Rahkonen: Houkuttavatko voittajan vankkurit?

Vaalien lähestyessä nousee taas esiin vanha kysymys mielipidetutkimusten vaikutuksista. Yleinen pelko on, että kannatusmittaukset johdattelevat äänestäjiä, ja näin tehdessään vääristävät vaalitulosta.

Gallupkriitikoilla on mielessään ilmiö nimeltä bandwagon-efekti. Kun ennen vanhaan sirkus tai karnevaali saapui kaupunkiin, kulkueessa oleva soittokunnan vaunu – bandwagon – houkutteli vetävällä musiikillaan väkeä mukaan kulkueeseen.

Samaan tapaan on ajateltu, että mielipidetutkimukset houkuttelevat äänestäjiä todennäköisen menestyjän puolelle, ”voittajan vankkureihin”. Tutkimukset osoittavat, että tällaista vaikutusta todellakin esiintyy, mutta vaikutus tuskin on demokratialle haitaksi – päinvastoin.

Vuoden 1996 Yhdysvaltojen presidentinvaalien edellä tutkijat tarkastelivat kokeellisesti kahta äänestäjäryhmää: toiselle annettiin tietoa kannatusmittauksista, joiden mukaan republikaanien esivaaliehdokkaista Bob Dole johti Steve Forbesia. Toiselle näitä tuloksia ei kerrottu. Ryhmä, jolle näytettiin Dolen johdosta kertova mittaus, äänesti Dolea hieman innokkaammin kuin vertailuryhmä.

Journal of Applied Social Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan äänestystuloksesta noin kuusi prosenttia selittyi sillä, että äänestäjät olivat nähneet Dolen voittoa ennakoivan mielipidetutkimuksen tulokset.

Samansuuruisia tuloksia on saatu myös silloin, kun asiaa on kysytty äänestäjiltä suoraan. Alkuvuonna 2008 Taloustutkimus Oy:n tutkimuksessa kysyttiin tuhannelta suomalaiselta, ottavatko he huomioon kannatusmittaukset tehdessään äänestämispäätöksiä. Seitsemän prosenttia vastasi kyllä.

Lisäksi kahdeksan prosenttia ilmoitti äänestävänsä mieluummin sellaista ehdokasta tai puoluetta, jolle gallupit ennustavat menestystä vaaleissa – siis tunnusti hyppäävänsä voittajan vankkureihin.

Eri tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että kannatusmittausten vaikutus äänestäjiin on enimmillään 5-10 prosentin luokkaa.

Vaikka kannatusmittaukset vaikuttavat vain pienehköön osaan äänestäjistä, tiukassa vaalikamppailussa tuo pienikin joukko voi nousta tärkeään asemaan. Suotuisien kannatusmittaustulosten julkistaminen saattaa puhaltaa lisää tuulta purjeisiin ehdokkaalla tai puolueella, jolla menee jo muutenkin lujaa.

Eivät kannatusmittaukset silti yksinään pysty ratkaisemaan vaaleja, sillä täytyyhän kannatuksen ensin nousta ennen kuin gallupit voivat kertoa kannatuksen nousemisesta. Mielipidetutkimukset ovat kuin uutisia, jotka päivittävät äänestäjien tiedot senhetkisestä poliittisesta tilanteesta.

Viime kunnallisvaalien aikoihin syksyllä 2004 oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen ehdotti, että kannatusmittausten julkaiseminen olisi kiellettyä kuukausi ennen vaaleja. Parin viikon ”galluprauha” on lailla säädetty muun muassa Ranskassa ja Italiassa, mutta esimerkiksi Pohjois-Euroopan maissa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa kannatusmittausten julkaiseminen on vapaata. Jääskeläisen ehdotukselle ei lämmetty: sen tyrmäsivät sekä poliitikot, toimittajat että tutkijat.

Kannatusmittausten rajoittamatonta julkistamisoikeutta voi perustella paitsi sananvapaudella, kuten mediassa useimmiten tehdään, myös demokratian toimivuudella yleisesti.

Kannatusmittaukset ovat yksi tiedonlähde, jonka nojalla äänestäjät voivat tehdä päätöksiään. Kun mielipidetutkimukset julkaistaan, tulokset ovat kaikkien käytettävissä.

Vapaassa yhteiskunnassa tutkimusten tekemistä ei oikein voi kieltää, ja jos kannatusmittausten tuloksia ei julkaistaisi, puolueet ja eturyhmät voisivat pitää kannatuslukemat vain omana tietonaan. Se tuskin edistäisi vaalien ja kampanjoinnin avoimuutta.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkö.

Teksti
Juho Rahkonen
SK 42/2008 (ilm. 17.10.2008)