Tuhannesti anteeksi
Jos suhteessa tapahtuu väkivaltarikos, voidaanko siitä sopia yhteisen pöydän ääressä?
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Silla Kakkola oli otettu, että Petteri Orpo tuli itse paikalle. Vaikka tietenkin oli kiireinen. Orpo johti hallitusneuvotteluja Säätytalossa toista viikkoa.
He olivat asettautuneet kadun toiselle puolelle odottamaan. Kolmetoista naista, jotka edustivat erilaisia järjestöjä. Pääsihteeri Silla Kakkola naisjärjestöjen katto-organisaatiota Nytkis ry:tä. He seisoivat jalkakäytävällä puoliympyrän muodossa.
Melkein kaikilla oli käsissään plakaatti. Niihin oli painettu iskulauseita isoilla mustilla kirjaimilla ja viimeinen sana korostettu aina punaisella. Naisiin kohdistuva väkivalta on otettava vakavasti! Lähisuhdeväkivallan sovittelusta on luovuttava!
Varsinainen vetoomus oli Kakkolalla, ja kun Orpo sitten seisoi heidän edessään, Kakkola luki siitä otteita.
He allekirjoittaneet – 25 tasa-arvo- ja ihmisoikeusjärjestöä – vaativat, että lähisuhdeväkivallan sovittelu lopetetaan. He vetosivat hallitusneuvottelijoihin, että tästä tehdään kirjaus hallitusohjelmaan.
Väkivalta parisuhteessa tai missä tahansa läheisessä suhteessa on vakava rikos, eikä siitä pidä koskaan selvitä anteeksipyynnöllä. Sovittelussa tämä on useimmiten lopputulos: anteeksipyyntö ja lupaus, ettei sama enää toistu.
Vetoomuksen toiselle puolelle oli viime hetkellä lisätty tietolaatikko, Mistä on kyse? Siinä sanottiin, että vuonna 2021 ohjattiin sovitteluun 2 476 sellaista väkivaltarikosta, joissa tekijä oli läheinen. THL:n raportin mukaan myös törkeitä pahoinpitelyjä ja seksuaalirikoksia on ohjattu sovitteluun. On ohjattu tapauksia, joissa väkivalta on ollut toistuvaa. Suomi on saanut tästä huomautuksen YK:n alaiselta komitealta.
Orpo kuunteli, kiitti ja sanoi, että tärkeiden asioiden äärellä ollaan. Lähisuhdeväkivalta on vakava aihe, ja teema on esillä kokoomuksen ohjelmissa. Kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen – joka seisoi Orpon vieressä – oli asiantuntija tässä.
Keto-Huovinen kuului hallitusneuvotteluissa ”pöytään”, jossa käsiteltiin tasa-arvoa. Hänkin sanoi, että asia on tärkeä. Ei pidä unohtaa, että Suomi on naisille EU:n toiseksi turvattomin maa.
Iltapäivällä Keto-Huovinen julkaisi Facebookissa kuvan. Siinä he seisoivat Orpon kanssa Säätytalon edustalla vetoomukset käsissään. Orpo tummassa puvussa, Keto-Huovinen tummassa jakkupuvussa.
”Olen puhunut pitkään lähisuhdeväkivallan sovittelusta luopumisesta, koska tilanne ei ole ikinä osapuolien osalta tasapainoinen”, hän kirjoitti saatteessa.
”Kiitos teille toimijoille, jotka pidätte asiaa esillä.”
Keto-Huovinen on ammatiltaan syyttäjä. Keväällä 2019 hänet valittiin eduskuntaan, mutta sitä ennen hän työskenteli syyttäjänvirastossa Helsingissä ja Itä-Uudellamaalla.
Syyttäjä on se, joka lopulta päättää, joutuuko rikoksesta epäilty syytteeseen ja käsitelläänkö asia käräjäoikeudessa. Poliisi tekee ensin esitutkinnan ja syyttäjä sen jälkeen arvion: löytyykö riittävästi näyttöä siitä, että rikos on tehty.
Keto-Huovinen kertoi hiljattain tapauksesta, jonka hän edelleen ”muistaa elävästi”. Hän kirjoitti siitä kokoomuksen blogissakin.
Hän oli vielä nuori syyttäjä, kun eräs nainen soitti hänelle virastoon. Nainen oli joutunut miehensä pahoinpitelemäksi, ja tapaus oli Keto-Huovisen pöydällä. Nainen pyysi, että Keto-Huovinen ei nostaisi syytettä miestä vastaan.
Siihen aikaan lievä pahoinpitely oli näissä tapauksissa asianomistajarikos: jos uhri ei vaatinut tekijälle rangaistusta, asia ei edennyt. Mutta laki muuttui vuonna 2011. Nykyään syyte voidaan nostaa vaikkei uhri sitä haluaisi.
Keto-Huovinen pyysi naisen virastoon ja keskusteli tämän kanssa tunnin. Yritti selvittää, oliko naisen pyyntö aito vai oliko häntä ehkä painostettu. Lopulta hän myöntyi eikä nostanut syytettä.
Se oli virhe.
”Kahden viikon päästä tämä sama nainen oli entistä pahemmin hakattuna”, Keto-Huovinen kirjoitti blogiin.
Tämän jälkeen hän päätti, ettei jättäisi koskaan syytettä nostamatta, kun kyseessä oli lähisuhdeväkivalta.
”Samasta syystä lähisuhdeväkivaltatapauksia ei pidä mielestäni sovitella. Tilanne ei ole koskaan tasapainoinen.”
Sovittelua voi ehdottaa poliisi. Kun rikosilmoitus on jätetty ja esitutkintaa tehty, poliisi voi kertoa osapuolille tällaisesta mahdollisuudesta. Myös syyttäjä voi informoida siitä.
Sovitteluun ei tarvitse suostua.
Laki sanoo, että sovittelussa tekijälle ja uhrille järjestetään mahdollisuus kohdata toisensa luottamuksellisesti, käsitellä uhrille aiheutuneita haittoja ja pyrkiä omatoimisesti sopimaan niiden hyvittämisestä.
Tämä tehdään puolueettoman sovittelijan välityksellä.
Laki on vuodelta 2005. Se säätelee rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelua.
Jos osapuolet hyväksyvät ehdotuksen, asia etenee sovittelutoimistoon. Niitä on Suomessa seitsemäntoista.
Toimistossa tehdään lopullinen päätös siitä, ryhdytäänkö tapausta sovittelemaan. Täyttyvätkö ehdot: Ovatko uhri ja tekijä päätyneet ratkaisuun omasta tahdostaan? Myöntääkö tekijä tapahtuneen, ottaako siitä vastuun? Onko sovittelu uhrin edun mukaista?
Onko väkivaltaa käytetty toistuvasti vai vaikuttaako siltä, että kyse on yksittäistapauksesta?
Sovittelussa käsitellään yhtä nimenomaista väkivallantekoa. Sitä, josta rikosilmoitus on tehty.
Usein käy niin, että ehdot eivät täyty. Tapaus ei päädy sovitteluun. Useimmiten syy on se, ettei toinen osapuoli olekaan siihen halukas. Vuonna 2021 sovitteluun ohjattiin 2 476 väkivaltarikosta ja 1 385 tapauksessa se aloitettiin. 56 prosentissa.
Jos osapuolet sitten lopulta päätyvät sopuun, tapausta ei välttämättä käsitellä lainkaan oikeudessa. Mutta jos teko on vakava, syyttäjä voi nostaa syytteen. Hän tekee tästä päätöksen.
”Sovittelu voi olla joko rikosprosessille rinnakkainen tai sen korvaava menettely”, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muotoilee. THL vastaa sovittelusta yleisesti.
Vuonna 2015 sovitteluun ohjattiin noin 1 500 tapausta. Vuonna 2020 lähes 2 700.
”Sovittelun käyttöä vahvistetaan oikeudenkäyntien määrän vähentämiseksi”, sanottiin pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa.
Mutta:
”Sovittelua ei käytetä tilanteessa, jossa se saattaa uhata uhrin oikeusturvaa. Arvioidaan lähisuhdeväkivallan sovittelun jatkamista.”
On kulunut kaksi päivää siitä, kun Silla Kakkola ojensi vetoomuksen Petteri Orpolle. Kakkola on toiveikas. Hänestä heidän viestinsä kuultiin – vihdoin. Järjestöt ovat puhuneet asiasta ”valtavan pitkään”.
Jos kirjaus menisi nyt läpi, uhrin asema paranisi merkittävästi, hän sanoo.
Kakkola vetoaa tutkimuksiin. Niissä on osoitettu, että lähisuhdeväkivalta ”ei sovellu soviteltavaksi”, koska on luonteeltaan erityistä. Parisuhdeväkivalta etenkin.
Ja juuri parisuhdeväkivaltaa on soviteltu eniten. 88 prosenttia tapauksista, joissa on ylipäätään ollut kyse lähisuhdeväkivallasta, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön selvitys.
Sanotaan, että parisuhdeväkivalta on hiipivää ja syklistä. Uhri vaikenee siitä pitkään. Ei joko tunnista tilannettaan tai häpeää niin paljon, ettei kerro.
Hän voi tuntea syyllisyyttä, ja tekijä voi vahvistaa sitä: katso nyt mitä sait minut tekemään.
Myöhemmin tekijä usein katuu. On vilpittömästi pahoillaan ja hyvittelee. Puhutaan jopa kuherruskuukaudesta. Silloin uhri uskoo, että tekijä muuttuu ja väkivalta loppuu. Mutta jonkin ajan kuluttua tilanne kiristyy. Uhri ja muut perheenjäsenet alkavat ehkä varoa, etteivät millään tavalla ärsyttäisi. Sitten tapahtuu jotain, joka laukaisee jälleen väkivallan.
Ja kohta seuraa taas anteeksipyyntö.
Tiina Qvist on tutkinut parisuhdeväkivallan sovittelua Suomessa. Hän teki aiheesta väitöskirjan vuonna 2019.
Hänen yksi haastateltavansa oli Sanni, jolla oli kokemusta sovittelusta. Sanni ei ollut naisen oikea nimi.
Aluksi Sannin puoliso – joka oli nyt jo entinen – oli ollut mustasukkainen ja omistushaluinen. Sitten tilanne oli pahentunut, mikä myös on tyypillistä. Väkivalta raaistuu ajan mittaan.
”Rupes tulemaan se väkivalta, tosiaan kun se tulee vähitellen, sitä aina vaan luovii eteenpäin.”
”Hänen mielestään, jos mää kidutin häntä henkisesti, niin hänellä oli oikeus fyysiseen kiduttamiseen.”
Lopulta väkivalta oli systemaattista. Sannin puoliso töni, löi, kuristi, nosti seinälle, heitteli tavaroilla ja sirpaleilla, pakotti seksiin.
”Yks yö sitten mä tajusin, et nyt se hermostuu.”
”Tajusin soittaa hätänumeroon ja käskettiin, että mee rappukäytävään oottamaan.”
He päätyivät sovitteluun, vaikka väkivalta oli ollut toistuvaa. Sanni suostui siihen mutta ei kunnolla ymmärtänyt, mistä oli kyse. Hän ei tiennyt, ettei syytettä välttämättä nostettaisi.
”Tuli vain semmonen että mennään sovitteluun.”
Myöhemmin sovittelu kuitenkin keskeytettiin. Puoliso käyttäytyi uhkaavasti.
Sovittelussa väkivaltarikoksen luonne muuttuu, Tiina Qvist totesi tutkimuksessaan. Rikos ”häivyttyy”, ja siitä tulee ”kahdenvälinen ristiriita”. Väkivallan vahingoittavat seuraukset katoavat.
”Uhri samalla vastuutetaan väkivallasta ja jätetään vaille suojelua.”
Merja Svensk on sovittelija. Hän on selvitellyt lähisuhdeväkivaltaa ja nuorten rikoksia seitsemän vuotta.
Hän tekee vapaaehtoistyötä, kuten kaikki sovittelijat. Peruskurssi kesti 54 tuntia ja lähisuhdeväkivallan jatkokoulutus 135 tuntia.
Svensk kuuluu Helsingin sovittelutoimistoon. Hän kuuluu myös valtakunnalliseen rikosasioiden sovittelun neuvottelukuntaan.
Helsingin toimistossa ollaan tyytyväisiä, että sovittelusta kirjoitetaan juttu. Se käy ilmi, kun päällikkö lähettää sähköpostia.
”Tärkeä aihe ja on hyvä jos saadaan myös oikeaa tietoa esille.”
Oikeaan tietoon viitataan muissakin sovittelutoimistoissa. Vantaalla, Jyväskylässä, Mikkelissä.
”On tärkeää, että saat ajantasaista ja oikeaa tietoa juttusi tueksi.”
”Ketä asiantuntijoita sovittelukentästä olet jo haastatellut?”
”Mietin vaan sitä, että saat riittävästi näkökulmaa sovittelun hyödyistä, käytännöistä.”
Toukokuun puolivälissä Svensk puhuu työstään pienelle yleisölle Helsingissä. Tilaisuus on ravintolalaiva Mariassa, joka keinuu laiturissa Sompasaaressa.
Svensk on kirjoittanut lähisuhdeväkivallasta ja sovittelusta kirjan, mutta se ei ole tietoteos vaan romaani – Svenskin kolmas. Romaanin tarina on keksitty, mutta ”se voisi olla totta”. Svensk sanoo, että aihe valikoitui jo vuosia sitten, kun hän opiskeli rikossovittelua.
”Minulla oli työkavereita, jotka tekevät yhdenvertaisuutta työkseen”, hän kertoo yleisölle.
”Ja kun kerroin heille, että opiskelen tällaista, he eivät halunneet edes kuulla siitä!”
”Jäi vähän mysteeriksi, miten joku voi tehdä yhdenvertaisuutta duunikseen ja olla niin mustavalkoinen. Niin lukinnut omat juttunsa.”
”Näitä lukitsijoitahan on aika paljon”, Svensk jatkaa.
Hän viittaa vetoomukseen, että lähisuhdeväkivallan sovittelu kiellettäisiin. ”Nyt on 25 järjestöä esittänyt…”
Kielto olisi kauhea sääli, ja siitäkin syystä hän on kirjoittanut romaanin. ”Että näytän sen, mitä olen vuosien aikana kohdannut.”
Svensk mainitsee vielä Helsingin Sanomien tuoreen mielipidekirjoituksen ennen kuin alkaa puhua romaanistaan. Mielipiteen on kirjoittanut Vantaan sovittelutoimiston esimies Tiina Korhonen.
”Vaikuttaa siltä, että sovittelun vastustus perustuu paljolti puutteelliseen tai väärään tietoon”, Korhonen on sanonut.
”Vastustajat vaativat tutkimustietoa, mutta kritisoivat tutkimuksia, jotka eivät tue heidän omaa kantaansa.”
Svensk on samaa mieltä. Vastustus johtuu tietämättömyydestä.
Viime helmikuussa julkaistiin tutkimus, joka päätyi tähän:
Lähisuhdeväkivallan sovittelu toimii pääsääntöisesti hyvin. Osapuolet ryhtyvät siihen vapaaehtoisesti, pitävät prosessia useimmiten onnistuneena ja lopputulosta oikeudenmukaisena.
Tutkimuksen olivat tehneet Kuntoutussäätiön ja Maria Akatemian asiantuntijat, ja se liittyi Marinin hallitusohjelman tavoitteisiin. Oikeudenkäyntien määrää vähennetään, koska käräjäoikeudet ovat ruuhkautuneet. Lähisuhdeväkivallan sovittelua arvioidaan.
Nyt sitä arvioitiin.
Kielteistä ei juuri löytynyt.
Osapuolet olivat olleet erittäin motivoituneita. He olivat saaneet hyvin tietoa, eikä ketään ollut painostettu. Tapaamiset olivat olleet hyödyllisiä ja sovittelijat taitavia.
”Lähes kaikki pitivät hyvänä, että tapaustaan soviteltiin ja suosittelisivat sovittelua.”
Joitakin kehityskohteita oli: väkivallan moninaisuus tulisi paremmin huomioida, seurantaa parantaa ja yhteyttä tukipalveluihin vahvistaa.
Tutkimuksen aineistona oli tietokanta, johon sovittelutapaukset kirjataan. Varsinaisia haastateltavia oli yksitoista.
Sovittelu on ”tosi vahva interventio”, Merja Svensk sanoo.
”Me nähdään mitä siinä tapahtuu.”
Hänestä se on ”vähän jotain maagista”, jotain sellaista, ”mitä ei varmasti käräjäoikeudessa ole”.
”Oikeudessa ajetaan omaa asiaa ja etsitään syyllistä.”
Sovittelussa ei etsitä syyllistä vaan sovinnollisuutta, niin kuin THL:n oppaassa sanotaan.
Kun Svensk saa toimistosta uuden tapauksen – kuten on tänään saanut – hän tarkistaa ensin, kenet toimisto on nimennyt työpariksi. Jokaista tapausta sovittelee kaksi ihmistä. Parin kanssa sovitetaan kalenterit.
Sitten hän lukee rikosnimikkeen ja pääpiirteet tapahtuneesta. Esitutkintamateriaali on käytettävissä, mutta sitä Svensk ei usein lue.
”Me ollaan ihmisen oman kertomuksen äärellä.”
He ottavat yhteyttä osapuoliin ja tapaavat ensin jokaisen yksin. Varmistavat, että henkilö on tullut paikalle vapaaehtoisesti. Sanovat, että sovittelun voi keskeyttää koska vain ja että kaikki, mitä huoneessa puhutaan, on luottamuksellista.
He kysyvät, mitä on tapahtunut. Miten se on vaikuttanut? Millaisia tunteita on tullut? Onko toisen osapuolen kanssa puhuttu tapahtuneesta? Miten asiaa voisi sopia?
Näihin keskusteluihin varataan yleensä tunti.
Yhteiseen tapaamiseen, joka sitten järjestetään, varataan kaksi tuntia. Siinä tapahtunutta käydään läpi uudestaan.
Sovittelijat eivät kerro, mitä edellisissä tapaamisissa on puhuttu. He eivät tallenna keskusteluja.
Jos sovintoon päästään, täytetään lomake, rikosasian sovittelusopimus. Siihen kirjataan osapuolten nimet, rikosnimike ja sopimuksen sisältö. Mahdolliset korvausvaatimukset sekä se, vaatiiko asianomistaja rangaistusta rikoksesta. Rasti ruutuun.
Rastitaan myös kohta sopimuksen seuranta. Kyllä/ei. Jos osapuolet haluavat, sovittelutoimistosta soitetaan esimerkiksi kolmen kuukauden kuluttua ja tarkistetaan, onko sopimus pitänyt.
Mutta tämä on kohtuullisen harvinaista. Vain neljäsosaan sopimuksista kirjattiin jälkiseuranta, todettiin helmikuun tutkimuksessa.
Sovitteluun kuluu keskimäärin kaksi kuukautta.
THL:n oppaassa lukee, ettei sopimus ole tavoite ”eikä onnistuneen sovittelun edellytys”. Useimmiten sopimukseen kuitenkin päädytään. Noin 70 prosentissa tapauksista vuosina 2020 ja 2021, kertoo THL:n tilasto.
Merja Svensk sanoo, etteivät vakavat väkivallanteot tule heille. Tai tapaukset, joissa puoliso on harjoittanut fyysistä, henkistä tai taloudellista väkivaltaa pitkään.
”Ainakaan minulla ei ole siitä kokemusta. Ei nämä ole koskaan meillä.”
Myöhemmin Svensk lähettää vielä sähköpostin ja linkin mielipidekirjoitukseen. ”Hyvä kirjoitus.”
Pohjanmaan sovittelutoimiston vastaava Nora Muotio on kirjoittanut tekstin Keskipohjanmaa-lehteen.
Sen lauseet näyttävät jokseenkin tutuilta.
”Vaikuttaa siltä, että sovittelun vastustus perustuu paljolti puutteelliseen tai väärään tietoon.”
”Vastustajat vaativat tutkimustietoa, mutta kritisoivat tutkimuksia, jotka eivät tue heidän omaa kantaansa.”
On kesäkuun alku ja kuukausi siitä, kun järjestöt jättivät vetoomuksensa hallitusneuvottelijoille. Neuvottelut ovat yhä kesken.
Kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen ei voi tässä vaiheessa sanoa, onko asiasta keskusteltu.
”Mutta me suhtaudumme myönteisesti vetoomuksessa esitettyyn asiaan”, hän sanoo.
Meillä hän tarkoittaa puoluettaan eli kokoomusta.
Keto-Huovinen sanoo, että sovittelu sopii vähäisten rikosten ja riitojen käsittelyyn, mihin se on alun perin tarkoitettukin. Mutta lähisuhdeväkivalta on paljon vaikeampi kysymys.
Hän oli itse vapaaehtoinen sovittelija, kun opiskeli oikeustiedettä. Monet kurssikaveritkin olivat.
”Väitän, ettei mulla ollut silloisella koulutuksella ja elämänkokemuksella kykyä sovitella lähisuhdeväkivaltaa.”
”Toki varmasti koulutus on tämän jälkeen kehittynyt.”
Silti hän on edelleen kriittinen.
Suomi on naisille EU:n toiseksi turvattomin maa, kuten hän sanoi Säätytalon edessä toukokuun alussa. Turvattomampi on vain Tanska.
Juttua varten on haastateltu myös perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntijaa Riina Karjalaista Ensi- ja turvakotien liitosta.