Suomen on varauduttava kaikkeen: Euro on myös turvallisuutta

Profiilikuva
Euro
Teksti
Risto E.J. Penttilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Euroopan kriisi lähestyy kulminaatiopistettä. Emme tiedä mikä pettää, mutta tiedämme, että näin ei voi jatkua. Kun valmistaudumme edessä oleviin mullistuksiin, meidän kannattaa muistaa, kuinka reagoimme kylmän sodan päättymiseen, sillä EU-Suomen Eurooppa-politiikka muistuttaa koko ajan enemmän yya-Suomen ulkopolitiikkaa.

Yya-Suomi räätälöi itselleen Finn-Efta-sopimuksen, EU-Suomi räätälöi itselleen vakuudet Kreikan ja Espanjan avustuspaketteihin. Kylmän sodan aikana Suomessa väiteltiin siitä, kuka voi aloittaa yya-sopimuksen tarkoittamat konsultaatiot, nyt keskustellaan siitä, kenen antamat lainat maksetaan ensimmäisenä takaisin: Euroopan vakausmekanismin vai pankkien.

Kylmän sodan loppuvaiheissa Suomi tuki vallinnutta järjestystä pitkään, monien mielestä liian pitkään. Mutta kun muutos sitten tuli, olimme erittäin nopeita. Tulkitsimme vuoden 1947 rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen yksipuolisesti uudelleen. Jätimme EU-jäsenhakemuksen vain kolme kuukautta sen jälkeen, kun Neuvostoliiton sirppi ja vasara laskettiin viimeistä kertaa Kremlin salosta. EU:n tähtilippua tuskin lasketaan viimeistä kertaa Berlaymontin salosta tämän kriisin takia.

Eurooppa on jakautumassa Saksan johtamaan euroryhmään ja Britannian johtamaan vapaakaupparyhmään. Kuten 1941, Suomi on valinnut Saksan. Emme valinneet Saksaa vuonna 1941 siksi, että liittoutuminen Saksan kanssa olisi ollut loistava vaihtoehto, vaan siksi, että se oli eri vaihtoehdoista paras. Sama argumentti pätee tänään.

Euro ei ole Suomelle vain talouspolitiikkaa. Se on myös turvallisuuspolitiikkaa. Mikäli joutuisimme luopumaan eurosta, joutuisimme hakemaan uskottavaa kansainvälistä asemaa meitä koko ajan enemmän kovistelevan Venäjän vieressä. Ulkopolitiikkamme joutuisi kovaan paineeseen. Todennäköinen taloudellinen seuraus olisi, että Suomen maariski kasvaisi kansainvälisten sijoittajien silmissä. Geopoliittisista syistä Suomella on suurempi intressi euron säilymiseen kuin muilla euromailla. Viro on samantapaisessa asemassa, mutta sen asemaa vahvistaa Nato-jäsenyys.

Saksan seuraaminen ei ole helppoa. Joudumme mukautumaan saksalaiseen talouskuriin ja saksalaiseen rahapolitiikkaan samaan aikaan, kun pahin kilpailijamme Ruotsi voi harjoittaa omaa talous- ja rahapolitiikkaansa. Jotta kilpailutilanteemme ei kävisi mahdottomaksi, on meidän pidettävä huolta siitä, että ero Britannian johtaman “vapaakauppa-Euroopan” ja Saksan johtaman euroryhmän välillä ei kasva liian suureksi. Euroryhmän ulkopuoliset EU-maat eivät saa saada ylivertaista kilpailuasetelmaa. Euron puolustus ei tarkoita sitä, että puolustaisimme viimeiseen saakka euroryhmän nykyistä jäsenmäärää. Yhteisen valuutan henkiinjääminen saattaa riippua siitä, että ongelmamaista päästään eroon.

Ensimmäinen sokki, johon Suomen tulee varautua, on Kreikan ero eurosta. Varautuminen ei tarkoita sitä, että ministerit tai vastuulliset virkamiehet puhuisivat tästä vaihtoehdosta ääneen. Kylmän sodan aikana hiljaisia suunnitelmia tehtiin pääesikunnassa, nyt niitä pitää tehdä valtiovarainministeriössä.

Toinen sokki, johon Suomen tulee varautua, on useamman euromaan lähtö euroryhmästä. Kysymys kuuluu, rajoittuisiko lähtö Portugaliin vai olisiko lähtijöitä enemmän. Äärimuodossaan tämä vaihtoehto tarkoittaisi euron korvautumista pienellä valuutta-alueella Saksan ympärillä.

Kolmas vaihtoehto on, että Euroopan Keskuspankki onnistuu pitämään euroalueen pystyssä avokätisellä rahapolitiikalla. Pidemmällä aikavälillä vaarana on inflaatio.

Varautuminen pahimman varalle ei tarkoita luovuttamista. Euro voi selviytyä nykyisestä kriisistä. Se voi jopa lujittua siitä. Suomella on suuria, jopa suunnattomia mahdollisuuksia.

Varautuminen pahimman varalle on tärkeää, koska onni suosii valmistautunutta mieltä.

Näkemykset ovat kirjoittajan omia, Keskuskauppakamarilla ei ole virallisia linjauksia näistä asioista.