Professori Roope Uusitalo: 18 vuotta olisi sopiva oppivelvollisuusikä

NÄKÖKULMA: Ilman koulutusta jäämisen ongelma korjaantuu koulutuksella. Täysi-ikäisiä ei kouluun enää oikein voi pakottaa.

Profiilikuva
Teksti
Roope Uusitalo
Suomen Kuvalehti

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Melkein joka viidennen 20–24-vuotiaan ainoa koulutodistus on peruskoulun päättötodistus. Näistä ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta jääneistä noin 40 prosenttia on 25-vuotiaana kokonaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Melkein puolet ikäluokasta istuu kotona.

Kuulostaako pahalta – no niin pitäisikin.

Pelkän peruskoulun varassa olevilla nuorilla ei mene hyvin. Jotain siis pitäisi tehdä. Hyvistä ideoista ei onneksi ole varsinaista pulaa.

Hiljattain raporttinsa jättänyt nuorisotakuu-työryhmä teki parikymmentä ehdotusta peruskoulupohjalla paikkaa työelämästä etsivien tilanteen parantamiseksi.

Paraikaa esitystään kasaava kuuden ministeriön virkamiestyöryhmä sai aikaan 11-sivuisen luettelon käynnissä olevista hankkeista. Loppuun on koottu 15-kohtainen lista uusista ideoista.

Ideoista yksinkertaisin, oppivelvollisuusiän nosto, taitaa näiltä listoilta silti edelleen puuttua. Oikeastaan tämä on hiukan erikoista.

Ilman koulutusta jäämisen ongelma korjaantuu koulutuksella. Täysi-ikäisiä ei kouluun enää oikein voi pakottaa, mutta alaikäiset kannattaisi kouluun pistää. Riippumatta siitä ymmärtävätkö itse mennä.

 

Pari vuotta sitten silloinen hallitus kaavaili nostavansa oppivelvollisuusikää vuodella. Tämä hallituksen esitys ehdittiin torpata niin äkkiä, että koulutuksen taloustieteen tutkijatkaan eivät ehtineet sitä kunnolla kehua. Idea olisi syytä nostaa takaisin keskusteluun.

Nykyhallitus oppivelvollisuusikää tuskin enää ehtii nostaa, mutta teema sopisi vaikkapa seuraaviin hallitusohjelmaneuvotteluihin. Pari pientä muutostakin olisi ehkä paikallaan.

Loogisin vaihtoehto olisi nostaa oppivelvollisuusikä saman tien kahdeksaantoista. 16- tai 17-vuotiaiden mahdollisuudet saada kokopäivätöitä eivät nykyisillä työmarkkinoilla ole kovin kaksiset. Tulevaisuudessa töitä, joihin alaikäiset kelpaisivat, on todennäköisesti vielä vähemmän. Armeijaankaan 17-vuotiaita ei enää oteta, lapsisotilaat kielletään jo ihmisoikeussopimuksissa.

Käytännössä siis alle 18-vuotiaiden optiona on olla koulussa tai olla ei missään. Ensimmäistä optiota on monesta syystä helppo pitää parempana.

Siihen hallituksen esitykseen voisi kirjoittaa myös kunnolliset perustelut. Oppivelvollisuuden pidentämisen taloudelliset vaikutukset eivät liity lukiolaisten oppikirjojen ja taskulaskinten kustannuksiin, joita hylätyssä hallituksen esitysluonnoksessa kiitettävän tarkkaan laskettiin.

Paljon oleellisempaa on, miten oppivelvollisuuden pidentäminen vaikuttaa koulutuksen suorittamiseen ja nuorten tuleviin työuriin.

Monessa maassa oppivelvollisuus on pidempi kuin Suomessa.

Oppivelvollisuusiän vaikutuksia on vaikea arvioida pelkän kotimaisen aineiston perusteella. Dataa ei ole, koska oppivelvollisuuden suorittamiseksi on 1970-luvulta asti riittänyt peruskoulun läpäisy.

Kokemuksia pitää siis hakea muualta. Monessa maassa oppivelvollisuus onkin pidempi kuin Suomessa.

Erityisen mielenkiintoisia tutkimuksen kannalta ovat erot esimerkiksi USA:n osavaltioiden välillä. Osassa oppivelvollisuusikä on 16, osassa 18. Ikärajan muutoksia muuten siedettävän samanlaisissa osavaltioissa vertaamalla voidaan tehdä päätelmiä oppivelvollisuusiän muutosten vaikutuksista.

Valtaosa amerikkalaisnuoristakin käy koulua pidempään kuin oppivelvollisuuslain määräämään minimi-ikään asti. Silti oppivelvollisuusikärajan nosto 18 vuoteen on siellä lisännyt 16–17-vuotiaiden koulunkäyntiä.

Sama muutos on taloustieteilijäkaksikon Philip Oreopoulosin ja Kjell Salvanesin tutkimuksen mukaan myös kasvattanut pidempään koulussa olemaan pakotettujen tuloja ja työllisyyttä sekä vähentänyt työttömyyttä, vankilaan joutumisriskiä, avioeroja, teiniraskauksia ja jopa riskiä kuolla seuraavan 10 vuoden aikana.

 

Pakko siis toimii vapaan maailman mallimaassa, ja saattaisi hyvin toimia Suomessakin. Peruskoulut ovat tästä mainio esimerkki. Kaikista nuorten elämän haasteista huolimatta vain prosentilla ikäluokasta jää peruskoulu kesken. Melkein kaikki myös hakevat toiselle asteelle.

Ongelma liittyykin toisen asteen koulutuksen, erityisesti ammatillisen koulutuksen, keskeyttämiseen.

Minua paremmin ammatillista koulutusta tuntevat muistuttavat, että pelkkä pakko ei riitä, vaan ammattikouluissa ja lukioissa pitäisi myös olla resursseja puuttua oppilaitten ongelmiin, samalla lailla kuin peruskoulussakin.

Ehkä kolmivuotinen ammatillinen koulutus on myös monille liian pitkä. Näille nuorille lyhyempi 1–2-vuotinen tiukasti työelämään painottuva koulutus voisi olla paras vaihtoehto. Oppisopimuskoulutuksen laajentaminen tuskin ongelmaa ratkaisisi.

Suomalaisessa järjestelmässä oppisopimuskoulutukseen päätyvät jonkinlaiset perustaidot jo muualla hankkineet. Valtaosalla oppisopimuskoulutuksen aloittavista on jo jokin toisen asteen tutkinto.

 

Oppivelvollisuusiän nostohanke kaatui aikanaan kustannuksiin, joita koituu kaikkien oppivelvollisuusikäisten ilmaisesta opetuksesta, samalla kun oppivelvollisuuden pidentäminen vaikuttaa vain pienen porukan koulunkäyntiin.

Tällaista on toki vaikea välttää. Yhtä vaikeaa olisi keksiä vain ylinopeutta ajavia koskevia nopeusrajoituksia. Silti oppivelvollisuusiän nosto saattaisi hyvinkin läpäistä kunnollisen kustannus-hyötyanalyysin.

Alkuun pitäisi sellainen tehdä.


Kirjoittaja Roope Uusitalo on Jyväskylän yliopiston taloustieteen professori ja talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja.