Sdp tarpoo avuttomuuden suossa
Ylijohtaja Juhana Vartiainen kirjoitti (Näkökulma, SK 29/2013) sosiaalidemokratian kriisistä. Kirjoitus antaa aiheen lisähuomioihin.
Demaripuolue on rakentanut suomalaista hyvinvointivaltiota. Se on taannut maan aseman pohjoismaisena demokratiana, on ollut konsensus-yhteiskunnan tukipilari ja ollut toteuttamassa kansalaisten koulutuksellista ja sivistyksellistä tasa-arvoa.
Nyt yli vuosisatainen kansanvallan puolustaja uhkaa vajota pienpuolueeksi. Kannatus on laskenut Jutta Urpilaisen kaudella liukumäkeä.
Miten onnettoman jatkon suomalaisen työväenliikkeen historiallinen perintö ja veteraanien työ onkaan saanut? Monille sosiaalidemokraattinen aate on ollut uskonto ja vakaumus, jonka puolesta on taisteltu.
Ulkopuolisen silmin Sdp on avuttomuuden suossa. Maa alkoi hyllyä saappaiden alla voimakastahtoisen Paavo Lipposen kauden lopulla. Saapas hörppäsi sitten kunnolla mutaa Eero Heinäluoman lyhyellä puheenjohtajakaudella.
Pääministerinä Lipponen nosti maata nevan partaalta säästöillä, jotka alkoivat syödä kannatusta. Lipponen vei Suomen Euroopan ytimeen, euroon. Eurosta tuli Urpilaiselle poliittinen taakka.
Nyt karille ajaneesta vuotavasta euroveneestä pumpataan vettä. Hallinnoltaan ja valtiorakenteiltaan euroalueeseen epäkelpoja, harmaan talouden maita ruokitaan tukipaketein. Loputtomiin se ei ole poliittisesti mahdollista. Hinta on liian kova: työttömyys ja taantuma. Euroopan poliittinen kartta uhkaa järkkyä.
Urpilaisen äyskäröidessä vettä europaatista Sdp on vajonnut aatteellisen horrokseen. Puolue ei ole käynyt avointa keskustelua, ei Lipposen, ei Heinäluoman eikä Urpilaisen kaudella. Vaihtoehdot on tulkittu aina kritiikiksi puoluejohtoa kohtaan. Se on kohtalokasta kansanliikkeenä itseään pitävälle puolueelle.
Nyt Sdp:ltä puuttuu kokonaisnäkemys tulevaisuuden suunnasta. Pragmaattisessa ideologiattomuudessaan Sdp on loitonnut juuristaan. Yhteys kansaan on heikentynyt. Teollinen murros on murjonut Sdp:n perinteisten äänestäjien arkea. Kun työpaikka menee alta, ikänsä demareita äänestäneen usko puolueeseen horjuu.
Demareiden pelastus olisi paluu kansanliikkeeksi ja ideologinen uudistuminen. Se ei ole avoautolla huristelua, ei rakkaudesta höpöttämistä eikä tanssahtelua tangokarnevaalien suorassa tv-lähetyksessä.
Aatteen pitkospuiden rakentaminen hyllyvän korpihetteikön yli vaatii runsaasti älyllistä ponnistelua. Se ei ole helppoa, koska nuori älymystö ei enää tungeksi Sdp:n oven takana päästäkseen puolueen työryhmiin, kuten tapahtui 1960-luvulla demareiden suuren vaalivoiton jälkeen.
Demarit tarvitsisivat uuden Forssan ohjelman, joka hahmottaa globaalin talouden lainalaisuudet sekä ekologiset ja ihmiskunnan uhat. On oivallettava viennin tärkeys ja samaan aikaan parannettava menestyksen karusellista pudonneiden elinehtoja.
Sosiaalidemokratia ajoi historiansa alussa työntekijöiden ja torppareiden asiaa. Nyt moni on globaalien markkinoiden torppari ja Sdp markkinoiden renki.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pistäytyy Ruotsissa tutustumassa puhtaaseen teknologiaan. Naapurimaan demareiden ay-taustainen puheenjohtaja julisti vuosi sitten, että kaikkien uusien työpaikkojen on oltava Ruotsissa vihreitä. Suomen demareiden visio on Kreikan vakuuksissa ja päälle kaatuvissa rakenneuudistuksissa.