”Herra presidentti, nyt vai myöhemmin? Haluaisin vastata itse kysymykseen siitä...”
Helmikuussa 2022 Vladimir Putin kysyi turvallisuusneuvoston jäseniltä, tulisiko Venäjän tunnustaa Ukrainan separatistialueiden itsenäisyys. Kokouksen käsikirjoitus noudatti kaavaa, joka auttaa ymmärtämään Kremlin valtahierarkiaa.
Helmikuun 21. päivä 2022 Vladimir Putin asteli rivakin askelin Kremlin suuren palatsin näyttävään pylvässaliin. Musta puku, tummanpunainen kravatti.
Turvallisuusneuvoston jäsenet oli istutettu harvaan puolikaareen, silmiinpistävän kauas puheenjohtajan lipuin kehystetystä pöydästä.
Pitäisi keskustella Donetskin ja Luhanskin tulevaisuudesta.
Duuma oli vastikään esittänyt presidentille toiveen ”kansantasavaltojen” tunnustamisesta, äänestänyt sen puolesta selvin numeroin, ja nyt Putin halusi kuulla kolmentoista neuvonantajansa mielipiteen.
Ulkoministeri Sergei Lavrov ja puolustusministeri Sergei Šoigu olivat valmistelleet raportit tilannekuvasta, samoin FSB:n pääjohtaja ja presidentin kansliapäällikkö.
Länsikollegat eivät välittäneet Venäjän näkemyksistä Naton itälaajenemisesta, Lavrov sanoi, ja Ukraina oli ymmärtänyt Minskin rauhansopimuksen niin huonosti, että venäläisten olisi pitänyt viedä Cambridgen sanakirja mukaan neuvotteluihin, kansliapäällikkö selosti.
Putin kyseli yksinkertaisia täsmentäviä kysymyksiä. Kertokaa neuvotteluprosessista olkaa hyvä, selittäkäähän vielä kerran klausuulit 9, 11 ja 12.
Puheensa päätteeksi kansliapäällikkö katsoi Putinin suuntaan.
”Herra presidentti, nyt vai myöhemmin? Haluaisin vastata itse kysymykseen siitä, pitäisikö Donbas liittää…”
Putin heilautti käsiään hiljentymisen merkiksi.
Turvallisuusneuvosto
Yleensä Venäjän turvallisuusneuvosto kokoontuu pitkän pöydän ääressä, omassa rakennuksessaan Ipatevskin kujalla, kilometrin päässä Punaisesta torista. Viikoittaista ajankohtaa ei merkitä virallisiin kalentereihin eikä sisällöstä kerrota.
Mutta viime helmikuinen kokous televisioitiin. Se näytettiin ykköskanavalla viideltä Moskovan aikaa.
Samana iltana Putin piti puheen, jossa ilmoitti Venäjän tunnustavan Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat. Siinä käytettiin paljon samoja vertauskuvia ja sanankäänteitä kuin turvallisuusneuvostossa pidetyissä puheissa.
Kolme päivää myöhemmin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Alkoi spekulaatio. Neuvoston kokousta luettiin uudella tavalla. Ketkä tiesivät? Missä päätös oli tehty? Ketkä sen tekemiseen olivat osallistuneet? Vihjailtiinko puheissa tulevasta? Oliko se tahallista vai vahinko?
”Jos tietäisin, miten ulkopoliittiset päätökset tehdään, laskuttaisin miljoona dollaria”, Ulkopoliittisen instituutin Venäjän-ohjelmajohtaja Arkady Moshes sanoo.
”Olen ollut tällä alalla 34 vuotta, mutta voin kertoa, että 30 viime vuoden aikana tähän kysymykseen ei ole pystynyt vastaamaan kukaan.”
Minkä tahansa yksinvaltaisen maan tulkitseminen on hankalaa, mutta erityisesti Venäjän selittäminen on siitä erikoinen laji, että samaan aikaan tulee harjoittaa harrasta kremlologiaa ja olla uskomatta mitään.
Jos tulkitsee Venäjän toimivan juuri niin kuin se sanoo, on oikeassa, ja jos tulkitsee Venäjän salaavan kaiken mitä tekee, on oikeassa.
Mutta jos sanoo Venäjän olevan yhtä kuin Kreml ja Kremlin yhtä kuin Putin, on aina oikeassa.
Ajattelutapa on yleinen ja autuaaksitekevän yksinkertaistava, politiikantutkijat Mark Galeotti ja Jekaterina Schulmann kirjoittavat Venäjän päätöksentekoa käsittelevässä viimevuotisessa journaaliartikkelissaan.
Instituutioilla ja niiden jäsenillä on muukin kuin kosmeettinen rooli.
Autoritäärisen maan yritystä personoida kaikki valta yhdelle ei sitäkään pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä.
Venäjän ulkopolitiikan sakarat
Turvallisuusneuvostoa on kutsuttu milloin uudeksi politbyrooksi, milloin juntaksi ilman armeijan vallankaappausta, milloin neuvostofilmeistä matkituksi puolisotilaalliseksi joukkioksi.
Jonkinlaiseksi sisäpiiriksi.
Virallisesti se on neuvonantoelin, jonka jäsenet nimittää presidentti. Se perustettiin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, eikä se ollut Boris Jeltsinin aikana muiden hallinnonalojen neuvonantoelimiä kummempi. Putinin myöhäiskausilla se on noussut koko ajan tärkeämmäksi.
Helmikuinen kokous jatkui varapuheenjohtaja Dmitri Medvedevin puheenvuorolla.
Hän vilkuili välillä lappua. ”Luulen, että on aika selvää, että Ukraina ei tarvitse näitä alueita.”
Venäjän valtaapitävät on perinteisesti jaettu kahteen, turvallisuuspalvelu- ja armeijataustaisiin silovikkeihin ja talousorientoituneisiin teknokraatteihin.
Medvedev on kaukana silovikeista. Hän on kulkenut Putinin vanavedessä 1990-luvulta saakka, pääministerinä ja presidenttinäkin, ilman varsinaisia omia ansioita. Hänen, siviilin, nostaminen turvallisuusneuvoston päällystöön saattoi olla ele talousväen suuntaan, tapa näyttää, ettei turvallisuuspalveluilla ole ylivaltaa päätöksenteossa.
Puhuttuaan hetken siitä, miten Venäjän tulee mennä kansalaistensa avuksi, Medvedev pani lapun povitaskuun.
”Joten. Koska tilanteen parantumisesta ei ole merkkejä, ainoa mahdollinen tie on alueiden tunnustaminen.”
