Rakkaustarina
Oli paljon hyviä päiviä ja sitten vaikeampia. Mutta kun mies kuoli, Elina Kanerva halusi tämän nimen tatuoituna iholleen.
Pieni lestadiolaisperhe asui Juhannuskukkulalla, lähellä Turun keskustaa.
Isä oli insinööri, äiti kotona. Kiikon perheessä oli jo kolmevuotias poika, nyt keväällä 1969 syntyi tyttö. Nimeksi annettiin Elina. Myöhemmin he saivat vielä kolme sisarusta lisää.
Se oli hyvä perhe lapselle.
”Mä sain tosi ihanan kasvatuksen mun vanhemmilta”, sanoo sama Elina nyt.
Tehtiin paljon yhdessä, esimerkiksi kesäisin autoretkiä Eurooppaan. Ja myöhemmin, kun isoveli oli vaihto-oppilaana, kierrettiin myös Yhdysvaltoja. Käytiin Walt Disney Worldissa ja Elviksen kotitalossa Gracelandissa.
Viikonloppuisin ulkoiltiin. Talvisin toisinaan lasketeltiin, niin kuin esimerkiksi kerran Muurlassa. Elina oli tuolloin 13-vuotias. Paikalla oli myös paikallinen poliitikko kampanjoimassa kevään eduskuntavaalien vuoksi. Puolue oli sama, jota perheen vanhemmat äänestivät: kokoomus.
Elina oli äitinsä kanssa rinteen juurella, kun mies tuli tarjoamaan heille karkit. Sen muisti äitikin vuosia myöhemmin.
Politiikka ei kuitenkaan erityisemmin kiinnostanut, oli paljon kaikkea muuta. Myöhemmin teini-iässä vähän rajojen koetteluakin, vaikka vanhempien kasvatus oli lempeää.
”Se oli lähinnä sellaista tiedätkö, että lähdettiin jonnekin kaupungille ja käytiin bailaamassa, mikä ei sitten ollut oikein tietenkään soveliasta.”
Aikuisena perheen arvot ovat tuntuneet hyvältä, siltä että ne ovat koko ajan olleet jossakin sisimmässä. Perhekeskeisyys, esimerkiksi.
Nuorena samanikäinen serkku oli käytännössä hänen paras kaverinsa.
Kun tytöt olivat vajaa parikymppisiä, jompikumpi heistä selasi Turun Sanomia. Lehdessä oli iso mustavalkoinen henkilökuva samasta poliitikosta, jonka Elina oli nähnyt laskettelurinteessä vuosia aiemmin.
Mies oli jo nelikymppinen, mutta näytti Elinan mielestä kivalta. Ton Ilkan mä voisin ottaa, hän sanoi silloin serkulleen. Myöhemmin sekin hetki palaisi mieleen.
Kun Elina Kiikko kirjoitti ylioppilaaksi, perhe ei enää asunut Juhannuskukkulalla, vaan isossa omakotitalossa lähellä isän työpaikkaa Wärtsilän tehdasta. Tehtaalta myös Kiikko sai ensimmäisen kesätyönsä, pääsi kopioimaan laivojen piirustuksia arkistoon.
Oli nousukausi ja taloudessa meni lujaa. Oma raha tuntui hyvältä, teki mieli tienata lisää ja nähdä maailmaa.
Keväällä 1988 hän sai lakin. Sen jälkeen piti lähteä Amerikkaan, mutta siihen olisi tarvittu työlupa. Tukholmaan pääsi helpommin.
Parikymppinen Elina Kiikko ajatteli menevänsä naimisiin kerran elämässään.
Ja se olisi nyt. Hän oli tavannut vähän aiemmin Tukholmassa Libanonista kotoisin olevan miehen, ja he matkustivat häitä varten Beirutiin.
Kiikon mitat oli lähetetty miehen siskolle etukäteen. Tämä kirjaili työkseen vaatteita ja teki hääpuvun morsiamelle, jota ei ollut vielä tavannut.
Mekon lisäksi tuleva käly hankki myös kruunun ja korvakorut, kaikki peitetty helmillä. Ne päällään Kiikko vihittiin hiekkarannalla, samaan aikaan kun aurinko laski. Se oli hänen mielestään hyvin eksoottista.
Pian tuoreelle avioparille syntyi tytär. Perhe asui Tukholmassa lähellä keskustaa, 15 minuutin metromatkan päässä, hän kertoo. Ei sen tarkempaa sijaintia. Mutta: hän muistaa Tukholman ihanana kaupunkina. Siitä huolimatta, että välillä piti olla varuillaan, koska maahanmuuttajia ei aina katsottu kovin hyvällä, ei ainakaan ennen kuin kertoi olevansa suomalainen.
Sen sijaan ihanaa oli esimerkiksi olla lapsen kanssa Kungsträdgårdenissa, syödä jäätelöä ja kuunnella puistossa esiintyviä soittajia.
Elettiin 1990-luvun alkua. Suomessa oli lama, mutta se oli etäällä Kiikon arjesta. Ulkomaanpuhelut, mikä oli kätevin tapa vaihtaa kuulumisia, olivat vielä kalliita.
Koko lamasta ei jäänyt oikein mielikuvia. Vaikka tietysti hän tietää ajan olleen raskasta. Toinen aviomies muisteli sitä monta kertaa myöhemmin, hän toimi lamavuosina työministerinä.
Kun Ajankohtaisen kakkosen toimittajat kävivät tuolloin haastattelemassa baarissa istuvia työttömiä, nämä lähettivät miehelle terveisiä, että kannattaisi erota saman tien. Tuli tappouhkauksia.
Mies myös kutsuttiin Turun torille ministerikollegoidensa kanssa ”hirtettäväksi”. Työttömät ratkoivat siellä näytösluontoisesti työttömyysongelmaa eli olivat hirttävinään toisiaan lavalla. Kun ministerit eivät tulleet paikalle, heistä tehtiin nuket. Se oli kuitenkin Suomessa se, Tukholmassa ei katseltu Suomen uutisia.
Kun vuosituhannen vaihde lähestyi, Elina Kiikko oli lähes kolmekymppinen, eronnut ja palannut takaisin Suomeen lapsi mukanaan. He asuivat alkuun isän ja äidin luona samassa omakotitalossa, josta Kiikko oli lähtenyt Tukholmaan.
Töitä löytyi ensin Ilmailulaitokselta ja pian Finnairilta. Vuoro oli välillä lipputiskillä, välillä tuloaulassa, lähtöselvityksessä tai puhelinmyynnissä. Hän viihtyi.
Kesällä 1999 hänen tiskilleen Turun lentokentällä tuli sama hauskannäköinen poliitikko, johon hän oli kiinnittänyt huomiota aikaisemmin.
Mies kyseli lähtevistä lennoista. Hetken päästä kysely alkoi kuitenkin vaikuttaa tekosyyltä. Oikeasti mies halusi pyytää kahville.
Miehen maine epäilytti. Jutut, joita lehdissä oli ollut. Hänen avioliittonsa oli päättynyt melkein 15 vuotta aikaisemmin. Oli naistenmiehen maine ja suhde tunnettuun laulajaan, josta kirjoitettiin paljon. Iltapäivälehdissä oli uumoiltu uusia häitä parinkin eri naisen kanssa.
Samaan aikaan mies kuitenkin vaikutti mukavalta. He menivät lentoasemalle kahville. Kahvin jälkeen miehellä oli uusi ehdotus.
Voisivatko he mennä myös illalliselle, jo samana iltana?
Kiikko oli 30-vuotias, mies 51.
Sen jälkeen he tapasivat silloin tällöin, ilman sitoumuksia. Julkisuus mietitytti Kiikkoa. Se oli hänelle vierasta, mutta ympäröi miestä. Syksy kului.
Kun vuodenvaihde läheni, he päättivät mennä yhdessä millennium-juhliin, joihin mies oli kutsuttu. Paikkana oli Naantalin kylpylä. Illasta jäi Kiikolle mieleen se, että ruoat olivat lihaisia, mikä teki yhdessä syömisestä kiusallista kasvissyöjälle. Ja siellä, niin kuin monissa tilaisuuksissa tulevina vuosina, muut olivat pääosin vanhempia kuin hän ja eri elämäntilanteessa. Oli vaikea keksiä puhuttavaa. Mutta hän viihtyi miehen kanssa.
Sinä iltana, hän kertoo nyt, he sopivat olevansa yhdessä. Ja vuosituhat vaihtui.
Seurustelun alettua vanhempien luona asuminen kävi epäkäytännölliseksi. Kiikko muutti kerrostalohuoneistoon Turun keskustaan.
Lähelle uuden miesystävän kotia, vaikka se oli sattumaa.
Hän liimasi tyttärensä kanssa tämän huoneen kattoon pimeässä hohtavia muovitähtiä. Tytär nukkui kuitenkin mieluiten äitinsä vieressä, mikä onnistui silloin, kun miesystävä ei ollut heidän luonaan.
Tytärtä hermostutti se, että mies oli tunnettu. Hän ei halunnut, että tästä puhutaan nimellä ruokakaupassa tai muualla, missä joku saattoi kuulla. Siksi hän antoi miehelle lempinimen: Kukka. Miehen sukunimihän oli kukkiva kasvi.
Nimi jäi käyttöön, loppuun saakka.
Pariskunta tapasi alkuun vain niin, ettei heitä nähty yhdessä. Välillä mies soitteli Kiikolle töihin lentoasemalle, mutta se oli stressaavaa. Mitä jos asiakas yrittäisi soittaa samaan aikaan?
Jonkin ajan päästä Kiikko tyttärineen muutti Helsinkiin, kun työt siirtyivät Helsinki-Vantaalle.
Se ei haitannut seurustelua, koska mieskin asui osan viikosta Helsingissä. Mutta lastenhoito oli hankalampi järjestää. Työ oli vuorotyötä ja Kiikko oli yksin vastuussa lapsesta. Usein hänen oma äitinsä auttoi.
Kun itsenäisyyspäivä taas lähestyi, he sopivat miehen kanssa, että Kiikko voisi tulla käymään loppuillasta Kalastajatorpalle, jossa juhlittiin presidentin vastaanoton jatkoja.
Se oli käytännössä päätös julkistaa suhde, koska paikalla oli toimittajia.
Seuraavana vuonna Kiikko tuli myös Presidentinlinnaan.
”Mähän olin ihan untuvikko”, hän sanoo nyt. ”Mä en tiennyt mitään. Mulla ei ollut tietoa, mistä hankkisin iltapuvun, mistä saisin kampaukset ja meikit. Se oli kaikki uutta.”
”Menin kangaskauppaan Helsingissä ja he neuvoivat mulle sitten, että kehen ompelijaan voisin olla yhteydessä.”
Ennen juhlia stressasi, paino tippui ja mekko jäi väljäksi.
Etiketin mukaan kutsun saanut menee tervehtimään presidenttiparia ensin. Miesystävä, joka oli vuosia käynyt juhlissa ilman avecia, meni kuitenkin hämilleen ja ohjasi Kiikon edelleen.
Sen jälkeen he olivat keskellä Kiikolle vieraita ihmisiä.
Vuosien myötä hän tottui. Tutustui ihmisiin ja sai mekoillaan kiitosta julkisuudessa. Muoti kiinnosti häntä.
Yleensä hän sanoi aina etukäteen miehelleen, ettei halua juhlissa suoraan haastatteluun. Kun toimittajat sitten pyysivät, mies suostui silti ja hänenkin oli puhuttava.
Hän alkoi liikkua miehen mukana enemmän muutenkin, vaikka se ei aina ollut helppoa.
Miesystävä unohti toistuvasti kertoa eteenpäin, että hän oli kasvissyöjä. Ja vieraille puhuminen oli edelleen vaikeaa. Miesystävän mukaan hiljaisena antoi itsestään helposti ylpeän kuvan, eikä se ollut hyvä.
Kiikko yritti selittää, miten itse koki tapaamiset. Asiasta jankattiin monesti. Mutta joka kerta, kun Kiikko yritti avautua sosiaalisissa tilanteissa enemmän, mies muisti kehua siitä jälkikäteen.
Koira ei ollut miesystävän mielestä hyvä idea. Siksi hänelle ei kerrottukaan etukäteen, kun Kiikko ja tytär kävivät hakemassa kultaisennoutajan pennun.
Seurustelua oli kestänyt vajaat viisi vuotta, eivätkä he asuneet yhdessä, mutta Kiikko tiesi hyvin, että miehellä oli omat mielipiteensä lemmikin käytännöllisyydestä. Ja tatuoinneista. Nekin Kiikko otti myöhemmin kertomatta etukäteen.
Hän oli muuttanut taas takaisin Turkuun, lähemmäs vanhempiaan. Uusi työpaikka oli löytynyt hotellien varausjärjestelmiä tarjoavasta yrityksestä. Asunto oli sama kuin aiemmin, se oli sattunut taas olemaan tarjolla. Katossa oli muovitähdetkin tallella.
Nuutti-pentu sai siis juosta yllätyksenä miestä vastaan, kun hän tuli käymään.
Miesystävä valitti hetken, mutta kiintyi sitten nopeasti koiraan. Lenkittikin sitä itsekseen. Hänestä oli hauskaa, että silloin vastaantulevat ihmiset juttelivat koirista. Ilman eläintä puhe kääntyi yleensä politiikkaan.
Kiikko ja mies eivät olleet menneet kihloihin tai naimisiin. Toimittajat kyselivät siitä välillä.
Miesystävästä julkaistiin elämäkerta ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja. Siinä hän sanoo, ettei hänellä ole tarvetta ”instituutionaalisille ratkaisuille”. Rakastaa voi hänen mukaansa aivan yhtä aidosti ja paljon ilman naimisiinmenoa, vaikka se onkin perheen perustamisen ja lasten kannalta ”oikeudellisesti olennainen suojatekijä”.
Kiikko mainitaan kirjassa kahdesti. Avioliiton merkityksestä puhuttaessa ja myöhemmin, kun miesystävä kiittää häntä siitä, että hänellä on ”kyky asettua uutisointien yläpuolelle”.
Uutisointia oli tosiaan ollut. Erityisesti kesällä 2005, jolloin lehdissä kirjoitettiin miehen ”tyhmistä tekstiviesteistä”, niin kuin Pohjolan Sanomien pääkirjoituksessa ilmaistiin.
Useampi nuori nainen oli kertonut julkisuudessa, että eduskunnan varapuhemiehenä toiminut miesystävä oli tekstaillut heidän kanssaan.
Kevään 2007 vaalit sujuivat kaikesta huolimatta hyvin. Kokoomus oli hyvissä asemissa hallitusneuvotteluissa.
Miesystävä tuli kotiin Turkuun onnellisena ja kertoi hyvät uutiset Kiikolle: Katainen halusi hänet vetämään ulkopolitiikkaa koskevia neuvotteluita.
Jos kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, hänestä tulisi ulkoministeri, miesystävä selitti. Ilo jäi Kiikolle mieleen.
”Oli käsillä se hetki, mikä oli hänen unelmansa, niin se oli tosi merkityksellistä meille”, hän kuvailee.
Mies lupasi puolueensa puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle, ettei tämän tarvitsisi kertaakaan ottaa kantaa julkisuudessa hänen yksityisiin suhteisiinsa.
Lupaus ei pitänyt. Työ ulkoministerinä jatkui vain noin vuoden.
Keväällä 2008 Hymy uutisoi miehen viesteistä tanssijana toimineelle naiselle. Kohu pitkittyi. Myöhemmin lehti julkaisi intiimejä viestejä. Pääministeri joutui ilmoittamaan, ettei mies voisi jatkaa.
Viestinnän professori Pekka Isotalus kävi tutkimusryhmänsä kanssa jälkikäteen läpi kohun uutisointia. Juttujen määrä oli valtava. Viestittelystä kirjoitettiin tarkastelluissa lehdissä enemmän kuin mistään muusta kehenkään poliitikkoon liittyvästä tapahtumasta samana vuonna.
Vaikka kyse oli skandaalista, isossa osassa juttuja kehuttiin tapaa, jolla ulkoministeri oli työnsä siihen asti hoitanut. Monissa oli mukana myös itsereflektiota. Kuuluiko tällaisista viesteistä uutisoida?
Näkyi tyytyväisyyttäkin. Enää poliitikkojen ja toimittajien välejä ei voinut ainakaan pitää liian läheisinä.
Kohun aikaan uutiskilpailun tahti oli internetin käytön yleistymisen myötä kiristynyt nopeasti aikaisemmasta. Kansanedustajille viestinnän muutos näkyi eniten arjessa siinä, että kansalaiset lähettivät paljon sähköpostia.
Tekstiviestit maksoivat kalleimmissa liittymissä edelleen lähes 10 senttiä kappaleelta. Ja melkein 40 senttiä, jos mukana oli kuva. Juuri kukaan ei käyttänyt vielä Twitteriä.
Median ja politiikan tutkijat olivat kuitenkin tekstiviestikohun jälkeen nopeasti sitä mieltä, että kyseessä oli käännekohta. Nyt elettiin uutta, skandaalien aikaa.
Kun kohu oli myrskyisimmillään maaliskuun lopussa 2008, Kiikko oli miesystävänsä mukana ulkoministerikokouksessa Sloveniassa.
”Oli suorastaan johdatusta, että Elina sattui olemaan siellä”, mies sanoi vuosia myöhemmin tietokirjaa varten tehdyssä haastattelussa.
Kokouksen jälkeen hän lensi Kiikon kanssa Viroon seminaariin, jossa hänen piti esiintyä. Lentokentällä ei ollut toimittajia, Tallinnassa he välttelivät ilmeisimpiä reittejä.
Illalla oli Viron presidentin vastaanotto. Sen edustalla toimittajat odottivat, ja heitä oli monta. Turvamiehet suojasivat Kiikkoa ja puolisoa.
Kiikko muistaa ajatelleensa, että joidenkin kuuluisien ihmisten elämä on aina näin hirveää.
Myöhemmin he palasivat Suomeen laivalla. Kuljettaja ajoi heidät suoraan ulos autokannelta, niin ettei heidän tarvinnut mennä ollenkaan terminaaliin. Mies lähti illaksi Valtioneuvoston linnaan puhumaan pääministerin kanssa. Erottamisesta uutisoitiin seuraavana päivänä.
Illalla he menivät hotelliin. Kiikko ja mies, miehen sisko ja tytär tulivat myös käymään. Miehen kodin edustalla oli liikaa toimittajia.
Parisuhde jatkui. Vuonna 2011 he menivät kihloihin. Se oli äitienpäivä, sunnuntai. He eivät kertoneet kenellekään, mutta Kiikon perhe huomasi sormukset saman tien kakkukahveilla.
Ja heti kun mies meni sormus sormessaan eduskuntaan, se huomattiin. Ja uutisoitiin.
Samoin kuin uutisoitiin toistuvasti, että Kiikon paino laski. Siitä kirjoitettiin vuodesta toiseen otsikoita.
IL: Ilkka Kanerva huolestui puolisonsa laihtumisesta (Savon Sanomat, 6.8.2011)
Elina Kiikko myöntää syömisongelman: Laihduttaminen meni överiksi (MTV:n uutiset, 4.7.2013)
Ennestään laihtunut Elina Kiikko pitää itseään liian hoikkana (Ilta-Sanomat, 25.3.2015)
Otsikoihin oli alettu laittaa vähitellen hänen nimensä, ei vain kenen puoliso hän oli. Varsinaisia parisuhdehaastatteluita he eivät juuri antaneet eivätkä esitelleet julkisuudessa kotejaan.
Yksityiselämästä puhuminen yleistyi politiikassa jo 1980-luvulta alkaen, samaan aikaan kun naisten ja miesten määrä vallassa tasoittui. Perheestä puhumista pidettiin alkuun naistenlehtiin ja naisiin liittyvänä hömppänä, mutta siitä tuli nopeasti tärkeä osa miespoliitikkojenkin myönteistä julkisuutta.
Vähitellen huomio on siirtynyt perheestä parisuhteeseen. Tutkijat ovat huomanneet, että lehtijutuista löytyy aiempaa enemmän rakkaustarinan piirteitä.
Arjessa Kiikolla ja hänen kihlatullaan oli kuitenkin oma yksityinen elämänsä, jolla ei ollut julkisuuden kanssa tekemistä. He muuttivat yhteen vuonna 2014, melkein 15 vuoden seurustelun jälkeen.
Oli vakiintunut yhteisiä rutiineja, niin kuin kävelyt viikonloppuisin. Mies piti reittien suunnittelusta, hän kaipasi jatkuvasti vaihtelua.
Ja kun mies antoi haastatteluita, hän toivoi avopuolisonsa aina katsovan, kuinka hänellä sujui. Jos hän oli reissussa, Kiikko katsoi hänen puolestaan myös televisiouutiset ja tiivisti hänelle niistä tärkeimmät. Miehestä se oli helpompaa kuin tallenteiden katsominen verkosta.
Välillä Kiikko työskenteli osan kuusta Saksassa, mutta lopetti joidenkin vuosien päästä. Hän tiesi, että mies toivoi hänen olevan enemmän kotona.
Salaisuus pysyi neljä vuotta. Puolison syöpä löydettiin vuonna 2018, mutta Kiikko kertoi siitä vain omalle äidilleen.
Hän oli itse sairastunut ensimmäisen kerran vuonna 2015 syöpään, ja toinen diagnosoitiin samana vuonna kuin miehenkin sairaus.
He päättivät mennä naimisiin. Häät järjestettiin pikaisella aikataululla toukokuussa 2019. Lehdet uutisoivat, miten tuore aviomies ilmaantui Varsinais-Suomen Osakesäästäjien juhliin pitämään lupaamansa puheen ruusu rintapielessään ja näyttävään vaaleankeltaiseen mekkoon pukeutunut puoliso mukanaan. Mies ei ollut saanut peruttua puhetta.
Elina Kiikosta tuli Kanerva.
He kertoivat eri haastatteluissa, miten olivat suhteen alussa vitsailleet, että menisivät naimisiin, jos pysyisivät yhdessä 20 vuotta. Nyt niin oli käynyt.
Seuraavan vuoden alussa levisi korona. Eduskuntakin siirtyi etätyöskentelyyn. Kanervat viettivät arkensa kokonaan kaksin Turussa.
Elina Kanerva sanoo nyt olevansa kiitollinen, että he saivat olla niin paljon yhdessä silloin. Hän oli terve, ja he olivat toiveikkaita miehenkin sairauden suhteen.
Kesti ennen kuin puolison laihtumista alettiin ihmetellä. He selittivät asiaa kuntoilulla, niin tutuille kuin julkisuudessakin.
Maaliskuun lopussa 2022 Elina Kanerva jäi töistä pois aviomiehensä kunnon vuoksi. Kun hän kävi jossain, hänen äitinsä tuli miehen seuraksi siksi aikaa.
Vajaan parin viikon päästä Elina Kanerva soitti Petterille. Hän kertoi tilanteesta, jonkun puolueessa oli hyvä tietää. Hiukan myöhemmin hänelle vuorostaan soitti Niinistö. Sitä Elina Kanerva on arvostanut myöhemmin.
Huhtikuun 14. päivänä Ilkka Kanerva kuoli, käsi Elina Kanervan kädessä.
Tatuointi on vasemmassa nimettömässä. Kaunokirjoituksella Ilkka. Elina Kanerva otti sen joitakin viikkoja puolisonsa kuoleman jälkeen.
Myöhemmin hän otti toisen. Olkavarteen ison ruusun, jonka varteen muodostuu siihenkin Ilkka.
Lehdet ovat uutisoineet tatuoinneista, kun Kanerva on julkaissut niistä kuvat omalla suljetulla tilillään. Niin lehdet nykyisin tekevät, uutisoivat Instagram-päivityksien sisältöjä sellaisenaan.
Paitsi yksityisessä arjessaan, Kanerva on leskenä myös julkisesti opetellut uutta roolia, vaikka niin ei pitänyt käydä.
”Kun Ilkka kuoli, mä oikeasti ajattelin, että nyt jään pois julkisuudesta.”
Hän vain ensiksi selittäisi, miksei puoliso kertonut sairastumisestaan julkisuuteen. Kun hän oli antanut yhden haastattelun, tuli lisää pyyntöjä.
”Ja kun mä olin niissä ollut, siitä tuli vähän niin kuin lumipalloefekti, että pyydettiin taas seuraavaan, ja seuraavaan, ja seuraavaan.”
Lisäksi tuli pyyntöjä puhumaan. Ensin hän kävi miehensä puolesta vastaanottamassa tunnustuksen Varsinais-Suomen Urheilugaalassa, ja sen jälkeen hän on ollut myös muun muassa esiintymässä Suomi-areenalla ja suorassa televisiolähetyksessä.
On pitänyt ylittää itsensä. Mutta hän ajattelee, että juuri sitä kohti Ilkka aina kannusti.
Juttuun on myös haastateltu viestinnän professoria Pekka Isotalusta Tampereen yliopistosta. Lähteinä on käytetty muun muassa Pekka Isotaluksen kirjaa Mediapoliitikko, Eveliina Talvitien kirjaa Moniottelija Ilkka Kanerva, Anu Kantolan toimittamaa kirjaa Hetken hallitsijat, Heikki Saaren kirjaa Median jahtaamat ja Markku Heikkilän kirjaa IKE – Unohtumaton Ilkka Kanerva.
Oikaisu 1.2.2024 kello 9.50. Korjattu Elina ja Ilkka Kanervan iät kohdassa, jossa kerrotaan heidän kohtaamisestaan lentokentällä. Elina o.s. Kiikko oli tuolloin 30 ja Kanerva 51. Aiemmin tekstissä luki, että ”Kiikko oli 29-vuotias, mies 52”.
Oikaisu 2.2.2024 kello 12.15. Tekstissä aiemmin kerrottiin Ilkka Kanervan luvanneen ”pääministerinä aloittavalle Jyrki Kataiselle, ettei tämän tarvitsisi kertaakaan ottaa kantaa julkisuudessa hänen yksityisiin suhteisiinsa”. Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen oli Vanhasen toisen hallituksen valtionvarainministeri. Tekstistä korjattu myös, ettei kokoomus johtanut hallitusneuvotteluita.