Toomas Hendrik Ilves: Huoli Itämerestä kuuluu kaikille EU-maille
Olemme taloudellisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti riippuvaisia yhteisestä merestämme. Siksi EU:n Itämeri-strategia on meille niin tärkeä, kirjoittaa Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves.
Grafiikka Outi Kainiemi
Ruotsin puheenjohtajakauden aikana viime syksynä EU aloitti uuden hankkeen, Itämeren aluetta koskevan strategian. Alulle pantiin jotakin sellaista, mikä on paitsi meidän alueemme, myös koko unionin kannalta erittäin tärkeää.
Itämeri on käytännöllisesti katsoen unionin sisämeri, uusi Mare Nostrum, Meidän meremme, niin kuin roomalaiset aikoinaan Välimerta nimittivät. EU:n ulkopuolelle kuuluu kylläkin pieni osa Itämeren rannikosta, Suomenlahden itäinen pohjukka ja Kaliningradin erillisalue, jotka yhdessä tuottavat suhteettoman suuren määrän mertamme uhkaavia saasteita.
Usein sanotaan, että Eurooppa täytyy tuoda lähemmäs kansaa. Itämeri-strategia on ensimmäinen Euroopan parlamentissa alulle pantu EU:n strategiahanke. Se on siis myös ensimmäinen Euroopan unionin kansalaisten suorilla vaaleilla valitsemien ihmisten virittämä toimintaohjelma.
EU:lla on lukuisia alueellisia hankkeita, mutta Itämeri-strategia ei ole alueelliseen ulkopolitiikkaan perustuva suunnitelma eikä millekään yksittäiselle politiikan lohkolle rajoittuva hanke. Tämä makroalueellinen hanke on tarkoitettu ensisijaisesti EU-valtioille, jotka haluavat vaalia vahvempia ja avoimempia yhteyksiä.
Itämeri-strategian ensimmäinen tavoite on pyrkimys parantaa Itämeren laatua. Olemme taloudellisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti hyvin riippuvaisia yhteisestä merestämme, Euroopan suurimmasta sisämerestä, ja siksi sen kestävän kunnon varmistaminen on ensiarvoisen tärkeää kaikille.
Nykyään Itämeri on ehkä planeettamme saastunein meri. Se on matalin: keskisyvyys vähän yli 50 metriä. Lisäksi sen veden kierto on hitain: koko vesimassan vaihtuminen kestää kolmisenkymmentä vuotta.
Nyt kun suurin osa rannikosta kuuluu EU:n alueeseen, suhtaudun asiaan paljon optimistisemmin, sillä ympäristöyhteistyö on paljolti vapautunut poliittisista paineista ja epäterveet poliittiset raja-aidat ovat siten madaltuneet.
Kun Itämereen rajoittuvat EU-maat ovat omaksuneet unionin yhtenäiset ympäristönormit ja alkaneet soveltaa niitä käytäntöön, meren laadun parantamiseksi on ryhdytty merkittäviin toimiin. Tosin todelliset tulokset näkyvät kuitenkin vasta pitkän ajan kuluttua. Ongelmana ovat edelleen EU-sääntöjä noudattamattomalta Itämeren valuma-alueelta, muun muassa Valko-Venäjältä, tulevat saasteet.
Meren laadun huonontuminen, kuolleet alueet, rehevöityminen, kymmenkertaistuneen öljytankkeriliikenteen aiheuttama jatkuva suuronnettomuuden uhka sekä Nord Stream -kaasuputkihankkeen epäselvyys ja politisoituminen lisäävät kuitenkin kauhistuttavimpien tulevaisuudenkuvien toteutumisen todennäköisyyttä.
Ympäristön vaalimiseen täytyy saada mukaan kaikki ne maat, joiden vesistöt laskevat Itämereen.
Itämeri-strategian pontimena oli alusta asti visio Itämereen rajoittuvien EU:n jäsenmaiden kiinteän yhteistoiminnan lisäämisestä.
Strategian toinen tavoite onkin edelleen kehittää ja vahvistaa EU:n tavoitteita, erityisesti neljää vapautta: ihmisten, työvoiman, pääoman ja palvelujen vapaata liikkumista alueella.
Nämä neljä vapautta on sisällytetty sopimukseen nykyistä täydellisemmän unionin ylevinä perimmäisinä päämäärinä.
Olemme edenneet huomattavan matkan näitä päämääriä kohti kaikkia jäsenmaita koskevilla ja velvoittavilla direktiiveillä.
Annamme kuitenkin direktiivien harhauttaa itseämme, kun kavennamme mahdollisuuksiamme rajoittumalla pienimpään yhteiseen nimittäjään.
Voimme kyllä liikkua vapaasti, mutta kun ylitämme rajat, arkielämä on edelleen monimutkaista. Byrokratia on yhä kiemuraista ja vaikeaselkoista.
Virossa asuvalta Suomen kansalaiselta varastettiin kerran hänen autonsa rekisteriote Suomen-käynnin aikana. Viron naurettavan jäykän oikeuskäytännön vuoksi hänen ei annettu palata autollaan Viron-kotiinsa.
Hänen täytyi matkustaa ilman autoa Viroon, hankkia asianomaiset dokumentit Viron autorekisterikeskuksesta, kääntää ne suomeksi, vahvistaa ne apostille-todistuksella ja esittää sitten käännös apostille-todistuksineen sekä Viron että Suomen viranomaisille. Näin siitä huolimatta, että molemmissa maissa on voimassa sähköisen allekirjoituksen mahdollistavat lait ja maat tunnetaan EU:ssa sähköisen hallinnon soveltamisen huippumaina.
Ruotsin virallisia hallintoelimiä, kuten sairausvakuutustoimistoja ja maahanmuuttovirastoa sekä pankkeja, on kovin vaikea saada hyväksymään Itämeren alueen muista EU-maista peräisin olevia virallisia asiakirjoja.
Samantapaisia pulmia esiintyy runsain määrin muun muassa elatusapu- ja perintöasioissa. Kaikki nämä ongelmat voitaisiin hoitaa asianmukaisilla keskinäistä oikeusapua koskevilla sopimuksilla.
Tavaroiden ja pääoman liikkumisvapaudesta huolimatta myös yritykset kohtaavat vaikeuksia. Siirtyminen EU:n eri puolille on hankalaa, kilpailua rajoitetaan ja piiloprotektionismin haamu nousee esiin. Muista EU-maista kotoisin olevilta yrityksiltä vaaditaan suurempia takuumaksuja kuin kotimaisilta, ja vierasmaalaisiin yhtiöihin sovelletaan eri kunnallisia maksuja.
Yhdessä skandinaavisessa EU-maassa veloitetaan provisio laskuista, jotka maksetaan toisessa EU-maassa annetulla luottokortilla; kotimaisilla korteilla maksettaessa provisiota ei mene.
Asian ydin on tämä: nykyisten talousvaikeuksien aikana jokainen yrittäjänvapauden este vähentää talouskasvua ja lisää työttömyyttä omassa maassamme.
Byrokraattisista ja hallinnollisista haitoista voidaan päästä, kun Itämeri-strategian yhdeksi tavoitteeksi otetaan esteiden poistaminen – ensin omasta keskuudestamme. Sen jälkeen voimme viedä parhaat käytäntömme myös muihin EU-maihin.
Lupaavinta ja kiinnostavinta on kuitenkin sellaisten uusien synergioiden ja yhteistyömuotojen luominen, joiden avulla voimme voittaa pienen koon aiheuttamat haitat. Useimmat Itämeren ympärillä sijaitsevat EU-maat ovat pieniä. Saksassakin akateemiset ja tieteelliset laitokset samoin kuin pienet ja keskisuuret yritykset toimivat usein osavaltiopohjalla.
Jos mielimme yliopistojemme, tieteenharjoittajiemme ja pk-yritystemme pysyvän elossa ja menestyvän globaalistuneessa maailmassa, missä kilpailemme Kiinan, Intian ja Yhdysvaltain kanssa, meidän täytyy tehdä tuloksellisempaa yhteistyötä.
Meidän on uskallettava välttää päällekkäistä työtä ja edistää uusien huippuosaamisen keskusten syntymistä. Rahat, joilla rakennamme tieteellisiä laboratorioita ja yliopistoja sinne tänne Itämeren alueelle, johtavat turhan usein siihen, että samanlaisia laitoksia perustetaan Helsinkiin, Århusiin, Göteborgiin, Krakovaan ja Tarttoon.
Miksi? Miksei sen sijaan kehitettäisi samalla rahalla eri paikkoihin eri tutkimusalojen laitoksia, jotka voisivat syventää erikoistumistaan ja lisätä tutkimustensa tuloksellisuutta.
Alkuperäisen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön tarkoitus oli poistaa turhaa päällekkäisyyttä ja poliittisesti vaarallista kilpailua ja protektionismia sodanjälkeisessä Euroopassa. Hiilen ja teräksen tuotanto ei enää johda uuteen sotaan. Sen sijaan meidän on syytä pelätä, että innovointimme ja tieteemme taso erityisesti pienissä maissa putoaa muualla kiitävän kehityksen kelkasta. Tai että etevimmät tieteenharjoittajamme muuttavat Yhdysvaltoihin.
Kun kuljemme kohti globaalistunutta ja entistä kilpailevampaa maailmaa, meidän täytyy keksiä uusia ratkaisuja, joiden avulla voimme pitää yllä kilpailuetuamme ja totuttua eurooppalaista elämän laatua. Meidän pitää pyrkiä ylittämään tiellemme nousseet esteet. Pelkkä kilpailijoiden tahdissa juokseminen ei riitä.
Kirjoittaja on Viron presidentti.
Teksti Toomas Hendrik Ilves
Kirjoittaja on Viron presidentti.
Helsingissä järjestetään helmikuussa Itämeri -huippukokous, johon odotetaan alueen valtioiden päämiehiä.