Saako virallista totuutta epäillä?
Olen aikoinani opiskellut valtio- enkä luonnontieteitä. Minulla ei ole eväitä arvioida, kuka on ilmastonmuutoskeskustelussa oikeassa.
Yhteiskuntatieteellinen koulutus on kyllä siivittänyt Oras Tynkkysen (vihr) hallituksen ”ilmastopoliittiseksi asiantuntijaksi”, mutta se kertoo lähinnä Suomen poliittisesta kulttuurista. Siinä yksi sosialisti on ennenkin vastannut kymmentä spesialistia.
Valtio-opin luennoilta muistan kuitenkin Voltairen ja periaatteen, jonka mukaan voi olla jonkun kanssa eri mieltä, mutta silti puolustaa viimeiseen asti toisen oikeutta sanoa mielipiteensä.
Ja viime aikoina olen huomannut yhä useammin ihmetteleväni, miksi se on ilmastokeskustelussa niin vaikeaa. Sama koskee sekä ilmastotutkijoita että ilmastoasioista kirjoittavia toimittajia.
Mistä kumpuaa se epäluulo, melkeinpä vihamielisyys, jolla ilmastoasioissa suhtaudutaan ”virallisen totuuden” epäilijöihin?
Ilmatieteen laitoksen kummallinen suhde julkisuuteen tuli hyvin esiin sen viestintäpäällikön Eeva-Kaisa Heikuran Helsingin Sanomissa viime vuoden lopulla julkaistussa kirjoituksessa.
Sen viesti oli, että laitoksen edustajat eivät keskustele ilmastoasioista maallikkojen kanssa, jos vastapuoli yrittää tutkijoiden mielestä hämärtää tieteellistä tietoa – eli suomeksi kyseenalaistaa ilmastotutkimuksen valtavirran.
Tutkijoiden mustalla listalla on esimerkiksi Ylen tutkiva ohjelma MOT. Sen tekijät ovat viime aikoina yrittäneet turhaan saada Ilmatieteen laitoksen asiantuntijoita kameroiden eteen.
Mikä meteli mahtaisi nousta, jos Ulkopoliittisen instituutin tutkijat suostuisivat vain jotakin tiettyä Nato-kantaa edustavien toimittajien haastateltaviksi?
Mutta tässä tapauksessa suuri osa journalisteista on hiljaa hyväksynyt kollegojensa työn boikotoinnin.
Mistä se sitten johtuu? Eero Iloniemen äskettäinen kolumni kokoomuksen Verkkouutisissa avaa yhden näkökulman. Hän oli seuraamassa Kööpenhaminan ilmastokokousta ja hämmästyi, miten voimakkaasti toimittajat samaistuivat neuvotteluprosessiin.
”Toimittajien enemmistö tuntui kokevan tehtäväkseen neuvottelijoiden kannustamisen eikä tilanteen arvioimisen”, Iloniemi raportoi.
Ikävät ja kriittiset kysymykset eivät kannusta.
Kuitenkin niiden esittämisen pitäisi olla journalismin perustehtävä. Vaikka oltaisiin kuinka hyvällä asialla.
Aiheesta lisää
Ilmastotieteen viestinnästä (Suomenkuvalehti.fi / Totta vai tiedettä -blogi 25.11.2009)