Urheilusta haetut kielikuvat kääntyvät poliittisissa puheissa helposti tarkoitustaan vastaan
Olympialaisten, yleisurheilun EM-kotikisojen ja jalkapallon euroopanmestaruusturnauksen jälkeen ei ole ihme, jos monista tuntuu, että urheilua on tullut koko kesä ovista ja ikkunoista. Harva sen sijaan osasi odottaa, että sitä tulee jatkuvalla syötöllä myös päättäjien puheissa.
Kaikki alkoi siitä, kun Jan Vapaavuori (kok) töksäytti, ettei Suomen ole viisasta vaatia Espanjalta vakuuksia sen kärttämälle lainalle. ”Vapaavuori taitaa nyt pelata Espanjan joukkueessa”, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) keksi.
Europarlamentaarikko Riikka Manner (kesk) povasi Suomelle vaikeuksia, kun EU:ssa aletaan neuvotella maatalous- ja aluetuista: ”Six-pack-hallitus pelaa yhtä aikaa usealla pallolla, monottaa toisiaan nilkkaan ja sekavan kuvion päätteeksi tekee oman maalin.”
Jalkapallovertauksia ennenkin viljellyt komissaari Olli Rehn (kesk) täsmensi vielä, että Suomi on tehnyt oman maalin nimenomaan ”Euroopan joukkueessa”, kun täkäläiset poliitikot eivät ole purematta nielleet kaikkea mitä Bryssel vaatii.
Urpilaisella, Rehnillä ja kumppaneilla on varmasti ollut hyvä tarkoitus. Vakausmekanismeja ja rahoitusvakausvälineitä vilisevä eurosanasto on ammattilaisillekin haastava, ja toimittajien kaltaisille tiedon popularisoijille se on täysi painajainen.
Medialle pitäisi siis olla taivaan lahja, että poliitikkojen ja muiden EU-vaikuttajien teksteistä löytyy pallojen ja maalien kaltaista kansantajuista tarttumapintaa.
Mutta jokin tässä silti mättää. En ole aivan varma, auttavatko urheilutermit loppujen lopuksi ymmärtämään, mistä eurokriisissä on pohjimmiltaan kysymys (vaikka itsekin käytän niitä toisinaan).
Urheilussa ja politiikassa on yhteisiäkin piirteitä, mutta yhdessä suhteessa ne eroavat toisistaan. Urheilu on nollasummapeliä, jossa vain yksi voittaa. Politiikassa sen sijaan tavoitellaan jo määritelmällisesti yhteistä hyvää, vaikka kaikesta ei aina olla samaa mieltä.
Siksi urheilusta haetut kielikuvat kääntyvät helposti tarkoitustaan vastaan. Monimutkaisten taloudellisten ja psykologisten tekijöiden synnyttämä ongelmavyyhti pelkistyy niissä satukirjoja muistuttavaksi hyvän ja pahan – tässä tapauksessa epäisänmaallisuuden – kamppailuksi. Elävässä elämässä kriisit eivät kuitenkaan ratkea sillä, että eri tavalla ajattelevat demonisoidaan.