Soininvaara: Syntyisi älämölö, jos vaikkapa Wahlroos ehdottaisi köyhien siirtämistä omiin taloihinsa
NÄKÖKULMA: Ara-asunnoista voisi olla viisasta siirtyä asumisen tukemiseen rahalla.
Helsingissä on huutava pula vuokra-asunnoista. Kuvitelkaamme, että asuntokurjuutta yritettäisiin korjata korotetulla asumistuella, joka olisi 300 euroa kuussa tavanomaista asumistukea suurempi. Koska rahaa ei riitä kaikille, sen piiriin otettaisiin vuosittain tuhat kotitaloutta, joiden valintaperusteita ei julkistettaisi. Oikeus korotettuun tukeen säilyisi, vaikka tulot nousisivat.
Ara-asunnot, eli valtion tuella rakennetut vuokra-asunnot toimivat juuri näin. Asukkaan saama tuki on Helsingin oloissa huomattavan suuri, sen piiriin pääsee vain pieni osa halukkaista eikä asunnosta tarvitse luopua, vaikka asukkaan tulot myöhemmin nousisivat.
Asunto on välttämättömyys, jonka sivistynyt yhteiskunta turvaa niillekin, jotka eivät pysty sitä itse rahoittamaan. Vähävaraisia on tuettava raaoilla asuntomarkkinoilla, mutta ovatko Ara-asunnot oikea keino?
Vaihtoehtona erillisille pienituloisten asuintaloille on tuen maksaminen asumistukena. Ara-asuntoihin liittyy monia ongelmia, mutta pahin on se, ettei niitä riitä kaikille. Asumistukea taas saavat kaikki yhtäläisin perustein.
Keskustelussa sotkeutuvat keskenään asumistuki ja toimeentulotuki.
Ara-asuntojen tielle on lähdetty ehkä siksi, että budjettikäytäntömme mukaan on helpompi luopua tuloista kuin lisätä menoja. Ara-politikka näyttää halvemmalta kuin asumistuen käyttö, mutta ei se sitä ole – erityisesti ei ole, koska Ara-asunnoissa asuu ylituloisia, jotka eivät asumistukea saisi.
Asumistuen ongelmana on pidetty tuen siirtymistä suoraan korotuksina vuokriin. Kaikki tavat auttaa vähävaraisia asuntomarkkinoilla nostavat asuntojen markkinahintoja ja -vuokria – myös se, että asuntokannasta varataan osa Ara-asunnoiksi. Jos muuta halutaan, ainoa ratkaisu on, etteivät vähävaraiset asu lainkaan tai että heidät häädetään muuttotappioalueille.
Asumistuki valuisi vuokriin, jos tuki olisi sitä suurempi, mitä korkeampaa vuokraa maksaa. Helsingissä asumistuki ei riipu vuokran määrästä, koska esimerkiksi yksinäisellä ihmisellä korkein huomioon otettava vuokra on 508 euroa kuussa. Niin halvalla ei saa minkäänlaista vuokra-asuntoa. Korkeimmillaan asumistuki korvaa hyväksytystä vuokrasta 80 prosenttia.
Keskustelussa sotkeutuvat keskenään asumistuki ja toimeentulotuki. Toimeentulotuki korvaa Helsingissä yksinäisen henkilön asumismenot kokonaan 675 euroon saakka. Tämä sotkee vuokramarkkinat niin perusteellisesti, ettei asumistuelle edes jää mitään sotkettavaa.
Toimeentulotuki on myös syynä siihen, että rakennusala vaatii oikeutta rakentaa miniyksiöitä. Sijoittajan kannattaa hankkia mahdollisimman pieniä asuntoja, koska sama 675 euroa kuukaudessa maksetaan kaikenkokoisista asunnoista, myös miniyksiöistä. Tämä hulluus ei toivottavasti jatku pitkään. Vaatimuksiin pienten kanakoppien kaavoittamisesta ei pidä suostua.
Helsingin sosiaalilautakunta on ollut hieman naiivi nostaessaan hyväksyttävien asumismenojen ylärajaa melkein vuosittain. Kun normia on nostettu, vuokrat ovat nousseet lisää, päätyen aina vähän toimeentulotuen hyväksymän maksimivuokran yläpuolelle.
Vuokralaiset eivät ole hyötyneet maksimivuokran nostamisesta, mutta sijoittajat kiittävät. Pienipalkkaiset, jotka eivät toimeentulotukea saa, taas ovat kärsineet tästä kohtuuttomasti.
Tehdyn virheen purkaminen on vaikeata, koska toisinpäin tämä ei toimi. Jos toimeentulotuessa laskettaisiin asumismenojen ylärajaa, kestäisi kauan, ennen kuin markkinavuokrat alentuvat. Siinä välissäkin pitäisi elää.
Minä nostaisin toimeentulotuen perusosaa Helsingissä 50 eurolla ja laskisin maksimivuokraa yhtä paljon ja jäisin odottamaan, mitä tapahtuu.
Valtion asumistukimenot ovat kasvaneet nopeasti. Tämä johtuu paljolti vuokralla asumisen yleistymisestä. Valtiolla tämä näkyy paitsi menoina myös tuloina, koska vuokratulosta joku maksaa veroa toisin kuin omistusasunnossa asumisesta. Valtiontalouden kannalta vuokralla asuminen on omistusasumista tuottoisempaa.
Lopullisesti asuntokurjuus ei ratkea kuin asuntoja rakentamalla.
Olisi parempi siirtyä erillisistä pienituloisille tarkoitetuista vuokrataloista sekoitettuun asumiseen, jossa kansaa ei jaettaisi tulojen perusteella eri taloihin, vaan pienituloisten asumista tuettaisiin asumistuella.
Kuvitelkaamme, että Ara-asuntoja ei olisi, vaan ihmiset asuisivat sekoittuneesti tulotasosta riippumatta ja että vaikkapa Björn Wahlroos esittäisi, että köyhät pitäisi siirtää omiin taloihinsa häiritsemästä muiden elämää ja laskemasta näiden asuntojen arvoa. Mikä älämölö siitä nousisi! Kun olemme tähän erotteluun tottuneet, emme näe siinä mitään vikaa.
On vaadittu, että ylituloiset häädettäisiin Ara-asunnoista, jotta tilaa saataisiin pienituloisille. Tässä on kaksi ongelmaa. Syntyisi todella paha kannustinloukku, koska jossain olisi raja, jonka ylittäminen eurollakin johtaisi ison taloudellisen edun menettämiseen loppuelämäksi. Ihmisiä pidetään todella lyhytnäköisinä ja laskutaidottomina, jos kuvitellaan, että tästä päästäisiin sillä, että häätö tulisi vasta muutaman vuoden päästä tulorajan rikkoutumisesta.
Toiseksi ei ole hyvä voimistaa segregaatiota varaamalla Ara-asunnot käytännössä työttömille.
Miksi Ara-vuokria ei sidottaisi tuloihin? Tulojen noustessa vuokra nousisi hitaasti kohti markkinavuokraa. Ketään ei häädettäisi eikä kukaan saisi perusteetonta tukea.
Lopullisesti asuntokurjuus ei ratkea kuin asuntoja rakentamalla. Kaupunkisuunnittelulautakunta on kaavoittanut tänä vuonna asuntoja 18 000 ihmiselle, mutta pelkään, ettei kaupunki päästä tontteja markkinoille, koska sillä ei ole rahaa rahoittaa kasvun vaatimia investointeja.
Siinä on toinen ongelma ratkottavana.
Kirjoittaja Osmo Soininvaara on tietokirjailija, luennoija ja Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja.