Hätkähdyttäviä numeroita

Olen indikaattoriorientoitunut akateeminen johtaja. Tykkään analysoida oman yliopistoni onnistumisia ja kehittämiskohteita vertaamalla suoritustamme muihin yliopistoihin.

Tällaiseen johtamistyyliin kriittisesti suhtautuvat puhuvat numeroilla johtamisesta. Kritiikki voi olla perustelua. On tärkeää tunnistaa myös mallin ongelmat.

Usein kuulee näkemyksiä, että yliopistojen johtamisessa kiinnitetään nykyisin liikaa huomiota esimerkiksi julkaisujen tai tutkintojen määrään, kun pitäisi puhua enemmän laadusta. Nämä näkemykset ovat huomionarvoisia.

Indikaattoreilla johtamisen keskeinen ongelma on, että sitä saa, mitä mitataan. Numerot eivät ole neutraaleja. Ne kertovat tietoisesti tai piilotetusti mittaajan asenteista ja tavoitteista.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi viime vuonna osana yliopistojen kanssa käytyjä tulossopimusneuvotteluja uuden indikaattoripaketin. Se löytyy Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta.

20 koulutuksen ja 13 tutkimuksen indikaattorilla kuvataan ja arvioidaan yliopistojen toiminnan kehitystä neljän vuoden aikajänteellä. Ministeriö on asettanut yliopistot lukujen perusteella paremmuusjärjestykseen.

Yliopistojen seurantaindikaattorit kuvastavat ministeriön ja hallituksen poliittista tahtotilaa yliopistojen kehittämiseksi. Esimerkiksi tavoiteajassa tutkinnon suorittaneiden osuus, ensikertalaisten osuus uusista opiskelijoista tai avoimesti saatavissa olevien julkaisujen osuus kuvastavat poliittista tavoitetta parantaa näitä osuuksia.

Mukana on muutama uusi mittari, joita ei aiemmin ole käytetty.

Ministeriö arvioi nyt ensimmäisen kerran yliopistoja muun muassa sen perusteella, kuinka suuri osa valmistuneista maistereista sijoittuu Uudellemaalle. Ministeriön ajattelussa yliopisto on sitä parempi, mitä suurempi osuus sieltä valmistuneista sijoittuu alueelle.

Noin puolet kaikkien yliopistojen kaikista valmistuneista maistereista sijoittuu Uudellemaalle.

Pääkaupunkiseudun neljästä yliopistosta valmistuneista maistereista sinne sijoittuu 70–90 prosenttia.

Ministeriön mielestä heikoin yliopisto tällä indikaattorilla mitattuna on Oulun yliopisto, josta valmistuneista maistereista vain noin 20 prosenttia sijoittuu Uudellemaalle.

Myös Tampereen, Itä-Suomen ja Lapin yliopistoista valmistuneista maistereista Uudellemaalle sijoittuu alle 30 prosenttia.

Kaikki yliopistot tuottavat elinvoimaa ja ammattilaisia erityisesti omille alueilleen, pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimivat yhdeksän yliopistoa myös valtakunnallisesti maan eri osiin.

Yliopistojen asettaminen paremmuusjärjestykseen sen perusteella, kuinka suuri osa niistä valmistuneista sijoittuu Uudellemaalle on minusta hätkähdyttävää.

Yliopistojen alueellista vaikuttavuutta olisi mielekkäämpää arvioida sen perusteella, kuinka suuri osa niistä valmistuneista sijoittuu lähialueille.

Uudellemaalle sijoittuvien osuus yliopistojen ar­vioinnin yhtenä kriteerinä kuvastaa sitä, että opetus- ja kulttuuriministeriö kannustaa kaikkia yliopistoja sellaiseen toimintamalliin, että niistä valmistuneista maistereista nykyistä suurempi osa sijoittuisi valmistuttuaan Uudellemaalle. Täytyy suoraan sanoa, että kelvoton indikaattori.