Suhteellisuusteoria

Hakkasin mökillä jäätä ilmalämpöpumpun alta. Tein lumityöt. Kannoin polttopuita tupaan. Olo oli kuin Koskelan Jussilla. Paitsi, että jaksoin ahkeroida tunnin ja sitten oli saatava banaani.

Jussille samat hommat olivat kodinhoitoa eikä Koskelassa ollut ilppiä. Varsinainen työpäivä tapahtui omalla ja pappilan pellolla. Toki hän on kuvitteellinen henkilö, mutta pätevästi rakennettu aikansa kuva.

Samana iltana mökiltä katosi osa sähköistä. Säikähdin, kuinka käy jatkuvalämmitteiselle paljulle. Kauanko koneellinen ilmanvaihto voi olla pois päältä? Laskeeko makuuhuoneen lämpötila seitsemääntoista asteeseen? Selviämmekö huomiseen?

Sain seuraavana päivänä Kiovasta tutulta viestin. Pakkasta 25 astetta, sähkö ja vedet poikki. Venäjä iskee drooneilla ja ohjuksilla ”sotilaallisiin kohteisiin” eli kerrostaloihin. Vaikka osumaa ei tulisi, kolmekymmenkerroksisissa taloissa asuu yksinäisiä mummoja ylimissä kerroksissa. He jäätyvät. Työikäinen voi päästä suihkuun työpaikalla tai kuntosalilla, koska niistä saattaa löytyä aggregaatti. Metron sähköt olivat poikki ensimmäistä kertaa sodan aikana.

Mökin sähköt palasivat aamulla, kun päivystävä sähköhenkilö korjasi vian. Paljussa 37 astetta, sisällä 22. Hävetti kuinka paljon se helpotti.

Luin kirjan nimeltään Woltin tarina. Miki Kuusen johtaman ruoan kotiinkuljetuspalvelun lopullinen myyntihinta amerikkalaisille oli 2,8 miljardia. Kovasta työstä, vahvasta visiosta ja riskinotosta saatiin kelpo korvaus. Kirja oli hieno kuvaus periksiantamattomuudesta, virheistä oppimisesta, luovuudesta ja rohkeudesta.

Samaan aikaan luin Paavo Teittisen kirjoittaman kirjan Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen. Se on selvitys rajojemme sisäpuolella tapahtuvasta ihmiskaupasta. Ulkomailta saapuneista siivoojista, ruokaläheteistä, kokeista, rakennustyöläisistä, marjanpoimijoista, jotka tulevat suurin toivein Suomeen.

Todellisuus on karu. Ensin on maksettava kynnysraha, sen jälkeen työnantaja laskuttaa asumisesta ja olemisesta. Kapina taltutetaan uhkailulla ja kiristyksellä. Marjanpoimijat syövät nälkäänsä maantien varteen kuolleita supikoiria. Palkka saattaa olla euron tunti, töitä tehdään 16 tuntia vuorokaudessa.

Tapausten tutkinta poliisin ja oikeuslaitoksen piirissä on lievästi sanottuna löysää. Yleistunnelmana, että omapa on asiansa. Mitä väliä, kun saamme siivoojamme, rakennuksemme, ruokamme ja marjamme halvalla.

Sitä väliä, että on olemassa laki, jonka pitäisi olla kaikille sama. Nyt yksi on orja ja toinen työtön, koska orja on aina halvempi kuin vapaa kansalainen. Kirja on hieno kuvaus kovasta työstä, riskinotosta, periksiantamattomuudesta ja rohkeudesta.

Pitäisikö tämän kaiken muuttaa omaa elämääni?

Miten autan kiovalaista mummoa? Voi lähettää rahaa, mutta miten vaikutan siihen kyyniseen, isovenäläiseen mulkkuun, jonka päätöksellä ohjukset lentävät? Poistanko ruokalähettisovelluksen? Onko kuskilla entistä pienemmät tulot, kun hän ei jätä oveni taakse annoksia?

Pitäisi vaihtaa paikkaa. Minä poljen ruokaa ja kuski tulee mökille tekemään lumityöt, viimeistelmään näytelmän ja lilluu sen jälkeen paljussa. Tätä olemassaolon kierrätystä pitäisi suorittaa valtiojohtoisesti. Ehkä sitten hoksaisimme. Valittaisinko laskevaa kirjamyyntiä, jos minun pitäisi myydä Isoa numeroa kadunkulmassa katsetta väistelevälle itselleni?