Eliitin tosi-tv
Jopa toimittajia hämmentää, miksi Amerikka kiinnostaa niin pohjattomasti, kirjoittaa Pauliina Penttilä.
Ei jäänyt huomaamatta, että New Yorkin pormestariksi valittiin marraskuun alussa vasemmistolainen Zohran Mamdani. Yle, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti tekivät jokainen vaaleista kymmenkunta juttua. Myös muut välineet noteerasivat Mamdanin, Suomen Kuvalehtikin esitteli hänet jo etukäteen.
Suomalaistoimitukset takovat juttuja Yhdysvalloista, koska analytiikka kertoo yleisön kuluttavan niitä. Eikä vain uutisia, vaan myös syventävää journalismia ja kokonaisia podcast-sarjoja, kuten Hesarin Amerikkapodi ja Ylen Mureneva maa.
Jopa toimittajia hämmentää, miksi Amerikka kiinnostaa niin pohjattomasti.
Kun Uuden Jutun toimittaja Anu Partanen aloitti Yhdysvaltoja käsittelevän 100 päivää -juttusarjan (joka yleisön toiveesta jatkuu yhä), hän pohti suomalaisten intohimoa Yhdysvaltoja kohtaan.
Partanen päätyi siihen, että maan vaikutusvallan lisäksi syynä on se, että aivan toisella tavalla järjestetty yhteiskunta antaa mahdollisuuden vertailla ja pohtia erilaisten ratkaisujen seurauksia.
Partasen selitys korostaa järkeä.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén nosti esiin toisen näkökulman. Hän moitti journalismia ”popparit esiin -asenteesta” Ylen Viimeinen sana -ohjelmassa keväällä 2024.
Lindénin kritiikki myös kiteytti asioita, jotka houkuttavat yleisöä: Amerikka-journalismi on viihdettä, jossa hyvä ja paha taistelevat.
Yleisöä vievätkin tunteet.
Amerikka-himo selittyy mielestäni suuremmilla asioilla kuin järjellä ja tunteilla. Kyse on arvoista, normeista ja moraalista. Jutut antavat mahdollisuuden miettiä itseämme ja yhteiskuntaamme, sitä mikä on oikein ja mikä väärin.
Ihmettelemme Mamdanin lupailemia ilmaisia busseja – niin sosialistista, että ei onnistuisi edes Suomessa. Kummastelemme, miksi newyorkilaiset äänestivät ehdokasta, jonka lupaukset tiesivät katteettomiksi .
Tässä mielessä Amerikka-journalismi toteuttaa samoja tehtäviä kuin true crime tai tosi-tv, eliitin makuun sopivalla tavalla.
Suurvallan politiikan seuraamista voi aina perustella sillä, että se kuuluu yleissivistykseen. Mutta jos olisimme rationaalisia, kuluttaisimme rutkasti nykyistä enemmän journalismia Pohjoismaista ja Euroopasta, joiden vaikutus Suomeen on suuri ja suora.
Erityisen tarkassa seurannassa olisi Ruotsi. Vaan silloin jäisimme paitsi siitä tärkeimmästä, mitä Amerikka-journalismi antaa: kun Yhdysvallat ontuu, me tunnemme ylemmyyttä.