Venäjä - kiva plussa

Profiilikuva
kirjeenvaihtajat
Teksti
Susanna Niinivaara
Kirjoittaja on lehdistövirkamies Suomen Pietarin-pääkonsulaatissa. Mielipiteet ovat kirjoittajan omia.

Otsikko on lainaus Yleisradion toimittajalta Marko Lönnqvistiltä. Hän oli yksi kaikkiaan 88 haastateltavasta, joiden näkemyksiä tietokirjailija Esa Seppänen kokosi hiljan julkaistuun kirjaansa Venäjä, vanha tuttu, vaan niin vieras (Tammi).

Olen jäävi kirjaa arvioimaan, sillä olin yksi haastateltavista kirjan mediaa käsittelevään osaan. Siitä teemasta mielelläni jatkan keskustelua.

Ylen entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja ja nykyinen dokumentaristi Lönnqvist arvostelee kipakasti viestimien johtoa, jotka tinkivät Venäjän uutisoinnista.

Venäjästä on tullut ”eksoottinen asia, jota hoidetaan viitsimisen pohjalta”. Venäjä-asiantuntemus ja -kokemus ovat vain kiva plussa, Lönnqvist kuvailee.

Rahasta tehdään Lönnqvistin mielestä tekosyy sille, että toimintoja pitää supistaa. Oikea syy on mediatalojen asenne: Venäjä ei kiinnosta.

Reipasta kritiikkiä. Pitääkö paikkansa?

Moskovassa vakituisia kirjeenvaihtajia on Yleisradiolla (Marja Manninen), Helsingin Sanomilla (Jussi Niemeläinen) sekä MTV3:lla ja STT:llä (Mirja Sipinen). Nelosen uutiset, Kauppalehti ja Iltalehti ovat ostaneet juttuja Moskovassa asuvalta vapaalta toimittajalta Antero Eerolalta.

Vielä muutama vuosi sitten Yleisradiolla oli Moskovassa kaksi päätoimista suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen kirjeenvaihtaja. Nyt jäljellä on Manninen, jonka päästää vapaapäiville Moskovassa asuva avustaja Kalle Schönberg.

Ylen kirjeenvaihtajien noin raju karsinta on johdon selkeä viesti siitä, että vähempikin Venäjä-seuraaminen riittää.

MTV3:n uutisilla ja STT:llä on vuodesta 2007 ollut yhteinen kirjeenvaihtaja Moskovassa. Kun kielitaitoinen moniosaaja Sipinen palaa tammikuussa Suomeen, tilalle ei heti tule uutta.

Maikkarin ulkomaanuutisten esimies Päivi Anttikoski ja STT:n vastaava päätoimittaja Mika Pettersson kertovat, että Moskovaan tulee uusi kirjeenvaihtaja – vaikka Moskova tyhjillään joutuukin nyt jonkun kuukauden olemaan.

Anttikosken mukaan Moskovan työ on niin haasteellista, että rekrytointi on vaikeaa. Sopivaa ei ole vielä löytynyt. Kirjeenvaihtajan pitää olla kokenut tekijä, taitaa venäjää ja osata sekä televisio- että lehtityö.

Yleensä Maikkari on löytänyt Moskovaan lähtijän kotitoimituksesta. Nyt ulkomaantoimituksessa ei ole yhtään venäjää osaavaa. STT:n ulkomaantoimituksessa venäjänkielenosaajia on kolme, mutta toimittajaviisumia Venäjälle ei ole kenelläkään.

Pakkohan tässä on ihmetellä: jos kirjeenvaihtajan seuraajan löytäminen on näin vaikeaa, niin miksi ihmeessä Maikkarissa ja/tai STT:llä ei ole jo hyvissä ajoin ryhdytty kouluttamaan mahdollista uutta kirjeenvaihtajaa?

Optimistina ajattelen, että tämä nyt on tällaista normaalia sählinkiä toimituksissa ja lopulta asiat järjestyvät. Pessimistiksi antautumalla joudun Lönnqvistin hengessä pohtimaan, onko kyse sittenkin asenteesta: kiva plussa, mutta ilmankin tullaan toimeen.

Avustajan etsiminen Moskovasta on vielä haastavampaa kuin vakituisen kirjeenvaihtajan. Eerola palaa Suomeen vuodenvaihteessa.

Lönnqvistin huoli saa kiinnostavasti tukea Helsingin Sanomien entiseltä vastaavalta päätoimittajalta Janne Virkkuselta.

Virkkunen kertoi Ylen Politiikkaradion haastattelussa lokakuussa olevansa huolestunut siitä, että toimituksissa Venäjä-osaamisen määrä vähenee ja Venäjää harrastavien toimittajien ja päätoimittajien määrä laskee.

Suomessa ei käsitellä Venäjän kehitystä riittävän syvällisesti, ja Suomen maine Venäjä-osaajana onkin Virkkusen mukaan huteralla pohjalla.

Viestimissä toistetaan nyt uudelleen keksittynä ideana, että lehteä tehdään lukijoille. Lukijaa tutkitaan ja journalistista sisältöä räätälöidään lukijan profiiliin sopivaksi.

Olen vuosien mittaan kirjoittanut laveasta aihekirjosta – ja yhä vaan saan eniten palautetta Venäjää käsittelevistä jutuista. Lukijoiden tiedonjano tuntuu pohjattomalta. Kannatan lämpimästi tämänkin lukijajoukon palvelemista.