Muistatko vielä kuolevan Putinin?

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan kolme vuotta sitten, Vladimir Putin oli kuolemaisillaan. Otsikot julistivat, kuinka ”Putin kuolee pian”, ”Putinilla on syöpä” ja ”Putin on niin vakavasti sairas, että kokoukset on jaettu osiin”.

Aiheesta uutisoitiin erityisesti maissa, jotka pitävät Ukrainan puolta.

Lähteenä väitteelle Putinin vakavasta sairaudesta oli esimerkiksi Yhdysvaltain ja Britannian entisiä tiedusteluviranomaisia sekä venäläistahoja.

Myös suomalaiset kommentaattorit näkivät todisteita sairaudesta milloin Putinin kasvoissa, istuma-asennossa, käsien tärinässä, pöydän pituudessa tai poissaolossa julkisuudessa. Venäjän presidentin arveltiin sairastavan syöpää, Parkinsonin tautia tai jotakin muuta etenevää neurorappeumatautia.

Kuolo ei ole korjannut Putinia vieläkään, ja hänen pian­ koittava loppunsa onkin poistunut lööpeistä.

Kolmen vuoden takaisten uutisten lukeminen tuntuu nyt suorastaan ällistyttävältä. Putinilta etädiagnosoitiin syöpä, mutta meiltä muilta olisi voinut diagnosoida joukkopsykoosin, jos sellainen taudinkuva oikeasti olisi.

On ymmärrettävää, että Venäjän hyökkäykselle toivottiin pikaista loppua. Putinin kuolema olisi tarjonnut paitsi uloskäynnin sodasta myös vahvistuksen oikeudenmukaisuuden olemassaolosta. Sota Euroopassa tuntui suorastaan epätodelliselta. Halusimme sen loppuvan heti, kohtalon puuttuvan peliin.

Nykyhetkestä käsin tarkasteltuna tuon hetkinen tunnetila ja mediamaisema näyttävät häpeällisen lapsellisilta.

Kuinka hupsuja me olimmekaan, kun ajattelimme kaiken ratkeavan Putinin äkilliseen kuolemaan. Miksi uskoimme, että ratkaisu olisi niin helppo?

Sota on kestänyt jo kolme vuotta. Talouden kautta se on vaikuttanut meihin kaikkiin ja ollut osaltaan rakentamassa nykyistä globaalia politiikkaa ja synkähköä tulevaisuudenkuvaa.

Vilkaisu kolmen vuoden takaisiin otsikoihin muistuttaa, kuinka vaikea median ja todellisuuden suhde on. Hetken aikaa uutiset loivat ympärillemme todellisuuden, jossa sodan käynnistäneen Venäjän presidentti kuolisi hetkenä minä hyvänsä. Se ei oikeasti ollut todellisuus. Uutisoinnin laajuus oli ennen kaikkea vastaus yleisön toiveisiin. Kansa halusi lukea huonoja uutisia Putinin terveydentilasta, mutta käytännössä yleisön kiinnostus on varsin huono uutiskriteeri.

Nyt, kun Donald Trumpin toinen presidentinkausi on alkanut ja Yhdysvalloissa on nähtävissä demokratian rapautumista, media on vaikeassa paikassa. Pitää kertoa tarkasti ja pitää katse myös tulevassa muttei spekuloida liikaa. Ei pidä uutisoida epävarmoista asioista niin paljon, että ne alkavat vaikuttaa varmoilta.

Ei saa hämärtää sitä, mikä on tärkeää. Tällä kaudella en halua esimerkiksi lukea siitä, millaisiin vaatteisiin Melania Trump on sonnustautunut tai millaisin ilmein hän on katsahtanut puolisoonsa. En liioin halua ylenpalttisia spekulaatioita Donald Trumpin dementiasta tai narsismista. Uutisointi Yhdysvaltain presidentin terveydentilasta tai perheenjäsenistä saa todellisuuden vaikuttamaan kreikkalaiselta näytelmältä, jossa jumala lasketaan näyttämölle ratkaisemaan mutkikkaiksi käyneet konfliktit.

Uutisoinnin luomassa valetodellisuudessa maailman kiihkeä lataus purkautuu siihen, että Melania läpsäisee Donaldin käden kauemmas