Ei enää made in USA

Ensin on päästävä eroon Iphonesta. Alan etsiä käytettyä Nokia 3310 -puhelinta ja hakeudun norjalaisen yhtiön omistamalle internetkirpputorille. Uudenmaan alueella sopivia puhelimia on myynnissä 20 kappaletta.

Kun kädessäni sitten on sininen kapula, lähden ostamaan prepaid-liittymää. Tunnen itseni huumekauppiaaksi.

R-kioskin jonossa alan epäillä, onko uuden latausliittymäni sim-kortti ehkä amerikkalaista tekoa. Sitten muistan lukeneeni, että suurin osa subscriber identity moduleista tulee Kiinasta.

Ilmoitan ystäville ja perheelle, etten jatkossa lue viestipalvelu Whatsappiin tai muihin amerikkalaisiin sosiaalisiin me­dioihin saapuvia viestejä. Minut saa kiinni uudesta numerosta soittamalla tai lähettämällä perinteisen tekstiviestin.

Viime aikoina Euroopassa on keskusteltu siitä, miten irrottautua Yhdysvalloista. Sille on eurooppalainen termikin, alun perin ranskalaista perua: strateginen autonomia.

Ajatus on peräisin vuoden 1998 lopulla solmitusta Saint-Malon julkilausumasta. Siinä Ranskan ja Ison-Britannian johtajat totesivat, että Euroopan unionin olisi kehitettävä uskottavat sotilaalliset valmiudet, jotta Eurooppa pystyisi toimimaan itsenäisesti kansainvälisissä kriiseissä, joihin Nato ei liity.

Vuonna 2013 ”strateginen autonomia” mainittiin ensimmäisen kerran Eurooppa-neuvoston muistiossa.

Vuonna 2014 Venäjä miehitti Krimin.

Vuonna 2016 Iso-Britannia erosi EU:sta, Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi ja otsikot täytti pakolaiskriisi. Ajatus unionin riippumattomuudesta laajeni puolustuksesta talouteen, energiaan, teknologiaan, maahanmuutto- ja ilmastopolitiikkaan. Niissä kaikissa Euroopan pitäisi pyrkiä irti Yhdysvalloista.

Monien kriisien 2020-luku kuitenkin osoitti, että autonomia oli vielä kovin keskeneräinen hanke. Pandemia paljasti sen lääke- ja terveystarvikkeiden kohdalla ja Euroopan energiariippuvuus kävi ilmi Venäjän hyökättyä täysmittaisesti Ukrainaan.

Viime kuukausina strategisesta autonomiasta on tullut ajankohtaisempi kuin koskaan. Syypää on presidentti Trump, jonka poukkoileva politiikka on saanut ihmiset ja pörssikurssit sekaisin.

Trump lopetti hetkellisesti Yhdysvaltain tuen Ukrainalle ja avasi rauhanneuvottelut Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. Kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi viimein sai audienssin Valkoiseen taloon, Trump nöyryytti tätä koko maailman seuratessa.

Huhtikuussa Trump julisti Euroopalle kauppasodan 20 prosentin tullimaksuilla. Toukokuussa hän ilmoitti, että eurooppalaisten tuontituotteiden tullit ovatkin 50 prosenttia. Nyt tullit ovat osin tauolla, ja Eurooppa yrittää neuvotella kompromissia. Teräkselle ja alumiinille korkeat tullit tulivat voimaan jo kesäkuussa.

Kaiken lisäksi Trump on tuomittu talous­rikollinen ja seksuaalinen ahdistelija, joka ihailee autoritaarisia johtajia. Hän puhdistaa liitto­valtion virastoja ja yliopistoja ja palkkaa tilalle lojalisteja.

Kevään aikana hän on vaatinut useaan kertaan Tanskalle kuuluvan Grönlannin liittämistä Yhdysvaltoihin. Tanska on päättänyt pidentää asevelvollisuuttaan, joka alkaa koskea ensi vuodesta alkaen kaikkia sukupuolia.

Tanskalaiset ovat alkaneet boikotoida entistä läheistä liittolaistaan. Kansalaiset eivät osta kaupasta yhdysvaltalaisia tuotteita, ja kaupat helpottavat boikottia merkitsemällä eurooppalaiset tuotteet tähdillä. Kanadalaiset tekevät samoin, koska Trump on vaatinut maan liittämistä Yhdysvaltoihin. Vielä keväällä pääministerin virkaa toimittanut Justin Trudeau kannusti kanadalaisia suosimaan kotimaisia amerikkalaisten tuotteiden sijaan.

Olen kyllästynyt kuuntelemaan, kun Trump ylistää idiotismia ja pyörittää mediasirkusta mielensä mukaan. Yksilö ei voi vaikuttaa tullituotteiden hintaan, mutta yksilö voi vaikuttaa omiin valintoihinsa.

Päätän katkaista riippuvuuteni Yhdysvaltoihin. Ei amerikkalaista mediaa, teknolo­giaa tai tavaraa, vaan yhden naisen strateginen autonomia.

Kuulen, että tätini Turkista on yrittänyt tavoitella minua. Whatsapp on mahdollistanut ilmaiset videopuhelut sukulaisille Euroopan ulkopuolella, mutta nyt olen heidän tavoittamattomissaan.

Ilman älypuhelinta en saa internet-kierrätyskauppoja hoidettua.

Ja koska en ole ehtinyt hankkia fyysistä matkakorttia Helsingin julkiseen liikenteeseen, joudun yhä kantamaan amerikkalaista Iphonea mukana siltä varalta, että joudun näyttämään kausilippua tarkastajalle.

Kun unohdan työpaikan kulkulätkän kotiin, kaivan kielletyn älypuhelimen esiin ja soitan kollegalta apua.

Töissä kokoukset ja usein myös haastattelut järjestetään Teams-viestialustalla. Teamsin omistaa yhdysvaltalainen Microsoft. Sama yhtiö on valmistanut myös työpaikan tarjoaman tietokoneen.

Yritän ladata edes ei-amerikkalaisen selaimen. Tarjolla on norjalainen Vivaldi tai Opera, Ruotsista Mullvad. Kiina tarjoaa QQ:ta, Venäjä Yandexia. Päätän pysyä tietoturva- ja solidaarisuussyistä Euroopassa.

Lataan Vivaldin. Ennen kuin ehdin asentaa sen, tietokone ilmoittaa, että järjestelmänvalvoja on estänyt sovelluksen. Sama homma Operan kanssa. Mullvad on maksullinen.

Alkaa käydä selväksi, ettei boikottini tule onnistumaan puhtain paperein.

Soitan vanhalla nokialla Yhdysvaltain tutkimuksen professorille, Mikko Saikulle. Haluan tietää, miksi Suomea usein kutsutaan Pikku-Amerikaksi.

Saikku kertoo, että Suomi alkoi suuntautua kohti Yhdysvaltoja toisen maailmansodan jälkeen.

Ennen sotaa tieteen ja koulutuksen kieli oli ollut saksa. Diplomatian kieli taas ranska. Vielä 1930-luvulla suomalaisissa elokuvalehdissä käsiteltiin saksalaisia filmejä, mutta sitten Hollywood syrjäytti liki koko eurooppalaisen populaarikulttuurin.

Suomi eli kylmän sodan aikana Neuvostoliiton varjossa. Oli kaksinapainen maailma ja Suomea siinä sitova yya-sopimus. Arjessa haluttiin ottaa pesäeroa itänaapuriin ja suuntautua selvästi Amerikkaan.

1960-luvulla televisio alkoi yleistyä, ja yhdysvaltalaisista sarjoista tuli Suomessa suosittuja. Niissä luotiin myyttistä kuvaa vapaasta Amerikasta.

”Kun Peyton Place tuli telkkarista, se oli kuin pyhä toimitus, jota kaikki kerääntyivät katsomaan”, Saikku sanoo.

Myös anti-amerikkalaisuus alkoi kuplia Suomessa 1960-luvulla. Vasemmistolaiset ja nuoret vastustivat Vietnamin sotaa mielenosoituksin ja lauluin. Sotaa seurattiin televisiosta, ja se näkyi ja kuului elokuvissa ja rock-musiikissa.

Sodan vastustus osoitti, miten voimakkaasti yhdysvaltalainen keskustelu dominoi Suomessa jo 60 vuotta sitten. Mikä oli tärkeää Amerikassa, oli tärkeää myös Suomessa.

Vähän samalla tavalla on käynyt nyt, kun kulttuurisodat ovat levinneet amerikkalaisilta kampuksilta suomalaisiin yliopistoihin. Erilaiset paradigman muutokset Yhdys­valloissa heijastuvat nopeasti Eurooppaan.

”Sekä populaarikulttuuri että akateeminen kulttuuri siirtyvät melko muuttumattomana suomalaiseen keskusteluun”, Saikku sanoo.

”Eivätkä aina ongelmitta.”

Yhdysvalloissa keskustelu rodusta ja etnisyydestä on historialtaan ja tunnettuudeltaan hyvin erilainen kuin Suomessa. Euroopassa taas on pitkä historia luokkaerojen käsittelystä. Maailmankuulut yhteiskuntateoreetikot ja sosiologit Karl Marxista Max Weberiin ja Émile Durkheimiin kirjoittivat taloudellisten rakenteiden vaikutuksesta sosiaalisiin suhteisiin ja statukseen.

Saikun mukaan eron huomaa vaikkapa Trumpin kannatuksessa. Yhdysvalloissa ei olla totuttu ajattelemaan luokkaa taloudellisena kysymyksenä. Siksi moni köyhä äänestää populistimiljardööriä, joka ajaa rikkaiden etua.

Amerikassa kun jokainen on oman onnensa seppä. Niin amerikkalainen unelma ainakin lupaa.

Saikku arvelee, ettei boikotillani ole suurta vaikutusta Yhdysvaltain politiikkaan, mutta ymmärtää syyni tarkastella amerikkalaistunutta arkeani kriittisesti. Hän ei pidä mahdottomana, että samalla kun Eurooppa pyrkii riippumattomaksi läntisestä liittolaisestaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, myös kansalaiset ja tapakulttuuri siirtyvät takaisin kohti eurooppalaista.

”Olemme rakentaneet yhdessä läntistä arvoyhteisöä toisesta maailmansodasta asti”, Saikku sanoo.

”Nyt johtava jäsen, jonka varassa yhteisö on seisonut, tekee radikaalin käännöksen. Kyllä sillä tulee olemaan vaikutuksia.”

Eräänä päivänä ostan kauppakeskuksesta koripallon, sillä olen sopinut pelaavani töiden jälkeen kaverien kanssa Manhattania. Se on koripallopeli, jossa ei tarvita jouk­kueita, vaan yksittäiset pelaajat saavat koreistaan pisteitä.

Katsahdan oranssia palloa, joka pullistelee ulos kangaskassista. Tajuan, että olen rikkonut boikottia.

Paitsi että koripallo on Yhdysvalloissa keksitty laji, ostamani pallon merkki on yhdysvaltalainen Nike.

Se ei toki tarkoita, että pallo olisi valmistettu Yhdysvalloissa. Nikellä on tehtaita ympäri Aasiaa, ja suuri osa yhtiön tuotteista valmistetaan Kiinassa. Tarkkaa tietoa tuotteen alkuperästä on vaikea löytää. Yhtiö on saanut useilta järjestöiltä kritiikkiä niin työntekijöiden kuin ympäristöoikeuksien laiminlyönnistä, joten made in -tiedot on huolellisesti piilotettu.

Jos koripallon nahka on peräisin Vietnamista, ompelemisesta on vastannut intialainen, kuljetuksesta Eurooppaan turkkilainen ja myynnistä suomalainen, kuinka amerikkalaisesta tuotteesta voidaan puhua?

Siitä Trumpin kauppasodassakin on kyse: yrityksillä ei ole presidentin mielestä riittävästi amerikkalaista tuotantoa, joten Trump haluaa siirtää sen ulkomailta takaisin Yhdysvaltoihin. Näin hänen mukaansa ”verotetaan” ulkomaita ja luodaan työpaikkoja. Rikastutetaan omia kansalaisia, erityisesti teollisuuden työntekijöitä.

Ekonomistit ja Wall Streetin toimitusjohtajat ovat kuitenkin arvioineet, että tullit kiihdyttävät inflaatiota ja heikentävät talouskasvua USA:ssa. Ulkomaiset yritykset joutuvat kyllä maksamaan korotettua tullimaksua, mutta niin joutuvat myös paikalliset tehtaat, jotka käyttävät tuotannossaan ulkomailta tuotuja osia. Kun tehtaan tuotanto kallistuu, on vaarana, että työpaikkoja katoaa.

Loppulaskun kallistuneesta tuotteesta maksaa joka tapauksessa amerikkalainen kuluttaja. Ja kun tuontitavara kallistuu, herää halu nostaa paikallistenkin tuotteiden hintaa.

Lisäksi muiden maiden asettamat vastatullit vahingoittavat Yhdysvaltojen omaa vientiä. Ajatushautomo Economic Policy Institute arvioi, että tullit voivat hyödyttää teollisuuspolitiikkaa, kun niiden tavoitteet ovat tarkasti määritellyt. Laajat yleistullit, joiden aikataulut poukkoilevat, eivät edistä Yhdysvaltain kilpailukykyä.

Niken koripalloa ei ole valmistettu Amerikassa, mutta se on silti amerikkalainen innovaatio.

En peru treenejä, mutta päätän keskittyä boikotissani konkreettisten kulutustuotteiden lisäksi amerikkalaiseen kulttuuri-imperialismiin. Aineettomassa maailmassa elämme hyvinkin amerikkalaisessa todellisuudessa.

Yleensä luen julkisissa kulkuvälineissä puhelimellani amerikkalaisia uutisia. Sähköpostiin kilahtelee tuon tuosta uutiskirjeitä valovoimaisilta jenkkitoimittajilta, tietokirjailijoilta ja tutkijoilta, joita saatan kuunnella myös Applen podcast-palvelusta.

Nyt kannan mukanani kirjaa tai Roihuvuoren kylälehteä.

Siitä löytyvät jutut osuvat lähemmäs elämänpiiriäni kuin somesodat ja maailmanmediat. Mielenterveydelle tekee ihan hyvää huolehtia hetki omasta asuinalueestaan, siitä fyysisestä ympäristöstä, jossa arjessa toimii sen sijaan, että huolisi päivittäin sodista ja katastrofeista maailmalla.

Voisi jopa sanoa, että puhelimella vieraantuu omasta todellisuudestaan.

Oman asuinkaupungin kaavojen, kuntapoliitikkojen tai kulttuuritarjonnan sijaan puhumme Trumpista ja Putinista. Heitähän mediakin pursuaa, perinteinen ja sosiaalinen. Huomiotaloudessa vetävät henkilöt, joita algoritmit suosivat, kun some ehdottaa artikkeleja luettavaksi. Kuntapolitiikan käytännöt häviävät taisteleville ideologioille.

Suomalainen byrokratia, sen virastot ja organisaatiot tulevat tutuksi kokemuksen kautta: sitten kun on haettava Kelan tukea, päivähoito- tai palvelukotipaikkaa.

Mutta ilman amerikkalaisia sovelluksia ja älylaitteita järjestelmiin tunnistautuminen, laskujen maksaminen, julkisilla kulkeminen ja reitin tarkistaminen ovat käyneet vaikeiksi.

Vähitellen seisoskelu bussipysäkillä ilman harhauttavaa puhelinta ja sen tar­joamia uutisia alkaa tympiä.

Haluan älypuhelimeni takaisin.

Euroopan strateginen autonomia on ottanut kevään aikana hypyn eteenpäin. Maaliskuussa Euroopan unioni pääsi yhteisymmärrykseen 800 miljardin euron puolustusinvestoinnista. Yhdysvallat oli tuolloin keskeyttänyt tukensa Ukrainalle.

Komissio puhuu nyt puolustusunionista. Sellaiseksi EU:ta ollaan rakentamassa. Projekti on kuitenkin auttamattoman kesken.

Puolustushankintoja tullaan todennäköisesti ostamaan vielä pitkään EU:n ulkopuolelta, käytännössä Yhdysvalloista. Euroopan turvallisuus rakentuu Naton sotilaalliselle kapasiteetille ja aluepuolustukselle. Yhdysvallat omistaa pitkälti niin Naton sukellusveneet, ilmavoimat kuin ydinaseetkin. Euroopasta puuttuu yhteinen, koordinoitu turvallisuuspolitiikka, ja useat jäsenvaltiot ovat ajaneet puolustuksensa alas rauhan vuosina. Vaikka nyt pantaisiin hihat heilumaan, ei investointeja ja sotilaallista valmiut­ta rakenneta yhdessä yössä vaan vuosissa.

Lisäksi EU on teknologisesti riippuvainen Yhdysvalloista. Tarkoitus on kiriä sitä tekoälyn ja supertietokoneiden kehittämisessä, missä EU on jäänyt jälkeen maailman suurvalloista.

EU pyrkii suitsimaan Googlen, Metan ja Facebookin kaltaisia digijättejä, jotka ovat näennäisen ilmaisuutensa takia saaneet valloittaa eurooppalaiset tietokoneet vailla kilpailua tai sääntelyä. EU on herännyt palveluiden haittoihin: tietosuojariskeihin, disinformaation leviämiseen ja Euroopan vaalien peukaloimiseen.

Tuntuu uskomatonta, ettei teknologian edelläkävijämaa Suomessa ole kehitetty edes kansallista selainta. Siinäkin olemme riippuvaisia amerikkalaisista.

Boikottini alkoi solidaarisuudesta Eurooppaa kohtaan. Vieläkö suomalaisessa kulttuurissa on eurooppalaisia piirteitä, vai olemmeko täysin amerikkalaistuneita? Selitän historiantutkija ja tietokirjailija Laura Kolbelle, etten halua tukea Yhdysvaltain ylivaltaa, mutta pelkään, että arkeni on jo läpensä amerikkalaistunut.

”I get your point”, Kolbe sanoo. ”Mennäänpä kahvilaan.”

Siellä näkee selvästi eurooppalaisen ja amerikkalaisen kulttuurin eron. Euroopassa kahvi nautitaan terassilla ystävän kanssa tarjoilijan tarjoilemana, posliinikupista ja leivoksen kera. Kahvilla käynti on osa sosiaa­lista ja urbaania elämäntapaa. Amerikassa kahvi kaadetaan kertakäyttöiseen pahvimukiin, jonka kanssa kävellään liikkeestä ulos.

Olennaista on kuluttamisen vaivattomuus, Kolbe kuvailee.

”Euroopassa kahviin liittyy syväjuonteita, jotka merkitsevät välittämistä, vieraanvaraisuutta ja laatua.”

Yhdysvalloissa arvostamme reippautta, tehokkuutta ja helppoutta. Amerikasta omaksutun kulttuurin myötä teitittely muuttui sinutteluksi, puku ja kravatti farkuiksi ja t-paidaksi, äidin puristama marjamehu kokikseksi. Eurooppalaisen jäykistelyn sijaan Suomessa päätettiin ottaa vähän rennommin. Aloimme viihtyä.

”Mehän ollaan, ja itsekin myönnän avoimesti olevani, koukussa amerikkalaiseen viihteeseen”, Kolbe sanoo.

Eikä ihme, onhan amerikkalaisilla kyky kiteyttää viihteessä elämän isoja kysymyksiä, kun taas Euroopassa mennään ”aika syvälle filosofisiin pohdintoihin”, Kolbe sanoo. Tehdään tutkimusta ja kirjoitetaan siitä paksuja, vaikealukuisia kirjoja populaarien teosten sijaan.

Jos haluaa olla eurooppalainen, tulisi vaalia koulutusta, sivistystä ja kulttuuria ja niihin sisäänleivottua jatkuvan oppimisen ja tasa-arvon ideaa. Suomen koulutusjärjestelmä on eurooppalaisen valistuksen perintöä ja perustuu ajatukselle, että ihminen kasvaa ihmisenä sivistyksen kautta.

”Amerikkalaisen yhteiskunnan perusta on money making.”

Amerikassa yksilöä mitataan hänen kyvyssään tehdä rahaa ja palvella kapitalistista yhteiskuntaa, kun taas Euroopassa palvellaan ylempiä voimia nimeltä sivistys, kulttuuri ja yhteisöllisyys, Kolbe sanoo.

”Suomalainen happiness ei ehkä ole ’viiniä Senaatintorilla’, mutta se on luottamusta hyvinvointijärjestelmään.”

Valtion tehtävä on turvata tasa-arvo ja demokraattinen yhteiskunta. Siihen suomalaiset luottavat ja sitä suomalaiset vaativat. Yhdysvalloissa dramaattiset sosiaaliset erot elintasossa näkee parilla pysäkinvälillä julkisissa, kun slummit vaihtuvat eliittialueiden luksuskoteihin.

”Eikä ketään hävetä se gäppi”, Kolbe sanoo. ”Sosiaalinen omatunto on erilainen.”

Sitä pitäisi nyt Kolben mukaan Suomessa vahvistaa. Vahvistaminen tapahtuu sivistämällä. Sivistys on sitä, että ihminen toteuttaa itseään.

”Ja jos sitä haluaa tehdä eurooppalaisittain, paras tapa olisi sulkea Netflix”, Kolbe sanoo.

”Mutta tiedän kokemuksesta, että amerikkalaisen elämäntavan ja populaarikulttuurin otteesta on vaikea vapautua.”

Amerikasta todella on vaikea vapautua. En katso Netflixiä, mutta kaipaan Youtubea, josta kuuntelen musiikkia.

Luen uutisia tietokoneeltani ja avaan hajamielisenä Facebookin.

Havahdun ja napsautan välilehden no­peasti kiinni. Mitä oikein ajattelin? Sain vierottauduttua somesta luopumalla älypuhelimesta, mutta nyt roikun siellä tietokoneen selaimella.

Kun olen aikeissa lähteä lenkille, muistan jälleen boikottiini. On jätettävä Applen ipod-kuulokkeet kotiin. Soittolistallani on lähinnä mustia jenkkiartisteja, joten väliäkö tuolla. En saisi kuitenkaan kuunnella ­Doechiita, vaan joutuisin tyytymään omaan läähätykseeni. Niken lyhytlahkeisten sijaan vedän jalkaani björnborgit.

Yritän ottaa lenkin fyysisen lisäksi henkisenä harjoituksena. Aion keskittyä luontoon, siihen mitä olen tekemässä, harjoittaa mielenrauhaa amerikkalaisen multitaskingin sijaan. En miettisi juostessa töitä. Kuulisin mustarastaan ja haistaisin tuomenkukat.

Kun ohitan Ukrainan suurlähetystön, muistutan itseäni boikottini syistä.

Juoksen kevään pisimmän lenkkini.

Kotona aion lukea. Luen muutenkin paljon, mutta kun uutisten ja somen selailu puhelimella on jäänyt kokonaan pois, kirjat etenevät vauhdilla.

Olen saanut lahjaksi amerikkalaisen Annie Dillardin esseitä, mutta valitsen boikotin vuoksi Siri Hustvedtia.

Nimen perusteella olen olettanut, että kirjailija on norjalainen, mutta kielletyllä nettihaulla käy ilmi, että Hustvedt on tietysti amerikkalainen.

Kun menee tarpeeksi syvälle, paljastuu, että jopa suuret eurooppalaiset aatteet ovat saaneet vaikutteita Amerikan mantereelta.

Itse asiassa Amerikan alkuperäiskansojen kritiikki valistusaikaa edeltävää Eurooppaa kohtaan vaikutti valtavasti siihen, mitä Rousseau ja kumppanit myöhemmin kirjoittivat. Näin väittävät yhdysvaltalainen David Graeber ja brittiläinen David Wengrow kirjassa Alussa oli… Ihmiskunnan uusi historia (Teos, 2022).

Kirjan mukaan valistusaatteen muotoutumiseen vaikuttivat esimerkiksi raportit, joita lähetyssaarnaajat kirjoittivat Pohjois-Amerikassa sijaitsevasta Uudesta Ranskasta. Wendatit ja monet muut rannikkokaupunkien asukkaat kritisoivat niissä ranskalaisten kilpailuhenkisyyttä ja itsekkyyttä.

Alkuperäiskansojen ajatukset anteliaisuudesta, autoritaarisen vallan vastustamisesta, järkiperäisestä keskustelusta, sosiaalisista taidoista, rikoksesta ja rangaistuksesta muokkasivat valtavasti sitä, mihin suuntaan Eurooppaa lähdettiin kehittämään.

Alkuperäiskansojen ajatukset yksilönvapaudesta olivat ”todennäköisesti paljon lähempänä lukijan omia kuin 1600-luvun Euroopassa vallalla olleet”, kirjassa sanotaan.

Vanha manner oppi aikanaan paljon uudelta.

Ilman amerikkalaista viihdettä katson enemmän Yleä ja teen tietoisen eurooppalaisia kulttuurivalintoja: menen museoon, poltan tupakkaa, kastan leipäni oliiviöljyyn.

Olen saanut vuorokauteen enemmän tunteja, vaikka en pidä itseäni kovinkaan aktiivisena somettajana. Jotenkin älypuhe­lin kuitenkin varastaa arjesta aikaa ja huomiota.

Kun kysyn ystäviltäni, mitä eurooppalaista heidän arjessaan on, he mainitsevat mutteripannulla keitetyn kahvin ja myöhään illallistamisen. Suomalaisten kalsarikännien sijaan alkoholi maistuu parhaalta seurassa.

Olen samaa mieltä. Toukokuun lopussa osallistun amerikkalaisen ystäväni syntymäpäiväjuhlille Helsingissä. Häntä en sentään boikotoi.