Eri veneessä

Työntekijöitä on kielletty vastaamasta toimittajille. Jos haastatteluun suostutaan, kysymykset vaaditaan etukäteen sähköpostilla. Kun juttu on valmis, se pitää lähettää tarkistettavaksi haastateltavan esihenkilölle tai viestintään. Sieltä se saattaa palata muodossa, jota lehden on mahdoton julkaista.

Tällaisista kokemuksista paikallislehtien päätoimittajat kertoivat, kun heidän yhdistyksensä puheenjohtaja Ville Mäkinen kysyi hyvinvointialueiden viestintäongelmista.

Ne eivät ole uusia. Vuonna 2023 Satakunnan hyvinvointialue herätti keskustelua viestintäohjeella, jossa muun muassa todettiin, että ”toimittaja ei ole ystäväsi eikä samassa veneessä kanssasi”.

Tilanne on paikallislehdille tukala, sillä toimittajia on yhä vähemmän. Ei olisi aikaa takuta viranhaltijoiden kanssa.

Julkisen hallinnon nuiva suhtautuminen toimittajiin näkyy muuallakin. Esimerkiksi asiakirjoja saatetaan pihdata, vaikka ne olisivat selvästi julkisia.

Samaan aikaan Suomi ylpeilee hallinnon avoimuudella, jota kutsutaan ”suomalaisen yhteiskunnan keskeiseksi voimavaraksi”.

Valtiovarainministeriö pyörittää jo viidettä Avoimen hallinnon toimenpideohjelmaa, jonka piirissä ovat myös kunnat ja hyvinvointialueet. Tavoitteena on lisätä kansalaisten osallisuutta, rakentaa luottamusta ja parantaa demokratiaa.

Harvoinpa kansalainen ehtii surffata hyvinvointialueiden verkkosivuilla lukemassa päätöksistä ja suunnitelmista. Journalismi on juuri sitä varten, että se seuraa ja selvittää yleisönsä puolesta.

Nihkeä suhtautuminen toimittajiin onkin melkoisessa ristiriidassa avoimuusjulistusten kanssa.

Kun asiakirjojen julkisuuslaki 1999 uudistui, se oli hallinnolle tärkeä ja iso asia, kertoo julkisoikeuden professori Riku Neuvonen Tampereen yliopistosta. Viranomaisia koulutettiin, avoimuutta korostettiin.

”Nyt se väki on jäänyt eläkkeelle”, Neuvonen toteaa.

Muutakin on tapahtunut. Henkilötietoja suojaava gdpr-asetus on tehnyt viranomaisista varovaisia, Viestikoekeskus-jupakan kaltaiset tapaukset pelottavat. Vaikeneminen voi tuntua pienemmältä pahalta kuin virkavirheen riski, Neuvonen sanoo.

2000-luvulla viestintä on yhä useammin alettu nähdä osaksi organisaatioiden strategiaa. Seurauksena voi olla julkisuuskuvan hallintaa ja kiillottamista, avoimuudesta tulee uhka.

Kiertely ja falski positiivisuus eivät kuitenkaan kansaa vakuuta. Vaalien alla ehdokkailta kannattaakin kysyä, millaista viestintää he kunnissa ja hyvinvointialueilla aikovat edistää.