Kolmetoista vaalia
Suomessa käydään oikeastaan kolmettoista erilliset vaalit. Tämä lause kuultiin toimittajilta ja kommentaattoreilta useita kertoja, kun vaalikamppailun loppusuoralla alettiin keskustella taktisesta äänestämisestä. Samoin kuultiin, että listat ratkaisevat.
Valtakunnallisessa mediassa käytiin kuitenkin vain yhdet ja samat vaalit. Vajaan kolmen viikon aikana vaalikeskusteluissa, mediasta riippumatta, toistuvat tismalleen samat kysymykset ja vastaukset sotesta, valtiontaloudesta, maahanmuutosta ja hiilinieluista.
Puheenjohtajat vaelsivat studiosta toiseen ja lausuivat repliikkejään, enemmän tai vähemmän tunteella. Toimittajat tivasivat miljardeja ja osoittivat aukkoja. ”Pääpuolueet taluttavat vaalikarjaa sammutetuin lyhdyin kohti sote-säästöjä”, kirjoitti Iltalehti turhautuneena.
Yksikään mediatalo ei tarjonnut erilaista lähestymistapaa. Oli aivan kuin puolueet ja mediakenttä olisivat jossain sopineet, että viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua aloitetaan ja näillä yhteisillä askelilla mennään.
Ahkerinkaan vaaligrillien katsoja ei oppinut mitään siitä, millaisia erilaisia vaaleja eri puolella Suomea käytiin tai millaisia ehdokkaita missäkin kampanjoi ja millaisin teemoin.
Nyt tulosanalyyseissä ihmetellään Suomen karttaa, josta aiemmin isoa osaa maata hallinnut keskustan väri on kokonaan kadonnut ja korvautunut perussuomalaisten sinisellä. Etelä-Suomessa kolme sosiaalidemokraattien punaista ja kolme kokoomuksen sinistä aluetta.
Miten tässä näin kävi? Toimituksista soitetaan politiikan tutkijoille, ja hyvä niin, mutta miten olisi klassinen journalismi?
Ennen vaaleja mediatalot tarjosivat lukijoilleen vaalikoneita, budjettileikkaus- ja hallituksenmuodostuspelejä, mutta ne eivät auta ymmärtämään, mistä vaaleissa on missäkin päin Suomea kyse. Reportaasit ovat liian kalliita, joten vaalikonevastauksilla mennään.
Mediajulkisuus tukee Suomessa yhä huonommin kolmentoista alueellisen vaalin järjestelmää.
Juuri vaalien alla usea maakuntalehti ilmoitti harvennetuista ilmestymispäivistä. Lisäksi maakunta- ja aluelehtien omistus on hyvin keskittynyttä: Keskisuomalainen ja Sanoma ovat jakaneet markkinat, suuressa osassa Suomea Yle on ainoa haastaja. Paikallisjournalismi on hiipuva bisnes, ja huoli uutisseurannan heikkenemisen vaikutuksista demokratialle on aiheellinen.
Keskittyvän median myötävaikutuksella Suomessa käytiin juuri sellainen blokkipolitiikan ja suomalaisen ”katsotaan nyt ensin vaalitulos” -systeemin huonoimmat puolet yhdistävä vaali, jota valtio-oppinut Hanna Wass ennakoi.
Äänestysprosentti ei noussut vaan laski edellisvaaleista, ja edessä on hallitusneuvottelut, joiden lopputulos tulee olemaan monelle äänestäjälle suuri yllätys.