Teatterijohtaja Jussi Helminen vastaa Risto Niemiselle: Helsinki-keskeistä

Helsingin Sanomat otti pääkirjoituksessaan 14.8. esille Helsingin juhlaviikkojen eronneen johtajan Risto Niemisen ansiokkaan puheenvuoron Suomen Kuvalehdessä.

Vaikka olen Riston kanssa monesta asiasta samaa mieltä, myös HS:n pääkirjoituksen kanssa, minusta tässä kulttuurikeskustelussa on surullista näkökulmien kapeus, Suomen käsittäminen Helsingiksi.

Enkä tiedä, olenko iloinen siitä, että kulttuuripoliittinen keskustelu alkaa painottua teatterikeskeiseksi, mutta koska olen teatterinjohtaja, en ala sorkkia muiden (musiikin, kuvataiteen, elokuvan, kirjallisuuden jne.) reviirejä, vaan jatkan tällä kapealla sektorilla.

Luonnollista koko maan kannalta on, että Suomen Kansallisteatteri ja Kansallisooppera sijaitsevat Helsingissä, pääkaupungissa. Hienoa, hyvä. Kansallisia aarteitamme.

Loogisesti seuraavalla kansalaisten tasavertaisuustasolla ovat maan useat kaupunginteatterit. Myös Helsingin, mutta valtakunnallisesti sen ei tule olla Oulun, Rauman tai Kajaanin kaupunginteatteria merkittävämmässä asemassa. Kuopiolainen, mikkeliläinen tai lahtelainen katsoja on aivan yhtä arvokas kuin sieltä tai Turusta Helsinkiin muuttanutkin tai se stadilainen.

Tämä teatteri- ja orkesterilakiin kirjattu suomalaisten oikeus saada teatterielämyksiä kotikaupungissaan on hieno asia, eikä helsinkiläisten kannattaisi sitä julkisesti liikaa kadehtia. Kuinka omahyväisiä ovatkin.

Teatterilaki siis tavallaan takaa suomalaisille perusoikeudet kautta maan, toki edellyttäen kaupungeilta omaa panostusta teatteriinsa kunnallisen itsehallinnon puitteissa. On oikein, että Tampere saa itse päättää, miten paljon teatteria se asukkailleen tarjoaa. Paljon. Espoo vähän. Silti päätösvallan tulee olla juuri siellä missä enimmät katsojatkin.

Seuraava looginen taso on teatterilain ulkopuoliset vapaat ryhmät, ”lainsuojattomiksi” itseään kutsuvat. Niitä on luonnollisesti eniten siellä, missä niiden tarjoamalle pikantille teatteritarjonnalle on kysyntää, eli Helsingissä. Itse aloitin urani tällaisessa Tampereella. Tätä toimintaa tulee yhteiskunnan myös tukea, koska sen jäsenet eli katsojat sitä haluavat.

Tasavertaisuusperiaatteen mukaan niiden tukemista tulee vaatia osin valtiolta, mutta myös kotikunnalta. Mielestäni suhde voisi olla sama kuin teatterilain piirissä oleville teattereillekin. Jos kotikaupunki tukee ryhmää 500.000 eurolla, voisi valtio antaa 250.000, jos se puuttuva neljännes tulee lippukassasta. Mielestäni kaksi tärkeää jossia valtionavun myöntämiseksi. Keskimäärin tässä suhteessa nuo kiinteät ammattiteatteritkin Suomessa tulonsa saavat.

Ja kulttuuri on yhteiskunnalle halpaa. Mieli, sielu ja kroppakin pysyvät sen avulla terveinä, rikastuvat halvalla.

Aivan toinen ja hyvin paikallinen asia on Helsingin Juhlaviikkojen ja helsinkiläisten teattereiden yhteistyö tai sen puute, jonka sekä Nieminen että HS:n pääkirjoitus nostavat ongelmaksi.

Tampereen Teatterikesän entisenä hallituksen ja yhtenä taiteellisen johtotroikan jäsenenä ja samanaikaisesti TTT:n johtajana ymmärrän ongelman molempien osapuolten kannalta. Festivaali haluaa teatteritilat käyttöönsä, jolloin niiden näyttämöillä ei voi oma taiteellinen henkilökunta harjoitella tai näytellä, olkoot siis lomalla. Mutta tekninen henkilökunta töissä.

Monen sadan työntekijän lomakauden muuttaminen johtajan päätöksellä on lain ja TES:n mukaan mahdollista, mutta yksikään johtaja ei ole niin tyhmä, että niin tekisi. Sellainen päätös myös sotkisi koko suomalaisen kesäteatterikäytännön, vaikeuttaisi elokuva- ja televisiotuotantoa ja sotkisi tuhansien ihmisten elämän.

Tampereella yhtälö on ratkaistu Teatterikesän ajoituksella teattereiden lomakauden loppuun, festivaalin lyhyellä kestolla ja sillä, että teatterit ovat osa Teatterikesän organisaatiota, istuvat sen hallituksessa.

Pääkaupunkiseudulla ongelman esille noston vierellä on kaiken aikaa ollut sen ratkaisu, mutta siitä eivät Suomen Kuvalehti eikä Helsingin Sanomat ole tietävinään. Jotenkin en suomalaisena jaksa uskoa tietämättömyyden syyksi sitä, että ratkaisu on Espoossa eikä Helsingissä.

Silti kumpikaan, SK tai HS, ei tässä yhteydessä kerro siitä, että Espoon kaupunki suunnittelee uuden teatteritalon rakentamista ja nimenomaan konseptilla Suomen Kansainvälinen Teatteri. Tapiolaan, tulevan metroaseman viereen, jonne nytkin pääsee bussilla Helsingin keskustasta 10 minuutissa.

Myös Helsingin päättäjien olettaisi olevan riemuissaan länsinaapurin kädenojennuksesta ja julkisesti tukevan hanketta. Jopa niin, että kun nyt sekä Espoo, Vantaa että Kauniainen tukevat Oopperaa, voisi odottaa Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten tulevaisuudessa tukevan Suomen Kansainvälistä Teatteria Espoossa. Näkis vaan.

Jos olen elossa kun olen eläkkeellä, seuraan ilolla tätäkin pientä kulttuuripoliittista keskustelua.

Jussi Helminen
Teatterinjohtaja
Espoon Kaupunginteatteri

Aiheesta lisää
Stefan Wallin Risto Niemisen kritiikistä: Ministeriöllä on selkeät linjaukset (Suomenkuvalehti.fi 14.8.2009)
SK:n toimittaja Jari Lindholm keskustelee aiheesta blogissaan (Suomenkuvalehti.fi)