Heikki Mäntylä: Energialamppuhanke on opettavainen esimerkki EU:n ongelmista
Lampputehtailija ei ollut hyvällä tuulella vaikka oli kesä. Bisnes kituutti kovassa kilpailussa, vaikka perinteisten hehkulamppujen tuotantoa oli rationalisoitu ja automatisoitu viimeistä piirtoa myöten. Uusien tuotteiden tuotekehitys oli osoittautunut kalliiksi, ja niiden valmistaminenkin maksoi monin verroin enemmän kuin entisten.
Kaiken lisäksi vastaanotto markkinoilla oli nihkeä, eikä asiakkailta tullut palaute ollut rohkaisevaa. Moittivat, paitsi hintaa myös muotoilua ja värisävyjä. Valittelivat myös, että uudet lamput syttyvät hitaasti – niin kuin nyt valon saanti olisi sekunneista kiinni.
Etelä-Euroopan ilta oli pimennyt, ja ilmastointilaite hurisi asunnon liikalämpöä ulos.
Ilmastonmuutoksesta huolissaan oleva tytär tuskaili huoneen kuumuudessa. Osasyylliseksi hän ymmärsi lamput, jotka muuttivat vain pienen osan kuluttamastaan energiasta valoksi. Suurin osa sähköstä muuttui hukkalämmöksi ihmisiä kiusaamaan ja lisäämään kasvihuoneilmiötä. Niin oli koulussa opetettu.
Sen hän oli kertonut monesti isälleen – ilmeisen turhaan. Insinööriä kiinnostaa tekniikka ja liikemiestä raha. Tietysti lampputehtailija pahoitti mielensä tyttärensä epäoikeudenmukaisesta kritiikistä, mutta sai siitä lopulta idean, joka vuorenvarmasti piristäisi liiketoimintaa.
Apu löytyisi tietysti EU:sta. Eikä tällä kertaa oltaisi anelemassa avustuksia – tarvittaisiin ainoastaan oikeita direktiivejä. Sellaisten aikaansaaminen ei pitäisi olla vaikeaa kunhan osaa nykiä oikeista naruista.
Lobbaus on EU:ssa hyväksytty vaikuttamistapa. Siihenhän suorastaan kehotetaan. Tosin jotkut omantunnonarat idealistit kutsuvat sitä epäparlamentaariseksi toiminnaksi ja eräät jopa pienimuotoiseksi lahjonnaksi, mutta lampputeollisuuden ongelman ratkaisuun se sopi erinomaisesti. Oikein markkinoituna lopputulos saataisiin näyttämään suorastaan ekoteolta.
Teema olkoon: Ilmastonmuutos on pysäytettävä! Päättäjiä on valistettava perinteisten hehkulamppujen tehottomuudesta valon tuottajina sekä haitallisuudesta ”hukkalämmön” tuottajina. Heidät on saatava vakuuttuneiksi uusien lamppujen ylivoimaisuudesta, ellei nyt ihan ilmastonmuutoksen estäjänä niin ainakin hidastajana. Nehän kuluttavat vähemmän sähköä, energiaa, ilman vahingollista hukkalämpöä. Näin säästyy ilmastointilaitteidenkin jäähdytykseen kuluttamaa sähköä!
Jos perinteiset lamput suorastaan kiellettäisiin, olisivat uusien markkinat loistavat. Hinnoittelukaan ei olisi ongelma ostopakon edessä. Kustannukset tulisivat katetuiksi ja kohtuullinen voitto lankeaisi luonnostaan.
Asiansa osaavat lobbarit pantiin hoitamaan idean myynti Brysseliin, eikä heidän tehtävänsä ollut erityisen vaikea ilmastonmuutoksen estämiskeinojen ideoinnin ilmapiirissä. Helposti syntyi tavoiteohjelma ”hukkalämpöä” tuottavien lamppujen korvaamisesta uusilla energiansäästölampuilla, ja varsin joutuisasti saatiin aikaan selvät direktiivit, jotka määräsivät vanhojen poistumistahdin.
Suomi, joka on mukisematta tottunut hyväksymään EU:n ohjeet, ryhtyi mallioppilaan roolissaan innolla toteuttamaan ohjelmaa. Kansalaisia valistettiin tarmokkaasti ja maaniteltiin lamppujen korvaamiseen uusilla, ns. energialampuilla.
Asiantuntijat laskivat, kuinka monta tuhatta omakotitaloa voitaisiin periaatteessa lämmittää syntyneellä sähkön säästöllä, kun kaikki kotien lamput Suomessa vaihdettaisiin uusiin.
Vain harva on huomannut tai kehdannut ihmetellä, miten vanhojen lamppujen tuottama hukkalämpö eroaa kodissa lämmitysjärjestelmän tuottamasta tarpeellisesta lämmöstä ja miten tämä säästö muuttaa lämmöntarvetta.
Mutta koko teollisuudenala on tyytyväinen. Pitää kehittää uusia valaisimiakin – eiväthän uudet lamput monesti sovi entisiin. Markkinat on taattu direktiiveillä ja lainsäädännöllä. Lamppujen lähes kymmenkertainen hinta vanhoihin verrattuna lisää liikevaihtoa ja kohentaa tulosta.
Asiakkaiden purnaus voidaan kuitata lupaamalla myös kymmenkertainen kestoikä. Sitähän ei kukaan voi äkkiseltään vääräksikään väittää, ja muutaman vuoden kuluttua ei ostopäivämääriä kukaan enää muista. Sitä paitsi arvioita voidaan muuttaa kokemusten mukaan, mutta paluuta vanhaan ei ole.
Hiukan hankalampaa on puolustautua huonommasta valosta ja kalpeasta väristä tulevia moitteita vastaan. Ärtyneet asiakkaat saataneen kuitenkin hiljenemään sopivilla fysiikan termeillä: luumeneilla ja kelvineillä.
Wateista puhuvat purnaajat tuntevat itsensä tyhmiksi ja sulkevat suunsa, kun heille selitetään, että watit kuvaavat sähkötehoa, eivät valoisuutta, kuten perinteisiä lamppuja käyttäessä on virheellisesti totuttu kuvittelemaan. Tosin uusienkin lamppujen pakkauksissa luvataan liioitellusti uuden 16 watin lampun vastaavan entistä 75-wattista, eikä kelvineitä tai luumeneita edes mainita, mutta se liittyy luonnollisesti siirtymäkauteen, kuten myös hehkulamppujen hamstraus kauppojen hupenevista varastoista ja tuonti EU:n ulkopuolelta.
Toistaiseksi näyttää, että lupaukset 20 vuoden käyttöiästä ovat olleet liioiteltuja. Kaupat eivät tietenkään ota vastuuta, koska sitä ei ole luvattu takuuna. Kauppias ei myöskään suostu ottamaan energialamppua omiin roskiinsa – sehän on ongelmajätettä!
Lamppujen vieminen yksi kerrallaan ongelmajätepisteeseen harmittaa ostajaa. Bensaa ja aikaa kuluu matkaan ja byrokratiaan. Pitää täyttää lomake, johon on kuvattava ongelmajäte sekä jätteen tuoja ennen kuin saa avaimen jätevarastoon.
Turhautuneen tuojan mielessä häivähtää ajatus, että taitavat mennä energialamput tästä lähtien tavalliseen roskikseen kuten entiset. Se olisi tietysti ympäristörikos, muttei ehkä sentään läheskään yhtä vakava kuin koko energialamppuhanke Suomessa!
Syksyllä ja talvella, jolloin Suomessa on pimeää, tarvitaan sekä valoa että lämpöä. Lamput tuottavat molempia. Asukas tai lämmitysjärjestelmän termostaatti ei kuitenkaan erota onko lämpö tuotettu puilla, öljyllä, sähkölämmittimellä tai sähkölampuilla. Säätötarpeita aiheuttaa lämpötila, ei lämmön tuottotapa. Joka ainoa watti, jonka lamppu muuttaa harmilliseksi ”hukkalämmöksi” tulee hyödynnetyksi kodin lämmityksessä.
Kesällä valon ja lämmityksen tarve on tietenkin vähäisempää. Pimeän pilviset, mutta kuitenkin helteiset yöt, ovat harvinaisia – jopa menneenä kesänä – joten lamput eivät ole syyllisiä ilmastointilaitteiden lisääntymiseen. Pohjolan kotitalouksissa lamppujen aiheuttamaa hukkalämpöä ei siis synny. Etelä-Euroopassa syntyy. Ovathan siellä yöt lähes yhtä pimeitä kesät talvet ja lämmitystarve vähäisempi.
Energialamppuhanke on opettavainen esimerkki EU:n päätöksentekoon ja yhtenäissääntöihin pyrkimiseen liittyvistä ongelmista. Lobbaus, yhdistettynä päättäjien asiantuntemattomuuteen, voi tuottaa yllättäviä ja surullisia tuloksia.
Huomaamatta tuntuu myös jääneen, että energiaa säästävien lamppujen valmistus sekä hävittäminen erilliskuljetuksineen ongelmajätteenä, rasittaa ilmastoa moninkertaisesti verrattuna perinteisiin hehkulamppuihin.
Luonnon kannalta hankkeen kokonaistase jää siis pahasti negatiiviseksi, mutta markkinavoimat, lampputehtailija ja jopa tytär myhäilevät.
Heikki Mäntylä
Kirjoittaja on diplomi-insinööri.