Jäljittelijöiden aika

Yhdysvaltojen välivaaleissa ei valita maalle presidenttiä. Siitä huolimatta kampanjan päätähti on tälläkin kertaa Donald Trump, ainakin ulkomailta katsoen.

Katsomme Trumpin toimia vähän kuin kuuta osoittavaa sormea. Mietimme yhden ihmisen persoonaa tai fyysistä ja henkistä tilaa, jolloin kokonaisuus unohtuu.

Välillä tosin havahdumme ikävien muutosten määrään. Kyytiä ovat saaneet monet kansainvälisen kanssakäymisen pelisäännöt.

Demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisellä perustellaan tekoja yhä harvemmin. Liittolaisuus, kumppanuus ja kaupan vapaus saavat väistyä. Pikavoittoja metsästetään ilman turhien periaatteiden tuomia rajoituksia, kun sopiva neuvottelukumppani löytyy.

Toki välillä mietimme myös sitä, mitkä sisäiset syyt ovat saaneet Yhdysvaltojen poliittisen järjestelmän nykyiseen asentoonsa. Muistelemme myös oppeja suurvaltojen perimmäisestä luonteesta. Silti seuraavaa askelta on vaikea ennustaa.

Maailmalla on kuitenkin paljon niitä, jotka tarkkailevat herkeämättä sormella osoittavaa miestä. Kyse ei ole yhdestä maasta eikä yhdestä aatteesta. Heille maail­man­ mahtavimman maan johtaja on roolimalli, jonka menestyksestä voi ottaa oppia.

Totuudesta lipsuminen ei ole enää kaikille poliitikoille kohtalokasta, kunhan yhden epätoden väitteen perään kertoo monta lisää.

Tärkeintä on hallita julkisuutta. Mitä enemmän, sitä parempi. Jos yleisö kyllästyy, kannattaa käyttää yhä isompia kirjaimia ja tehdä yhä erikoisempia temppuja.

Yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta tai todellisista vallankäyttäjistä ei tarvitse keskustella, jos onnistuu pitämään keskustelun koko ajan tunteiden alueella.

Mitä kuohuttavampi yksityiskohta, sitä suurempi huomio. Kansakunnan yhtenäisyys ei ole tavoite. Viholliset voi löytää läheltä: vähemmistöistä, tieteestä, mediasta tai oikeuslaitoksesta. On parempi rikkoa kuin rakentaa.

Tunteiden kyllästämässä ilmapiirissä ei enää tarvitse väittää, että päätöksenteko on vaikeaa tai tuskallista. Ilkeys ja kosto ovat aivan kelpo perusteluja.

Oman edun tavoitteluakaan ei tarvitse peitellä. Yhteispeli suuryritysten tai luonnonvaroilla rikastuneiden valtioiden kanssa on usein henkilötasolla hyödyllistä kaikille osapuolille. Se on kiinteistöpelurin logiikkaa.

Tähän asti toisen maailmansodan ja sitä seuranneen kylmän sodan pitkä varjo vaikuttivat keskenään kamppaileviin päättäjiin. Ajatus pohjalla olevista yhteisistä periaatteista antoi rajat.

Suomessa sodan oppi oli, että pienen maan pitää pystyä sisäiseen yhteistyöhön. Yhdysvallat koki vastuuta ainakin läntisten maiden puolustamisesta.

Trump on samanikäinen kuin moni edeltäjistään, mutta hän on uutta sukupolvea.

Hän tuli politiikkaan, kun sotien henkinen perintö oli jo murenemassa. Hänen jäljittelijänsä taas ovat iältäänkin jo seuraavaa sukupolvea. Ilmiö on kuitenkin sama.

Vuosikymmeniä toimintaa ohjanneet periaatteet väistyvät. Tilalle tulevat tunnemyrskyt, vastakkainasettelu ja vihollisen löytäminen mieluummin läheltä kuin kaukaa.