600 hehtaarin kokonaisuus rakentuu Pekingin metropolialuetta ympäröivän vuorijonon kylkeen, josta tunnelit vievät kallioperän uumeniin.

Rakennuskompleksi on valmistuttuaan maailman suurin asevoimien hallintokeskus, noin kymmenen kertaa Yhdysvaltojen ikonista puolustusministeriön keskusta Pentagonia suurempi.

Mittasuhteet ovat vertauskuvallinen näyttö Kiinan aikeista. Maata vuodesta 2013 johtanut presidentti ja kommunistisen puolueen puheenjohtaja Xi Jinping on säätänyt, että Kiinan on noustava Yhdysvaltojen ohi maailman merkittävimmäksi asemahdiks­i vuoteen 2049 mennessä. Tuolloin kommunistinen kansantasavalta täyttää sata vuotta.

Toinen merkkipaalu odottaa lähempänä, vain kahden vuoden päässä. Xi on määrännyt, että Kiinan kansanarmeijalla tulee vuonna 2027 olla valmius vallata Taiwan aseellisesti, Yhdysvaltojen puolustusministeriö arvioi.

Valmius ei vielä tarkoita hyökkäämistä. Yhdysvalloissakin arvio on maltillistunut: vielä vuonna 2021 tiedusteluviranomaiset päättelivät, että valtaus todella alkaisi vuonna 2027.

Vielä vuosituhannen vaihteessa Kiinan johtajilla oli teoriassa mahdollisuus valita, pakottaako Taiwan aktiivisesti osaksi manner-Kiinaa vai jättää toimet virallisen uhkailun asteelle. Enää ei.

Xi on maalannut tavoitteellaan itsensä nurkkaan – ja kun maali kuivuu, hän mitä todennäköisimmin lähtee sieltä.

Xi on noussut lännen ylivaltaa haasta­vien voimien kiistattomaksi keulakuvaksi. Se lujittaa hänen käsitystään, että Kiina voi ja sen pitääkin toimia lähialueillaan haluamallaan tavalla.

Hänen ulkopoliittista ja sotilasstrategista ajatteluaan ohjaa usko siitä, että lännen vaikutusvalta laskee tasaisesti ja Kiinan johtaman idän valta vastaavasti kasvaa. Osa tätä kehitystä on Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin kanssa solmittu poliittinen ja sotilaallinen kolmiliitto syyskuun alussa Pekingissä.

Kiinan sotilaallinen häirintä Taiwania vastaan kolminkertaistui vuonna 2024 edellisvuodesta, muistutti Yhdysvaltojen Tyynenmeren sotatoimialueen komentaja, amiraali Samuel Paparo viime huhtikuussa edustajainhuoneelle.

”Ne eivät ole pelkästään harjoituksia vaan sotasuunnitelmien valmistelua.”

Uhka on kasvanut käsi kädessä Kiinan nopean ja laajan asekehityksen kanssa.

Idän supervallan puolustusbudjetti on kasvanut vuosittain vähintään kymmenen prosenttia siitä lähtien kun sen johtaja Jiang Zemin käynnisti asevoimien nykyaikaistamisen 1990-luvulla. Viime vuonna budjetti oli 318 miljardia dollaria, Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti Sipri on laskenut.

Kiinalla on jo nyt maailman suurin ohjusarsenaali ja alusten määrällä mitattuna maailman suurin sotalaivasto. Satoja sotilaalliseen käyttöön soveltuvia kiinalais­satelliitteja kiertää avaruudessa, mitä Xi kutsuu tärkeäksi strategiseksi voimavaraksi.

Kymmenen vuotta sitten useimmat Kiinan esittelemät aseet olivat karkeita jäljitelmiä paljon pitemmälle viedystä yhdysvaltalaisteknologiasta. Nyt ne ovat pääosin vertailukelpoisia, osa jopa amerikkalaisaseita edellä, arvioi singaporelaisen Nanyan­gin teknillisen korkeakoulun apulaisprofessori Michael Raska BBC:lle.

Kiina pystyy myös tuottamaan aseita enemmän ja nopeammin kuin useimmat muut valtiot. Sen hallussa on huomattavan suuria harvinaisten strategisten mineraalien esiintymiä, työvoimaa riittää eivätkä tuotannon kannattavuuskysymykset jarruta valtion tukemaa aseteollisuutta.

Lokakuussa Peking rajoitti jyrkästi harvinaisten strategisten mineraalien vientiä. Se vaikeuttaa läntistä asetuotantoa, joka on suuresti riippuvainen niistä.

Kiinan toimet muuttavat Taiwaninsalmen voimatasapainoa sen eduksi, sillä suurin osa uudesta huippukalustosta menee kansanarmeijan eteläiselle ja itäiselle aluejohdolle. Ne ovat minkä tahansa Taiwanin kanssa puhkeavan konfliktin eturintamassa.

Yhdysvaltalaiset strategit ovat lähes yksimielisiä siitä, että Kiinalla on jo alueellinen ylivoima eikä Yhdysvallat voittaisi sotaa Taiwanista kärjistämättä sitä ydinsodaksi. Kiina on vuoden 2020 jälkeen kaksinkertaistanut ydinkärkiensä määrän kuuteen­sataan. Luvun arvioidaan kasvavan 1 500:aan eli Yhdysvaltojen tasalle vuoteen 2035 mennessä.

Sekä puolue että armeija marssivat yhtä jalkaa Xin tahdissa kohti Taiwan-tavoitetta. Hän on korruptionvastaisen kampanjansa nimissä poistanut molemmista organisaatioista vastustajiaan kovalla kädellä.

Xi juhlisti liittoa Putinin ja Kimin kanssa Kiinan kaikkien aikojen suurimmalla sotilasparaatilla. Näytös kertoi, miten pitkälle Kiina on yltänyt asekehittelyssään, mutta myös, mihin se pyrkii jatkossa.

Ohimarssi vahvisti, että Taiwan on ja pysyy kansanarmeijan selkeänä ykköskohteena: suuri osa paraatissa esitellyistä uusista asetyypeistä kytkeytyi Xin Taiwan-päämääriin.

Tätä alleviivaavat myös useat muut viimeaikaiset havainnot.

Kiina on viime vuosikymmenen aikana rakentanut uusia kiitoratoja sekä pidentänyt ja leventänyt entisiä kaikilla noin 134 sotilaslentokentällään, joilta yltää toimimaan Taiwaniin, paljastavat yhdysvalta­laisen t­utkimuslaitoksen Hudson-instituutin tutkijat Timothy Walton ja Tom Shugart.

Kiina on myös alkanut valmistaa maihinnousuproomuja, joiden keulassa on yli sata metriä pitkä vahva silta, Naval News -leht­i kertoi.

Proomujen perässä on luja ramppi. Se mahdollistaa raskaiden ajoneuvojen ajon niille suoraan laivoista, esimerkiksi auto­lauttojen keula- tai peräportista. Proomuista ne voidaan ajaa siltaa pitkin kovalle maalle upottavan rantahietikon yli.

Proomut lisäävät oleellisesti Kiinan kykyä käyttää siviililiikenteensä autolauttoja ja konttilaivoja suurten maajoukkojen maihinnousussa. Autoja, panssarivaunuja, tykistöä ja muuta kalustoa voidaan kuljettaa mihin tahansa pitkin Taiwanin rannikkoa.

Siviili- ja sota-alusten yhteisharjoitukset ovat jo käynnistyneet, Shugart huomauttaa.

Taiwanilaisia varusmiehiä sotilastukikohdassa Taichungissa kesällä 2024. © Sam Yeh / AFP / MVPhotos

Uhkakuvista huolimatta Kiinan kärki­strategiaksi näyttää silti nousseen Taiwanin nujertaminen verettömin keinoin. Ajatuksena on pakottaa saaren hallinto antautumaan eristämällä se tiiviisti ulkomaailmasta ja kansainvälisestä taloudesta merisaarrolla, joka muistuttaa hieman keskiaikaista kaupungin piiritystä.

Taiwan on erittäin haavoittuvainen saarto­toimille, australialaisen Deakinin yliopiston tutkija Claudio Bozzi arvioi tutkivan journalismin verkkojulkaisussa The Conversationissa.

Saari on teollisuusmaista riippuvaisin satamaliikenteestään, ja sen tärkeimmät satamat ovat Kiinan-puoleisella länsirannikolla. Omat elintarvike- ja polttoainevarmuus­varastot ovat niukat.

Kiinan sotaharjoitusten pääpaino on vuodesta 2022 lähtien ollut Taiwanin saarron mallintamisessa, ja se on muokannut kaikkien aselajiensa johtojärjestelmiä siten, että ne soveltuvat saartoon, Bozzi sanoo.

Ajatushautomo Centre for Strategic and International Studies (CSIS) tutki viime heinäkuussa Taiwanin saarron toteutusmahdollisuuksia sotapelissä, jossa sen tutkijat rakensivat 26 erilaista simulaatiomallia.

Keskeiset johtopäätökset olivat Taiwanin kannalta lohduttomia: Saaren luonnonkaasuvarastot ehtyisivät kymmenessä päivässä, kivihiili ja raakaöljy muutamassa viikossa. Taiwanin sähköntuotanto putoaisi viidesosaan saartoa edeltävästä tasosta, mikä merkitsisi teollisuustuotannon pysähtymistä.

On epäselvää, miten ulkovallat reagoisivat Taiwanin saartoon.

Saaren alueellisen koskemattomuuden tärkein takaaja on aina ollut Yhdysvallat. Australialainen Lowy Institute kuitenkin arvioi, että Yhdysvaltain siviili- ja sotilastiedustelulla on paraikaa suuria vaikeuksia hahmottaa, mitkä Kiinan hankkeet ja operaatiot ovat vain sen voimannäyttöä ja mitkä liittyvät todellisiin hyökkäysvalmisteluihin.

Se on vaarallista tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteet ovat erittäin ki­reät, Yhdysvaltojen halu puolustaa Taiwania on vaikeasti ennustettavissa ja jännitteet Taiwaninsalmen molemmin puolin korkealla.

Presidentti Donald Trumpin edeltäjä Joe Biden lupasi, että Yhdysvallat rientää Taiwanin avuksi, jos saarta vastaan hyökätään.

Trumpin kantaa on paljon vaikeampi arvailla, mutta ainakin tällä hetkellä hän vaikuttaa haluttomalta tukemaan Taiwania, jos se ärsyttää Kiinaa, arvioi lontoolaisen King’s College-yliopiston Kiinan poli­tiikan professori Kerry Brown The Conversationille.

Trumpin laskelmissa merkitystä on vain sillä, mitä hän ja Yhdysvallat hyötyvät tai häviävät suhteistaan. Se koskee myös Taiwania.

Hänen Kiinan-politiikkansa ydin on pakottaa sen ”epäreilu” vienti kuriin, häivyttää Yhdysvaltojen Kiinan-kaupan syvä vaj­e super­tulleilla sekä osoittaa, että hän on mahtavampi kuin Xi.

”Entä jos Kiina lupaakin ostaa enemmän amerikkalaistuotteita ja investoida Yhdysvaltoihin? Voiko Trump vastustaa kiusausta solmia historiallista diiliä maailman kahden suurvallan kesken?” Brown kysyy.

Jos ei voi, Taiwan on pulassa.