Vihtorin vieraana vesiklosetissa

Mökkikaudella herää silloin tällöin houkutus pistäytyä kirkonkylän huoltoasemalla, koska siellä on vesiklosetti, toisin kuin mökillä. Siellä on myös Vihtori, jota tuijottelen silmästä silmään istuessani pytyllä.

Kuva Jukka Ukkola.

Tai ehkä on liioittelua sanoa, että silmästä silmään, sillä Viki on niin pieni, ettei sen silmiä erota. Se on noin millimetrin mittainen kovakuoriainen, lajiltaan mahdollisesti kääpiöhaapsiainen, nuori sittisontiainen tai Dermestes lardarius. Sen oikea nimi on tuskin Vihtori, mutta eipä tuosta ole kukaan valittanut, vaikka näin tuttujen kesken häntä sillä nimellä kutsunkin.

Vikin kohtaloksi on tullut kolmastoista klinkkerilaatta vessan eteläseinästä lukien. Joku lienee astunut sen päälle, ehkä huomaamattaan.

Vihtori on edesmennyt siihen luultavasti vuonna 2008 tai 2009 – en muista ihan tarkkaan, milloin sen tapasin ensi kerran. Hieman jännittäen odotan aina keväisin, vieläkö ötökkävainaa on paikallaan, ja ainakin vielä tänä kesänä se siellä sijaitsee. Se on liiskautunut lattiaan tiukasti kuin Junttilan tuvan seinään, joten se ei ole siitä irronnut lukuisissa siivouksissa.

Vessan seinällä kerrotaan, että henkilökunta huolehtii hygieniasta päivittäin ja sille voi huomauttaa, jos jotain puutteita ilmenee. Vihtorista ei ole kukaan huomauttanut, ja miksipä olisikaan, sillä eihän se mikään puute ole – pikemminkin päinvastoin.

Vihtoria katsellessa tulee pohdituksi, millaisen elämän se on elänyt. Onkohan se edes aikuinen, kun on noin pieni?

En ole ihan varma siitä, montako sukupuolta tuollaisilla ötököillä ylipäänsä on, ja mitä niistä Viki edustaa, mutta maallikkona oletan sen pojaksi, koska se on tullut miesten vessaan. Mutta mistä se oli tulossa ja minne matkalla, kun kohtalo yllätti? Mistä ylipäätään ötökät ovat tulossa ja mihin menossa ja miksi? Yleensä kai ruokaa hakemasta ja naisiin menossa, tai päinvastoin. Tai ehkä Vihtori oli jo löytänyt Klaaransa, joka jäi kaipaamaan suuren satiaislauman yksinhuoltajana?

Kenties keksin näihin kysymyksiin vastauksia, jos käyn huoltoaseman vessassa vielä joitakin vuosia ja jos Vihtori jaksaa siellä uskollisesti päivystää. Ellei jaksa, vaarana on se, että koko otus ennen pitkää unohtuu. Niin kuin me muutkin.