Terveyden kokonaisarvioinnissa on pula hyvistä mittareista
Ihmisen terveyteen vaikuttavien ympäristön saasteiden keskinäistä tärkeyttä ei ole pyritty selvittämään vakavassa tieteellisessä mielessä ennen 2000-lukua. Asioiden tärkeysjärjestys on ollut lähinnä tutkijoiden näppituntuman ja ympäristöjärjestöjen painotusten varassa.
Maailman terveysjärjestö WHO on kehittänyt tautikuorman arviointimenetelmiä erityisesti kehitysmaissa, joissa suurimmat riskit liittyvät juomaveden ja ravinnon puhtauteen, malariaan ja huonoon ilmanlaatuun.
Teollisuusmaissa ilmanlaatua pidettiin 1950-luvulta alkaen keskeisenä tekijänä, mutta rikkidioksidipäästöjen vähentyessä huoli siirtyi ilmansaasteista synteettisten kemikaalien mahdollisiin haittoihin. Vasta 1990-luvulta alkaen tutkimus on uudestaan painottunut ilmansaasteiden terveysvaikutuksiin.
Terveyden kokonaisarvioinnissa on pula hyvistä mittareista. Osa tekijöistä aiheuttaa kuolemaan johtavia sairauksia (kuten savu ja radon keuhkosyöpää), osa invalidisoivia sairauksia (esimerkiksi pölyt keuhkolaajentumatautia), osa rajujakin mutta ohimeneviä sairauksia (juomaveden norovirus ripulin). Millä tavalla näitä voidaan mitata yhteismitallisesti?
Kuoleman todennäköisyyttä ei voi muuttaa, mutta sen ennenaikaisuuteen voidaan vaikuttaa.
Sairauksilla painotettuihin elinvuosiin (Disability Adjusted LifeYears, DALY) perustuvassa arvioinnissa kuolemantapaukset lasketaan menetettyinä elinvuosina. Silloin 30-40-vuotiaan lapsiperheen huoltajan kuolema saa suuremman painoarvon kuin 60-70-vuotiaan henkilön. Lisäksi sairastamisen takia menetetyt vuodet voidaan laskea mukaan.
Tätä menetelmää käyttäen on nyt verrattu kuuden maan ja WHOn yhteistyönä useiden ympäristötekijöiden vaikutuksia terveyteen Belgiassa, Hollannissa, Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja Suomessa.
Ulkoilman pienhiukkaset osoittautuivat kaikissa maissa suurimmaksi terveyteen vaikuttavaksi ympäristötekijäksi. Suhteellinen osuus oli 50-80 prosenttia arvioitujen tekijöiden summasta, joka taas selitti 3-7 prosenttia väestön koko tautikuormasta näissä maissa.
Keskimäärin pienhiukkasten laskettiin aiheuttavan vuosittain 6000-10 000 menetettyä elinvuotta miljoonaa asukasta kohti. Suomen koko väestölle arvio on noin 24 000 sairauksien ja kuolemantapauksien takia menetettyä elinvuotta. Arvio on varsin luotettava, koska perustiedot asiasta ovat hyvät.
Päästöjen puolittaminen vaikuttaisi enemmän kuin muiden tutkittujen tekijöiden poistaminen täysin. Siihen nähden EU:n ilmanlaatupolitiikka on ollut löysää, pienhiukkasille asetettu raja-arvo ylittyy vain kaikkein saastuneimmilla alueilla.
Muita hyvin varmoja tekijöitä ovat radon, passiivinen tupakointi ja bentseeni. Näistä radonin ja passiivisen tupakoinnin vaikutus on merkittävä, kummankin osalta noin kymmenesosa pienhiukkasten vaikutuksesta.
Bentseenin vaikutus on varma mutta vähäinen. Kohtuullisen luotettavina pidettiin melun, lyijyn ja otsonin vaikutuksia. Näistä melu nousi ehkä vähän yllättäen Suomessa tärkeimmäksi.
Hyvin epävarmoiksi arvioitiin dioksiinien ja formaldehydin vaikutukset. Dioksiinien arviointia vaivaa tieteellinen kiista syöpävaarallisuudesta. Jos uskotaan amerikkalaisia teoreettisia pahimman vaihtoehdon laskelmia, dioksiinien vaikutus on melko huomattava, lähes radonin luokkaa. Mutta jos uskotaan vaikutusmekanismiin ja eurooppalaisiin luotettavimpiin väestötutkimuksiin perustuvia arvioita, vaikutus voi olla vähäinen, jopa nolla.
Eri ympäristötekijöiden huolellinen vertailu on keskeistä ympäristöpolitiikan toimenpiteille. Ympäristön terveysriskien poistamisessa kiistellään jatkuvasti siitä, pitääkö olla tiukka vai vähemmän tiukka. Tärkeämpää olisi tietää, milloin pitää olla tiukka.