Nykymediaa vaivaavat klikkaustauti, puskista ampuminen ja vähäpätöiset aiheet
Nykymeno lisää lyhytjännitteisyyttä, pinnallisuutta, tyhjänpäiväisyyttä ja kaikenlaista hölynpölyä, kirjoittaa Lauri Kivinen.
3
MIN
”Catharina, 31, havahtui eron jälkeen Lidlissä tärkeään seikkaan – siitä alkoi valtava muutos: Tämän tajuaminen oli karseaa.”
Tuohon taannoiseen otsikkoon kiteytyy aikamme kuva. Ei ihme, miten silppusisällöt ja klikkiotsitkot vaikuttavat meihin, keskittymiseen, mielenterveyteen ja Pisa-tuloksiin, kun tuollaiset otsikot ovat arkea. Uutismedioiden pitäisi pystyä parempaan.
Kun uutiset menivät verkkoon, syntyi uusi mittari, klikkaukset. Toimitusten suoritusta mitataan sillä, kuinka moni lukee artikkelin tai ainakin klikkaa sitä. Tällä on suora yhteys mainosmyyntiin ja ilmoitushintoihin.
Uutiskokouksissa ja deskeissä seurataan tarkkaan mikä vetää. Siksi näemme klikeillä elävien sivustojen otsikoissa kummallisia asioita. Jos juttu ei vedä, muutetaan otsikkoa. Se venyy monelle riville ja täyttää kännykän ruudun muttei kerro kaikkea, koska tarkoituksena on vain herättää uteliaisuutemme. Käsi tapailee hiirtä, etusormi linkkiä, epäröi hetken, ja turtuneet aivot lähettävät käskyn: klik!
Journalistit, väitän että pystytte parempaan.
Missä ovat ylevät kutsumuksenne periaatteet? Sananvapauden ja monimuotoisuuden lisääminen, arvot, merkitykselliset sisällöt? Nouskaa kapinaan ja kertokaa mainosmyyjillenne, että paremmalla journalismilla pääsee parempiin tuloksiin, klikkauksista viis.
Älkääkä väittäkö, että ilmiö olisi vallalla vain iltapäivälehdissä. Niin Helsingin Sanomat kuin Yle Uutiset ovat liukuneet samaan malliin. Esimerkiksi juuri ennen tämän kirjoittamista avaamillani HS:n uutissivuilla kuusi luetuinta otsikkoa antoi uutisesta vain vihjeitä ja tiedon sai vasta klikkaamalla.
Klikkaustauti ei ole ainoa nykymedian sairaus. Toinen on puskista ampuminen. On hyvin tavallista kohdata uutisartikkeleissa maininta, että Kaisa (nimi tekaistu) ei esiinny omalla nimellään ”asian arkaluontoisuuden takia” tai ”koska pelkää hänelle koituvan ikävyyksiä”. Tekopyhästi lukijoille vakuutetaan, että henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.
Haastateltavien nimettömyyden tulisi aina olla hyvin poikkeuksellinen valinta. Ellei joku ole valmis esiintymään asiassa suoraan ja nimellään, herää monenlaisia epäilyksiä todellisista syistä. Laatumedian ei pitäisi edistää puskista ampumista ja anonymiteettiä, joka on muutenkin iso vitsaus verkossa.
Monet asiat ovat lisäksi niin vähäpätöisiä, että nimettömyydelle ei ole perusteita. Jos Kalevi, 62, Keravalta ei ole koko nimellään valmis moittimaan kaupungin lumitöiden sujuvuutta, toimittajan pitäisi vaivautua etsimään joku, joka rohkenee paljastaa nimensä ja seisoo mielipiteensä takana.
Aiheen vähäpätöisyys tai merkityksettömyys onkin kolmas uutisten tauti. Aina löytyy joku joka valittaa tai pahoittaa mielensä jostain pikkuasiasta, mutta toimituksissa pitää tarkkaan harkita ansaitseeko se palstatilaa. Toimittajakouluissa julistetaan, miten journalistin kutsumus on jäsentää lukijoille maailmaa ja kertoa mikä on merkityksellistä. Pienetkin asiat muuttuvat suuriksi, kun media niitä vahvistaa. On toimituksen valinta, mikä sen ansaitsee.
Paljon puhutaan laatujournalismista, mutta esimerkkini kertovat muusta. Nykymeno lisää lyhytjänteisyyttä, pinnallisuutta, tyhjänpäiväisyyttä ja kaikenlaista hölynpölyä. Uskallan luottaa siihen, että vaihtoehto on olemassa.
Journalistit, antakaa meille parempaa. Pystytte siihen kyllä.
Kirjoittaja on kauppatieteiden maisteri, joka on ollut muun muassa Ylen toimitusjohtajana.