Voittajasuosikkina on kivaa

Profiilikuva
Euroviisut
Teksti
Jyrki Jantunen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden tuottaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalaisten kansallinen itsetunto on korkeimmillaan jääkiekon MM-kisoissa ja euroviisuissa. Leijonat ovat varma maailmanmestari, ja Suomen euroviisuedustaja on ennakkosuosikki. Molempien voiton tiellä ovat lehtitietojen perusteella yleensä vain ruotsalaiset.

Toukokuun alussa on hienoa olla suomalainen, kun toimittajat kyseisissä kisoissa palavasti pitävät oman maan lippua korkeimmalla. Kansalliseen hurmokseen on helppo yhtyä, sillä aina on kiva kuulua kansakuntaan, josta veikataan voittajaa.

Ajatelkaa nyt: Suomi, jääkiekon maailmanmestari, ja Suomi, euroviisuvoittaja. Tulevia saavutuksia ja juhlintaa miettiessä sitä nopeasti unohtaa arjen raskaat murheet. Kun jopa toimittajat uskovat voittoon ja välittävät muidenkin uskoa meidän voittoomme, mikä minä olen muuta epäilemään.

On upeaa olla suomalainen ja paras kalkkiviivoilla. Olo on kuin Nalle Puhilla, joka tietää, että hunaja maistuu parhaalta juuri ennen nuolaisua.

Maalissa kaikki näyttää tietysti toisenlaiselta. Karmea fiasko. Lorun loppu. Katastrofi. Jättipettymys. Voittajasuosikin tappio on sekä yllätys että itsestäänselvyys: näin ei pitänyt käydä, mutta kaikki merkit olivat ilmassa. Suomihan hävisi Unkarille! Tuomariäänet pelastivat finaaliin!

Häviöön haetaan syyllisiä ja selityksiä. Maalinälkä puuttui. Lavashow oli tylsä. Tahtoa ei ollut riittävästi. Laulaja oli flunssan kourissa. Tyhmät jäähyt. Ruisleipää oli ikävä.

Ja kun häviää, mikään ei tuota niin paljon tyydytystä kuin hyvän selityksen keksiminen. “Hän söi villisian, joka oli syönyt jotain sopimatonta”, tiesivät jo muinaiset gallialaiset, kun Asterix hävisi olympialaisissa roomalaisille.

Kukaan ei tietenkään väitä, että odotukset olisivat olleet ylimitoitettuja, vääriä tai tekaistuja. Tai että toimittajat syyttä suotta nostivat oman maansa lipun kaikkein korkeimmalle kisan eri käänteissä. Ja mitä siitä, jos nostivatkin: viihdettähän tämä vain, sirkushuveja kansalle. Kyllä kansa kestää, jos voiton, niin myös tappion.

Sitten on tietysti myös jälkijeesustelu, jota euroviisut välittänyt Ylekin harrasti finaalin jälkeen sunnuntaina. Se teki kisoista uutisen, jonka mukaan “euroviisuihin iski suuruuspöhö”. Maailman suurin viihdetapahtuma on kriitikoiden mukaan “liian iso ja tylsä tv-show”.

Tämän havaitsemiseen ei siis riittänyt kaksi kahden tunnin semifinaalia, yksi yli kolmen tunnin finaali ja toistakymmentä erikoislähetystä yli viikon ajan?