Viisi
päivää
Markettien pihoja ja tuulikaappeja, satoja kilometrejä takapenkillä. Annika Saarikko vie keskustaa vaaleihin vaikeammassa tilanteessa kuin koskaan.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Perjantai 27. tammikuuta
On seistävä tukevassa haara-asennossa, suljettava silmät ja asetettava kämmenet alavatsalle. Tunnettava, kuinka vatsa kohoilee hengityksen tahtiin. Varmistettava, ettei hengitys jää rintakehään, pinnalliseksi.
Haara-asennossa hengittely on hyvä tapa maadoittua, Johannes Lahtela sanoo. Hän seisoo Viking Gabriellan ravintolakannen baarissa ympärillään noin kahdenkymmenen keskustalaisen joukko.
Kello lähenee iltaseitsemää, on tammikuun viimeinen perjantai.
Laiva kulkee kohti Tallinnaa, mutta maihinnousua ei keskustaristeilyllä ole.
Lahtela on puolueen eduskuntavaaliehdokas, koulutukseltaan teatteritaiteen sekä teologian maisteri. Hän vetää läsnäolo-workshopia muille risteilijöille: ehdokkaille, vaalipäälliköille ja piirijärjestön puuhaihmisille. Teemana rentous, aitous ja vakuuttavuus.
Lahtela pyytää osallistujia keksimään vaikuttamislauseen.
Hän osoittaa juvalaista maanviljelijää.
”Mikä on sun vaikuttamislause?”
”Keskusta pitää koko Suomen puolta!”
Lahtela neuvoo ottamaan kunnon katsekontaktin johonkuhun yleisössä. Ei kannata kierrättää katsetta jokaisessa osallistujassa. Parempi nauliintua yhteen ihmiseen, se on muillekin osallistujille vaikuttavampaa.
Sitten toistetaan lausetta eri intensiteetillä. Ensin niin, että energia on ”tasolla kaksi”.
Sitten ”ysi”.
”KESKUSTA PITÄÄ KOKO SUOMEN PUOLTA!”
Vaalikampanjassa pitäisi saada Suomi keskustan puolelle. Se on vaikeaa.
Puolueen tilanne on hankalampi kuin koskaan. Keskustassa on kyllä totuttu rökäletappioihin. Mutta myös siihen, että niitä seuraa suuri voitto.
Nyt keskustalle tyypillistä heiluriliikettä ei ole näköpiirissä. Viime vaalien tulos oli itsenäisyyden ajan heikoin, tulevasta uumoillaan vielä heikompaa.
Viking Gabriellalla sitä ei silti juuri mietitä. Kyydissä ovat ne, joiden kannatusta poliittiset suhdanteet eivät horjuta. Hytteineen ja ruokineen matkasta on maksettu ainakin satanen, päälle vielä matkat Helsinkiin, jos on tultu maakunnista.
Risteily on tapa käynnistää puolueen kampanja, perinne ainakin 1990-luvulta lähtien. Ohjelma muodostuu 45 minuutin tuokioista, joita vetävät keskustalaisten lisäksi ulkopuoliset alustajat.
Jalkapallovalmentaja Marianne Miettinen ”sparraa ehdokkaita itsensä johtamisessa ja tavoitteiden saavuttamisessa”. Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Timo Haapala paneelikeskustelee median vallasta yökerho Club Marissa.
Keskustan poliittinen suunnittelija Ilkka Miettinen luennoi otsikolla ”keskusta-aatteen ABC”. Luennolla hän muistuttaa, että puoleen oppi-isä Santeri Alkio eli sata vuotta sitten.
”Keskustan faceryhmissä lyödään Alkiolla toista päähän, että tätä ei olisi Alkio hyväksynyt. Mutta en minä ainakaan tiedä, mitä Alkio olisi ajatellut ydinvoimasta.”
Puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko on risteilyn päätähtiä. Hän on hymyillyt laivan sisääntuloaulassa ja jakanut Vihreitä kuulia risteilyemännän tapaan, tervetuloa!
Istunut vihreäksi valaistun yökerhon keskellä juontaja Vappu Pimiän haastattelussa.
Saarikko on pitkästä aikaa reissussa miehensä kanssa ilman lapsia.
Ainut vaan, Saarikko sanoo Pimiälle, että miehen lisäksi laivalla on tuhat keskustalaista.
Tuhat keskustalaista nauraa.
Saarikon mies on yksi harvoja demareita laivalla. Hän on sosiaali- ja terveysministeriön virkamies Erkki Papunen.
Suomessa poliitikot eivät yleensä esiinny perheen kanssa kuten Yhdysvalloissa, jossa puolisot kulkevat mukana kättelemässä väkijoukkoja.
Vaaliristeilyt ja puoluekokoukset, politiikan festivaalitason tapahtumat, ovat poikkeus.
Papunen taputtaa yökerhoyleisössä vaimolleen ja jutustelee tuttujen kanssa sillä välin, kun Saarikko tarjoaa toimittajille kuohuviiniä ja salmiakkikossua konferenssialueen baarissa, poseeraa yhteiskuvissa ja pyytää keskustelutilaisuuden osallistujia äänestämään: käsi ylös, jos olet valmis säästöihin tulevalla kaudella, vaikka ne osuisivat myös omaan talouteen. Kaikki viittaavat.
Torstai 2. maaliskuuta
Valtiovarainministerin huone Valtioneuvoston linnassa Helsingin tuomiokirkon vieressä on tilava ja vaalea. Kaakeliuunin eteen on aseteltu polttopuita koristeeksi.
Hieman ennen aamuyhdeksää Saarikko virittää tablettilaitetta Turun yliopiston historiikin päälle.
”Eihän tänne oo asennettu tätä Zoomia, kun tää on tää uusi…”
Hänellä on keltainen neule, suuri musta kalakoru, nopeasti säksättävä lause.
Hän sanoo avustajalle: ”Laita Pirkkikselle viestiä, että mä oon tulossa, mä asennan tätä.”
Pirkkis on keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.
”Tää nyt lataa tätä edelleen. Mä meen kännykän kautta, jos se onnaa. Noin ja noin. Join meeting. Okei.”
Keskustan työvaliokunnan etäkokouksessa ovat koolla puoluejohto ja ministerit. Saarikko avaa kokouksen:
”Hyvää aurinkoista keväthuomenta! Ei kyllä erityisen aurinkoista galluphuomenta, mutta muuten varmasti hyvää.”
”Ilman muuta meidän keskustelu painottuu nyt tähän kuukauden päästä koittavaan eduskuntavaalitilanteeseen. Ja mitä on tehtävissä tässä loppusuoralla.”
Maaliskuun ensimmäinen torstai on erityinen, kuten on joka kuun ensimmäinen torstai. Ylen galluppäivä. Tällä viikolla tulee kalluppiki, se on kuppilakeskustelujen vakiolause.
Saarikko katsoi luvut puhelimesta heti herättyään. Miinus 0,6 prosenttiyksikköä. Hän lähetti Pirkkalaiselle viestin.
”Onneksi gallup palkitsee tämän puurtamisen.” Perään hymiö ironian merkiksi.
Miinus 0,6 prosenttiyksikköä tarkoittaa, että kannatus on pudonnut 9,5 prosenttiin. Lukema on toiseksi huonoin Ylen mittaushistoriassa. Kaikkein huonoin oli joulukuussa, yhdeksän prosenttia.
Tällaisella ääniosuudella keskusta voisi saada parikymmentä kansanedustajaa. Edelliskaudella heitä oli 49, nyt 31.
Tämän vuosituhannen suurin eduskuntaryhmä keskustalla oli vuonna 2003, 55 paikkaa.
Kuka olisi viisi vuotta sitten rohjennut veikata, että keskustan ja vasemmistoliiton kannatusero mitataan desimaaleissa?
Ministeriauto jättää Saarikon ja avustajan Eduskuntatalon takaovelle.
”Ei oo ketään?” Saarikko kysyy ennen kuin kurkkaa ovesta ja astuu sisään.
Ketään toimittajia. Jos vastassa olisi mikrofoneja, pitäisi hetki miettiä syytä. Aina se ei ole ilmiselvä. Jos päällä on kohu, jossa ei ole itse pääroolissa.
Vastaan tulee keskustaministeri Antti Kurvisen erityisavustaja.
”Mites bd-neuvottelut etenee?” Saarikko kysyy.
Bd-neuvottelut eli biodiversiteettineuvottelut. Saarikko nauraa kysymyksensä päälle siihen sävyyn, että tietää jo vastauksen.
”Yritetään löytää aikoja…”, erityisavustaja sanoo.
Vihreillä ja keskustalla on parikymmentä erillisneuvottelua, joissa avustajat hierovat sopua sanamuodoista.
”Se ei oo ihmisen hommaa”, Saarikko sanoo hississä.
”Tai se on sitkeän ihmisen hommaa, sanotaanko näin.”
Vihreät vastaan keskusta on kuluneen hallituskauden toistuvia näytelmiä. Vastakkainasettelu ei ole hyödyttänyt kumpaakaan. Vihreiden kannatus oli aamun gallupissa pienempi kuin vasemmistoliiton. Ville Niinistön puheenjohtajakauden 17 prosenttia on kaukainen muisto.
Eduskunnassa vallitsee kevätjuhlatunnelma. Demareiden Matias Mäkynen kipittää portaikossa. Hän kuvaa vaalivideota Vaasan palloseuran paita päällä. Luopuvat kansanedustajat kulkevat kukkapuskien kanssa. Juha Sipilä huikkaa siivonneensa juuri Helsingin-asunnon.
Kyselytunnilla kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo saa esittää kauden viimeisen kysymyksen:
”Paljon tärkeitä asioita on tehty ja paljon on otettu yhteenkin, mutta asiat menevät eteenpäin. Toivottavasti myöskin siellä kotikatsomoissa on ollut viihdyttävä tuotantokausi. Ja jos kysyä pitää, niin kysyn pääministeriltä: vieläkö hetken jaksatte tehdä töitä?”
Sanna Marin vastaa: ”Vaikka seuraavat neljä vuotta, jos minulta kysytään!”
Sali nauraa.
Kyselytunnin jälkeen Saarikko ja avustaja purkautuvat kasseineen takaovesta. Ministeriauton takakonttiin viskataan untuvatakki ja toppasaappaat. Niitä tarvitaan illalla, kampanjatilaisuuksissa Mäntsälän K-Supermarketilla ja Järvenpään Citymarketilla.
Saarikko istuu takapenkille. Oikealle puolelle, kuten ministeri aina. Pelastuslaitoksen pitää tarvittaessa tietää, missä ministeri istuu.
Etupenkillä avustaja viimeistelee Tiktok-videota. He kuvasivat sitä Saarikon kanssa aiemmin päivällä, valtioneuvoston istunnon jälkeen, lounaan ja tervehdyskorttien allekirjoittamisen lomassa.
Kumpikaan ei ole Tiktokista erityisen innoissaan. ”Ihan hömppää” Saarikon mielestä, mutta välttämätöntä. Sinne poliitikot nyt menevät. Perussuomalaisten Sebastian Tynkkysellä on Tiktokissa 129 000 seuraajaa, puolueen puheenjohtajalla Riikka Purrallakin jo lähes 20 000.
Avustaja valitsee videon taustalle Käärijän kappaleen, joka voitti juuri Uuden musiikin kilpailun.
Saarikko oli katsomassa kilpailua poikansa kanssa. Pojan suosikki oli Robin.
Tänä aamuna, kun Saarikko selitti pojalle galluptilanteen – töissä ei mene kovin hyvin, suosiota ei ole tullut – poika vertasi häntä Robiniin.
”Hän sanoi, että olet hyvä, mutta et vain menesty tässä kisassa.”
”Sit hetken päästä se kysy, että niin, kuka sitten on politiikan Käärijä.”
”Ja mä sanoin, että kyllä se poikaseni taitaa olla Sanna Marin.”
Eduskuntavaali mielletään nykyään pääministerivaaliksi. Siinä kisassa Saarikko on sivustakatsoja. Kilpa on Marinin, Orpon ja Purran välinen.
Marin on kolmikosta poikkeuksellisessa asemassa. Ei pelkkä poliitikko vaan nähtävyys.
”Ei Petteri Orpo, Riikka Purra tai minä edusteta sellaista puheenjohtajuutta tällä hetkellä. Ei ole mitään henkilöhypeä.”
Saarikonkin ympärillä on kyllä ollut nostetta, ainakin oman puolueen sisällä. Häntä odotettiin puheenjohtajaksi pitkään.
Kuten eräs keskustalainen sanoi kolme vuotta sitten: Jossain kohtaa, kun keskustalla menee oikein huonosti, tulee Annika. Ja sitten vähän niin kuin kaikki järjestyy.
Puoluekokouksessa syksyllä 2020 Katri Kulmuni vaihdettiin Saarikkoon.
Saarikko muistaa suuret odotukset.
”No kuinkas sitten kävikään…”, hän sanoo.
Kannatusluvut ovat huonommat kuin Kulmunin aikaan.
”Tunnen suurta syyllisyyttä siitä, että en ole pystynyt nostamaan tätä puoluetta. Vaikka takaperin voltin heittäisit, niin tuntuu, että mikään ei auta.”
”Se jäytää ja syö ja harmittaa, ja aina ei jaksa ajatella valoisasti.”
Keskustapiireissä toivo ripustetaan alue- ja kuntavaalien esimerkkiin. Niissä vaalitulos oli selvästi parempi kuin gallupit olivat antaneet odottaa.
”Kahdet vaalit mä oon vetänyt niin. Siihen moodiin tässä pyritään.”
Tosin noiden vaalien erityispiirre oli matala äänestysprosentti. Aluevaaleissa 48 prosenttia äänesti, kuntavaaleissa 55.
Eduskuntavaalit ovat erilaiset. Äänestysprosentti on viime vuosina ollut noin 70. Liikkuvat äänestäjät aktivoituvat. Heistä käydään ratkaiseva kisa, ja siinä keskusta näyttäisi olevan heikoilla.
Aamulla Saarikko tuli miehensä kanssa samaa kyytiä töihin. Hän sanoo, että lähes koko matkan Espoon-kodista hallintokortteleihin hän rypi gallupeissa:
”Että mikään ei onnistu ja kaikki on surkeesti, mä olen surkea ja Sanna Marin niin kaunis kuvissa ja mä en ole missään.”
Maanantai 6. maaliskuuta
Vaalien alla Saarikon päivät koostuvat kahdenlaisista hetkistä. Kohtaamisista ja automatkoista.
Varsinais-Suomessa vietettävän maaliskuisen maanantain kohtaamiset: Tutustuminen Kerttulan koulun ala-asteeseen. Raision kunnan hallitusohjelmatavoitteiden kuuntelua. Nenäliinojen ja esitteiden jakamista Ruskon S-marketilla. Sitä samaa Liedon S-marketilla. Puolen tunnin lounastapaaminen eläkeikäisten keskustavaikuttajien kanssa. Paneelikeskustelu Turussa vierailukeskus Joessa. Puhe yliopistolla. Puhe palvelutalossa.
Sellaista hetkeä ei ole, että Saarikko istuisi näyttöpäätteen ääressä klikkailemassa hiirtä.
Kaikki hoituu automatkoilla, puhelimella. Ministeriön tulo- ja menokartoitusta käsittelevän blogin editointi. Lapsen partioleiriosallistumisen säätäminen. Puhelinhaastattelu Helsingin Sanomille. ”Peltolakanoiden” ripustuksen organisointi. Neuvonpito keskustan eduskuntaryhmän johtajan kanssa: mitä muutoksia ilmastopolitiikan seurantaryhmän päätelmiin pitää vielä saada, jotta keskusta voisi sen hyväksyä.
Toisinaan myös automatkat ovat kohtaamisia.
Kun Saarikko liikkuu maakunnissa, paikalliset keskustalaiset kuskaavat mielellään puheenjohtajaa. Se on kunniatehtävä, jota varten auto imuroidaan.
Eläkeläinen Eero Lonkila kuljettaa Saarikkoa maanantaiaamupäivän. Kerttulan koululta S-marketeille ja sieltä Turkuun, jossa kyyti vaihtuu ministeriautoon.
Lonkila on odottanut mahdollisuutta puhua puheenjohtajan kanssa politiikkaa.
Tänään se ei näytä onnistuvan.
On ”vähän erityinen päivä”, Saarikko sanoo vakavana.
Hänen aikansa kuluu puhelimessa. Valtiosihteeri ja Helsingissä olevat avustajat soittelevat.
”Pitäskö vain toistaa ne lauantain viestit?”
”Pitäskö vaan sanoa se sama, että ei ole moitittavaa työn jäljessä?”
”Voiko tätä nyt niinku välttää?”
Edellisenä viikonloppuna lehdet kirjoittivat Mika Lintilän alkoholinkäytöstä. Epäillään, että keskustaministeri on ollut päihtyneenä työtehtävissä.
Lauantaina Saarikko laski puhelut Iltalehdestä: 51 soittoa yhtenä päivänä.
Nyt tiedotusvälineet tekevät jatkojuttuja.
Avustaja kertoo, että MTV3:n ja Ylen toimittajat ovat jalkautuneet Varsinais-Suomeen saadakseen kommentin.
”Aha”, Saarikko sanoo.
Iltapäivän paneelikeskustelua vetää Yle Turun toimittaja. Hän aloittaa vitsailemalla: tekisi mieli kysyä eräältä osallistujalta alkoholiasioista, mutta ei viitsi, kun teemat sovittiin ennalta.
Saarikko ei hymyile.
Vasemmistoliittoa edustaa Li Andersson. Hän on sanonut aamulla radiossa, että nämä eduskuntavaalit ovat hänen viimeisensä puheenjohtajana.
Onko Andersson ihan varma, paneelin vetäjä kysyy. Anderssonhan on kovin suosittu.
Sitten Saarikolta: ovatko nämä sinun viimeiset vaalisi puheenjohtajana?
”Ainakin nämä ovat ensimmäiset.”
Paneelikeskustelu loppuu etuajassa. Onkin vartti ylimääräistä. Mihin sen käyttäisi? Onko lähellä Marimekon myymälää? Kahvilaa? Saarikko ja avustaja käyvät syömässä Budapest-leivokset.
Perjantai 10. maaliskuuta
Usein puhutaan ”turuista ja toreista”, jonne poliitikot jalkautuvat. Oikeasti pitäisi puhua supermarketeista ja Saleista.
Kuluvan viikon aikana Saarikon ohjelmistossa on 13 markettia.
Paikallinen keskustayhdistys hoitaa lehti-ilmoitukset ja teltan pystyyn.
Jos kauppa on suopea, kahvitermokset saa raijata kassojen eteen. Jos vähemmän suopea, värjötellään parkkipaikalla.
Kaikki marketit eivät ota poliitikkoja lähettyvilleen lainkaan.
Saarikko sanoo olevansa ”markettispesialisti”. Vaalien alla tulee käytyä niin monella kaupalla, että kun niiden jälkeen menee oikeasti kauppaan, se tuntuu kummalliselta.
Saapuessa on tärkeää, ettei ministeriauto aja ihan ovelle. Se voi näyttää pröystäilyltä. Täytyy pysäköidä sivummalle. Ja ennen autosta nousemista tarkistaa Wikipediasta, minne on tullut. Asukasluku, valtuuston voimasuhteet, muut erityispiirteet.
Taipalsaari: 4 600 asukasta, keskustaenemmistöinen, erityispiirteenä Venäjän rajan läheisyys.
S-marketin aulassa kymmenkunta ihmistä odottaa jo pahvisten kahvikuppien kanssa. Saarikko tekee kättelykierroksen.
”Päivää vain hei.”
Toisinaan kättely jatkuu halaukseksi. Siitä, miten lähelle ihminen tulee kätellessä, aistii, sopiiko halata.
”Moi moi moi!”
Viikonloppuostosten tekijät lipuvat ohi kärryineen. Välillä joku hidastaa ja vilkaisee sen näköisenä, että on altis esitteelle.
”Saanks mä antaa keskustan eduskuntavaaliesitteen, mä olen puolueen puheenjohtaja Annika.”
Autossa asioita hoidellessa Saarikko puhuu nopeasti, mutta näissä kohtaamistilanteissa tahti hidastuu.
”S-marketin maaperälläkin seistessä uskallan sanoa, että alkutuottaja ansaitsee isomman osan…”
”Pyydän luottamusta keskustan linjalle.”
”On hirveen helppo sanoa Helsingistä, miten täällä olis hyvä elää.”
”Kahvia otitteko?”
”Ei, minä en tee töitä Maailman talousfoorumille.”
Tuulikaapissa iäkäs mies antaa Saarikolle minikokoisen klapikorin, jonka on veistänyt. Niin pienen, mies sanoo, että ministeri voi ottaa sen vaikka lentokoneeseen ilman, että tulee sanomista. Kainuussa oli tullut. Mies on lukenut lehdestä, että Kainuussa ministeri joutui jättämään lahjaklapit lentokentälle.
Yleensä joka tilaisuudessa joku tuo lahjan. Villahuivin, marjoja, runoja äidin jäämistöstä, kokoelman kolikoita Saarikon syntymävuodelta 1983, turpeesta tehdyn pannunalusen.
Taipalsaaren jälkeen vuorossa on kohtaamisia Lappeenrannassa.
Puoli tuntia Lappeenrannassa ja taas autoon. Kohti Ylämaata, seuraavaa tilaisuutta.
”Mä luen nyt vähän puhelinta”, Saarikko sanoo takapenkillä.
Hän lukee Ilta-Sanomia ja Helsingin Sanomia. Toimittajat ovat kirjoittaneet analyyseja Saarikon edellispäiväisestä ilmoituksesta.
Hän kirjoitti Facebookissa, ettei keskusta mene enää hallitukseen Sdp:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja Rkp:n kanssa.
Etenkin Sdp on puhunut Marinin hallituksen jatkosta. Puolueen varapuheenjohtaja Matias Mäkynen on sanonut, että nyt valitaan ”Marinin II hallituksen ja sinimustan vaihtoehdon välillä”.
Tällaisesta puheesta Saarikko ei pidä. Jos äänestäjät valitsevat näistä vaihtoehdoista, keskusta jää yhä pahemmin sivuun. Apupuolueeksi, joka pönkittää voittavan laidan hallitusta.
Siksi keskusta ”vaihtoi strategiaa”, Saarikko sanoo.
Nyt Sdp ei voi uskottavasti markkinoida punavihreää blokkia. Sellaista ei synny ilman keskustaa.
Ilmoituksellaan Saarikko ajoi demarit kokoomuksen syliin: jos Sdp päätyy hallitukseen, se on siellä lähes varmasti yhdessä kokoomuksen kanssa, vaikka nyt esiintyy vastakohtana.
”Keskusta on liian pieni tekijä rakentaakseen vaalien pääkysymystä. Ja kun se näytti syntyvän tällaisen oikeisto-vasemmistoasetelman ympärille… Ei me voida jäädä seuraamaan tätä.”
”Ja minä jos kuka tiedän, että tulevalla kaudella tarvittavia muutoksia talouteen ei tällä kokoonpanolla saada tehtyä.”
Saarikko vaikuttaa tyytyväiseltä. Sanoo, että kampanjointi on tuntunut tänään erilaiselta. Kuin jokin ”tulppa olisi poistunut”.
Lappeenrannassa ihmiset kiittelivät Saarikon irtautumista punavihreästä blokista. Tulivat pyytämään, että hän toistelisi tätä nyt joka paikassa.
Vielä helmikuussa Saarikko moitti muita puheenjohtajia siitä, että he ennalta kieltäytyvät yhteistyöstä toistensa kanssa.
”Me pidettiin siitä kiinni, että ei suljettu pois yhtään puoluetta.”
”Me ei otettu pois sitä, että Marin voisi olla pääministeri. Ei otettu pois sitä, että vasemmistoliitto voisi olla mukana.”
Vain nykyinen viiden puolueen yhdistelmä on poissuljettu.
Saarikon mielestä muut neljä hitsautuivat yhteen jo edelliskaudella. Puolueet olivat oppositiossa vastustamassa Juha Sipilän hallitusta.
”Mua yllätti, miten tiivis joukko tästä silloisesta oppositiosta oli syntynyt.”
”Maria sanoo jossain neuvotteluissa, että joo mä komppaan Litä.”
Punamultahenkeä ei syntynyt.
”Mä näen, että Sanna on tosi samaa mieltä kuin Li. Tosi vasemmistolainen itsekin.”
”Eduskunnassa demarit on ihan eri mieltä.”
Sdp:n eduskuntaryhmän johtaja Antti Lindtman on tosiaan puhunut taloudesta eri sävyyn kuin Marin. Lindtman on pitänyt hyviä yhteyksiä kokoomuksen ryhmäjohtaja Kai Mykkäseen. Lindtman saattaa olla sinipunahallituksen valtiovarainministeri.
Nykyhallitus oli kenties lähimpänä hajoamista keväällä 2021, kun hallitus kokoontui puoliväliriiheen sopimaan loppukauden rahankäytöstä.
”Muilla oli varmaan keskinäisiä Whatsapp-ryhmiä, joissa me ei oltu mukana.”
Olo oli yksinäinen, Saarikko sanoo.
”En sano, että on tunneratkaisu toimia näin. Mutta politiikka on myös emootioita. Muutenhan tää olis vain paperilla tehtäviä kantojen yhteensovittamisia.”
Keskiviikko 15. maaliskuuta
Onko äänestäminen tunneratkaisu?
Minkä verran vaikuttaa mielikuva, joka puolueesta syntyy, kun puheenjohtaja istuu tv-studion rivistössä? Onko poskipuna vääränlaista, haparoiko hän?
Sdp:n edellinen puheenjohtaja Antti Rinne on sanonut, että hänen heikko esiintymisensä tv-tentissä maksoi demareille ainakin prosenttiyksikön kannatuksesta vuoden 2015 vaaleissa.
Näiden vaalien ensimmäisen tv-tentin järjestää MTV3.
Tänään Saarikko ei kierrä maakunnissa. Hän ehtii käydä kampaajalla, Korkeavuorenkadulla Helsingissä. Avustajat ovat printanneet mukaan lukemista. Koonneet vaalikonevastauksia, lukuja ja muiden puolueiden kantoja teemoittain. Esimerkiksi koulutuksesta ja velasta.
Iltapäivällä on harvinainen hetki: kaksi tuntia työhuoneessa. Koolla on kourallinen Saarikon nykyisiä ja entisiä avustajia. Yhdessä mietitään, mitä tentissä voisi korostaa, millä pannaan muut ahtaalle. Todetaan, että Sdp:tä kannattaa haastaa talouskysymyksissä.
MTV3:n studioilla Saarikko koittaa höpötellä mahdollisimman paljon ihmisille. Pölöttää kuin tilanne olisi arkipäiväinen. Vähän kuin hammaslääkärissä: että unohtaisi, missä on. Esiintymässä 1,3 miljoonalle katsojalle.
Jos näissäkin eduskuntavaaleissa noin kolme miljoonaa suomalaista äänestää, tenttiä katsoo useampi kuin joka kolmas äänestävistä.
Ennen studioon astumista Saarikko sanoo Li Anderssonille ja Riikka Purralle, että häntä jännittää. Jännittääkö teitä?