Soininvaara: Onko asuntopolitiikka toivotonta?

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Asuntopolitiikan korjaaminen on tunnetusti vaikeaa. Markkinoiden varaan sitä ei voi kuitenkaan jättää. Tukea on kohdistettava sosiaalisin perustein ja nuoriin.

SK netti julkaisee katkelmia Osmo Soininvaaran kolumnista, joka julkaistaan tämän viikon Somen Kuvalehdessä. Voit kommentoida kirjoitusta tässä blogissa.

Oletetaan, että sataa tarjolla olevaa asuntoa tavoittelee kaksisataa ostajaa, joista jokainen on valmis maksamaan, mitä rahkeissa on varaa. Yhteiskunta tulee heidän avukseen parantamalla korkojen verovähennysoikeutta, mistä ostajat tietysti ovat kiitollisia.

Nyt jokainen pystyy tarjoamaan asunnosta enemmän. Hinnat nousevat niin, että asumisen kokonaiskulut ovat yhtä korkeat kuin
ennen. Verovähennysoikeus kapitalisoituu asuntojen hintoihin. Vain myyjillä on syytä kiitollisuuteen.

Hintojen nousu houkuttelee rakentamaan lisää, mutta vain, jos tontteja on saatavilla yllin kyllin. Tonttipulasta kärsivissä kasvukeskuksissa verotuki kapitalisoituu maan hintaan.

Hyötyjen ja haittojen kapitalisoituminen maan hintaan hajauttaa yhdyskuntarakennetta. Ihmiset rakentavat syrjäisiin paikkoihin, koska keskeisillä paikoilla tontit maksavat liikaa.

Jos yritämme taloudellisilla porkkanoilla edistää ehyttä yhdyskuntarakennetta ja rakentamista hyville paikoille, maan hinta nousee keskeisillä paikoilla ja laskee syrjäisillä niin, että vaihtoehdot pysyisivät keskenään yhtä edullisina. Mekanismi murtuu vasta, kun rakennusoikeuden arvo huonoilla alueilla laskee nollaan.

Asunnon ostaja ei hyödy verotuesta mutta ei kärsi myöskään kiinteistöverosta. Myös se kapitalisoituu hintoihin niitä alentaen.
Halvempi asunto kiinteistöveron kanssa on ostajalle yhtä edullinen kuin kalliimpi ilman kiinteistöveroa.

Kun yhteiskunta ensin tukee asumista verovähennysoikeudella ja sitten verottaa sitä kiinteistöverolla, syntyy kokonaisuus, josta on vaikea sanoa, mihin sillä tähdätään.

Edellä olen katsonut asiaa ensiasuntoa ostavan näkökulmasta. Tilanne on toinen niiden kannalta, jotka ovat jo ostaneet kalliin asunnon. Heitä haittaisi kahta kautta, jos asuntojen verovähennysoikeus lopetettaisiin tai kiinteistöveroa nostettaisiin. Rahaa menisi ja omaisuuden arvo laskisi.

Muutoksessa menettävät pitävät aina suurempaa melua kuin siitä hyötyvät. Siksi asuntopolitiikan korjaaminen on vaikeaa ja asumisolojen parantamiseen tarkoitettua rahaa haaskautuu.

Kannattaisi sopia pitkän ajan ohjelmasta, jonka kuluessa verovähennysoikeus poistuisi asteittain ja kiinteistöverot nousisivat. Saisimme kohtuulliset asuntojen hinnat ja voisimme alentaa muuta verotusta.

Eikö nuivasti toimivilta markkinoilta voitaisi viedä valta? Myydään kunnan maa halvalla rakentamiseen, kuten niin monet – myös rakennusliikkeet – vaativat. Rakennusliike myy asunnot markkinahintaan, vaikka se saisi tontin ilmaiseksi. Hintoja pitäisi säädellä, jos haluttaisiin hyödyn siirtyvän ostajalle.

Vaikka ensimmäiset asukkaat saisivat asuntonsa halvalla, tämä ei estäisi heitä myymästä sitä markkinahintaan seuraavalle. Hyöty jäisi kokonaan ensimmäisten omistajien taskuun. Yhtä hyvin voisimme jakaa kunnan rahaa satunnaisesti joillekin sinne tänne.

Helsingissä kaupungin maalle rakennettavien asuntojen hintoja säädellään Hitas-järjestelmällä. Jos on saanut asunnon alihintaan, joutuu sen myös alihintaan myymään. Tämä on parempi kuin ei mitään, mutta ei se ongelmatonta ole.

Markkinoiden varaan asuntopolitiikkaa ei voi jättää, sillä vaikka markkinat saavuttaisivat pitkän ajan kuluessa säällisen tasapainon, siinä välissäkin on voitava elää ja asua. Jos tukee kaikkia, ei tue ketään. Asuntopoliittisen tuen on kohdistuttava sosiaalisin perustein ja iän perusteella nuoriin.

Kun tukee jotain ryhmää, painaa toista alas. On koettu oikeaksi tulla pienituloisimpia vastaan niin, että heidän kannaltaan on samantekevää, asuvatko he Helsingissä vai Porissa, mutta tähän laajasydämisyytemme loppuu. Perushoitajalla ei ole varaa asua Helsingissä. Pääkaupunkiseudulla asuntojen korkea hinta alkaa olla elinkeinopoliittinen ongelma, koska matalapalkkaisille aloille ei saa työvoimaa.

Alun esimerkeissä oletin, että maata hyvillä paikoilla on rajallinen määrä. Ne rahat, jotka yhteiskunnalta nyt haaskautuvat maan ja asuntojen hintojen nostamiseen pitäisi käyttää siihen, että hyvää maata rakennetaan lisää: uusien alueiden avaamiseen ja rakentamiseen, raiteiden rakentamiseen ja niin edelleen.

Yhteiskunnan on lunastettava paljon maata asuntotuotantoon ja annettava sitä käyttöön niin paljon, että hinnat laskevat. Niin kauan kuin asuntoja on vähemmän kuin asunnon tarvitsijoita, kaikki toimet vain siirtävät ongelmaa ryhmältä toiselle. Tonttimaan kalleudesta koituvat tulot on ohjattava kunnalle ja kunnan on käytettävä ne siihen, että asuntoja tulee lisää.

En pidä vainoharhaisesta rosvot kiinni -politikoinnista, mutta kysyn silti, jarruttavatko päättäjien liian hyvät välit rakennusliikkeiden ja joidenkin maanomistajien kanssa tonttimaan tarjontaa. On vähän outoa, että harvaan asutussa Suomessa tonttimaan puute nostaa asuntojen hintoja.

Kolumnisti on vapaa kirjoittaja ja luennoija.

Teksti
Osmo Soininvaara
SK 35/2008 (ilm. 29.8.2008)