Suomen uskottavuus nollassa - Ulkoministeriö kaipaa suurta luutaa

Profiilikuva
Suomi
Teksti
Markku Salomaa
Kirjoittaja on Euroopan sotahistorian dosentti Itä-Suomen yliopistossa ja valtio- ja lakitieteen vieraileva professori Buraphan yliopistossa Thaimaassa.

Kansainvälinen luottamuspula oli tärkein syy, miksi Suomi putosi 18. lokakuuta YK:n yleiskokouksen äänestyksessä uusista turvallisuusneuvoston jäsenistä.

Suomi sai 62 ääntä ja putosi samaan sarjaan kuin Kambodža, joka sai myös 62 ääntä. Suomen äänimäärä oli lähempänä Bhutanin 20 ääntä kuin kanssamme ”kilpailleen” Luxemburgin 131 ääntä.

YK:n 193 jäsenmaata luottivat kiistatta enemmän

Luxemburgiin, ja se valittiin yhdeksi neuvoston 15 jäsenmaasta kaksivuotiselle mandaatille ensi vuoden alusta lukien. Muut valitut olivat Argentiina 182 äänellä, Etelä-Korea 149 äänellä, Ruanda 148 äänellä ja Australia 140 äänellä.

Tulos ei voisi olla enää selvääkin selvempi. Suurempi pohjakosketus oli vain Kuuballa, Barbadoksella ja Kongon kansantasavallalla, jotka saivat kukin yhden äänen, tai Tansanialla, joka sai kolme ääntä. Argentiina oli edellisen kerran neuvoston jäsen 2005-2006.

Mikä on yhteistä pääosalle neuvostoon valituista maista? Ne ovat poliittisen lännen liittolaisia, joiden presidentit eivät ole ärsyttäneet Yhdysvaltoja päästämällä sen kaltaisia sammakoita suustaan kuin eräs valtionpäähenkilö New Yorkissa YK:n yleiskokouksen yhteydessä syyskuussa 2004, joka tuli möläyttäneeksi, että Irakin sota oli laiton. Suurvallan muisti on pitempi kuin ulkoministeriön virkamiesten. Suomen kanssa ”kilpailleen” Luxemburgin poikkeuksellinen asema Naton ja Euroopan unionin ytimessä on tehnyt siitä myös geopoliittisesti verrattoman liittolaisen Yhdysvalloille.

Suomen poliittiselle ja virkamiesjohdolle on ollut tuskallista yrittää löytää sopivia sanoja, joilla selittää ulosjäämistä neuvostosta. Syitä on etsiskelty ja löydetty muista valtioista eikä itsestä. On inhimillistä, että kaikkein johtavimmatkaan virkamiehet eivät ole katsoneet peiliin. Syy siihen, miksi virkamiehemme säästyivät uusilta YK-kiireiltä, näkyisi peilistä. Syy on Suomen epämääräisessä linjoittelussa tai kokonaan puuttuvassa linjassa.

Utopia Suomen ylevästä ulkopoliittisesta kompetenssista on puhtaasti kotivarainen kupla, joka ammuttiin nyt alas. Ulkopoliittista ajattelua ei ole harjoitettu, koska sitä ei haluta eikä tueta, vaan päinvastoin karsastetaan, estellään ja vähätellään. On jopa huomautettu kärjekkäästi, että ulkopoliittinen keskustelu ja tahdonmuodostus pitää jättää niille, joille se viran puolesta kuuluu – siis Katajanokalle. Uskotaan, että kun Herra Valtio antaa viran, antaa se myös järjen. Äänestystuloksessa ei ole mitään yllättävää. Sitä saa, mitä tilaa.

Vaikka vain Norjaan verrattuna Suomen linjoitukset ovat niin utopistisia, ettei siitä ota selvää Erkkikään. Ulkopoliittisia selontekoja hallitukset ovat tehneet jo viidesti 1995, 1997, 2001, 2004, 2009 ja kuudes on kirjoitettavana. Jos niistä etsii vastausta Suomen asemoinnin kannalta keskeiseen kysymykseen, hakeeko Suomi jäsenyyttä YK:n kriisinhallinnan käsivartena toimivasta järjestöstä nimeltä Nato, niin vastauksena on ”Ehdoton Ehkä”. Oikeita vastauksia on vain kaksi: Kyllä tai Ei.

Kun Venäjän reaktioiden pelossa olemme edelleen niin suomettuneita, että emme uskalla ottaa otetta omasta turvallisuudestamme, niin voiko tällainen valtio olla mukana päättämässä YK:n mandaateista tulevaisuuden kriiseihin ja konflikteihin. Vastaukseksi saimme selväsanaisesti: No. Tässä kysymyksessä Atlantin sopimuspiirin jäsenvaltiot ja Yhdysvaltain Tyynenmeren liittolaiset toimivat blokkina. Epämääräistä liittoutumattomuutta liputtavaa Suomea ei haluttu sotkemaan selviä asioita. Uskottavuus on nollassa.

Suomella ei tosiasiassa ollut alun alkaenkaan minkäänlaisia mahdollisuuksia, vaikka Suomen johto ei sitä osannut nähdä, koska Suomella ei ole annettavanaan mitään uutta globaaliin hallintaan. Katajanokka kaipaa suurta luutaa.